Nettielämää

Spotifyä on nyt tullut kuunneltua muutama päivä ja se tuntuu varsin toimivalta winen alla linuxsissa. Haku on hauska, jonoon saa mukavasti kaikenlaista jännää musiikkia pienellä luovuudella:

1. Päivän teemasana/termihaku: "Promise", "No doubt!", "Carpe Diem", "Fuck IT", "Better tomorrow"
2. Käyttis/yrityshaku, löytyi se yksi asia jossa winkkari on parempi vaihtoehto - määrällisesti: "Windows", "Linux", "Macintosh","IBM", "Apple", "Dell", "HP"
3. Soittolista päivän mukaan: "Monday", "Tuesday", "Wednesday", "maanantai"
4. Fiiliksellä: "Sad", "Tired", "Afraid", "Happy"
5. Mielipiteillä, lauseilla: "I am best", "Life sucks"
6. Väreillä: "red", "green", "blue"
7. Substantiiveilla: "tyttö", "poika", "talo", "mies"
8. TLA/lyhenne/l33t-haku: "snafu", "lol", "omg"

Asia erikseen mitä työkaverit soittolistoistani ajattelevat, mutta ehkä tämä kuitenkin on parempaa kuin mitä "normaalisti" kuuntelen.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Uusi keittiö toimii hyvin ja näköjään sitä on aivan sama onko liedessä säädöt yhdestä kuuteen vai yhdestä yhdeksään. Vanha Manowarin keitto-ohje "All men play on ten" pätee siitä huolimatta. Nupit vaan kaakkoon ja siinä vaiheessa kun ruoka anoo armoa käännetään vähän alaspäin.

Carte D'Orin Chilipippurisuklaajäätelö on tyttöjuttu. Liikaa tummaa suklaata ja liian vähän chiliä. Ehkä se on pakko kokeilla tehdä itse jäätelöä, on jo pari ideaa: chili-valkosuklaa-mansikka, viski-toffee ja kahvi-suklaa.

Paistettu halloumi ja kanttarelli-juustokastike toimivat possupihveille.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Viestikunkku on kunkku.Perheemme kommunikoniti oli tämän ansioista Pörrön ulkomaanmatkan aikana huomattavasti helpompaa jenkkiläiseen teknlogiseen takapajulaan. Suuret kiitokset hyvästä palvelusta.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Olimme eilen sopineet treffit mutsin ja A:n kanssa Flamingoon, jossa olimme ajoissa! Jaksoimme pulikoida sen suurimman sallitun ajan ja suuntasimme syömään. A tarjosi, mistä suuret kiitokset! Kylpylässä kävimme mutsin kanssa myös esittelykierroksella Wellness-puolella ja se oli vielä hulppeampi. Kuusi erilaista saunaa, 38-asteinen lötköttelyallas, mineraalivesiallas, suolahuone ja rauhallinen fiilis. Parasta varmaan oli kielletty alle 21-vuotiailta. Wellnes-puolelle pääsee "ilmaiseksi" kun ottaa jonkin hoidon, hoidon hintaan kun kuuluu koko kylpylän vapaa käyttö kolmeksi tunniksi.  

Remonttimies oli soittanut sillä aikaa kun olimme uimassa ja kun soitin takaisin tilanne oli snafu. Kauanpa sitä hyvää fiilistä kesti. Varmaankin neuvo kaappien kokoamisesta itse sellaiselle, joka oikeasti on huolellinen ja tykkää tehdä sekä säätää käsillään, olisi ollut hyvä. Minulle se oli pahin mahdollinen. Olisin tarvinnut kokoamisessa suorakulman, avustavan käsiparin, vääpelin ja vatupassin. Vääpelin vahtimaan, että suorat kulmat ovat suoria ja vatupassit passissa. Käsiparin pitämään palasia muodossa  sillä aikaa kun naulaan takalevyjä kiinni.  Kuusi ja puoli tuntia kankkulan kaivoon ja lisäksi maksan vielä ylimääräistä siitä, että kaapit puretaan ja kootaan uudestaan. Jokainen purku on lisäksi riski siitä, että jotakin hajoaa. Jo pelkän oman työn arvo on nelisen sataa ja se ei ole teoreettista rahaa vaan todellista, minulla on jonossa laskutettavaa työtä yli kuusi ja puoli tuntia, tosin ei asiakaskaan loputtomiin odota, joten voi olla että kun sen saan tehtyä ei ole enää tilausta.  On vain niin pahuksen vaikeaa löytää motivaatiota ja aikaa tehdä sitä työtä pois kuljeksimasta sen jälkeen kun on jo tehnyt puolitoista työpäivää.

Omien rajojen kokeileminen on kasvattavaa alle kahdeksantoistavuotiaana, mutta lähes nelikymppisenä se on vain niin tyhmää. Neuvo vastaavassa tilanteessa asioita pohtivalle, älä tee itse, jos et ole ihan varma siitä että osaat! Säästä jossakin muussa, älä työssä. Keittiön käyttöikä on useita vuosia ja muutama satanen jaksotettuna kahdeksalle vuodelle on huomattavan vähän verrattuna siihen, että joutuu uusimaan tekemänsä mokan takia kaapin tai pari ja teettämään saman homman uudestaan. No, se siitä, se on kuitenkin vain rahaa ja muksut olivat työn aikana hoidossa, jossa varmasti oli enemmän virikkeitä kuin komentokeskuksessa. Remonttimiestä varmaan ketuttaa paikata mokiani, mutta se ketutus näkyy sitten laskussa, joten ainoa joka loppujen lopuksi kärsii tilanteesta olen minä itse.  Säästän sitten omissa menoissani sen mitä nyt heitin roskikseen tai otan tästä lisämotivaatiota tehdä laskutettavaa työtä itse. Raha on hyvä toiminnanohjaaja, ainakin välillä.

Tänään törmäsin toistamiseen Suomessa tilanteeseen, missä en saanut palvelua äidinkielelläni tai edes sillä toisella kotimaisella. Flamingon alakerran kauneussalonki-parturi-kampaamossa oli kaksi viehkeää itämaista naista, joiden kanssa ainoa yhteinen kieli oli englanti. Ei sitä palvelua tosin saanut englanniksikaan kun tarjotut parturi- ja kampaaja-ajat eivät meille kelvanneet. Lopulta päädyimme Unikon kanssa parturi-kampaamoon Jumbon puolelle, jossa minun hiukseni leikkasi suomalaistunut turkkilainen ja veikkaisin, että Unikon kutreja tuunasi suomalaistunut marokkolainen. Esikko kieltäytyi kampaajasta. Olemme molemmat tyytyväisiä tuloksiin.

Nyt kirjoittelen tätä komentokeskuksesta, käväisimme kyllä viemässä eilen autoon jääneet maalit ja maalaustarvikkeet kaaokseen, mutta kuvia en tällä kertaa ottanut kun työmies oli vielä töissä. Seinä oli nyt molemmilta puolilta valmis ja tarjoiluaukko kiinni. Keittiössä oli myös laminaatti lattiassa ja yksi kaappikin oli jo seinässä, sekä toinen työn alla.

Loppuilta kulunee pyykätessä, uudelleen budjetoidessa ja ruokaa laitellessa. Ehkäpä väliin mahtuu vähän laskutettava työtäkin.

