Nettielämää

Muksut olivat päättäneet, että aamulla herätään aamu-uimaan, niinpä kello sitten soitti 06.30 ja loikimme seitsemäksi altaaseen. Suurimman osan aikaa saimme pitää altaat aivan ominamme. Elimme Esikon suunnitteleman tarkan aikataulun mukaisesti aina aamiaiseen saakka, mutta sitten mopo karkasi käsistä. Aamiaisella oli melkein kaikkea mahdollista, puurosta hedelmiin, leikkeistä kalaan ja pullasta muroihin. Tankattuamme tunnin verran päätimme aloittaa kylpylätriathlonin.

Ensimmäiseksi suuntasimme salille, missä lätkimme pahaa aavistamattomia palloja pusseihin muutaman tovin verran. Unikon mailaote on vielä vähän hakusessa ja yllättäen köö on aika pitkä kahdeksanvuotiaalle. Seuraavaksi päätimme pelata kevyet 12 reikää ja ratamestarin suunnittelema rata osoittautui yllättävän vaikeaksi. Aikaa upposi reilusti toista tuntia ja Esikon päättäväinen pisteenlasku sai hänet ylivoimaiseksi voittajaksi.

Golfaamasta suuntasimme takaisin altaaseen, josta singahdimme takaisin huoneeseen ja ehdimme luovuttaa huoneen puoliltapäivin kokonaisen minuutin marginaalilla. Olimme koko vierailun ajan puoliääneen leukailleet rannan "varokaa heikkoja jäitä"-kyltistä ja tarkoituksemme oli käydä kuvaamassa se omalle kylttibongarillemme, mutta ilmeisesti joku muukin oli vääntänyt aiheesta riittävästi huumoria ja se oli aamiaisen aikana kadonnut.

Ruotsalaisessa "loitsukirjassa" oli maininta ostoshelvetistä Naantalin ja Turun välissä. Päätimme suunnata sinne syömään ja jos missaisimme sen Turkuun.  No, missasimme sen ja päädyimme Turun Fransmanniin. Pitkästä aikaa ravintolakala oli syömisen arvoista isolla aalla. Turusta tarkoituksemme oli suunnata mökille vielä yhdeksi yöksi Someron kautta.

Galaxy S-luokan kapulassani ei ole vielä yhtään oikeasti toimivaa navigaattoria, mukana tuleva navi sanoo jatkuvasti, että "ei vielä tuettu" ja yksi lataamani softa kaataa koko kännykän. Niinpä siis otamme google-mapsilla ohjeet ja Esikko lukee. Turussa ohjeet tulivat liian nopeasti ja päädyimme 110-tielle, josta loikkasimme sitten E18:lle ja tankkaamaan sille ainoalle tla:lle, joka todennäisesti ei ole jonkin sortin amerikkalainen tiedustelupalvelu. Huoltamolta otimme sitten uudet ohjeet ja päädyimme varsin villejä valintoja käyttäen Hämeen Härkätielle Kosken kylässä. Hetken jo harkitsin paperikarttaa kun löysimme itsemme hiekkatieltä keskeltä peltoja ja vielä Kosken kylässäkin ohjeet käskivät ajamaan "Maijankujaa".  Somerolta sitten mökille. Ja taas uitiin, syötiin ja nukuttiin...

Zombimaa on iloinen, zombimaa on paikka, jossa tuhlaat vaikka koko budjetin kesäisen!

Tämä on voittoisa kertomus matkasta sinne ja takaisin, eli kuinka selvitä zombimaasta vähimmin vahingoin, eli kuinka daFool (level 41 neuromancer) - kertoja, Unikko (level 8 bard) ja Esikko (level 11 buccaneer) kävivät siellä ja tulivat vielä takaisin.

Tribuutti Ropecon viikolle 2010.

Kuten kaikki seikkailut, niin tämäkin alkaa kartasta. Kartasta, joka lupaa suuria löytöjä ja tutkimattomia vaaroja. Kartan mukaan zombilaakso sijaitsee kuuluisan Kultarannan naapurissa, loputtoman janon sillan päässä, jota pitkin päivisin kolistelee loppumaton minijuggernauttien armaada edestakaisin. Tiesin heti, että tarvitsisin kaikki voimavarani ja vähän päälle selvitäksemme tästä seikkailusta hengissä, sekä todennäköisesti ainakin yhden yön jälkeen päin tapahtuvaan toipumiseen. Ja kuten tavallista olin enemmän kuin oikeassa.

