Ihan kiva elämä - FI Oma lauma

tulipään läskimaratooni ja muita jorinoita ihmiselämästä

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 12 Apr 2012 20:44:00 +0300

Olen se liikuntatunnin lintsarityttö joka vetelehti lähisillan alla tupakoimassa kaikki suunnistustunnit muiden lusmujen kanssa. Se, joka oli aina vähän kömpelö, huono eikä koskaan oikeasti innostunut mistään. Toisaalta olen se sama tyttö joka polki satunnaisesti 12 km kouluun, ui uinticooperista täydet. Jossain vaiheessa nuoruutta harrastin miltei vuoden taitohyppyjä trampoliinilla - se oli kivaa mutta loppui siihen kun jäin auton alle ja nilkkani korvattiin metallilla ja kaikki tärinä kiellettiin. Hyvästi juoksu ja korkokengät.

Urheilussa sylettää kaikki, erityisesti pukuhuoneet, hikoilu ja hengästyminen. Ryhmäliikunnasta ainoa josta olen vähänkään oikeasti pitänyt oli kaveireiden kanssa pesiksen pelailu teininä. Ainoa liikuntamuoto mistä varsinaisesti pidän on kävely: niinä kausina kun kävelytyttää kävelen helposti 20 km viikossa.

Näistä asenteista huolimati minulle saatiin markkinoitua ajatus potkupyörästä tuossa pari vuotta sitten senverran perusteellisesti että kun sellainen osui merkittävässä tarjouksessa vastaan osstin sen pois ja olen sitä laiskanpulleasti ajoittain ulkoiluttanutkin. Sanottakoon, että inhoan polkupyöräilyä koska hengästyn, hikoan ja en jaksa. Potkupyöräily on pyöräilyä noin kolme kertaa raskaampaa. Vuosi sitten lainasin überlelua johon saa mitattua painot, pituudet ja joka mittaa sykettä suorituksen aikana ja laskee teoreettisen kalorikulutuksen tunnissa. Mulla se nousi silloin jonnekin 950 kalorin paikkeille. Nyttemmin olen jonkinverran kevyempi ja oppinut tekniikan paremmin, joten kulutus lienee jonkinverran pienempi.

Hassua kyllä, potkulautailussa on kaikki ne elementit mitä liikunnassa vihaan mutta se on silti kivaa.

Luettuani tässä pari viikkoa joka hemmetin uutislähteestä että istuminen tappaa otin sitten kierroksia senverran että päätin ryhdistäytyä. Kaivoin Kick Biken varastosta ja sain sille pientä keväthuoltoapua. Tästä on nyt viikko. Ajattelen että jos saan potkittua itseni töihin ja tultua vain toisen suunnan bussilla siinäkin on tällaiselle ammatti-istujalle parannusta. Yhtään ei kyllä napannut lähteä tiistaina töihin potkimalla kun maanantaina oli tullut mutta lähdin silti. Ja vaikka sattui otin ja urheuduin kotiin takaisin. Keskiviikkona edestakainen matka onnistui jo jonkinverran kivuttomammin. Tänään kävin töissä autolla ja kotiin tultua oli pakko lähteä iltalenkille koska tuntui vain siltä. Lenkkiä kertyi 9 km. Olen viikon kuluessa potkinut läskejäni 42 kilometriä pitkin Helsinkiä. Maratoonin verran. Maratoonin!

Uhoaminen on pahasta enkä tosissaan tiedä kuinka kauan tätä ihmettä jatkuu mutta koska olen juuri elämäni ensimmäisen endorfiinihumalan vallassa voin kertoa, että tämä fyysinen tunne on ihan käsittämätön. On musta tuntunut mukavalle rasituksen jälkeen ennenkin, en sitä sano. Mutta lähinnä se on sellaista "hakkasin halot ja kävin saunassa"- tyyppistä väsymys-itsetyytyväisyyttä. Nyt menee lämpimiä aaltoja (kuin kylmiä väreitä) selkärankaa pitkin ja ihon alla tuntuu siltä kuin veri juoksisi paikoin hieman nopeammin ja notkeammin. Ei kyllä paha. Vaikkakin tätä autuutta hieman häiritsee se, että kaikki isot lihakset käsivarsista pohkeisiin ovat varsin kipeät rasituksesta

Palkitsin päättäväisyyteni käymällä vihdoin kampaajalla. Suosittelen Vision Hair Viikkiä. Sitä saa mitä tilaa: mä tilasin säpsäkän punaisen tukan joka on vino, koneella ajeltu takaa ja toiselta sivulta lyhyeksi ja jossa on jotain tummia raitoja. Loput jätin ammattilaisen käsiin, luotan siihen että käsityöammatissa olevat osaavat juttunsa paremmin kuin minä. Ja niinpä tuo osasikin.

Ps. Itsensä kuvaaminen ja hymyileminen samaan aikaan ei onnistunut

Onni asuu ihmisten välissä

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 01 Sep 2011 11:30:22 +0300

Onni on siitä jännä asia että se asuu ihmisten välissä,
sitä kaivatessa ei muista kaipaavansa ihmisiä, ihmistä.
Pitäisi muistaa katsoa silmiin, puhua totta, olla läsnä ja unohtaa
ettei kaikki ole sanoja ja tekoja vaan on hiljaisuutta,
avutonta räpistelevää äänettömyyttä jonka aikana joko kohdataan
tai ei.

Onni asuu pienissä hetkissä, pienissä ihmisissä, reikäisissä markettisukissa,
tarjousverkkareiden alla, makaroonilaatikossa, kolmessa ylimääräisessä askeleessa,
tekstiviesteissä, meileissä, laskupinojen väliin unohtuneissa postikorteissa.
Se ei ole älykäs eikä se järin paljoa tekniikkaa osaa vaan häilyy pitkin poikin sateisia päiviä,
tippuu keltaisina lehtinä puista ja unohtuu jääkaapin perimmäiseen nurkkaan.

Ja sinä huomaat sen vasta hieman viiveellä, siinä seisoessasi juustovoileivän kanssa,
siinä ikkunasta sadetta katsoessasi, siinä kun aurinko paistaa tuulen levittämään lehtikasaan.

*********
Kiitos eilisestä Mos, Anna, Minttu, Satu, Huono Äiti & Riikka. Ja eilisen konsertin kunniaksi linkki Laura Sippolan Kaunis Mieli- biisiin sekä Mikko Pohjolan Pullopostia - biisiin.

Colourscape Turussa

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 14 Aug 2011 12:29:00 +0300

Yksi Turun kulttuuripääkaupunkihankkeista on ollut tuottaa Colourscape- esitys suomeen. Colourscape on Englantilaisen Eye Music- ryhmän tuottama audiovisuaalinen kokemuksellinen taide-elämys. Tämä kaikki - ja kuvat mitä ennalta aiheesta näin - kuulostivat vähän poshilta mutta ihan hiton mielenkiintoiselta. Sellaiselta että sen eteen vähän ajalee junalla koska se vaikutti ainutkertaiselta.

Tapahtuma on viimeistä viikonloppua auki joten jono sisälle oli reilun tunnin mittainen. Ulkoapäin katsoessa vähän mietti että oiskohan nyt niin että vaihteeksi olisi liiallista hypetystä ilmassa, sen verran halvalta ja oudolta rakennelma ulkoa näytti. Mutta hittovie!

Kokemus ei itseasiassa ole vain visuaalinen vaikkakin se on helpoin tapa selventää tätä. Kamera - siis tavallinen järkkärini - kieltäytyi tyystin yhteistyöstä ja rupesi korjaamaan värjeä ja "luonnonmukaistamaan" näkymiä. Kännykän kamera onneksi pystyi ottamaan väreiltään miltei asianmukaisia kuvia. Itse tila on kolmiulotteinen, unenomainen, kummallinen vähän kuuma kuplasto jossa värilliset pinnat, "huoneet", muodostavat verkostoja ja onkaloista joista näkyy toisiin tiloihin. Valo on niin voimakasta että se joissain kohti sai silmät vuotamaan ja tietyt värit olivat niin intensiivisiä että ne aiheuttivat jo lievää pahoinvointia. Joissain valoissa ihmisten mikroilmeet korostuivat ja ventovieraiden ihmisten tunnekirjo lävähti yhtäkkiä niin esille ettei sitä voinut paeta. Toisissa valoissa ihmisten iho liukeni osaksi tilaa, raja "seinän" ja ihon välillä hävisi paikoitellen täydellisen varjottomuuden illuusion vuoksi ja ihmisten silmien väri määritteli oliko katse maaninen, rauhoittava, lempeä vai tyhjä. Kokemukseen kuuluu olennaisena osana myös musiikki: eilen musiikista vastasi englantilainen nelihenkinen torvikvintetti joka soitti vuoroin ultramodernia klassista musiikkia ja vuoroin improvisoi atonaalisissa harmonioissa jonkun perussävelen ympärillä. En ole mikään erityinen alppitorvien ystävä eikä rakennelman ulos jonoon kuulunut musiikki hirveästi saanut minua lämpenemään. Yllättävää kyllä kuplan sisällä kokemus oli luonteva ja ilmeinen ja musiikin tauottua sitä jäi jopa kaipaamaan.