Huomenna maailmanmatkaaja palaa kotio, tai no, komentokeskukseen, ja torstaina onkin jo sitten työpäivä. Tämä on näin ollen todennäköisesti viimeinen "säännöllinen" blogaus taas pitkään aikaan.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Onnistuimme melkein olemaan Viikissä 07.30 aamulla, olimme vain muutaman minuutin myöhässä. En tiedä kuinka aikaisin rakennusliike oli paikalla, mutta ei meillä varttia pidempään mennyt jutellessa. Tarjous tuli ensin puhelimitse ja sitten sähköpostitse ennen kymmentä ja yhdeltätoista olin heivannut muksut Pakilaan ja ehtinyt Bauhaussiin. Sen verran ehdin välissä lueskelle nettiä, että totesin ettei kumpikaan ehdokkaamme päässyt europarlamenttiin. Pohdimme kovasti muksujen kanssa sunnuntaina ketkä olisivat piirretyistä hyviä ehdokkaita ja kärkikolmikoksi muodostuivat Mummo Ankka, Taikaviitta ja tohtori Traagi. Päätimme, että seuraavalla kerralla äänestämme tohtori Traagia, kun hän on koulujakin käynyt ja erittäin osaava. Kim Possiblen hylkäsimme, koska hänellä on vielä koulut kesken.  Traagia ei vain yllättäen valittu. Se toinen ehdokkaamme Kasvi, tohtori Kasvi, ei päässyt äänestäni huolimatta, vaikka keräsikin komean äänisaaliin edesauttaen varmasti vihreiden toisen paikan saamista.  Eipä siinä mitään, Hassi ja Hautala ovat varmasti sen verran fiksuja, että kysyvät tietotekniikkakysymyksissä neuvoa Kasvilta. Ei se ääni hukkaan mennyt ja jos meni, niin kyllä ne pohjoisen poromiehet sen hukan ampuvat kaikesta huolimatta, ja nylkevät, niin  saadaan äänet sieltä pihalle. 

Mutta siis Bauhaussiin, rakennuspuolen tavarat löytyivät  ja sain puuttuviin korvaavat materiaalit tilalle. Auttoipa Petra vielä ystävällisesti tavarat autoonkin, jonne ne juuri ja juuri mahtuivat.

Kyllä se auto vähän ahtaalta tuntui lastin kanssa, mutta oli ihan turvallisesti ajettavissa. Eikä penkkiäkään tarvinnut paljoa ottaa eteenpäin. Oikeallekin näki sivupeilistä kun vähän kuikuili, taustapeilistä ei kyllä nähnyt muuta kuin askelvaimennusmuovia.

Kotipihan päässä sain onneksi apua rakennustyömieheltä, laminaatin roudaaminen toiseen kerrokseen on ihan hyvää hyötyliikuntaa sekin.

Astianpesukoneen myynyt liike sai minut kiinni tienpäältä matkalla hakemaan maalaustarvikelastia ja sain uuden lupauksen kaupan purkamisesta, koneen noutamisesta ja hyvityksestä tililleni. Odotan jännityksellä miten käy. Rahat alkavat olla vähissä lainasta huolimatta, sillä kaiken näköistä "pientä" on vielä ostamatta ja kaikki laskut eivät ole sisällä, joten sekin raha kyllä kelpaisi. Pitkästä aikaa olen toiveikkaalla mielellä ja voin ajatella huomista kolmantena vapaapäivänä vesivahingon jälkeen.

Iltapäivällä hain muksut Pakilasta ja suuntasimme Hakaniemeen odottelemaan taloyhtiön hallituksen pikapalaverin alkamista Viikissä. Samalla keikalla kun kävin palaverissa, kävin katsomassa paljonko oli kämpässä tapahtunut. Paljon oli tapahtunut, en tiedä miten kaveri oli saanut yksin siirrettyä jääkaapikaapin ja kaappipakastimen, minulta olisi jäänyt siirtämättä, toiselle puolelle alakertaa, varsinainen ihmemies.

Uudesta seinäpätkästä oli toinen puoli jo olemassa ja lattiasta löytyivät tasoitteet. Tätä vauhtia homma ei kauaa kestä. Toisaalta paikalle tarvitaan putkimies vesihommia ja sähkömies liettä varten. Todennäköisesti tilanne on pian snafu ja tarvitaan säätöä ennen kuin homma jatkuu. Toivottavasti säätö ei ole kovin kallista ja aikaa vievää. Onneksi vesipelit ja sähkö kuuluvat vakuutusyhtiön keikkaan, eivätkä lisätöihin ja urakoitsija vaikuttaa sellaiselta kaverilta, että saa hommat toimimaan.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Lauantaina MW heitti minut turnaukseen ja toi vielä korttisuojia, joita en lopulta itse turnauksessa tarvinnut. Genoan kortit olivat pienempiä kuin muistin, mutta nyt on muovit Dominioinille. Epäilen, että sitä pelataan kovasti kunhan Pörrö palaa rapakon takaa. Turnaus meni vähän alle odotusten, odotin olevani toinen Genialissa, olin viimeinen. Genialissa en tajunnut, että kun pelataan kilpaan ei pelata välttämättä voitosta vaan sijoituksesta ja minut torpattiin kahden pelaajan yhteistoiminnalla ulos pelistä komeasti. Mutta joskus kannatta olla huonoin, kaikki Genialiassa hävinneet palkittin matka-Genialeilla, mutta vaihdoin omani Lahden Uudisasukkaiden Punaisen kanssa Taivaanpilareihin. En minä sitäkään erityisesti halunnut, mutta ehkä sitä tulee kerta nyt kokeiltua ja sitten vaihdettua/myytyä eteenpäin.

Oletin olevani viimeinen Genoassa, mutta voitin sen kymmenellä guldenilla. Käytin molempia kikkoja joita olin valmistellut etukäteen: kombinaatiota cathedral ja palace saadakseni kaikki seitsemän kontrollimarkkeria laudalle. Temppu, jota MW tehokkaasti demonstroi edellisenä iltana. Ja vaihdoin vielä 1:1 tradeilla itselleni lisää privilegejä, käytännössä sain sarjasta puuttuvan privilegen tällä tavalla. Sen lisäksi keräilin pieniä tilauksia ja makselin välillä törkeää ylihintaa toiminnoista. Koko homma kulminoitui yhteen mahtikierrokseen, jonka aloitin haluamastani paikasta ja jonka kaikki kolme toimintoa käytin itse toimittamalla kolme pientä tilausta ja yhden viestin. Lisäksi siis vielä tradesin tarpeellisen privelegenkin tuolla kierroksella. Tein sen yhtä kierrosta liian aikaisin kun pelkäsin toiseksi tulleen lopettavan pelin "tori"-kikalla, jonka myös keksin H:n ja MW:n kanssa pelatessani. Sain kuitenkin vielä yhden vuoron jossa möhlin 30 guldenin edestä, mutta onneksi muutkaan eivät olleet täydellisiä.

Tauolla soittelin mutsille ja tämä ehdotti että muksut ovat vielä yhden yön heillä. Joten päätin sitten jakaa T:n kanssa punkkupullon ja nykäisin vielä viskin jälkiruoaksi. Se näkyi Notressa (oletin olevani toinen ja olin kolmas) ja T&T:ssä, jossa odotin olevani toinen ja jäin kolmanneksi.  Ilman viskiä ja punkkua olisi sijoitus ollut sama, paremmilleni hävisin molemmissa. Pelasin vielä Dominionia, San Fransiscoa ja Notrea ennen kuin sain MW:ltä kyydin kotiin. San Fransiscoa voisi pelata uudestaan, siinä oli pari huutokauppapelien elementtiä joita voisi vähemmän väsyneenä kokeilla uudestaan pelisuunnittelua silmällä pitäen. Joku päivä vielä teen oman "historiallisen" Suomi-pelin.