Niinpä siis suuntasimme uskollisen mustikan kokan kohden Naantalia ja sen tavernoista houkkuttelivinta, josta olimme päättäneet tehdä pääleirimme seikkailumme ajaksi. Löysimme pääleirille ilman vaikeuksia ja tarkistettuamme aseistuksemme olimme valmiita. Kaappasin lähtiessä tavernasta vielä suurimman koskaan eläneen muumishamaanin alkuperäiskielellä kirjoitetun loitsukirjan turvaksemme.  Nautittuamme pikaiset virvokkeet tavernassa astuimme metallisen golemin kyytiin, joka iloisesti hytkyen, nytkyen ja rytkyen kuljetti meidät seuraavan tavernan pihaan. Matkalla lausuin mahtavia loitsuja taikakirjasta suojaksemme: "Nådental, den fjärde äldsta staden I Finland är ett semestermål, som har trakterat gäster redan i över 600 års tid." ja "Spahotell Nådental, som är av internationell nivå, erbjuder på oförglömliga upplevelser med avkopplande behandlingar, lyxig omgivning och läckra smakupplevelser.", mikä teki suuren vaikutuksen kanssaseikkailijoihin, sillä hekin tunnistivat heti kielen olevan aboriginaalia muumikieltä!

On tunnettu tosiasia, että heikoimmat matkalaiset uuvahtavat jo loputtoman janon sillan jälkeen poltettuaan kaiken energiansa juggernauttien välissä luovimiseen tai niiden moottoreina ja päätyvät heti ilkeiden "taxvattien"-uhreiksi maksettuaan muumiveronsa zombimaan rajapyykillä. Me muistimme vanhan viisauden, "oma napa, täysi napa, paras napa!" ja tankkasimme toisessa tavernassa kupumme täyteen. Ilokseni huomasin, että Kaivohuoneella oli tarjolla mahtavan saksilaisen, vaikko hollantilaisen, velhon Hoegartenin, vaimikäsenytoli, vaaleaa taikajuomaa irritaatioita vastaan ja ihan sitruunaviipaleen kera. 

Selvisimme juggernauteista ja niiden lasteista kolhiutumatta ja säälien niitä työntäviä janoisen ja väsyneen näköisiä seikkailijoita ylitimme sillan ja saavuimme viimeiselle rajalle. Rajalla suoritimme muumiveron  suuren S-velhon taikakortilla, joka on käypää valuuttaa koko tunnetussa universumissa lukuunottamatta suuren Karhun etäistä itäistä naapuria pientä Velhoa, jossa kelpaa vain hopeinen mastercard, jossa on sen toisen S-alkuisen velhon leima.

Toinen tunnettu tosiasia on, että rajalla tapahtuu kahden universumin yhtyminen, joka saattaa sekoittaa vähemmän kokeneen henkilön aistit. On aivan selvää, että supisuomalain seikkailijalla on vaikeaa äkisti hyväksyä korkeampaa suomen-ruotsalaista lastenkulttuuria ympärillä valittsevaksi todellisuudeksi, joten viisaimmat ja kokeneemmat ottavat sitä vastaan välittömästi rokotuksen ja viivähtävät hetken teatteri Emmassa. Tämä myös vahvistaa loikkimisesta väsyneitä jalkoja heti Emman jälkeen alkavaan taxvattien laakson läpijuoksuun.

Viisautemme palkittiin, nuoremmat seikkalijakollegani loikkivat taxvattien laakson lävitse pelkällä tyttöenergialla joutumatta kertaakaan possessoiduksi - mumisin kyllä partaani varoiksi loitusuja suurta brändäystä ja sen arvoa lisäävää muumiveroa vastaan, mutta onneksi se oli tarpeetonta. 

Olin lähtiessä ladannut Galaxy S-luokan muumi-imaginaattorini täyteen, mutta koska muumien metsästyskausi on vasta loka-marraskuussa, kun niiden talviunisykli lähestyy ja söpöysfaktori laskee alle nollan pimeyden ja loskan sotkiessa kiiltävät turkit, niin jouduin asettamaan i9000:n nössö-asetukselle "räpsy". Se oli hyvä, sillä heti muumi-ansalla tulikin baglimiitti-täyteen. Vain Vilijonkan jälkeläiset, hilavitkuttimet?, jäivät bongaamatta.