Meille kävi siinä mielessä tuuri että myös Eye Music- ryhmän johtaja Simon Desorgher sattui samanaikaisesti kuplan sisälle. Kun kaikki vierailijat saivat värilliset viitat (vihreää, keltaista, punaista, sinistä) kulki johtaja hopean värisessä heijastavassa kaavussa josta erilliset valopisteet erottuivat täplinä. Muusikoilla oli valkoiset vaatteet ja muulla staffilla neonoranssit liivit jotka joissain valoissa muuttuivat hehkuvankirkkaiksi. Osana taidekokemusta nämäkin olivat hauskoja yksityiskohtia.

Kokemusta on mahdoton selittää eikä sitä pysty jäsentämäänkään normaalijärjen puitteissa koska aistihavainnot vääristyvät tilassa joka ei vastaa arkitajuntaa. Kaartuvat vinyyliseinät myös sekä imivät että toistivat ääniä omituisilla tavoin. Kuplan ulkopuolisen maailman meteli hävisi vaikka seinät ulkoapäin kuultuna eivät eristäneet ääntä juuri lainkaan. Musiikin hiljaisissa hetkissä oli mahdotonta ymmärtää mistä suunnasta jostain kaukaa kuuluva junan kolke mahtoi tulla. Olimme kuulemma kuplan sisällä 50 minuuttia. Se tuntui alle kymmeneltä.

Yksi kummallisimmista taidekokemuksista ikinä. Ehdottomasti junalipun, jonotuksen ja vaivan arvoinen.

Ps. Kuvista on isommat versiot Flickerissä, klkikklik

Kieltäkää suvivirsi

nospam@example.com (Pörrö) — Fri, 03 Jun 2011 13:57:14 +0300

Kotiuduin juuri koulun kevätjuhlista. Snorkl. Byääh.

Eikö voitaisi sopia että se Suvivirsi kiellettäisiin koulujen kevätjuhlista? Samalla haluan myös esittää painokkaasti sensuurilistalle "Me kainoja ollaan ja pieniä vaan" - veisun. Ja tämänpäiväisellä kokemuksella ehdottomasti We are the worldiä ei tulisi esittää, etenkään lasten toimesta, missään julkisesti. Toivonkin että yhteiskunta mitä pikimmin aloittaa toimenpiteet jotta moinen äitien ja isien itketys lakkautetaan.

Yst. terv. Vikkelän muurahaisen sniif äiti
Viikin Itkijänaiset, perustajajäsen

Kesä tuoksuu koivuvihdoille

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 01 Jun 2011 01:21:13 +0300

Piti ihan jotain muuta kirjoittaman mutta tämä iltakuuma sotkee pään. Tiedän ettei tässä kasva koivua, ei ratamoa, ei poimulehteä. Silti haistan ne, mielessäni tunnen sen niin. Tätä olen miettinyt, aistien petollisuutta, viimeiset viikot. Sitä kuinka paljon todellisuus itsesasiassa onkin vain mielikuvituksen tuottamaa tunnetta.

Ulkona huutavat satakielet: säksättävät, räksättävät, ujeltavat, joikottovat, kirkuvat ja naksuttavat. Juuri riittävän kaukana ettei mene hermo, juuri riittävän lähellä jotta kuulee myös ne nopeat nielemisliikkeet ja hakkaavan kurkunpään tikutuksen.

Kun muutin tähän pellolle täällä oli savea, muutama hassu pihaan istutettu pensas. Nyt tässä kujalla kasvaa viisimetristä salavaa. Ensimmäisinä vuosina tuulta ei koskaan kuullut: ei ollut mitään mikä liikkuisi ja suhisisi. Nyt kahisevat puut, kolisevat kattopellit ja räpättävät parvekelasien alumiinikarmit.

Piti muuta kirjoittaa, mainostaa kurssia ja kertoa että Huonoja Uutisia sisältää linkkifloodia. Mutta sitten jäin tähän tilaan, tähän tietokoneen ja avonaisen parvekkeen väliseen ristiriitaan, tunteilemaan.

Lapsi keräsi männäpäivänä sinisiä koppakuoriaisia ämpäriin. Niitä oli satamäärin, kuhisten. Tässä pellolla on aina parvia ja laumoja. Lintuja, hyönteisiä, lapsia. Se on kummallista ja herättää aina vahvoja tunteita koska se ei tunnu normaalilta. Että oikeasti on laumoja, ettei vain haaveile niistä.

Tähän aikaan vuodesta, ja vähän vielä myöhemminkin, kaadettiin koivua vihtoihin. Mummo maksoi pennejä urvuista, jaffassa oli metallinen repäisykorkki josta sai syviä haavoja käsiin. Saunavihdan varsi sidottiin notkealla oksallla. Kesän haistoi ilmassa, se tuoksui koivun mahlalle ja lehdille ja hieman kuusen vuosikasvuille. Niitä napsittiin aidasta siinä urpuja irrotellessa. Sammaleissa pientä sinapinkeltaista kukkaa, sadevesiamme jo alkukesästä täynnä itikanpoikasia. Aamuyöllä auringonlämmittämä punamullattu seinä hehkui lämpöä tupaan. Vihreän hyttysverkon takana kärpäset ja ininää. Ja jossain kaukana, isolla tiellä, satunnaisen mopon kimeä pärinä tai yksinäisen auton moottorijyly.

ihan homona

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 17 May 2011 10:13:54 +0300

Tänään on taas kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Jotenkin viime vuonna kirjoittaessani aiheesta otsikolla "Minä en hyväksy homosuhteita" kuvittelin maailman olevan menossa vähän toiseen suuntaan. Eipä se ollut. Se kaikki mitä homovastaisuuden ja homofoobisuuden saralla on viimeisen vuoden aikana tapahtunut on saanut mut ärtymään aiheesta perinpohjin.

Sitten viimevuoden on tätä shittiä tullut tuutista jos toisestakin niin paljon että tulee tunne että haluan kääntää takkini ja tatuoida otsaani lauseen "antakaa kaikkien rakastaa". Tämä ei koske vain homoja, ehei. Välillä tuntuu että minkäänlainen insinöörimies-sairaanhoitajanainen- kaavasta poikkeaminen on alkanut kerätä negatiivista huomiota. Yhtäkkiä yhteiskunnalliseen älämölyyn on ihan normaalia oksentaa väitteitä jotka vielä muutama vuosi sitten aiheuttivat ympäristön vaivantuneen hiljaisuuden ja poiskääntymisen. Ja ehkä siinä nimenomaan piileekin syy miksi niin ikävätkin asiat vahvistuvat: ihmisten halussa pestä kätensä vaikeista tilanteista. Jonkun toisen ongelma, ei kuulu mulle.

Vaan kuuluuhan se. Jos katson lähintä laumaani niin asia koskee monintavoin. Niin aikusia kuin heidän lapsiaankin. Monissa eri rooleissa.

Eikä tarvitse edes olla näin omanapainen, pelkkä teoretisointikin riittää. Ne yhteiskunnat joissa toisten pariutumiseen (rodun, säädyn tms. takia) on koettu tarvetta puuttua joko moraalisesti - tai pahimmillaan jopa laein - ovat järjestäen olleet huonoja. Minä en usko homofoobian lähtevän vain kaappihomoudesta. Homofoobisuuden ydin on siinä, että homouden koetaan uhkaavan omaa reviiriä. Luulen että homoihin projisoidaan muitakin oman elämän pettymyksiä: heterona on useimmiten helpompi ajautua suhteisiin joita nyt ei oikeastaan haluakaan koska ulkopuolelta yhteiskuntakin tukee heteropariutumista silloinkin kun parin osapuolet eivät ole ihan varmoja tunteistaan. Homojen oletetaan tekevän valintansa tietoisemmin, hakeutuvan vaikeuksien yli päästäkseen suhteeseen.