Tänään yritin nukkua pitkään, mutta valo ja kaupunki ajoivat ylös kahdeksalta. Epätoivoisesti lorvailin vielä vuoteessa tunnin ja piiiiiitkään suihkun jälkeen söin hartaasti aamupalaa ennen kuin hain muksut mutsilta. Sieltä suuntasimme Bauhaussiin, jossa meitä palveli rakennuspuolella sama ihminen kuin edellisellä kerralla. Bauhaussilta oli tietysti haluamamme olohuoneen/eteisen laminaatti loppu ja arvoimme lennossa uuden. Uusi on sävyltään hivenen vaaleampi, mutta ei niin vaalea kuin alunperin katselemamme Merbau-laminaatti. Toivon tällä perusteella että se kelpaa Pörröllekin. Bauhaussin systeemi on arkaainen, ensin tarkistetaan tietokoneelta, että tavaraa on, mutta sitä ei voi koneella varata kun varasto on myymälätilassa. Jos tavaran varmuudella haluaisi se pitäisi samantien kerätä. Tietenkään sitä ei kerätty, vaan lista kopioitiin viisiosaiseen varaus/tilauslomakkeeseen käsin. Lomakkeen kanssa kassalle, josta kassa syötti sen kassajärjestelmään. Rakennuspuoekn henkilökunta lupasi kerätä tavarat heti kun ehtii. Luonnollisesti tämä piti toistaa maalipuolella, jossa tavaroita oli niin paljon, että lomakkeita piti täyttää kolme. Kassasta sain tietysti neljä eri kuittia. :- )

Nyt rakennuspuoli on jo soittanut perään, että joo, sillä aikaa kun keräsin oli valitsemanne kosteussulku+askelvaimmennus muovi loppunut. Tämä tarkoittaa sitä, että tilausta ja kauppaa pitää vielä maanantaina säätää ja minun itse lähteä paikalle säätämään. Maalipuoli kerää "viimeistään" tavarat kokoon huomenna aamulla, joten todennäköisesti jotakin lisälisäsäätöä voi vielä olla luvassa.

Bauhaussista suuntasimme Viikin Prismaan lounaalle, vaihtamaan toisen kerran Singstarin ja ostamaan Unikolle Elisalta puhelinliittymän. Viikin Prismasta suuntasimme Lepuskiin, minne pudotin muksut Pörrön vanhemmille shoppaamaan koululaisen synttärikelloa. Itse suuntasin takaisin Viikkiin kokoamaan keittiökalusteita. Seitsemältä muksut palautettiin Viikkiin ja aloitin viimeisen pystykaapin kokoamisen. On aina hauska haaste koota yli kaksimetrisiä kaappeja  ja käsitellä niitä koottuna, kun on itse 160-senttinen! Kahdeksalta kaikki kaappirungot olivat koossa ja suuntasimme takaisin komentokeskukseen illallistamaan ja nukkumaan. 

Paljon on kuitenkin tekemättä, kaikki sisukset on asentamatta ja kokoamatta:

Rakennusurakoitsijan aliurakoitsija on nastojen poiston takia sairaslomalla ja huomenna aamulla 07.30 tulee itse toimitusjohtaja ja uusi työmies mittailemaan ja ihmettelemään tilannetta. Tingin tuon aamuseitsemästä puoleen, kun haluan olla itse paikalla ja tarvittaessa hyväksyä tarjouksen lennossa. Samoin minun täytyy olla mukana Bauhaus-noudossa lisäsäädön takia, kortti tulee vinkumaan lisää tai sitä hyvitetään. Aika näyttää.

Päivän merkittävin voitto on kuitenkin ehdottomasti se, että kolmas kappale Singstaria toimii ja muksut saivat laulaa Gweninsä loppuun. Nyt voisin itsekin vetäytyä nukkumaan. Huomenna on jännä päivä ja todennäköisesti edessä kaiken lisäksi paljon lisää kotiseuturallia ympäriämpäri kaunista Espoo-Helsinki-Vantaata.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Perjantaina oli Unikon 7-vuotissynttärit. Sen kunniaksi annoin muksujen nukkua niin pitkään kuin nukutti. Ensimmäistä kertaa koko 7-vuoden aikana jätin muksut nukkumaan kaksistaan siksi viideksi minuutiksi kun kävin työntämässä rahaa parkkimittariin. Jätin lapun toki pöydälle ja edellisenä iltana olin sanonut vieväni aamulla rahaa mittariin. Kyllä minua silti jännitti, että joutuvatkohan ne itkupaniikkiin jos heräävät sillä välillä ja löytävätköhän ne lapun. No, eivät heränneet.

Unikko sai yhden pienen Bratzin Esikolta ja toisen isomman pienen Bratzin äidiltään. Minulta hän sai Tatu ja Patu-kirjan sekä jalkapallon. Molemmat muksuit saivat lisäksi - pienen epämääräisen lahjasäädön ja moninaisen mokailun seurauksena - yhteisen lahjakortin S-ketjulle. Lahjoja tuli ihan liikaa, mutta ompa muksujen elämä viimeiset päivät ollut sekaisinkin, että kai sitä nyt saa kompensaatiota edes kerran ostaa rahalla olematta huono vanhempi?

Aamupalalle siirryimme leikkiluolaan, jossa hetken loikittuamme suuntasimme takaisin Komentokeskukseen pakkaamaan uima- ja yöpymiskamoja. Kyllä Helsinki, Espoo ja Vantaa sitten ovat isoja kaupunkeja. Se on näköjään aivan sama mihin ilmansuuntaan Komentokeskuksesta lähtee kun yrittää päästä Espooseen, se on aina vähintään 20 minuuttia ennen kuin pääsee minkään "pakotien" päähän. Ja Mankkaalta Flamingoon on melkoinen taival!

Mankkaalta poimimme kyytiin A:n, joka luotsasi muksuja kylpylässä. Päivänsankari ja Esikko olivat kuulemma puullapäähänlyötyjä tullessaan ulos pukeutumistilasta. Flamingo oli ja on hulppeampi sekä prameampi kuin muut vesipuistot joissa muksuja on käytetty. Flamingossa pulikoituamme suuntasimme Viikkiin katsomaan mitä kuivaukselle kuuluu ja havaitsimme että kuivaajat ovat häipyneet kamoineen mitään ilmoittelematta.

Ja Viikistä mäkin kautta mummille, jonne hylkäsin kakkukahvien jälkeen muksut suunnatakseni Komentokeskukseen. Unikko sai mummilta lahjaksi mummin vanhan kännykän, nyt siihen sitten pitäisi vielä hankkia liittymä ja muistaa, että mummi lupasi maksaa liittymän.

Komentokeskukseen sain vieraaksi MW:n ja jo melkein pelastetun H:n paniikkitreenipelaamaan. Hienosti hävisin Genoan molemmille, joka todella lupaa hyvää tälle päivälle (joo blogaan taas seuraavana aamuna), varsinkin kun H pelasi ensimmäistä kertaa ja vielä lohduttomammin hävisin taas MW:lle Notren. Tällä kertaa en edes tehnyt yhtään "suurta" mokaa vaan en vain yksinkertaisesti osannut. Kiitokset molemmille treeniavusta, jotakin jäi käteen varsinkin hävitystä Genoasta. Tänään näkee jäikö riittävästi.  Yöllä otin vielä turpaani T&T:ssä muutamaan otteeseen kunnes viimeisen pelin vaihteeksi voitin ja siirryin punkkaan.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Sain juuri kömmittyä sängystä aamupesulle kun kuljetusliike soitti ensimmäisen kerran ja sain soitettua takaisin. Ilmoitttivat olevansa paikalla vajaassa puolessa tunnissa. Ilmoitin, että ei onnistu, vähintään tunti etukäteen, niin kuin oli alunperin sovittu. Sanoivat, että ei sitten, soitamme uudestaan kun tiedämme. Soittivat sitten uudestaan siinä vaiheessa kun sain muksut autoon ja kokan kohden Espoota. Yritin olla tällä kertaa fiksumpi ja selvitä ulos keskustasta toista reittiä. Ja se siitä sitten. Viidessätoista minuutissa oli selvää, että emme olleet päässeet yhtään mihinkään ja ettei ole mitään toiveita ehtiä Espoon kautta Viikkiin ajoissa. Näköjään ainoa järjellinen tapa päästä Espoon suuntaan on lähteä ensin joko rajusti pohjoiseen tai itään ja sieltä pohjoiseen ennen kuin yrittää länteen. Ja vähänpä sillä sitten ajoissa ololla oli väliä, kuljetusliikkeen tunti oli ihan eri mittainen kuin kiireisen ihmisen tunti. Pääasia että tulivat ja hyvä että kantoivat ylös asti. Nyt ei olisi omin voimin onnistunut.

