Maanantai 19.07.2010

Zombimaa on iloinen, zombimaa on paikka, jossa tuhlaat vaikka koko budjetin kesäisen!

Tämä on voittoisa kertomus matkasta sinne ja takaisin, eli kuinka selvitä zombimaasta vähimmin vahingoin, eli kuinka daFool (level 41 neuromancer) - kertoja, Unikko (level 8 bard) ja Esikko (level 11 buccaneer) kävivät siellä ja tulivat vielä takaisin.

Tribuutti Ropecon viikolle 2010.

Kuten kaikki seikkailut, niin tämäkin alkaa kartasta. Kartasta, joka lupaa suuria löytöjä ja tutkimattomia vaaroja. Kartan mukaan zombilaakso sijaitsee kuuluisan Kultarannan naapurissa, loputtoman janon sillan päässä, jota pitkin päivisin kolistelee loppumaton minijuggernauttien armaada edestakaisin. Tiesin heti, että tarvitsisin kaikki voimavarani ja vähän päälle selvitäksemme tästä seikkailusta hengissä, sekä todennäköisesti ainakin yhden yön jälkeen päin tapahtuvaan toipumiseen. Ja kuten tavallista olin enemmän kuin oikeassa.

Niinpä siis suuntasimme uskollisen mustikan kokan kohden Naantalia ja sen tavernoista houkkuttelivinta, josta olimme päättäneet tehdä pääleirimme seikkailumme ajaksi. Löysimme pääleirille ilman vaikeuksia ja tarkistettuamme aseistuksemme olimme valmiita. Kaappasin lähtiessä tavernasta vielä suurimman koskaan eläneen muumishamaanin alkuperäiskielellä kirjoitetun loitsukirjan turvaksemme.  Nautittuamme pikaiset virvokkeet tavernassa astuimme metallisen golemin kyytiin, joka iloisesti hytkyen, nytkyen ja rytkyen kuljetti meidät seuraavan tavernan pihaan. Matkalla lausuin mahtavia loitsuja taikakirjasta suojaksemme: "Nådental, den fjärde äldsta staden I Finland är ett semestermål, som har trakterat gäster redan i över 600 års tid." ja "Spahotell Nådental, som är av internationell nivå, erbjuder på oförglömliga upplevelser med avkopplande behandlingar, lyxig omgivning och läckra smakupplevelser.", mikä teki suuren vaikutuksen kanssaseikkailijoihin, sillä hekin tunnistivat heti kielen olevan aboriginaalia muumikieltä!

On tunnettu tosiasia, että heikoimmat matkalaiset uuvahtavat jo loputtoman janon sillan jälkeen poltettuaan kaiken energiansa juggernauttien välissä luovimiseen tai niiden moottoreina ja päätyvät heti ilkeiden "taxvattien"-uhreiksi maksettuaan muumiveronsa zombimaan rajapyykillä. Me muistimme vanhan viisauden, "oma napa, täysi napa, paras napa!" ja tankkasimme toisessa tavernassa kupumme täyteen. Ilokseni huomasin, että Kaivohuoneella oli tarjolla mahtavan saksilaisen, vaikko hollantilaisen, velhon Hoegartenin, vaimikäsenytoli, vaaleaa taikajuomaa irritaatioita vastaan ja ihan sitruunaviipaleen kera. 

Selvisimme juggernauteista ja niiden lasteista kolhiutumatta ja säälien niitä työntäviä janoisen ja väsyneen näköisiä seikkailijoita ylitimme sillan ja saavuimme viimeiselle rajalle. Rajalla suoritimme muumiveron  suuren S-velhon taikakortilla, joka on käypää valuuttaa koko tunnetussa universumissa lukuunottamatta suuren Karhun etäistä itäistä naapuria pientä Velhoa, jossa kelpaa vain hopeinen mastercard, jossa on sen toisen S-alkuisen velhon leima.

Toinen tunnettu tosiasia on, että rajalla tapahtuu kahden universumin yhtyminen, joka saattaa sekoittaa vähemmän kokeneen henkilön aistit. On aivan selvää, että supisuomalain seikkailijalla on vaikeaa äkisti hyväksyä korkeampaa suomen-ruotsalaista lastenkulttuuria ympärillä valittsevaksi todellisuudeksi, joten viisaimmat ja kokeneemmat ottavat sitä vastaan välittömästi rokotuksen ja viivähtävät hetken teatteri Emmassa. Tämä myös vahvistaa loikkimisesta väsyneitä jalkoja heti Emman jälkeen alkavaan taxvattien laakson läpijuoksuun.

Viisautemme palkittiin, nuoremmat seikkalijakollegani loikkivat taxvattien laakson lävitse pelkällä tyttöenergialla joutumatta kertaakaan possessoiduksi - mumisin kyllä partaani varoiksi loitusuja suurta brändäystä ja sen arvoa lisäävää muumiveroa vastaan, mutta onneksi se oli tarpeetonta. 

Olin lähtiessä ladannut Galaxy S-luokan muumi-imaginaattorini täyteen, mutta koska muumien metsästyskausi on vasta loka-marraskuussa, kun niiden talviunisykli lähestyy ja söpöysfaktori laskee alle nollan pimeyden ja loskan sotkiessa kiiltävät turkit, niin jouduin asettamaan i9000:n nössö-asetukselle "räpsy". Se oli hyvä, sillä heti muumi-ansalla tulikin baglimiitti-täyteen. Vain Vilijonkan jälkeläiset, hilavitkuttimet?, jäivät bongaamatta.

Kiersimme varoiksi vielä molemmat metsästyspolut ja suuntasimme väsyineinä ja monta halausta sekä kokemusta rikkaimpina kohden rajaporttia palataksemme normaali-ulottovuuteen. Väsymys oli vaatia veronsa, sillä taxvatit olivat saada paluumatkalla Unikon valtaansa. Esikko teki minut kauhunsekaisen ylpeäksi: "Jos mä tulen isona tänne omien lapsieni kanssa, niin minä kerron niille brändäyksestä ja muumiverosta sekä kerron, että sinä sanoit niin." Hetken tunsin synkeää katumusta, sekä suuren vastuun riippakiven painon selässäni. Riistäisivätkö oppini väärinkäytettyinä taikuuden illuusion lastenlasten mielistä ja korvaisi kapitalismin koruttomalla totuudella ennen aikaisesti ja syöksisi viattomat uhrit synkeään kyynisyyden kuiluun? Sitten havahduin taloudelliseen realiteettiin ja muistutin Unikkoa suuren janon sillan toisella puolella odottavasta tavernasta ja koko seikkailun päässä odottavasta pääleiristä virkistävine kylpyineen. Tämän  voimalla selvisimme taxvattien laaksosta ulos viimeiselle portille, samaa kyytiä janojen sillan ylitse takaisin Kaivohuoneelle. Kaivohuoneella virkistyimme niin että päätimme jättää golem-paluukyydin väliin ja tarpoa takaisin kylpylälle navigaattori-demonin avustuksella. Se sujui yllättävän kivuttomasti ja ehdimme polskiakin toista tuntia ennen kuin suuntasimme illallisen jälkeen onnellisena nukkumaan laivahotelliimme.

Jo illalla olin tyytyväinen päätökseen viettää pääleirissä yksi yö ennen kuin suuntaisimme taas kohden uusia seikkailuja...