No. Niin. Omassa tuttavapiirissä tämä ei kyllä ihan näin suoraviivaista ole ollut. Kun heterot tuntevat kaksi sinkkuhomoa niin kas kummaa, kyllä heitä ihan parittamalla yritetään parittaa. Etenkin maalta tulleet kaverit kertovat tarinoita joissa Ihan-kenen-vaan olisi pitänyt kelvata koska molemmat olivat homoja.

Elämästä valtaosa on samaa sukupuolisesta suuntauksesta huolimatta. Vanha juutalainen toivotus vastavihityille on, että "muista että kumppanisi on täysin samanlainen kuin sinä". Siitä on hyvä lähteä myös tässä: että me olemme loppuviimeksi pääasiallisesti kaikki samanlaisia ja että kaikkein yksityisin on loppuviimeksi yleisintä, oli rakkauden kohde kuka ja millainen tahansa.

ps. Ihan homona on synonyymi sanalle "paljon". Eikö kaiken tämän kummallisen ja ankean keskellä ole hienoa rakastaa paljon, ihan homona?

Sinne ja takaisin

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 03 May 2011 20:59:17 +0300

Matka meni paremmin kuin odotin ja oli mielenkiintoisempaa, hauskempaa ja fyysisesti raskaampaa kuin kumpikaan meistä matkalaisista odotti.

Kaikenlaista sattui ja tapahtui ja näistä ehkä jossain toisessa formaatissa pidemmältikin. Tässä nyt lähinnä muutama tunnelmakuvaa niiltä reilulta 20 tunnilta jotka vietimme Louvressa.

MonaLisalle on opasteita pitkin poikin taloa. Valtavat virrat lähinnä amerikkalaisia ja italialaisia turisteja marssivat valkoisissa lenkkareissaan ottamaan kuvaa panssarilasin taakse seinään upotetusta taulusta. Panssarilasi kiiltää ikävästi, taulu on pienempi kuin mitä yleensä ihmiset odottavat ja koska lasi on vähän harmaa, sen takana voisi olla mikä tahansa painokuvajäljellys. Tytärtä oli etukäteen varoitettu ja silti neiti pettyi. Minä en, sainhan seisoa vartijan vieressä ottamassa tämän kuvan:

Toisena päivänä huvitimme itseämme kuvanveistotaiteen puolella. Erityisen hauskaa meillä oli Pierre Bontempsin (1536-1568) veistämän Charles de Maignyn hautamuistomerkin (kuollut 1556) kanssa. Miksikö? Koska se oli täynnä 1600- luvun alkupuolella patsaaseen raapustettuja tägejä. Caius 1634:stä en näemmä saanut tarkkaa kuvaa mutta onneksi edes tämä onnistui:

Ja parasta Louvressa? Lapsi on ehkä eri mieltä mutta minulle se hienoin ja vaikuttavin juttu sijaitsee tämän portaikon tunnelmassa. Kolmannellakin kerralla kylmät väreet menivät lävitseni ja jotain kertakaikkisen kummaa vain tapahtui. Istuimme hetken kivillä, katselimme kun ihmiset ryntäilivät ohitsemme katselemaan seinän kokoisia tauluja huomaamatta lainkaan minkä läpi kulkivat. Ei yhtään pehmeää pintaa mutta ei juuri lainkaan kolkkoa kaikua. Ei yhtään suoraa valoa, vain maitolasia, ja silti sähkövalot olivat turhia illallakin.

1868 kuvaa kamerassa. Ja täysi varmuus siitä, että tämänkaltaisten matkojen tekeminen on investointi joiden vuoksi kannatti myydä cd-levyjä ja kirjoja voidakseen toteuttaa haaveita. Omia ja lapsen.

Pariisin kevät

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 30 Mar 2011 09:56:39 +0300

Vihdoin lapsi täyttää 12. Tätä on vuosia odotettu, tästä on haaveiltu: matkasta Pariisiin. Lähinnä tutkimaan Louvren aarteita, ihan kahden.

Muistan kun kannoin neidin kotiin ensimmäistä kertaa. Kummituseläin, nutipää. Vähän vieras, mutta silti rakas jo heti alusta.

En minä tiedä milloin minä tämänkin päätin, missä kohtaa syntyi päätös viedä lapsi "sitten kun täyttää x vuotta" Louvreen. Jossain ennen kahta vuotta se kuitenkin oli. Siitä on puhuttu vuosia, suunniteltu, mietitty. Jossain kohtaa päädytty maagiseen numeroon 12: vielä lapsi mutta silti jo vähän iso. Riittävän iso tajuamaan, muistamaan, ymmärtämään. Riittävän pieni ettei vielä ole liian vahvoja ennakkoluuloja. Että taidehistoria on vielä nähtävissä seikkailuna ihmiskunnan ytimeen, että vielä on kykyä ottaa leikki leikkinä.

Vuodet laukkaavat, huimaa vauhtia, ohi ja läpi. Kaikki tapahtuu nyt ja kaikki tapahtuu kohta. Ja nyt se on tässä enkä ole yhtään enää varma tiedänkö mitä teen, tai onko tämän suunnittelu näin pitkään ollut viisasta. Mutta sen tiedän, että käytämme enemmän aikaa Kirjurin kuin Mona Lisan kanssa.

Kuvat: Wikimedia Commons.

Tekotaiteellista postmodernia dadaa

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 06 Mar 2011 16:50:54 +0200

Silläkin uhalla että tämä rapisee persujen laariin on ihan pakko todeta, että vaikka sinäänsä persujen kulttuuripolitiikka on lähinnä naurettavaa ja osottaa puolueen totaalisen kyvyttömyyden ymmärtää missä taiteessa ylipäätään on kyse se kuitenkin yhdessä osuu aika oikeaan: on paljon ihmisiä jotka ihan aikuisten oikeasti ajattelevat, että taidetta tuotetaan yhteiskunnan varoin ja että se on jotain vaikeaa jonka vain joku kaupunkioloissa kasvisruualla elelevä heebo "ymmärtää". Mulla on työhuone toimistohotellissa jossa on luovan alan ammattilaisten lisäksi aika iso haalarimiesten porukka. Eipä se ole ihan yks ja kaks kertaa kun on hernarilusikka meinannut jäädä tielleen naapuripöytien taidekriitikoita kuunnellessa. Eikä oikeasti mene kuin viis minuuttia niin teemumäenkissantappovideo nousee pöytään. Taide, sellaisena kun se remonttireiskojen toimesta ymmärretään, onkin käsittämätöntä ja luotaantyöntävää. Toisaalta ihan yhtäläillä käsittämätöntä on avaruusfysiikka, psykologia tai osakekurssit mutta niihin ei ole niin helppo saada stand-upilleen yleisöä

Toisaalta ihan kaikkea suihkulaulantaa ei ole tarkoitettu isoille areenoille. Tietynlainen täydellinen pihalla olo saa politiikassa aikaiseksi lähinnä huvittunutta tuhahtelua. Ja juuri tämä tuhahtelu on se, mihin Persujen imagokonsultti on takuulla käskenyt vaalityön kohdentamaan: sanokaa jotain sellaista josta seuraa "älymystön" tuhahtelua ja saatte ääniä pelkästään sen tuhahtelun takia. Koska se tuhahtelu on tietenkin ylimielistä ja alaspäinkatsovaa halveksintaa. Niille pitää näyttää, tuhahtelijoille. Hämmentävää kyllä, Soinii sanoi myös tämän ihan suoraa ääneen lehtihaastattelussa.

Ja sillävälin kun itsekin tuhlaan aikaa ja energiaani taiteen puolustamiseen jää huomiotta persujen vaaliohjelman isompiakin pihvejä. Niinkuin esimerkiksi se, kenelle persut haluaisivat niitä etuja lisätä: maan- ja metsänomistajille jotka, ymmärtääkseni, eivät kuitenkaan tilastollisesti suinkaan edusta sitä "köyhää kansaa" jonka asialla persut kertovat olevansa.