Kiersimme varoiksi vielä molemmat metsästyspolut ja suuntasimme väsyineinä ja monta halausta sekä kokemusta rikkaimpina kohden rajaporttia palataksemme normaali-ulottovuuteen. Väsymys oli vaatia veronsa, sillä taxvatit olivat saada paluumatkalla Unikon valtaansa. Esikko teki minut kauhunsekaisen ylpeäksi: "Jos mä tulen isona tänne omien lapsieni kanssa, niin minä kerron niille brändäyksestä ja muumiverosta sekä kerron, että sinä sanoit niin." Hetken tunsin synkeää katumusta, sekä suuren vastuun riippakiven painon selässäni. Riistäisivätkö oppini väärinkäytettyinä taikuuden illuusion lastenlasten mielistä ja korvaisi kapitalismin koruttomalla totuudella ennen aikaisesti ja syöksisi viattomat uhrit synkeään kyynisyyden kuiluun? Sitten havahduin taloudelliseen realiteettiin ja muistutin Unikkoa suuren janon sillan toisella puolella odottavasta tavernasta ja koko seikkailun päässä odottavasta pääleiristä virkistävine kylpyineen. Tämän  voimalla selvisimme taxvattien laaksosta ulos viimeiselle portille, samaa kyytiä janojen sillan ylitse takaisin Kaivohuoneelle. Kaivohuoneella virkistyimme niin että päätimme jättää golem-paluukyydin väliin ja tarpoa takaisin kylpylälle navigaattori-demonin avustuksella. Se sujui yllättävän kivuttomasti ja ehdimme polskiakin toista tuntia ennen kuin suuntasimme illallisen jälkeen onnellisena nukkumaan laivahotelliimme.

Jo illalla olin tyytyväinen päätökseen viettää pääleirissä yksi yö ennen kuin suuntaisimme taas kohden uusia seikkailuja...

Sunnuntaina naapurit hakivat omansa iltapäivällä pois ja aamupäivä koostui uimisesta sekä syömisestä. Lauantaina oli tullut tehtyä coca-cola-marinadi kalkkunoille ja perusteellisesti marinoituneet kalkkunat grillattiin lounaaksi. Marinadi ei ollut hullumpaa, eikä V:n kookos-chili-kastike. Grillaus ei valitettavasti mennyt ihan nappiinsa.

Iltapäivällä V sai voiton. Ensin Jenseniin saatiin uudempi firmis ja sitten vanhempi huiei taipui tottelemaan piiskaa - siis antennia. Pienen virittämisen jälkeen torpassa oli netti!

Kun iltapäivällä V ja A vielä poistuivat olivat Unikko ja Esikko kuin maansamyyneitä ja halusivat heti kotiin. Pienen neuvottelun jälkeen sovittiin, että käväistään maanantaina zombimaassa, yövytään ja kylvetään Naantalin Spassa ja sitten suunnataan tiistaina kohden kotoa, jos siltä tuntuu.

Illan huipensi auringonlasku.

Ostin Webee-ruokakauppa-3G-reitittimen ajatuksella, että jos sen kaveriksi ottaisi Saunalahden mobiililaajakaistan saisi mukanatulevalla mokkulalla netin. No, mokkulapa oli mallia, jota Webee ei tukenut, joten piti ostaa ruokakauppamokkula. Kaikki toimi kauniisti kotona, mutta ei tietenkään mökillä.

Saunalahden Huiei-mokkulalla sai bitin kulkemaan pihalla läppärin kyljessä, mutta ei sitten mitenkään ruokakauppareitittimellä. Eikä edes V:n vanhempi ja ruokakauppatuettu mokkula toiminut. Eipä sitten auttanut lauantaina kuin pakkautua V:n autoon ja suunnata kohden Someroa ja datapistettä. Datapiste oli tietenkin kesälauantaisin kiinni ja sitten kapula karvaiseen käteen ja enironomaista apua. Bemarin kokka kohden Forssaa ja SSP:tä. No, eniromainen osoite oli tietysti pääkonttoriin, eikä SSP:tä enää ollut vaan se oli FSP. Googlesta uusi osoite Forssan keskustassa.