Tuossa välissä tietysti tilanne työpaikalla eskaloitui ja ne saivat minut pistämään työpuhelimen äänille, mikä sinänsä oli hyvä koska kuljetusliike ihan vain varoiksi päätti ilmoittaa toisesta tulemisestaan työnumeroon eikä varsinaiseen numerooni. Ja sinänsä syvältä, koska eskalaatio vaati käyntiä sorvilla ennen kuin pääsi Espoosta Viikkiin. Tänään on siis tullut vähän ajeltua, kohti Espoota, takaisin ja Viikkiin, Viikistä Mankkaalle, Mankkaalta Hakaniemeen, Hakaniemestä Viikkiin, Viikistä Hakaniemeen, Hakaniemestä Mankkaalle, Mankkaalta Hakaniemeen. En muista koska olisin puhunut yhtä monta puhelua autosta yhden päivän aikana. Handsfree maksoi itsensä tänään useasti takaisin, työkännyssä sitä ei tietenkään ole ja vähän hirvitti vastata siihen Kallioin tasaisilla kaduilla.

Muksut siis pudotin A&V:lle Mankkaalle ja suuntasin rakentamaan aikuisten palapeliä Viikkiin. Kolmen tunnin aherruksen jälkeen ei näy pinoissa missään, että mitään olisin saanut aikaiseksi.

Sen sijaan sain aikaiseksi yhden isomman virheen, joka tuottaa haasteita keittiön kasaajalle ja kolme kauneusvirhettä, jotka onneksi ovat sellaisilla sivuilla, että jäävät kätköön. Seuraavan kerran kun joku nerokas ehdottaa, että kokoamalla itse kaapit säästää rahaa, niin totean, että hienoa, tiedän miten sinä säästät vielä enemmän, tervetuloa kokoamaan minun kaappini. Nämä ovat rakenteeltaan todella yksinkertaisia koota, puutappeja ja liimaa. Nauloja, niin nauloja, niitä jotka voit lyödä vinoon niin että ne murtautuvat levyjen reunoista pihalle. Puutappeja, joo, juuri niitä, ilman ruuveja, jolloin saat liimattua kaappien rungot kieroiksi. Ja kun ei ole puristimia ja vielä kyse on pinnoitetusta levystä ei vasarallakaan voi vihkiä kappaleita toisiinsa. Näin amatöörinä voi hyvin tuottaa itselleen useaksi vuodeksi kaappeja jotka eivät mene tasaisesti kiinni ja laatikoita, jotka toisaalta jumittavat ja toisaalta lonksuvat ja on ihan tasan tarkkaan itse syyllinen. Siinä vaiheessa kun vielä löysin yhden sivulevyn, joka oli wounded on delivery päätin luovuttaa toistaiseksi. Se meissä vanhoissa ohjelmoijissa on vaan vikana, että hommaa ei jätetä kesken, koska lopulta se vaan toimii kun riittävästi debuggaa ja säätää, kun me vaan ollaan niin kovia. Niin käy tässäkin, mutta olisi se silti ehkä ollut fiksumpaa ostaa tämäkin työ.

Kolmen tunnin jälkeen tuntuu siltä, että tähän menee vielä pieni ikuisuus, selkä ei suoristu ja hartiat hajoavat. No, tiedänpähän mihin koko sunnuntai tulee katoamaan. Huominen menee Unikon tahdissa, se on sen synttäripäivä ja tradition mukaan se saa vaikuttaa siihen mitä tehdään. Lauantai katoaa sm-skaboihin ja maanantain toivottavasti keittiötä jo asennetaan. Eli sunnuntai kuluu siihen ikuisuuteen. Silti voisi olla paikallaan kysyä, pitäisikö huutaa apua?

Unikon ja Esikon rehtori soitti. Tiedot Unikon luokan kokoonpanosta olivat  vääriä. Ainoa muutos luokan kokoonpanoon oli yhden tytön siirto toiselle luokalle, jonka jälkeen luokalle jää - laskutavasta riippuen kuusi tai kolme tyttöä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että rehtori osaa hommansa ja tällä joukkueella Unikon ensimmäinen kouluvuosi pelataan ilman isoja ongelmia..

Nyt kun vielä rakennusliike tekisi tarjouksen lopputöistä, huomenna kolahtaisi kuivauksesta vapauttava päätös ja astianpesukoneen myyneen liikeen hyvitys pesukonekaupan purkautumisesta etenisi, niin voisi murehtia enää vain seinien lopputyhjennystä, tasoitusta, pesemistä ja maalaamista. Edelleen valovuosia helpompaa kuin tivi-projektit.

Semmoista tältä päivältä.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Keskiviikkona aamulla meillä oli radikaali herätys. Siinä vaiheessa kun sopi Esikon hammaslääkäriä kahdeksaksi Malmille eli vielä siinä illuusiossa että asuisi Viikissä ja olisi joka tapauksessa heräämässä töihin. Evakkona se osoittautui erittäin ikäväksi asiaksi. Ei sinänsä, mökiltä oli ihan kiva tulla kaupunkiin kun aurinko lakkasi paistamasta ja oli koleaa, mutta herätys varttia vajaa seitsemän Hakaniemessä oli vain nippa nappa riittävästi. Onnistuimme kuitenkin ehtimään Malmille ilman ongelmia, ruuhka kun oli toiseen suuntaan. Paluu oli sitten jo huomattavasti hitaampaa.

Keittiön kalusteet tulivat sovittuna aikana, mutta naivisiti olin kuvitellut niiden olevan kotiin kuljetetut. Sitä ne eivät olleet. Toinen isompi lava päätyi puoliksi Norkkokujalle ja puoliksi talomme ohitse vievälle hiekkakäytävälle. Toinen pienempi lava  päätyi portaiden eteen ulos. Tyttöjen ja kaksi e-kirjaimisen moninaisen meren kanssa päädyimme kantamaan 738kg tavaraa toiseen kerrokseen. Siinä vierähti ihan kivasti aikaa ja sai mukavaa hyötyliikuntaa. Onneksi ei ollut 25 astetta hellettä ja onneksi sade iski vasta sen jälkeen kun olimme jo matkalla Lanternaan. Suuret kiitokset Guttaperkan molekyylisidosmuodolle, ilman sinun apuasi olisin varmaan vielä kärttyisämpi, kipeämpi ja valmiimpi heittelemään tavaroita seinille tänään (kirjoitan tätä torstaina ja asiat tapahtuivat keskiviikkona).

Lanternan Hesellä oli pirullinen amerikanpannaritarjous, joka tietysti piti tyypata. En edelleenkään ole Amerikan pannukakun ystävä, mutta tiedän kuka nyt siellä rapakon toisella puolella olisi ollut oikein iloinen Hesen keksinnöstä. Markantalo meni nurin ja Lanternassa oli monta erikoistarjousta viimeistä päivää. Hyllyt notkuivat jo puolenpäivän kähmillä tyhjyyttään ja illalla naapurin käydessä olivat jo käytännöllisesti tyhjiä. Tuli sorruttua kaksi kertaa, ostettua neljä konsolipeliä yhden hinnalla, maksa kallein talo maksaa halvimmat ja ostettua viisi dvd:tä samalla menttaliteetilla. Kävimme mulkoilemassa hanoja K-Raudassa ja kyllä nekin voivat olla kalliita ja kauheita. Hirvein hirvitys maksoi likemmäs 700 euroa! Lanternasta suorimme itikseen syömään ja shoppaamaan Unikolle synttärilahjoja. Apteekista osuimme On/Offiin, joka on muuttamassa. On/Offista tarttui kyytiin vielä lisää konsolipelejä osta kolme, maksa 29,90. Kyllä muksuilla nyt on pelattavaa evakon ajan.