Mustavalkeaa

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 03 Mar 2011 00:33:17 +0200

Olen useamman päivän mennyt aika äärillä monistakin syistä johtuen. Oltiin lapsuudenkaverin kanssa syömässä Kappelissa ja aiheutettiin siinä pientä pahennusta keskusteluaihevalinnoilla. On ollut tosi hyviä ja tosi huonoja hetkiä. Ja samalla on myös yhtäkkiä pitkästä aikaa kiehtonut puhdas mustavalkoisuus.

Tämmöistä syntyi viikonloppuna kävelylenkin päälle.

(Pahoittelen kuvalaatua. Kamera oli lainassa, tämä on kännykällä näppäisty)

Luovuus ja kaikki muu sellainen

nospam@example.com (Pörrö) — Sat, 26 Feb 2011 19:22:58 +0200

Jokusen viikon ajan olen käynyt eri ihmisten kanssa keskustelua luovuudesta, innovaatioista, ideoista ja kaikesta muusta sellaisesta. Aihepiirihän on takuuvarmaa peruskauraa jota kaikilla luovilla aloilla käydään läpi vuosi vuoden jälkeen toistaen osin samoja itsestäänselvyyksiä, osin uusia.

Osa keskustelusta on ollut ärsyttävää, osa hedelmällistä, osa inspiroivaa ja osa taas tukahduttavaa ja tuonut lähinnä tunteen, etten ole päässyt mihinkään vuodesta 1992. Aina sama juttu. Osa osuu heikkoon kohtaan - eihän mulla ole kuvataiteen puolelta mitään koulutusta, olen taiteilijaksi tullut vahingon kautta ja edelleenkään en pidä tekemisiäni kovin arvokkaina itse. Rakastan tehdä, mulla on sanomista mutta silti duunin kautta teen pääasiallisesti askartelua ja muuta käsityöläispuuhastelua. Taiteelle jää ihan liian vähän aikaa koska ei ole varaa tehdä sitä kokopäiväisesti. Ja nekin pienet näytöt taiteen puolella mitä mulla on ovat aika pitkälle tapahtuneet netin ulkopuolella (omaa valintaa osin) tai muissa maissa.

Silloin joskus nuorena kun opiskelin kirjoittamista väkäsin kymmenen kohdan listan miten kuvittelin luovuuden & taiteilijaelämän menevän. Olen yrittänyt löytää listaa mutta se on päättänyt sukeltaa jonnekin epämääräisyyden keskelle. Ehkä hyvä niin. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt ei mulla enää ole kymmentä teesiä. On vain joukko asioita jotka nykyään tuntuu tosilta. Kuten nämä:

Luovuus on minustakin enemmän asioiden yhdistämistä kuin keksimistä. Taide ei vaadi marginaalia, aina ei tarvitse olla eri mieltä tai täysin uudessa kulmassa. Kaikkein yksityisin on kaikkein yleisintä - se mitä pelkää paljastaa pitäisi uskaltaa tuoda esiin rohkeammin. Toisen ihmisen tekemisiä kommentoimaan (tai joskus kommunikoimaan) tehdyt työt tuntuvat vaikeimmilta näyttää julkisesti.

Ja ennen kaikkea ajattelen, että luovuus, kuten ihmissuhteetkin, vaatii työtä ja tahtomista. Pitäisi vaan enemmän tehdä, vähemmän puhua tunteistaan ja lässyttää merkityksistä. Loppuviimeksi luovien asioiden toteuttaminen on pääasiassa työtä. Siis sitä, että nauttii siitäkin arkipäivästä kun neljättä tuntia hioo jotain yksityiskohtaa jotta kokonaisuus toimisi huomatakseen vain, että valmis työ on aivan susiruma kökäle.

Tai voi se olla niinkin kun Sting sanoo haastattelussaan säveltämisestä: että se on kuin kalastaisi. Joskus fisua tulee, joskus ei tule. Tärkeintä on siis vain kalastaa.

Nuhaisen kermapyllyn joukkoliikennetunnustus

nospam@example.com (Pörrö) — Fri, 18 Feb 2011 09:02:10 +0200

No se on talvi jaddajadda, mutta siitä huolimatta olen oikeasti surullinen siitä, että meillä Viikissä on taas joukkoliikenne siinä mallissa, että koska on aikataulut tiukkoja ja koska olen vähän kipeä en todellakaan aijo käyttää päivääni julkisissa kulkuvälineissä vaan valitsen auton matkaan, joka kestää 10 minsaa sekä bussilla että henkilöautolla.

Ongelman ydin on siinä, että täällä on koko talven linjalla 79 ollut niin massiivisia toimintahäiriöitä, että jatkuvasti jää 2-3 bussivuoroa välistä. Siihen aikaan kun liikun se tekee ylimääräiset 30-45 minuuttia matkaan. Mulla on pihassa auto, voin sen valita - ja valitsen koska ihan oikeasti ne duunit on pakko tehdä ja jos vietän miltei tunnin ylimääräistä matkalla se tunti on ensisijaisesti pois siitä ajasta mitä olen lasten kanssa.

Myönnän että olen vähän kermapylly, ilmeisesti ystävissäni on niitäkin jotka talvisodan hengessä talvipyöräilevät aatteen tuomalla lämmöllä ja coretexin nimeä resitoiden mutta ei musta ihan oikeasti ole siihen.

Ei se voi olla näin vaikeaa saada niitä busseja kulkemaan talvella. Ihan oikeasti ei voi olla.

Mutta jos maailma tuhoutuu se oli sitten mun vika. Ei mulla sitten muuta.

Oodi juhlivalle muksulle

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 14 Feb 2011 12:09:24 +0200

Vietän yhtä pakkopyhää, joulua, ja sitäkin oikeastaan vain yhden kokonaisen vuorokauden. En muista koskaan erityisemmin intoutuneeni vapuista tai juhannuksista. Lapsena kiersimme kyllä virpomassa kaverin ja siskon kanssa mutta senkin motivaatio oli lähinnä saada mahdollisimman paljon herkkuja

Nuorempi lapsistani taas on aivan toista maata koko muun perheen kanssa. Siinä missä muut meistä havahtuvat pakkopyhiin noin paria päivää aiemmin alottaa pikkuneiti, 8v, juhlaan valmistautumisen hyvissä ajoin. Tänä vuonna neiti alotti perheen puolesta joulukorttien teon marraskuussa ja ystävänpäivälahjansa tyttö tuli tekemään työhuoneelle 2 viikkoa sitten. Hyvissä ajoin, jotta varmasti ehtii tehdä.

Me muut raahaudumme vuoden läpi tämän yhden juhliarakastavan perässä, otamme osaa karkeloihin ja suostumme järjestämään pidot koska hän hoitaa koristelut. Olemme samaan aikaan huvittuneita ja oikeasti onnellisia ja otettuja tytön näkemästä vaivasta - vuosi vuodelta juhliin tulee yhä enemmän itsetehtyjä elementtejä, koristeita, sisältöä.

Tytön ystävät saivat lahjaksi massasta tehtyjä sydänkoruja. Me saimme lahjaksi juhlamielen.

Seitsemän vuotta

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 07 Feb 2011 23:52:51 +0200

Uskomatonta mutta totta: aloitin tämän blogin seitsemän vuotta sitten. Eipä olisi silloin uskonut että tässä sitä ollaan vielä vuosiakin myöhemmin. Monintavoin eriskummallista.

Olen kursoorisesti selaillut joitain vanhoja merkintöjä, miettinyt kuka kirjoitti ja kenelle - ja millaisia ovat kulissit joiden takana elämääni olen elänyt. Missä kaikkialla olen jättänyt kertomatta ja mitä kaikkea sellaista, jonka itsekin olen jo unohtanut.

Olen silti aikaa sitten lakannut miettimästä mitä blogaaminen minulle on - jättänyt tekemättä päätöstä tämän jatkamisen tai lakkauttamisen suhteen. Tässä tämä on, enkä edelleenkään miellä kirjoittavani muita varten vaikka muille toki kirjoitankin.

Näihin tunnelmiin, tähän runokuvaan:

Valoisampaa vuotta 2011 mulle. Kiitos.

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 09 Jan 2011 22:04:48 +0200

Vuoden loppuminen ei koskaan ole tullut näin tarpeeseen. Eikä lomakaan.