Forssahan on melkoinen kity, vain mäkki puuttui. Lidl,  Tarjoustalo ja Gigantti löytyivät, kolme neljästä on ihan riittävästi. Ja tietty löysimme sen FSP:n myymälän. FSP.stä ostimme viimeisen huiei-antennin ja menimme sitten tuhlaamaan rahaa Giganttiin. Gigantista uusi Jensenin 3G-reititin, joka kaatui, tilttasi ja kirosi. Huiein antennista ei ollut mitään iloa uudemman huiein kanssa. 

Tytöt olivat sillä aikaa uineet A:n kanssa. Jossain vaiheessa oli epäilyttävän hiljaista...

Syötiin, saunottiin, uitiin ja syötiin. Ja taas nukutiin. Sellainen se oli lomalaisen lauantai.

"Miksei me voida lähteä jo klo 14.00, kun sulla on etätyöpäivä?" Lapsen logiikka on aukoton ja annan lopulta periksi. Tulihan sille etätyöpäivälle sitten mittaa kokonainen tunti, ennen kuin piti aloittaa valmistautuminen lähtöön.

Pyykkiä piti pyörittää yksi kone, jotta toinen saa Messipaitansa matkaan, tiskikone ajaa, jotteivat tiskit kävele kotiovelle vastaan kun palataan ja siirtää yrtit altakasteluruukkuun, jotta ne olisivat hengissä kun tullaan takaisin. Apteekissa piti ehtiä käymään, jotta saadaan allergialääkkeet ja Prismassa, jotta saadaan sähköinen hyönteispureman parantaja. Tavaroita piti etsiä ja pakata. Ehdimme tavoitelähtöaikaan jotenkin ja kaappasimme naapurin muksun kyytiin.

Perillä vesi oli niin kylmää - 28 astetta - että piti pistää sauna lämpiämään. Saunottiin ja uitiin. Syötiin ja nukuttiin. Siinäpä se perjantai.

Microsoft researchin tekemän tutkimuksen mukaan [FlHe07] ihmiset valitsevat usein mukavuussyistä helppoja salasanoja sekä käyttävät samoja salasanoja uudestaan  eri verkkopalveluissa. Tämä huolestuttava asia on havaittu myös Liikenne- ja Viestintäministeriössä ja ministeri Lindénin (kok) johtama kansallinen tietoturvatyöryhmä, jossa asiantuntijoina on käytetty mm Kimmo Bergeriusta (Microsofy),  onkin eilen jättänyt mietintönsä eduskunnan tietotekniikkaryhmälle.

Mietinnössä viitataa viimeaikoina käytyyn keskusteluun huonosta salasanakulttuurista sekä käyttäjien että verkkopalveluiden ylläpidossa, joka  on kärjistynyt lähes kansalliseksi epidemiaksi. Mietinnössä käytetään esimerkkinä mm  Älypää.com:sta vuotanutta useiden tuhansien salasanojen ja käyttäjätunnusten listaa.

Mietinnössä todetaan myös, että unohtuneet salasanat ja käyttäjätunnukset johtavat usein kiusaukseen käyttää helposti muistettavia - ja näin ollen helposti arvattavia - salasana- ja käyttäjätunnusyhdistelmiä. Samalla mietintö myös toteaa, että vaikeat salasanat ja käyttäjätunnukset lisäävät riskiä tunnusten unohtamisesta ja kuormittavat usein tarpeettomasti yritysten ja organisaatioiden pc- ja verkkolähitukea. Erityisesti unohtuneita salasanoja ja käyttäjätunnuksia etsitään pitkien lomien ja pyhien jälkeen.

Lindénin työryhmä ehdottaakin tähän ratkaisuna automaattista salasanan vaihtamista pitkien pyhien jälkeen ja Microsftin yhteiskuntavastuujohtajan Max Mikkelssonin mukaan tämä on niin hyvä idea, että Micrsoft tuo tämän ominaisuuden kaikkiin suomalaisiin Windows 7 versiohin seuraavan kansallisen "patch tuesdayn" yhteydessä 06.04.2010. Max Mikkelsson on luvannut virallisesti julkaista tiedotteen aiheesta 01.04.2010 Microsofin yhteiskuntavastuun sivuilla. Uusi päivitys generoi jokaiselle yritys- tai organisaatiokäyttäjälle uuden salasanan automaattisesti 06.04.2010 aamulla. Uusi salasana perustuu  organisaation sisäiseen salasanastandardiin ja helpottaa pc- ja verkkolähituen kuormaa, kun uusi salasana on suoraan palautettavissa standardiprosessin mukaisesti. Alustavien tietojen mukaan ministeri Lindén on erittäin tyytyväinen Microsofin oma-aloitteisuuteen asiassa.