Syömisen ja shoppaamisen jälkeen olikin jo tulipalokiire Hakaniemeen, jotta Esikko saadaan pudotettua biologiselleen. Tein työtöitä ja ketutuskäyräni kääntyi komeaan nousuun jopa niin, että onnistuimme myöhästymään viitisen minuuttia Unikon futisharkoista ja tietysti kaiken lisäksi satoi vettä koko harjoitusten ajan. Ehdin juuri ja juuri viedä auton takaisin, etsiä Unikolle kuivat vaatteet ja vilkaista nettiä. Tietenkään valitsemani vaatteet eivät Unikolle kelvanneet harjoitusten jälkeen ja kun niitä oli säädetty riittävästi ja paluumatkalla vielä käyty kaupassa oli jo Esikko oven takana odottamassa. Me sentään olimme kolme minuuttia etuajassa.

Ilalla saimme vihdoinkin lunastettua Unikolle annetun epämääräisen lupauksen pirtelön tekemisestä. Prinsessasynttärikirjan pirtelöresepti on nyt vihdoinkin kokeiltu. Hyvää se oli, mutta olisi kyllä kaivannut tehosekoitinta. Tuli myös tyypattua komentokeskuksen pizzapaistolautanen, kun toista uunipeltiä ei ollut ja Unikko ihan välttämättä halusi tehdän oman pizzansa. No, se pizzalautanen on syvältä. Sellaista en kotiin hanki.Sitä oli erittäin ikävä pukertaa  uunista ilman patalappuja pyyhkeellä ja lisäksi paistotulos oli huomattavasti huonompi kuin perinteisellä uunipellillä.

Huomiseksi (siis täksi päiväksi) on iltapäivä-iltapuhteena edessä palapelien kokoamista. Voi olla, että tulee ikävä Ikean huonekalurakennussarjoja ennen kuin on valmista.

Saatuani muksut nukkumaan korotin agression sopivasti kattoon tekemällä työtyötä puoleenyöhön, todennäköisesti kaikki sähköpostinvastaanottajat eivät tänään ole kauhean ilahtuneita. Jaettu ketutus on puoliruokaa, tai miten se nyt meni.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Juuri ennen nukahtamista eilen illalla tajusin, että kännykästä on varmasti riemua aamulla koko päätalolle. Varttia vajaa kahdeksan känny aloittaa muistuttamisen siitä, että on talviloma ja se jatkoi sitä viiden minuutin välein aina kahdeksaan saakka. Olin oikeassa, koko päätalo heräsi siihen. Minä heräsin hyttysiin ja aurinkoon. Aamulla kun mökki oli viilentynyt ja hiillos kaminasta sammunut lentävät ystäväni laskeutuivat hormia pitkin sisälle ilahduttamaan minua laulullaan. Palkitsin musisoijat paljastamalla lisää yläkroppaani peittojen alta neljätoista asteiseen ilmaan - eli pelasin gambiittia. Välillä sain nitistettyä yrittäjän ennen pistosta välillä en, perinteinen gambiittiavaus siis.

Jossakin yhdeksän - kymmenen paikkeilla luovutin ja kömmin ylös. Illalla olin ihmetellyt surinaa joka alkoi heti kun möngin mökkiin sisään, aamulla minulle selvisi että räystään alla about oven yläpuolella koristelautojen sisäpuolelle oli ampiaispesä. Toiseen pesään törmäsin huussin ulko-oven sisäpuolella.

En ole koskaan aikaisemmin nähnyt livenä kuinka ampiainen tekee pesäänsä tai ylipäätänsä ryömii sinne. Yritin saada jompaa kumpaa videolle siinä kuitenkaan onnistumatta. Kolmas ja lisäksi varmaan ainakin umpteens pesä on talon välikatossa, josta yksi onneton lentäjä oli onnistunut mönkimään jostakin raosta sisälle päätaloon. Sen kanssa harrastin tennistä sähkötappomailla niin railakkaasti, että mailasta lentelivät irto-osat pitkin poikin huonetta. En tiedä kumpaan kritikaaliin pörriäinen kuoli concussioniin vain stun/elecriticyyn, mutta täytyy sanoa että +10 blessed electrical tennisracketilla ei montaa skilliä tarvita ekspon karttumiseen. Kuistilla vaihdoin lajia ja tein Hrutsevit, nappasin kengän jalastani ja taoin sillä sanomani perille, puheenvuoro oli lyhyt ja ytimekäs "Kuole, beeeep!". Toisin kuin Bush, ampiainen ymmärsi yskän. Pesän alku sai suomalaisesta tv-etsivästä turuntautia ja harjanvarrella relokaation skuttaan äitini toimesta. Mökille täytyy hankkia lisää turkulaista etsivää, jolla sumuttaa tikkaiden avulla sivurakennuksen sisäkatto.

Pitäisi varmaan ostaa jonkin sortin metalliverkkoa ja kuumuutta kestävää kiinnikettä jolla tilkitä majan sisähormi niin, että öttiäiset päätyvät luuppiin tulipesään.  Gambiitin jälkiä on joka puolella kroppaa.

Sää oli tänään kolea ja pilvinen, mittari putosi neljääntoista asteeseen ja vettäkin ripotteli. Tytöt kävivät mumminsa kanssa kalassa laiturin nokasta ja Esikko sai särjen ja ahvenen. Unikon isompi ahven pääsi karkuun vieden koukun mennesssän. Mökille pitää ostaa lisää onkia. Ja uudet hammasharjat ja tahnaa...

Ahven pääsi elävänä takaisin veteen mutta särjestä lähti henki. Palasimme takaisin Komentokeskukseen vähän iltaseitsemän jälkeen. Väinö Tannerin kentällä oli menossa pesismatsi tai treenit ja Esikko olisi halunnut penkkiurheilemaan, mikä yllätti minut tyystin. Jätimme kuitenkin väliin ja sinkosimme Komentokeskuksen kautta kauppaan.

Seitsemäs kerros ja kaikki räppänät kiinni yhden päivän, jolloin on ollut kuuma, tuntuu Komentokeskuksessa yhä. Hyvä tekosyy istua juomassa iltakaljaa ja polkkaamassa päivää kun makuusoppi tuulettuu. En haluaisi olla täällä kun on ollut koko viikko hellettä.  

Että sellaista täältä tänään, over and out. (Jaa, palautin kommentointi mahdollisuuden.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Alamme sähköjäniksen kanssa pikku hiljaa tottua kaupungin ääniin. Kumpikin meistä toki heräsi heräävään Helsinkiin ja kerrostalon putkien kohinaan kun ahkerat ihmiset suorivat työpaikoilleen. Käänsimme kylkeä ja poimin Unikolle peiton lattialta. Lopulta heräsimme vasta herätyskelloon yhdeksältä. Se on hyvin se, en muista heränneeni viimeiseen kahteen viikkoon kelloon kuin lauantaina aamulla 04.15 kun Pörrö lähti Jenkkeihin.