Elämä on edelleen rankkaa eikä kukaan voi mitään sille, että lähipiirissä kuollaan syöpään tai että monet asiat ovat mutkasolmullaan enemmän tai vähemmän musta riippumattomista tahi riippuvista syistä. Silti valossa käyminen muistutti taas että pimeää ei kestä täälläkään ikuisesti. Ainakin toivon niin.

Mitään en uudelle vuodelle lupaa paitsi että teen parhaani. Pakko riittää sen on.

Tukka hyvin, kaikki hyvin

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 07 Jul 2010 16:44:58 +0300

Tänä aamuna kun lähdin kampaajalle näytin tältä

Ja suoraa kampaajalta palattua tältä

Näemmä paikallislähiömme kampaamo on oikeasti ihan kelpopaikka. Annoin kampaajalle melkoisen vapaat kädet: totesin että mitä tahansa kunhan ei ole tylsä tai musta/harmaa. Tykkäsin, tästä tuli just hyvä.

Suosittelen, VisionHair Viikki ja Aino

Lomaromanssi Barcelonassa

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 23 Jun 2010 10:20:51 +0300

Käytiin perheen kanssa Barcelonassa. Mulla oli lomaromanssi toiseen. Saatte itse päätellä kumpaan.

Kuvia tulee lisää kun ehdin editoida. Tuli - hups - vähän kuvattua

Sillävälin toisaalla uusi Ulla on ilmestynyt. Itseltäni on siellä epäsymmetrinen Rina- huivi sekä uusi tapa tehdä napinläpi. Muiden ohjeista on pakko kehaista Umpisolmu- paitaa. Hieno idea ja toteuttaa vielä teemaakin hyvin.

Myös kauppa on työmatkaani asti normaalisti auki. 16.- 28.7 pidän puodin kiinni mutta sitten taas elämä jatkuu niinkuin ennenkin.

Atk on rikki ja muita narinoita

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 27 May 2010 11:13:26 +0300

Nght.

Olen tässä viimeviikot paininut Goljatin kanssa ja homman päästyä vihdoin loppusuoralle tuli vastaan maksupalvelunappien toimimattomuus. Syyksi oletetaan väärää url-osoitetta viittaajana joten vaihdoimme vihdoin nimipalvelun osoittamaan oikeaan kohteeseen. Tuloksena tilanne, jossa oma koneeni jo tietää että paikan A osoite ei enää ole 1234 vaan 567. Sensijaan paikka jossa sivut sijaitsee on vielä sitä mieltä että ne sijaitsevat osoitteessa 1234. Tämän johdosta en siis enää itsekään pääse palveluun sisälle ennen kuin kaikki nimipalvelut juttelevat yhtäläisesti. Häiriö aika-avaruudessa voi pahimmillaan kestää 48 tuntia - vasta sen jälkeen pääsee tarkastamaan oliko maksunappien toimintahäiriön syynä tämä, tuo vai mikä.

Alkaa ohuesti harmittamaan se, että joka ikiseen bugiin ja virheeseen törmäämisen jälkeen seurauksena on parin päivän pallotteluhippaa eri instanssien välillä kunnes sitten vihdoin siihen tulee jonkinlainen korjaus. Samalla toki jotain muuta voi mennä rikki ja rumba alkaa uudestaan. Sairasloman jälkeen on jatkuvasti tullut tämänkaltaisia täystoppeja ja odottelu alkaa harmittaa kuin pientä oravaa.

Avauduin irkissä kahdelle kanavalle aiheesta. Toisaalla kannatettiin ehdottamiani päiväkännejä ja toisaalta sain tämän linkin. Jälkimmäiselle nauroin enemmän.

Uutiskatsauksista, blogaamisesta, naamakirjasta ja vähän muustakin

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 03 May 2010 13:15:20 +0300

Facebookin viimeisin tietoturvakakka alkoi sen verran riepoa, että jäin miettimään josko siirtäisin naamakirjassa jo pidempään harrastamani uutiskatsaus-poiminnan tänne. Blogiformaatti tuntuu vähän kömpelöltä, mutta katsotaan nyt. Tutkin vielä posterouksen mahdollisuuksia käyttämäni softan kanssa.

Monilla tutuilla blogaajilla on erinäistä keski-iänkriisiä blogiensa suhteen. Samaa vähän täälläkin, tosin osin se johtuu siitä että blogiin kirjoittaminen on suuripiirtein yhtä hedelmällistä kuin seinille puhuminen noin yleensä: tänne ei juurikaan tule kommentteja tai jos tulee, ne ovat run... peeloja joilla ei yleensä ole mitään kommentoimista asioihin vaan enemmän kommentteja joko minuun tai Anneli Aueriin (spammifiltteriin jäänyt noin 600 kommenttia Auerista viime kuukausina. Tästä blogista ei tule suomi24:ta vaikka jotkut niin kovin haluaisivatkin).

En kuitenkaan halua lopettaa blogaamista (yhdellä geellä edelleen), siitäkään huolimatta että tämä IKE nyt vähän on tällainen kaikenlaisten asioiden sillisalaatti. Mun maailmaan kuuluu mm. perhe, kädentyöt, taide ja politiikka vaikka osaa lukijoista kiinnostaa vain pieni osa noista. Lukijalla on aina kuitenkin se valinta ettei täällä tarvitse käydä, joten ehkä mun ei tarvitse edes ajatella yleisöä turhanpaljon tämän kanssa - mä en ensisijaisesti edelleenkään kirjoita muille vaan itselleni, omista syistäni. Uutiskatsaustenkin perimmäinen yllyke on ollut se, että en jaksa aina lätistä sivutolkulla vaan joskus yhden-kahden lauseen kommentti on se mitä haluaa johonkin uutiseen sanoa. Facebookissa se on luontevaa, blogissa se tuntuu vieraammalta mutta ei se mahdoton ilmaisumuoto ole. Jossain vaiheessa jo pidin uutiskatsauksissa taukoa naamatussa ja facebookin tietoturva-asetusten edellisellä kierroksella tarkensin yksityisasetuksia. Siitä tuli kuitenkin aika paljon sanomista, monet tutut sanoivat jääneensä kaipaamaan uutislinkkejäni.

Sillä välin siinä oikeammassa elämässä kevät etenee. Pari päivää sitten sammakonkutu oli vain laajentunut tästä viimeviikkoisesta kuvasta. Toivottavasti tänään ehtii katsomaan onko jo sätkimistä havaittavissa

Paluu kouluun 20 vuoden jälkeen

nospam@example.com (Pörrö) — Sat, 24 Apr 2010 12:23:56 +0300

20 vuoden jälkeen me 1990 kirjoittaneet palasimme Lissuun ja koululle. Samanaikaisesti tämä tuli vähän liian myöhään ja juuri sopivasti, riippuen siitä miten katsoo.

Otin koululla kuvia niistä asioista jotka uuniini asti tulevat:

Tällä ikkunalaudalla istuin ne hyppytunnit jolloin ei ollut varaa mennä Lissuun kahville

Sininen aula oli keltainen ja ikkunalaudat oli nykyään varattu kasveille. Tässä muistan myös istuneeni paljon

Ihmiset olivat muuttuneet ja eivät, elämä oli vienyt meitä kaikkia enemmän ja vähemmän erikoisia reittejä. Yllttävän mukavaa oli vaikka en olisi uskonut.

Byrokratia naurattas ellei itkettäisi niin

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 06 Apr 2010 17:33:27 +0300

Nuorempi tytärlapsi sai verottajalta tänään postia. On näemmä hammaskeijun talletuksista tullut huikeat 15 senttiä ansiotuloa viimevuonna. Siitä verottaja olisi neljää senttiä vaille mutta ystävällisesti ei aijo sitä periä.

Paljonkohan maksoi tämänkin päätöksen byrokratia ja postitukset yhteensä?

Puoliksi pystyssä

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 10 Mar 2010 07:59:54 +0200

Olin viikko sitten kohdunpoistoleikkauksessa* ja sen vuoksi olen viettänyt aikaa pääasiallisesti makuullaan. Vuodesohva on alunperin hankittu ystävän kaltaisia vieraita varten mutta nyt olen itsekin päässyt sillä nukkumaan. Ei ihan paha pesä. Nyt alan jo olla senverran tokeissani että pelkän nukkumisen, telkun katsomisen, Linnunradan liftareitten kertauskierroksen (kuinkakohan mones!) ja Brettspielweltin lisäksi alkaa pää kaivata vähän suurempia haasteita kuin sen, katsonko nyt hönppää vai HÖNppppää telkkarista. Valitettavasti en kuitenkaan pysty istumaan vielä suorassa eikä miniläppärin näyttö ole omiaan edes realaatioiden täyttämiseen (kun kerrankin olisi aikaa niille!). Täksi päiväksi päätin varata vähän vaate- ja asustepiirustusta.