Saamiemme tietojen mukaan Microsftin tempaus ei ole jäänyt täysin vaille kritiikkiä, kansanedustaja ja eduskunnan tietotekniikkaryhmän vetäjä Jyrki Kasvi (vihr) onkin ilmaissut huolensa niiden suomalaisten organisaatioiden asemasta, jotka käyttävät vaihtoehtoisia kaupallisia käyttöjärjestelmiä, vanhoja Windows-versioita tai jopa avoimeen lähdekoodiin perustuvia linux-järjestelmiä. Kasvin mukaan huonot ja helpot salasanat eivät ole ainoastaan Windows-7:n ongelmia, vaan universaaleja ongelmia.

[FlHe07]  A large scale study web password habits, D. Florêncio and C. Herley, Microsoft Research, Proc. WWW 2007, Banff, BC

Aloitin blogaamisen 8.5.2003. Syy oli 05.06.2002 syntynyt Unikko ja Jari Tervon "Kallellaan". Halusin kirjoittaa lasten elämästä, arjesta ja havainnoistani sekä siinä sivussa tulla kuuluisaksi, arvostetuksi ja eritoten luetuksi. Näin ei käynyt, eikä varmasti tule käymään.

Blogeja minulla on nyt neljä julkista: Nettielämää (tämä blogi), Segmentation Fault (teknologiablogi), daFool's blog (valokuville) ja Kippilava (ruoka- ja juomamuistiinpanoja) jota en ole aikoihin päivittänyt. Näiden lisäksi minulla on neljä vähemmän julkista blogia, joita käytän töiden tekemiseen ja ajattelemiseen. 

Tänään sain aikaiseksi lopettaa blogeihin liittyvän projektin, jonka aloitin vuonna 2004, jolloin Nettielämää muutti phpwiki-ohjelmistosta Serendipityyn ja vanhat entryt jäivät sinne loukkoon. Nyt vanhat vuoden 2003-entryt ovat oikeilla paikoillaan tässä blogissa. Eivät ihan sellaisina kuin aikoinaan olivat, mutta pääsääntöisesti sisältö on nyt "turvassa".

Tämä blogi on aikojen saatossa kokenut monta teknistä mullistusta, se on vaihtanut palvelinta ainakin neljä kertaa ja vaihdokset eivät aina ole sujuneet speksien mukaisesti. Osa linkeistä on rikki ja osa kuvista on kadonnut, mutta olen silti tyytyväinen siihen, että se on edelleen olemassa seitsemän vuoden jälkeen. Tämän päivän suurin kysymys kuuluukin, joko olisi aika laskea lapset lukemaan tätä? Lapsia varten tätä on alunperin kirjoitettu, jotta he tietäisivät mitä elämä on ollut silloin kun he ovat olleet pieniä ja mitä minä olen heistä ja meidän elämästämme ajatelleet? En tiedä tuohon vastausta.

En myöskään tiedä vastausta siihen mitä blogeillani jatkossa teen, jatkanko niiden kirjoittamista tai aktivoidunkin kirjoittelemaan useammin ja enemmän. Kun vanhoja entryjään lukee tuntuu siltä, että on ollut seitsemän vuotta sitten paljon älykkäämpi, viisaampi ja parempi ilmaisemaan itseään kuin nyt. Jotenkin tuntuu myös siltä, että elämässä on tapahtunut paljon enemmän ja se on ollut kiinnostavampaa kuin tänä päivänä. Tuntuu siltä, että päivät pyörivät nyt samaa rataa. Nousen aamullä ylös väsyneenä, saan jotenkin itseni puettua ja itseni julkisilla töihin. Töissä mikään ei mene niin kuin on suunniteltu, mihinkään ei ole rahaa, mikään ei toimi ja jos jokin tuntuu menevän hetken putkeen jotakin menee rikki ja kaikki aikataulut ja tavoitteet voi roskakorittaa. Tuntuu siltä kuin TIVI-ala olisi kokonaan rapautunut. Kirjat ovat vanhentuneita ja täynnä virheitä. Kehitysvälineet kaatuvat, ohjelmakirjastot ovat bugisia, raudassa on niin paljon rikkinäistä softaa ettei sihenkään voi luottaa. Koulutusmateriaali on virheellistä ja kouluttajat ovat kyynistyneet. Kaikki jenkkimatsku on suoraan idioottien kirjoittamaa idiooteille ja sitä meidänkin on luettava kun se kuuluu tehokkaaseen valvottuun laadukkaaseen (hah, hah, hah) prosessiin. Prosessi on kuningas! Kaikki on entistä kompleksisempaa ja ihmisillä entistä kiireempi niin, ettei kokonaisuuksia yritetä edes ymmärtää. Dokumentaatio on olematonta ja käytännössä ainoa toivo löytää ratkaisu ongelmiin on Google, joka sekin on alkanut palauttaa entistä enemmän turhia ja huonoja hittejä.