Olemme aloittaneet viime tipassa trendin, joka jatkui tänä aamuna, olin Googlannut oletetun ajoajan Esikon biologisen kanssa sovittuun kohtaamispaikkaan Komentokeskuksesta, mutta kumpikaan meistä, en minä enkä Google, ollut ottanut huomioon kesä-Helsinkiä. Kesä == rakennustyömaa, kesä == turisteja, joten valitsin huonoimman mahdollisen reitin Hakaniemestä Länsiväylän alkuun, sain kulumaan matkaan kaksikymmentä minuuttia. No, olimme lopulta vain viisi minuuttia myöhässä,  enkä edes rikkonut nopeusrajoituksia merkittävästi.

Löysimme yllättävän kivuttomasti Länsiväylältä Turuntielle, mutta sitten tieprofiili ja ilmeisesti myös viitoitus oli muuttunut. Lähdin ohittamaan rekkaa väärässä kohdassa ja tie loppui ennen liittymää kesken, seurauksena päädyimme ajamaan kohden Hankoa hyvää vauhtia. Jotenkin vielä ilmeisesti missasin ensimmäisen liittymän, josta olisimme päässeet tekemään u-käännöstä ja päädyimme ohitse maalin kunnolla. Palatessa nousin tietysti tieltä yhtä liittymää liian aikaisin ja seikkailemalla päädyimme kelaamaan Nummelaan. Nummela-cityssä nautimme Rollssin hampurilaiset ja kingi päihitti minut kuusnolla. Ei se edes mahtunut suuhun!

Sitä on tullut käsittämättömän riippuvaiseksi kännykästä, kännykän navigaattorilla osasimme lopulta takaisin oikealle mökkitielle. Pitäisi uusia auton kartat, ne kaksi, jotka kattavat etelä-Suomen eivät lopulta maksa korkeintaan kuin pari kymppiä. Lisäksi pitäisi vakavammin vaatia molempia tyttöjä ilta- tai itä-Rasteille, jotta oppisivat kartan lukemisen ja luottamaan karttaan.

Nyt kirjoittelen tätä mökin piharakennuksesta. Näytön reunan ylitse näkyy kamiinaan tekemäni tuli ja oikealla ikkunasta laskeva aurinko. Ainoat äänet ovat liekit ja tämä hiljaisena aiemmin pitämäni läppäri ja sen meluisa näppäimistö. Kontrasti Hakaniemeen on suorastaan pelottava!

Nettiä minulla ei nyt ole, unohdin kännykän päärakennukseen, joten tämän postittaminen saa jäädä aamuun. Mökillä olemme ehtineet saunoa ja käydä saunasta järvessä uimassa. Saunan sytyttämiseen kului kolme ja padan yksi tulitikku. Näistä pohjista on hyvä jatkaa kohden loppukesää. Unikolle kastautuminen ei tietenkään ollut mikään muu kuin kärsivällisyysongelma, uimataidottomana raukan piti odottaa että minä kastauduin. Yllättävän kylmältä 24 asteinen vesi tuntui saunasta tullessa. Esikko ei saanut itseään kasteltua lainkaan. Äitinsä tytär.

Yritin tänään soitella Unikon rehtorille, mutta liikenneseikkailun takia saimme matkaan palamaan melkein kolme tuntia. Soittamaan pääsin vasta puoli kolmen aikaan, jolloin puhelu yhdistyi kännykän vastaajaan. Pitää yrittää huomenna aamupäivällä uudestaan.

Olen nyt rikkonut mökkeilyn suurimman tabun, vastannut työsähköpostiin mökiltä. Se oli kuitenkin mielenrauhani kannalta tarpeen, sillä nyt voin laskea jossakin taustalla iäti käyvän säikeen prioriteetin alas ja skeduloida sen prosessointiin tulevaisuudessa. Olen myös naamaillut saunankuistilta samalla kuin olen lämmittänyt saunaa, on se naamakirja ihan yhtä turha kapistus mökilläkin kuin kotona tai töissä. Ja on se mobiililaajakaista verkkainen, mutta käytettävä.

Huomenna, tai siis tänään, kun postitan tämän polkkauksen palaamme takaisin komentokeskukseen. Tänne on ennustettu torstaiksi vesisateita, joten voi olla että palaamme vasta perjantaina jos ylipäätänsä palaamme. Aika näyttää. Nyt aika kertoo, että kroppa ei ole enää niin nuori kuin se joskus oli; lapaluiden välissä jäytää pieni mies hiilihangon kanssa ja nauraa työergonomista naurua. Aika päivän polkkaukset lopettaa on, siis hyvää yötä.

 

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Viimeisen viikon ajan elämä on valunut paikasta A paikkaan B Ikean sinisissä muovikasseissa, niissä sellaisissa näppärissä joihin mahtuu tonni tavaraa ja jotka hakkaavat jalkojasi ja repivät käsivartesi irti hartijoista väärin täytettyinä. Niinpä ei liene yllätys että tämä päivä ei ollut poikkeus. Ennen kuin kassiAatu pääsi liikenteeseen sähköjäniksen kanssa piti kuitenkin herätä, toistamiseen. Se ensimmäinen herätys ei ollut kello kolme ja jalat, niin kuin pelkäsin, vaan jo kello kaksi aamuyöstä kun sain Unikon käden suuhuni. Sitä ennen tyttö oli käynyt yöpöydällä ja heittänyt kaikki peitot lattialle. Vahingosta viisastuneen käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. On se kuitenkin niin pieni että nukkukoon nyt vielä tämänkin yön Pörrön sängyssä, huomenna sisko on taas muonavahvuudessa ja saavat turvata toisiinsa.

Aamulla nukuimme pitkään ja söimme hartaudella aamiaista, sitten aloimme päkertää kakkuja. Jäi kyllä viimeiseksi kerraksi kun kokeilen vaahtokarkkikuorrutetta, ehkäpä parhaan kuvauksen saa Unikolta: "Olikohan se nainen käynyt salilla ennen kuin se teki tämän reseptin?". Vaahtokarkkikuorrutteessa lienee suurin muuttuva tekijä valittujen vaahtokarkkien koostumus ja se vaikuttanee lopputulokseen melkoisesti, käytimme kyllä klönttiä mikrossa ja saimme sen lopulta kaulittua. Ei se senkään jälkeen ollut yhtä helppoa kuin kakkutehtaassa. Herra Hakkarainen näytti tältä ennen yöpukua:

Ja tälläinen siitä sitten lopulta tuli:

Ja kävi niin kuin arvelinkin, se mikä eilen oli out oli tänään erittäin in. Kakkukuva pääsi kakkuun ja se oli oikein hyvä juttu:

Kakkujen, astioiden ja poppareiden kanssa säätämisessä vaan vierähti niin monta tovia, että meille tuli oikeasti kiire. Lounas jäi väliin ja ehdimme Viikkiin kymmentä vaille synttärien alkaminen. Ehdin kantaa kakut ja tavarat sisään sinisessä Ikean kassissa, kun ensimmäiset vieraat tulivat. Täytyy sanoa, että on ihan eri asia järjestää synttäreitä 4-7 vuotiaille vieraille kuin 9-10 vuotiaille. Olin suunnitellut hakevani mustaa jätesäkkiä ja narua ongintaa varten ylhäältä, mutta tämä ei ollut sellaista sakkia jota voi jättää edes siksi toviksi yksin. Onneksi olin tempaissut mukaan harjan juostessani yläkerrasta kerhohuoneen avainta. Toinen vakavampi puute olivat kakkulapio ja mehu. Mistä ihmeen pitäen muksuille ei ole kelvannut cokis ja jaffa? Kuinka pahuksen terveystietoisia nykyajan vanhemmat ovat, hyi, hävetkää! Jo äitinne ja isänne ennen teitä pilasivat hampaitaan cokiksella, se on traditio! Coca Cola, varsinkin se versio mitä minä ostan kun ostan, on vielä sitä ihan ihka-aitoa amerikan intiaanien yrttijuomaa joka mikrossa lämittettynä parantaa kaikki flunssat, eikä mitään aspartaamisotkua jolla auotaan viemäreitä ja pestään vessanpyttyjä. Onneksi kerhohuoneen kaapista löytyi tappavan teräviä ja tehokkaita muoviveitsiä, enkä enää yhtään kaivannut kakkulapiota.