Tälläisiä kuvia itsestään ei pitäisi julkaista nettiin, mutta teen sen silti voidakseni puolen vuoden päästä viitata tänne ja todeta, että katsokaa kuinka paljon paremmalta nykyään näytän.

*Tulen kertomaan asiasta enemmän jossainvaiheessa. Mulla ei ole syöpää, älkää huoliko, ja tämän leikkauksen jälkeen minusta pitäisi vihdoin tulla monen vuoden sairastelujen jälkeen terve. Nää gynekologiset sairaudet on kuitenkin niitä, mistä ei sen paremmin hienot kuin huonotkaan naiset julkisesti puhu, mikä on tässä oman taipaleen kohdalla näyttäytynyt huonoksi asiaksi kun kanssakulkijoiden tarinoita olen kuunnellut. Avaan vielä sanaisen arkkuni, mutta kerään itseni ensin kasaan ennenkuin sinne mennään.

Otan vastaan salaattilingon

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 27 Jan 2010 23:11:49 +0200

Rakkaat tuttavat. Kyllä teissä on pakko joku sellainen olla, joka on esimerkiksi häälahjaksi saanut salaattilingon eikä ikinä käytä sitä. Nyt se sitten makaa jossain teidän tupaten täyteen ahdetussa keittiönkaapissanne kun ette kehtaa viedä sitä roskiskatokseen naapurituomion pelossa. Sillä onhan se toki melko turhake.

Minä voin pelastaa sinut/teidät. Tarvitsen 1-3 kpl tälläisiä kuitujen käsittelyä varten. Jos ilmaiseksi lähtisi niin se olisi just passeli hinta

Yst. vast spostilla tai naamakirjan kautta.

tsatsikia

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 26 Jan 2010 20:31:49 +0200

Unikko, 7v, kello 15: Koska meillä on tsatsikia? Ei oo IKINÄ ollut
Ostin aineita, tulin kaupasta.
Esikko, 10v, kello 20: Joko TAAS on tsatsikia. AINA on tsatsikia.

Aika aikansa kutakin

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 20 Dec 2009 10:57:11 +0200

Luin juuri lehdestä mikä nykyään on ylä-asteikäisten teinien mielestä out. Tästä on kirvonnut mm. naamatussa ja irkissä mielenkiintoista keskustelua. Osa on näreissään siitä, että heidän suosikkiharrastuksensa kuuluu nykyään outojen maailmaan. Osa kauhistelee sitä, että maailma on nykyään niin raaka. Nykyään? Minä kyllä oikeasti muistan ylä-asteen ja lukion aikalailla tuollaisena.

Minä en usko että nuorten maailma on muuttunut raaemmaksi. Se oli sitä jo silloin kun minä olin lapsi: tuttujani kuoli autokolareissa, pari teki itsemurhan, jokunen alkoi käyttää huumeita, muutamasta tuli teiniäiti jne. Meidän vanhempamme olivat lentäjiä, lääkäreitä, työttömiä, alkoholisteja, väkivaltaisia, duunareita, puunareita, eronneita jne. Myös kasarien ensimmäisellä kierroksella muiden syrjiminen antoi sosiaalista nostetta vaikka vaatteiden merkit olivat toiset. Joku olisi voinut ainakin minua lohduttaa sillä, että siinä missä teinit karsastivat erilaisuutta niin aikuisena veteraanipissikset ovatkin sitten niitä, jotka haluavat keräillä erilaisia ihmisiä omaan tuttavakokoelmaansa. Se vasta yllättävää onkin kun yhtäkkiä on itse se cool tyyppi sen takia että edelleenkin häsää taidetta ja kädentöitä

Its my party and I cry if I want to

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 29 Sep 2009 19:01:41 +0300

Joitain aikoja sitten päädyin erottelemaan poliittisen blogini ja tämän toisistaan. Tuloksena oli sitten se, että loppuviimeksi ei oikein kumpaankaan ole tullut kirjoitettua erinäisistä syistä eikä niistä vähiten se, että on ajoittain vähän vieraalla maalla kummassakin.

Nyt otan vähän takaisinpäin siinä, että elättelen näitä nyt vähän aikaa rinnan poliittisen matskun osalta ja katson miltä se tuntuu.

Koska oikeasti voisi olla ihan mukavaa kirjoittaa taas, pitkästä aikaa, enemmän kuin naamakirjan statusviestejä. Tosin niihinkin mahtuu paljon olennaista ja naamakirjassa kuin myös qaikussa tuntee ajoittain kommunikoivansakkin jonkun kanssa. Tai ainakin edes se harha on Kommunikaatio kun on kovin paljon mukavampaa kuin pelkkä julistaminen.

Wikimeemi

nospam@example.com (Pörrö) — Sat, 15 Aug 2009 12:18:36 +0300

On kesää pidellyt - olen hengissä, kämppä on rempattu mutta edelleen osin sekaisin. Jenkeissä kävin, lomia pidetty on, maanantaina Unikko menee kouluun (munvauva!).

Tallinnassa käytiin ja pakko-baktushuivi tuli aloitettua.

Sillä välin kun orientoidun taas arkeen ja ehkä jopa sillointällöin polkkaamiseenkin vaihteen vuoksi höpsö meemi joka kiertää lähinnä naamakirjassa. Näille olen nauranut ihan antaumuksella.

---
Avaa Wikipedia (http://fi.wikipedia.org) ja etsi vastaukset allaoleviin kysymyksiin klikkaamalla linkkiä Satunnainen artikkeli.

1. Mitä pelkäät?
Orseisista. (Makean veden nymfiä siis). Vähän epärationaalistahan se on myyttejä pelätä, mutta hei, miten niin on rationaalista pelätä esim. autioita paikkoja, hissejä tai pellejä?

2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Toyota Land Cruiserin. Jos on pakko autiolle saarelle mennä niin farmariauto on kaikkein kompaktein majoitusvaihtoehto. Bensalla ja tupakansytyttimellä saa tulet käyntiin niin ei tartte hinkata kapuloitakaan.

3. Mitä haluaisit häälahjaksi?
Jean-Claude Magnan. Tai toki joku muukin miekkailija kelpais, mutta mieluiten J-C

4. Mitä palvot?
Hesaria. Jos sitä ei ole Hesarissa sitä ei tapahtunut...

5. Mistä näet unta ensi yönä?
Japanilaisesta Chitahin kaupungista. Ihan vaan koska sieltä saa niin herkullisia säilöttyjä sipuleita.

6. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Tuus-kiekko jääkiekkoseurueen. Koska se nyt vaan olisi ihan mua.

7. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
Bill Murraystä. Siinä olisi vähän Lost in Translationin henkeä yhdistettynä Hamlettiin ja Ghostbusterssiin. Bestsellerainesta, siis

8. Mitä keräilet?
Remeksen Musta Kobra kirjoja. Nykyään niitä saa divareista jo alle kympillä. Kokoelma alkaa olla jo mainittava, siinä 230 nidoksen paikkeilla.

9. Mihin paras muistosi liittyy?
Eurooppaan. Useimmat parhaat muistot liittyvät Eurooppaan, muutama harva tosin muihinkin maanosiin.

10. Turhin tietämäsi asia?
Että pallokalat ovat normaalitilassa nuijan muotoisia ja että pienet pallokalat nukutetaan hampaiden leikkausta varten neilikkaöljyllä.

11. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
Kivikoralleista, oikeastaan mieluiten vielä platygyroista. Matoaivokorallit ovat siis NIIN fantastisia väreiltään ja muodoiltaan. Harmi vaan että Platygura yaeyamaensis on vaarantunut merensaasteiden vuoksi. Huokaus. Haluatko nähdä korallikokoelmani? Ja viisitoista taulua jotka olen aiheesta maalannut? Säilytän niitä sängyn alla koska lapset pelkäävät niitä.

12. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi?
Lumipulmusten. Varpuslinnut kuuluvat työnkuvaani olennaiselta osin.