Töistä kaupan kautta kotiin, ruoanlaittoa, telkkaria ja nukkumaan. Muksut ovat enimmäkseen omillaan ja omien kaveridensa kanssa; heidän olisi ehkä jo aika kirjoittaa omasta elämästään. Jos heidän elämässään on aktiivisemmin läsnä, se tarkoittaa kuljetus, osto-, valvonta- ja ruokintapalveluita. Jotenkin tuntuu, että on aina väsynyt eikä jaksa ponnistella minkään tavoitteen eteen puolta päivää enemmän. Aina välillä iskee kipinä ja keksii jotakin luovaa ja uutta, mutta hetken päästä kyynisyys tukahduttaa senkin ja toteaa, että on helpompaa vain uida virran mukana ja odottaa jotakin salamaa taivaalta, joka maagisesti muuttaa kaiken. Siitä tulikin mieleeni, että syytä juuri nyt lopettaa ja tarkistaa että kestolotto on voimassa...

Suuren miehen saappaisiin on vaikea astua!

Melkoista buffaa, kuten kaikki pienenä isänsä tai äitinsä kenkiä kokeilleet tietävät. Yritäpä sen sijaan astua itseäsi pienempijalkaisen olennon kenkiin - olettaen tietysti että ne ovat tyhjät ja astuttavissa - niin törmäät johonkin vaikeaan ja mahdollisesti jopa mahdottomaan. Käveleminen isompien ihmisten popoilla on tietysti haasteellisempaa kuin oikeankokoisilla, mutta hiihtäminen kyllä onnistuu, jos hallitsee tekniikan.

En tiedä oliko DNA isojalkainen vai pienijalkainen mies, mutta näin ensimmäisen jatko-osan perusteella sanoisin, että Eoin Colfer osaa hiihtää. Olin varsin yllättynyt, että juuri Artemis Fowlin kirjoittaja jatkaa Adamsin työtä; oma unelmatiimini olisi ollut Rankin, Pratchett ja Gaiman, siten että Rankin olisi lisännyt päättömyyksiä, Gaiman vastannut juonesta ja Pratchett koonnut koko sopan kasaan. Mutta tuskinpa tämäkään tiimi olisi Colferia paremmin pärjännyt. Ehkäpä juoni olisi ollut pikkuisen vähemmän ennakoitavissa, yllätykset isompia ja huumori moniulotteisempaa, mutta kelpasi se näinkin. Liftaritrilogia on kulttisarja; joten monelle käy helposti kuin juutalaisille, ensimmäinen osa kolahtaa, mutta jatko-osien sanoma jää etäiseksi.

Adamssilla useat käsikirjajutut oli piilotettu alaviitteisiin ja alaviitteiden alaviitteisiin, joka tietysti joistakuista saattoi olla tuskallista luettavaa ja joistakin hieno juttu. Minä tapasin lukea kohtauksen sopivaan kohtaan ja palata sitten nautiskelemaan alaviitteissä. Colferin tekstissä käsikirjajutut rikkovat hyvän "vitsin" kaavaa työntämällä naamallesi toisen vitsin lämmittelyn kesken ensimmäisen kärkeä. Rytmimuutokset eivät toki ole haitallisia, mutta alaviitteittä ne vievät kuitenkin vapautta lukijalta hahmottaa metsä rauhassa puilta, kun ei tarvitse maata sikkurassa odotellen koska hyperavaruushyppy jatkuu ja lopulta päättyy.