Ihan ilman draamaa eivät bileet sujuneet, Unikko yritti pitää Esikkosynttäreiden kopiota, mutta vieraat eivät olleet yhtään ikäistään vanhempia, joten siitä ei oikein tullut mitään. Lisäksi joukossa oli pikkumies, jota eivät vanhempien muksujen menot yhtään kiinnostaneet. Sekös tietysti aiheutti vaatimuksia soittaa tämän äidille, jotta häiriötekijä poistettaisiin. Juttelin pikkumiehen kanssa hetken vakavasti, melkein kokonaiset kolme virkettä ja sen jälkeen minulla oli loistava apuri. Tosin heti kun silmä vältti se pisti suunsa täyteen karkkia. Pienet tytöt eivät ole sen helpompia kuin pienet pojatkaan, jos ei ole henkilökohtaista kokemusta niin kannattaa katsoa pari jaksoa keskeltä jotakin mallikoulua, kun neitokaiset ovat keskenään "rentoina" omissa oloissaan. Vahvoja itsenäisiä persoonia, joiden olemassaolo pitää huomioida ja minä kun en koskaan huomioi edes aikuisia. Yritin löytää aikaa sanoa jokaiselle jotakin positiivista ja huolehtia siitä, että kaikki ovat mukana siinä mitä tehdään. Tämä luonnollisesti aiheutti sen, että huomioista tuli haluttua ja välittömästi kadehdittua. En kadehdi esikoulunopettajia, ison lauman paimentaminen on haastavampaa kuin miltä näyttää. Mutta huomattavan mukavia ja persoonallisia pieniä ihmisiä kaiken kaikkiaan ihan kaikki.

Päivänsankarille itselleen sattui pieni kämmellys, vinkkinä muille vanhimmille "kiiltoliima" tai mikään muukaan värituubissa, ei ole hyvä ajatus yhtään minään palkintona missään synttärilajissa. En tiedä lähteekö mekko puhtaaksi pesussa tai värjääkö se, mutta pesuun se päätyy yksinään. Pieniä kimaltelevia tähtiä siivosin yksistään vartin ja vain yksi tuubi onnistui osittain aukeamaan ja leviämään pitkin paikkoja. Niitä olisi ollut kokonaiset viisi lisää. Alunperin pelkäsin isoja tahmeita tikkareita ja päätin, että ne saavat tulla vain ja ainoastaan bingo-palkintoina ja ihan viimeiseksi. Taisi olla viisas päätös. Tunti meni nytkin siivoamisessa.

Kaiken kaikkiaan hyvät bileet vaikka päivänsankari ei saanutkaan ihan mitä tilasi, yritti se jälkeenpäin murjottaa ja luoda aiheesta draamaa, mutta kun en lähtenyt leikkiin mukaan, niin sekin oli ohitse ennen kuin auton ovi sanoi Viikissä klonks. Lahjoista Kissojen Valtakunta DVD on jo ehditty katsoa kahteen kertaan ja olen kolmeen kertaan ehtinyt torpata ajatuksen banaanipirtelön tekemisestä Prinsessasynttärikirjasta.

Ilta on vierähtänyt pyykkiä pestessä. Sain myös aikaiseksi tarjouspyynnön täydennyksen remontin lisätöistä ja selviteltyä miten läppärini saadaan käyttämään N95:sta modeemina. Huomiselle aamulle jäi vielä selvitellä ala-asteen rehtorin yhteystiedot. Saas nähdä missä välissä sille ehtii soittamaan, mutta pakko se on. Sellaista. Öitä sinne Ameriikkaan, vaikka siellä ei vielä yö olekaan.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Lintu lensi aamulla etelään ja jäimme kolmin, tai en tiedä pitääkö Kahvi ja Pikkunalle laskea mukaan, jolloin meitä on olisi viisi tai jotakin. Olen tänään ehtinyt kuulla, että äiti on jo ainakin ollut kolme päivää poissa ja että sitä on hirveän ikävä, joten luvut ja määreet ovat suhteellisia.

Eikä se suju itselläkään, tänään kun P&S ja pikku R kävivät pelaamassa ja esittivät kysymyksen, että kuinkas kauan olette täällä olleet, löi tyhjää ja vastasin, että perjantaista, ottamatta tietenkään huomioon sitä, ette eilenkin oli perjantai, niin kuin viikko sitten. Sisäinen kelloni on käynyt perunoita jo muutaman yön ja päivän, joten mikä minä olen sanomaan vahvalla auktoriteetilla yhtään mitään mistään mikä on suhteellista.  Lopulta hellyin liioittelun edessä sen verran, että annoin Unikon mönkiä nukkumaan Pörrön sänkyyn ja lupasin tulla itsekin nukkumaan kun olen polkannut. Tiedän että kadun sänkyyn laskemista klo 03.00 aamuyöllä kun herään siihen että tytön jalat ovat suussani tai ehkä jo nyt kun kuuntelen kuorsausta toisesta huoneesta.  Toisaalta siitä on vuosi kun viimeksi olen Unikon kanssa sänkyä yrittänyt jakaa, joten voi olla että se on siskonsa vieressä oppinut nukkumaan vähemmän rehvakkaasti. 

Tänään aamulla yritimme nukkua pummiin, vaikka kysyin Esikon aamun deadlineä ainakin kuussataa kertaa eilen onnistuin todistamaan itselleni, että se oli myöhempi. Aurinko ja kaupungin äänet ajoivat pikkulinnut sängyistään jo vähän ennen seitsemää ja minut kahdeksan pintaan. Joten kello sai lopulta yksin nukkua pummiin. Esikon spettari oli niin kuin odotin - hirmuisen hyvä - ja ei tietenkään niin täydellinen kuin Esikko odotti. Esikon R-mummi oli jo käynyt keskustelua täydellisyyden tavoittelusta, joten eiköhän asia ole hoidossa ja tyttö osaa nauttia saavutuksestaan jo oikealla tavalla kun maanantaina jälleen näemme. Sillä aikaa kun Esikko lauleli suvivirttä me shoppasimme Unikon kanssa keittiötarpeita ja Esikon opettajien kukkia. Kuvasin myös keittiön tilaa aikomuksena kirjoitella tarkennettua kuvitettua tarjouspyyntöä urakoijalle, mutta enpä ole tänään ennättänyt. Ehkä huomenna aamupäivällä.

Esikon lähdettyä biologiselleen tulimme Unikon kanssa komentokeskukseen nauttimaan tähteitä ja huokaisemaan. Ulkona oli käsittämättömän kuuma. Huokaisun jälkeen teimme yhdistelmäiskun halliin ja Sokokselle. Halli on kamala paikka, paljon hyvää, halpaa ja laadukasta ruokaa. Sokokselta shoppasimme aurinkovoidetta, mikä lienee huomenna erittäin tarpeellinen lisäke Unikon naamaan ja käsivarsille sekä toivottavasti erittäin tarpeen koko alkavalla viikolla molemmille muksuille. Yllättäen taitaa iskeä itsellekin uusi loottauskierros kotona vaatekaappiin ja etsimään useammat shortsit matkaan mukaan. Pyykkiä täytynee silti pestä, Unikko tekee sitä taas vaihteeksi ihan samaa tahtia kuin pienempänäkin.