13. Mikä saa sinut aina nauramaan?
Lineaarikuvaus. Esimerkiksi tämä f(a \mathbf{x} + b \mathbf{y}) = a f(\mathbf{x}) + b f(\mathbf{y})\
Hahhhahha,hohohoho. Ihan hinnatonta.

14. Entä itkemään?
Ulkomuototuomarit koiranäyttelyssä. Mitä enemmän allrounder tuomari on, sen surullisempaa

15. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Crand Canyonin kansallispuisto. Hämmästyttävää kyllä mies oli yöllä päättänyt yllättää ja oli tuonut kansallispuiston sängynpäätyyn. Ihana yllätys <3

16. Mitä sinulla on taskuissasi?
Lagrangen interpolaatiopolynomi, nää matemaattiset yhtälöt kertakaikkiaan on niin lutusia että niitä on pakko pitää myös taskussa.

17. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Publius Aelius Hadrianus Afer. Mulla ja antiikkisella roomalaisella virkamiehellä ei ole muuta eroa paitsi ehkä mulla kauniimmat silmät. Mutta muutoin ihan kaks marjaa ollaan.

18. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Hämmästyttävää kyllä ei suinkaan äiti, kakka, anna tai tutti vaan ab-ajokortti.

19. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Pentikulman päivien. Se on sitten niiden loppu kun minunkin on.

20. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Luettelo Skorpionin tähdistön tähdistä. Älkääkä kysykö lisätietoja: se on kuulkaa ihan jokaisen parin oma asia mitä he tekevät makuuhuoneessaan!

21. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Seppo Mäkelää. Mulla on tää salarakkaus lätkään ja lätkätuomareihin etenkin.

22. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Georges Laraquesta, tsoootsi kun on neljännen ketjun tappelija rooliltaan. Kertosäkeessä vois tansijat hakata poikittaisella lavalla laulajaa - jollain pitäisi saada saksalaiset ja slaavit mukaan ja poikittainen maila kai niiitäkin lämmittää.

23. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Akiba Rubinsteinin haamuhan se siellä, varmaan tullut moikkaamaan miestä kun mä en itse niin shakista piittaa.

24. Mikä sinä todella olet?
Satelliitti. Saatte itse arvata olenko luonnollinen vai keinotekoinen sellainen

Oodi ystäville ja vähän spämmiäkin

nospam@example.com (Pörrö) — Fri, 29 May 2009 07:59:40 +0300

Huomenna aamuvarhaisella otan toivottavasti pakatut matkalaukut ja suuntaan jenkkeihin taidealan konferenssiin / työviikolle. Mukanani on (toivottavasti) ihme kyllä muutamia uusia koruja sekä hyvä esiintymiszen.

Tämä kaikki ei olisi mahdollista ilman ystäviä. Sillä. Ilman ystäviä en olisi saanut vesivahinkopakkausta tehtyä, en olisi saanut haldattua tätä kaikkea arkea lastenhoito-ongelmineen ja muineen. Minä en olisi tänään enää muuta kuin itkeskelevä mytty ilman ystäviä jotka ovat oikeasti kuunnelleet valitustani ja kiukutteluani ylenmäärin ja joutuneet jopa väkipakolla pakottamaan minua ottamaan apua silloin kun en ole sitä osannut määritellä.

Yksi ystävä hommasi meille lapsen synttäreille kakkukoristeen joka pelastaa tyttären viikonlopun. Johanna on hoitanut muksuja ja auttanut minua korujen tekemisessä. Useammat ovat tarjonneet uunia massailuun (ongelmallista on se vähän, tekeminen täälläkin on ahdistivaa kun vain osa työkaluista yms. on mukana, uuni tökkii jne). Muutamat ovat lähettäneet ihania tsemppitekstareita. Naapuri tarjoili tuossa pahimman vaiheen aikana kahvia kun sitä ei kotona saanut. Jotkut tutut ovat ostaneet kaupasta lankaa enemmän tsempatakseen minua yli tämän talouskatastrofin kuin varsinaiseen tarpeeseen. Vaikka eihän lankaa voi koskaan olla liikaa, eihän Useita mukavia blogauksia olen saanut lukea. Yllätyksiä on tullut asuntotarjousten muodossa (joista yksi toivonmukaan poikii erittäin hyvää ystävälleni joka olisi pian putkiremontin takia asunnoton kuukausia!) Ne jotka ovat kanssani #sillä kanavalla ovat kuunnelleet vaikka mitä nillinnalleja pitkin näitä viikkoja ja jaksaneet tsempata, naurattaa ja vielä välillä potkia perseellekin. Kiitos ystävät, olette enemmän kuin perhe!

Minua on muistutettu siitä että pitäisi osata pyytää sitä apua, määritellä muille se mitä he voisivat puolestani tehdä. Nyt olisi yksi, joka on jo aikalailla borderline spammia: kännykkäni ei toimi jenkeissä joten viimetingassa rupesin surffaamaan ilmaistekstaripalveluita jotta saisin lapsiin pidettyä päivittäin yhteyttä. Viestikunkku.fi palvelu löytyi. Rekisteröityminen on ilmaista ja palvelun mukana ei tekstareihin panna mainontaa vaan homma toimii kredittipohjalta. Kredittejä voi tienata mm. siten, että mainostaa palvelua ystävilleen tai esim. blogissaan. No, tämä on sellainen mainos: rekisteröidy viestikunkut.fi palveluun niin minä saan kredittejä joilla lähettää lapsille tekstiviestejä tien päältä tuolta jostain toisenpuolen maailmaa. Kiitos jos pystyt auttamaan minua tässä!

Väliaikaisesti kaupungilla

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 24 May 2009 11:06:36 +0300

Väliaikaismajotus löytyi vihdoin perjantaina. Sitä ennen ehdimme pari yötä pyörähtää vakuutusyhtiön käskystä hotellissa koska keittiön lattialle kasatut neljä kuivatuslevyä (6 tuntia päällä, 6 tuntia pois) ja kaksi isoa tuuletinta (24h/7 päällä) aiheuttavat sekä melkoista lämpöä, pölyä että erityisesti meteliä. Muutamia spontaaneja tarjouksia asunnoista saimme tämänkin blogin kautta - kiitos ihmiset. Toivon teille hyvää karmaa siitä hyvästä että yrititte auttaa meitä!

Väliaikaisasunto on suurehko kolmio jonne mahdumme mainiosti. Tämä on oikeasti ihan hyvä. Tai enemmänkin kuin ihan hyvä - jossain toisessa tilanteessa tähän suhtautuisi todella paljon positiivisimmin. Nyt se on lähinnä vieras paikka vierailla esineillä 10 kilometria liian keskustassa. Ihan älyttömän pienistä asioista tulee tässä tilanteessa kiukkukohtaus: siitä että uuni on hidas eikä lämpeä tunnissa totuttuun 200 asteeseen. Siitä etten saanut tiskikonetta auki kun siinä oli lapsilukko. Että astiat ovat vääriä, väärän kokoisia ja väärissä paikoissa ja vaativat tiskikonekierrosta ennenkuin niitä viitsii käyttää koska ne ovat NIIN rasvaisia edellisten käyttäjien jäljiltä. Ihan varmasti meillä himassa on paljon pahempaakin ollut, mutta omaan likaan suhtautuu jotenkin suopeammin eikä se ärsytä.

Pienenä hassuna yksityiskohtana täytyy mainita että vakuutusyhtiön tarjoamassa sijoitusasunnossa on kirjahylly täynnä kirjoja. Eikä suinkaan ihan mitä tahansa kirjoja vaan sellaisia sarjoja kuten Koskenniemen-, Joel Lehtosen-, Goethen-, Artturi Leinosen- ja Hamsunin kootut teokset. Lisäksi hyllystä löytyy Goethea, Flauberttia, Dostojevskiä jne. Kun näin ajattelin näitä tuli Raisa mieleen - pitkään aikaan emme ole taas nähneet mutta Raisa rakastaisi tätä hyllyä sylintäydeltä.

Äänimaailmasta vain senverran että Viikki kaikesta liikenne- ja lentomelustaan huolimatta on todella hiljainen paikka. Sen tiedostaa täällä kokoajan kuunnellessaa raitiovaunuja, lokkeja, liikennettä, humalaisia ja hälyytysajoneuvoja. Siinä missä meillä on toteutettu maankäyttö- ja rakennuslain uusia normeja ikkunoiden melueristyksestä on täällä vielä vanhakantaiset ikkunat joiden läpi kaupunki on seitsemännessäkin kerroksessa läsnä kokoajan. Kaikkeen tottuu, tiedän, mutta aivan eri elämä ja kaupunki on ihmisillä täällä kuin meillä Viikin pelloilla.