Colferin tekstissä tuntuu myös häivähdys muita suuruuksia. Meri, mökki ja mies ovat kuin suoraan Neuromancerista ja Gibsonilta. Cthulhun työhaastattelu on hieno yksityiskohta ja näin Lovecraftia lukeneena sekä kirjoittaneena se tuntuu samalta kuin termarista vedetty kahvi, ei se ole tuoretta, mutta kyllä sitä ennemmin kuin firman kahvia juo. Tuntuu myös, että Colfer on lukenut enemmän Gaimania kuin Adams, mikä varmaan johtuu siitä että Gaiman vielä potkii ja pihisee ja Adams ei. Kuvittele Tor, joka on käynyt sekoilemassa Gaimanin Amerikan Jumalissa, ollut katkaisussa Gentlyn etsivätoimistossa ja sinkautettu Zaphod Beeblebroxin höynäytettäväksi. Loppuunsa jalostettua jumalallisuutta.

Kirja on kokonaisuutena kuin tilaus-pizza parhaimmillaan, siinä on kaikki millä nälkä lähtee, se on suunnilleen mitä odotit, mistä maksoit, mitä tilasit ja tasan tarkkaan se mitä ansaitsit. Kolme tähteä viidestä.

Törmäsin käytettävyysongelmaan ja googlattuani ratkaisua löysin tämän. Lyhyesti suomennettuna ja tiivistettynä ketjussa ehdotetaan "käyttämään" huonosti reagoiviin nänneihin hierontaöljyä ja kosteaa liinaa. Applella on jopa ihan video siitä kuinka liinaa pitää käyttää. Näin kärsimättömänä suomalaisena miehenä nostin uhrin ilmaan, vedin siltä pellit kiinni, käänsin vatsalleen ja ravistelin samalla kun agressiivisesti käpälöin huonosti reagoivaa "nänniä". Toisin kuin jossakin muissa yhteyksissä  mahdollisesti sovellettuna, tässä tulos oli lopulta toivottu. "Nänni" reagoi nyt myös toiseen suuntaan hiveltäessä toivotusti....

 NetHack 1.3d/timeout.c (redirect NetHack 1.3d/timeout.c) 

Ui, ompa hyvä nimi kirjalla! Bongasin kirjastosta. Yllättäen kirjoittajista "yoe" löytyy usein siltä irc-kanavalta, jolla roikuskelen, kun roikuskelen, enkä tiennyt mitään! Huonosti olen sosiaalisen mediani lukenut tai sitten en vain ole ollut kanavalla tai kanava ei ole kirjaa käsitellyt. Kirjasta en vielä sano mitään, kun en ole lukenut. Mutta varmaan sanon sitten, kun joskus olen lukenut. 

 "Huonot ajat seurasivat ystävyksiä. D'Artagnilla ei ollut tarjota ystävilleen kuin suklaa-aamianen tutun papin luona ja pappi-paran ruokakomero syötiinkin tyhjäksi kolmen muskettisoturin ja yhden kaartilaisen toimesta.".  - Alexander Dumas nuorempi, kolme muskettisoturia. 

Olen aina pohtinut mitä suklaa-aamiainen voisi pitää sisällään ja tänään "söimme" yhden version. Wanhassa satamassa on tänä viikonloppuna suklaafestarit. Niinpä suuntasimme sinne ennen heräämistä ja olimme jo paikalla klo 09.00 kun ovet aukesivat.

Sisäänpääsylipulla pääsee maistamaan useita erilaisia suklaita, kahvia ja suklaalla maustettuja ruokia. Riippuen omasta kropasta - lähinnä päästä ja mahasta voi samalla myös pikakelata liiallisen nauttimisen neljä vaihetta. Sokeri, kofeiini ja rasva saavat aikaan ensin nousun, jossa kaikki on ihanaa ja täydellistä. Sitten on high kunnes iskee ähky ja ei enää kykene ruokkimaan sokerihiirtä, josta seuraa low, jonka aikana ei enää ikinä halua nähdä suklaata. Lopuksi seuraa "purkautumisen" jälkeen seesteinen olo, jossa pohtii josko sitä ehkä sittenkin illalla television ääressä kykenisi nauttimaan hivenen suklaata. 