Hallin jälkeen leivoimme ensimmäiset munattomat täytekakkumme ja tyyppasimme uudet kakkuvuoat. Yllättäen en uskaltanut heti kättelyssä improvisoida vaan noudatin reseptiä - no ehkä mä ihan vähän sävelsin - ja kyllä niistä kakut tulivat. Reseptin iso määrä leivinjauhetta sai minut uskomaan, että kakku nousisi enemmän kuin laki sallii, mutta ei se sitä tehnyt. Todennäköisesti tavara on juuri niin tiivistä kuin näyttää. Munallisessa kakussa yleensä vaahdotetaan (ilmataan) tavaraa, jolloin lämmitessään ilma pyrkii pihalle ja nostaa kakkua. Nyt olisin voinut miettimällä kompensoida ja vatkata lopputulosta hivenen pidempään ja valita Bon Aquaa tai Olvia vissyksi Novellen sijaan. Silikoninen vuoka muuten pieksi metallisen 15 minuutilla!

Teimme myös ensimmäistä kertaa Kinuskikissan reseptillä vaahtokarkkikuorrutetaikinaa. Koska minulla ei ollut kuin pyyhkeitä heitellä kehiin yritin suorittaa välihämmennykset rasvatulla lusikalla suoraan mikroon. Kolmannen kierroksen tulos olisi kelvannut Brainiaciin, jos tulos olisi lisäksi äännellyt. Massiivinen monivärinen sienipilvi kohosi kuumastakupista ja lopulta heittäytyi mikron lattialle ennen kuin sain oven auki. Jos haluaisin satuttaa vihollista, en kaataisi heidän päälleen kuumaa öljyä vaan sulatettu kiehuvaa vaahtokarkkia. Se on todella epämiellyttävää ainetta väärässä paikassa (tm).

Jännitävässä kuorrutetaikinassa "tomusokeri" larppaa "jauhoja" ja jääkaapissa makaava kova vaaleanpunainen klöntti näyttää lopulta kai siltä miltä sen pitäisi, huominen näyttää onko se sitä. Huomenna on helluntai ja kaupat ovat kiinni - tunnelia lukuunottamatta, joka on nyt armelijaan lähellä jos aamulla paniikki yrittää kiivetä shortsinlahkeista ylös. On sitä ennenkin ostettu viimetipassa valmista ruokakauppa"kuorrutetta".

Seuraavaan puoleentoistaviikkoon ei ole helppoa olla Unikon äidin ystävä, varsinkaan ystävätär, Unikon äiti ei ole kotona ja sitä puretaan kaikkiin tai kaikkeen vähemmän tai enemmän epäsuorasti. Kesti pari päivää tajuta, mutta tänään se iski kun keskustelimme kakkukuvasta. Asia joka oli positiivinen muuttui äkkiä negatiiviseksi heti kun sanoin että se on peräisin äidin ystävättäreltä, kun emme sitä itse ehtineet hakea. Luulen, että tämän tytön isompien tunteiden ja ajatusten käsittely tulee olemaan vielä vaikeampaa kuin Esikon, ainakin siihen pisteeseen kunnes Unikko itse ymmärtää niitä. Esikko vetää kaiken itseensä, kun jotakin tapahtuu on se lopulta hänen syynsä, jollei sille ole osoitettavissa suoraa syyllistä. Unikolla ei varsinaisia syyllisiä ole, vaan kaikki jotka ovat asian käsittelyn ollessa kesken väärällä puolella toivotun lopputuloksen kannalta ovat syvältä. Että terkkuja vaan sille muovinsukuiselle virranyksikön kauniimmalle osapuolelle.

Ehkäpä tämä tästä ja terveiset sinne Ameriikkaan...

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Kyllä Gordon Ramsay on oikeasti kova jätkä, mutta siitä huolimatta väitän että kyllä kotitarpeisiin kokkaavalle helvetiksi ja haasteeksi riittää pelkästään vieras keittiö. Evakkorekeä on nyt ollut takana viikko ja kolme päivää. Omaa keittiötä ei ole ollut kahteen viikkoon. Vieraassa keittiössä törmää jatkuvasti mielenkiintoisiin tilanteisiin. Nyt ymmärrän miksi kokit kantavat keittiöohjelmissa omia veitsiään, toisen tylsällä tai vääränkokoisella ja näköisellä veitsellä leikkaaminen nyppii, paitsi pahimmassa tapauksessa ihoa, niin ainakin joka tapauksessa hermoja. Tomaatti on yllättävän kova hedelmä tylsälle veitselle.

Olen kirjoitellut reseptejä missä mittaan asioita tuoppeina, joten en periaatteessa ole turhan tarkka mitoista. Homman juju on kuitenkin piillyt siinä että paitsi se hurjina nuoruusvuosina kapakasta mukaan tarttunut standardi mittatuoppi (0,5l/0,33l) niin kaapistani löytyy  myös olutmessujen 0,2l ja 0,4l mitoilla varustettuja tuoppeja. Komentokeskuksen keittiöstä ei standardi tuoppeja löydy, eikä sitten mitään muutakaan mittaa. Ensimmäistä kertaa tämä iski tajuntaani yrittäessäni valmistaa risottoa. Ainoa komentokeskuksen mittalasi on pohjasta haljennut pepsilasi, sekin varmaan jostakin  lähiöpizzeriasta kylkiäisenä saatu, on meidän käytössämme päätynyt kukkamaljakoksi.

Mausteiden uupuminen on myös aikalailla tasoittava tekijä. Pörrö oli sentään jo ostanut kaappiin maustepippurin ja mustapippurin sekä suolan. Silti äkkiä tuli ikävä kolmea valmispippurisekoitusmyllyämme  ja maustelaatikkoamme jo ensimmäisen pastan kanssa.

Jotenkin on myös oppinut tuottamaan tiskiä oikein tehokkaasti ja käyttämään muovikulhoja. Yhdessä kulhossa on valmiiksi mitattuna yksi asia, toisessa toinen, kolmannessa läträtään märkiä ja neljännessä kuivia yhteensä. Ja sitten niitä ei perhanan kulhoja yht'äkkiä ole yhtään.

Viimeinen sinetti olivat puuttuvat pannulaput. Päätin että minä en ole köyhä enkä kipeä eikä minusta ole improvisoimaan. Tuli yllättäen ostettua kaikennäköistä tänne tarpeellista, mutta kotiin vähemmän tarpeellista, täydentämään elämää. Kokkiveitsi, keittiösakset, keraaminen uunivuoka, kakkuvuoka, silikoninen kakkuvuoka, litramitta, vispilä ja iso mitallinen kulho. Arvasin myös, että Hakaniemen halli koituu kuolemakseni, ensin puri Parhiala ja matkaan tarttui kallista kahvia, nyt iski jo useampi kauppias. Luomuoreganoa, luomurosmariinia, karitsanjauhelihaa... 

Tietenkään niitä pannulappuja en ostanut, vaan heitin lopulta märän pyyhkeen kehiiin. Ja tiettysti tätä kirjoittaessani tajuan, että en kotona käydessäni tajunnut tarkistaa saunaa, siellähän olisi ollut viimeisen käsitiskin jäljiltä kasa keittiötarvikkeita. Saunatontulta olisi todennäköisesti voinut pölliä ainakin terävämmän aseen. No, tyhmästä päästä kärsii koko lompakko ja ehkäpä voin hyvällä omatunnolla siivota keittiöstä, sitten kun meillä taas on sellainen, vanhempaa rojua pois.

Lähettänyt Mauri Sahlberg

Kosteusvauriota ála Provencale

1kpl vuotava tiskikone

Asennetaan vuotava tiskikone vesijohtoverkkoon ja pistetään paineet päälle. Annetaan  vuotaa epämääräinen määrä kuukausia. Nautitaan usean kuukauden ajan. Tämä ruokalaji ei taatusti jätä ketään kylmäksi!

Lähettänyt Mauri Sahlberg