Top:

1. Kultasuklaan piparisuklaa
2. KC-suklaan mantelipraliini
3. Reuter&Stolt viinisuklaa
4. Reuterin & Stoltin kanssa samalla tiskillä olleet appelsiini-, limesuklaa- ja hunajasuklaa-napit
5. Perhon lohi. Lohi oli hyvin valmistettu lohi, ei kuivaa vaan mehevää. Salsa oli raikkas eikä lainkaan päällekäyvän makea.
6. Bon Aqua, loistava paikka puffata vettä. Sitruuna oli juotavaa

Bottom:

1. Belgialaiset vohvelit, ihan liian tuhti ja tukeva. Hirveä määrä sokeria ja rasvaa. Ei suolaa!
2. Perhon kalkkuna. Kalkkuna tuoksui savulle, mistä plussaa. Kastike oli vetistä ja kalkkunan pinta kiinteä. Tulos oli ruskeassa vedessä uitettu kimmoissa biitti, joka oli ainoastaan epämiellyttävän visuaalisesti kiinni nesteessä. 
3. Perhon valkosuklaalatte. Varsin originaalia, saanko maitosuklaani maidolla? Kiitos ei. 
4. Bon Aqua, metsämarja, liian esanssinen. 
5. Nescafe minttusuklaa. After eight ei loppujen lopuksi sovi kahviin.
6. Fortissimo ja tumma suklaa olivat parempi yhdistelmä, mutta sekin oli minulle vähän liian rajua. Fortissimo oli liian kuumaa ja suklaa katosi liian nopeasti suusta, jotta olisi kyennyt toteamaan mikä lopulta homman pihvi. Ehkä fiksuin veto olisi ollut sulattaa se suklaa sinne kahvin sekaan ja juoda sitten? Perhon valkusuklaalatesta tuli siedettävää kun sen kaatoi Fortissimon sekaan.

Lippua vastaan sai vielä Eckerö-linen risteilyn, ei ollenkaan huono tapa aloittaa lauantaiaamu.

Kumipallolle:

Man stared at the space between the words until he felt the familiar feeling of gnabgib growing inside. It grew to fill the gaping void the reality had left in his life. The words streaked past his eyes at warp factor 5, voyage where no man has gone before had started! Taking the red pill had never been an option for him. He had never wanted to dream of the electric sheep. He had always wanted to roam as free as Wintermute in the Matrix. Suddenly deep rasping voice: "Luke, I'am your father! I command you to wake up instantly!".
 

Tänään Esikon raudoitusprojekti eteni passiivisella alakaarella ja matkalla hammaslääkäriin ja lääkäristä tyttö pärpätti mitä kaikkea hänestä tulee isona. Listalla oli kaikkea maan ja taivaan välillä kirjaimellisesti. Oli bussikuskia, astronauttia, opettajaa, lastenhoitajaa ja lääkäriä. Oli rallikuskia, jääkaappien valmistajaa, Eniron puhelinneuvojaa, junamatkustajaa kylpylään, jääkaappien tekijää, toimittajaa, tavarantoimittajaa ja poliisi.

SIt musta tulee poliisi ja kun jotain sattuu, niin mä meen paikalla ja katon onko kaikki hyvin. Ja jos kaikki ei mee hyvin niin sitten mä kaivan taskusta numeron monesko se sinä päivänä on...

Sitä on jotenkin tottunut siihen kuinka iso tuo tyttö on, joten aina välillä yllättyy positiivisesti kun tajuaa ettei se niin vanha olekaan. Mutta voihan sitä tietty tehdä asioista numeron tuollakin tavalla.

Formulakuskia ei tytöstä kuulemma tule, jos Räikkösen ura ykkösissä on ohitse. 

Omalla kohdalla silmälääkärin tuomio oli tänään tyly, vielä selviät yksitehoilla, mutta ensi kerralla ne voi hyvinkin olla monitehot. No, kai se oli odotettavissa että ne lasit tulevat väkisin ajankohtaisiksi kun isällä on ja äidillä on....
 

 400g naudan paistijauheliha

1 sipuli

mustapippuria

3 munaa

7dl maitoa

1 pussi pizzajuustoraastetta

3 1/2 dl ohrajauhoja

chilisuolaa

ruohosipulia

kurpitsan siemeniä

oliiviöljyä

Fetaa

Kuori ja pilko sipuli. Pilko ruohosipulia sopivaksi katsomasi määrä. Riko kolme kananmunaa kulhoon. Riko kananmunien rakenne vatkaamalla. Lisää maito, juustoraaste, jauhot, chilisuola, ruohosipuli ja kurpitsan siemenet. Kuullota sipuli pannulla oliiviöljyssä. Lisää joukkoon. Ruskista jauheliha. Lisää joukkoon. Leivitä leivinpaperilla varustetulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Anna vähän aikaa levätä. Paloittele. Leikkaa fetasta suikaleita pannaripalojen päälle.