Kaikki tämä on pistänyt miettimään: entäpä jos asuntoa etsiessään aikoinaan olisimmekin päätyneet jonnekin toisaalle. Jos se olisi ollut Espoon Olari tai Helsingin Puistola kuinka erilaiseksi elämä ja arki olisi muodostunut. Millaista olisi oma elämäni - olisinko ajautunut politiikkaa harrastamaan ilman Viikin terveyskeskustaistoja - ja millainen olisi lasten elämänpiiri? Viettäisinkö aikaa kuten nyt vai tekisinkö jotain olennaista toisin? Kun ikävöin kotiin niin ikävöinkö asuntoon jossa asun vai elämään jonka rutiinit tunnen?

Väsymys

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 19 May 2009 10:51:08 +0300

Väsyttää. Keittiötä ei ole ollut käytössä sitten viimeviikon torstain: on elelty eineksillä ja ravintoloilla kun oikeasti täällä ei edes pysty ruokaa laittamaan. Eilen purettiin kalusteet ja lattiat alakerrasta. Kosteuskartoituksen mukaan myös alakerran olohuoneen lattian piti olla märkä joten kun yhtenäisestä tilasta kyse on, alakerran koko lattialle annettiin purkumääräys. Olohuoneesta ei kosteutta betonista löytynyt vaikka parketti pintamittarilla antoikin korkeita lukemia.

Väliaikaismajotusta olemme edelleen vailla: tänään piti saada yhdeltä firmalta kalustettu kämppä Pihlajamäestä mutta siellä olivatkin edelliset asukkaat sisällä kun siivousfirma oli mennyt paikkaa raivaamaan meille. Ensimmäisen kerran itkin kun puhelu tuli. Ei tätäkin vielä. Huomenna tulee aarporaaja (taijoku) ottamaan märät lattiatasoitteet keittiöstä kuivureiden alta pois. Jääkaappi joudutaan tyhjentämään roskikseen koska emme saaneetkaan väliaikaismajoitusta vaan joudumme varmaankin välissä hotelliin. Jonne pääsemme ilmeisesti vasta ensi yön jälkeen. Kämppä alkaa olla tuskaisen kostea ja ahdistava kun yläkertaan on raijattu alhaalta tavaraa jota ei varastoon haluttu viedä.

Olen lopenuupunut. Kämpän alakerran pakkaaminen vuorokaudessa muuttolaatikoihin kun olin itse sairaslomalla ja tämä kaikki epäselvä ja katteettomia lupauksia sisältävä paska mikä liittyy aina rakentamiseen ja useiden toimijoiden yhteensovittamiseen (kolme vakuutusyhtiötä, viitisen eri firmaa jne) on järkyttävän rankkaa fysiikalle. Lasten kanssa elämä ilman keittiötä ja nyt ilman alakertaa on kuluttavaa.

Kaiken huipuksi tajusin juuri, että kun muuttomiehet kielloista huolimatta veivät yhden muuttolaatikon alakerran vessasta jonne se oli piilotettu - laatikon jossa oli koriste- ja taide-esineitäni mitenkään käärimättä ja mukana mm. kaksi isoa kivistä munaa - siinä laatikon mukana lähtivät ne seitsemän aloitettua kaulakorua jotka toivoin saavani jossain vaiheessa ennen jenkkireissua tehtyä loppuun jotta mulla olisi sinne edes jotain vietävää. Yhden korunauhan tekemiseen menee multa noin 1,5- 2 tuntia. Nyt ne ovat jossain varastossa josta muuttomiehet sanoivat sen sijaitsevan "jossain Ikean takana" laatikossa, jossa todennäköisesti on kalleimpien aarteitteni sirpaleita.

Vesivahinko

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 06 May 2009 17:25:02 +0300

Koska kaipasin kuin reikää päähäni lisää ongelmia elämääni niin tänään iltapäivällä kävelin keittiöön ihastelemaan keittiön ikkunalla kukkivaa chiliäni. Hellan kohdalla lattia sanoi lorilori. Lorilori???

Tyhjensin lattian matoista sun muista ja aloin sitten soittelemaan isännöitsijälle ja sitärataa. Huoltomies tulikin melko reippahasti katsomaan tilannetta ja veti kolme kuukautta vanhan tiskikoneen paikoiltaan. Meitä oli paikalla talkkarin lisäksi minä ja naapurin Sanna: tiskarin poistoletkun tiiviste näytti falskaavan. Tiskokoneen on asentanut kauppaliikkeen kautta tilattu firma kolme kuukautta sitten. Talkkarin mukaan alta puuttui myös joku "allas" joka siellä olisi pitänyt olla.

Vettä ei tiskarista enää lattialle lisää valu, mutta betonin ja parketin väissä vettä on. Lorilori. Iltapäivän myötä kosteus alkaa näkyä parketin saumoista ja onpa se selvästi levinnyt useamman neliön alueelle kuin missä alunperin lätisi.

Sitten aloitettiin soittelurumbaa. Kotivakuutuksesta kerrottiin ettei tämä kuulu heille - pitää soittaa isännöitsijän vakuutusyhtiölle ja sieltä pistää hommaa eteenpäin, kotivakuutus korvaa vain vaurioituneiden pintojen osuuden. Talkkari soitti isännöitsijälle ja isännöitsijä sitten joitain tunteja myöhemmin rak-systemsiin tilatakseen paikalle asiantuntijat. Mies sitten soittamaan Rak-systemssiin josta urakan tekijät kertoivat, että tulevat huomenna klo 14 katsomaan.

Itse ei näille saa mitään tehdä jos aikoo saada vakuutuskorvauksia: tarvitaan ammattilainen tarkastamaan ja todentamaan tilanne.

Tulin itse apteekista kotiin ja ajatus siitä että tänne tullaan vasta huomenna on minusta käsittämätön. Soitin myös itse Rak systemsiin ja sieltä sain langan päähän Reijo Oksasen joka vakuutti minulle, että tälläisissä tilanteissa riittää kun tullaan seuraavana päivänä tarkastamaan tilannetta. Että vauriot eivät pahenisi niin merkittävästi koska parketti on jokatapauksessa menetetty ja vesi ei niin paljoa enempää betoniin päivässä imeydy.

Pakko se kai on ammattilaiseen luottaa vaikka oikeasti minusta tuntuu siltä, että sillävälin kun tässä odotellaan ja tuumaillaan tilanne pahenee entisestään kun märkä leviää pitkinpoikin. Voi tietenkin olla ihan vaan reviiripuolustusreaktio mutta paranoija hyväksikäyttävistä putkimiesrakennusammattilaisista jotka tekevät taantuman vuoksi itselleen isompia urakoita kummittelee mielessä.

Eineksiä en hirveämmin haluaisi syödä joten otan kernaasti vastaan vinkkejä niistä ruuista mitä voi laittaa nelihenkiselle perheelle (ei kalaa, lapsi on pahasti allerginen) jos työvälineinä ovat sähkögrilli partsilla, vedenkeitin ja mikroaaltouuni. Lupaan palkita ainakin yhden ehdotukset jollain roinalla, esim. tekemälläni korulla tai jollain muulla näperryksellä. Täällä kun ei kilpailujakaan vähään aikaan ole ollut

Hyvä viikonloppu

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 23 Mar 2009 23:59:47 +0200

Olen viimeaikoina stressannut paljon, tehnyt aivan liikaa duunia ja noin yleisesti liian vähän erottanut vapaa-aikaa muusta ajasta. Viikonlopuksi teinkin suunnitelman: paljon aikaa ystävien kanssa, vähän aikaa duunissa.

Lauantaina käytiin Facionhousen ystävämyynnissä. Nordialla pengoimme ylläripusseja aarteiden toivossa. Ja aarteita löytyikin: tämä koko pino pellavaa (vyyhdeillä) ja maitolankaa (kerillä) kotiutui tänne yhteensä 12 eurolla. Muutoin ostin muutamat minipyöröt ja pari vähän poolopaitaa.

Ysmystä kävimme vielä Ogelissa kääntymässä lankakaupassa + lounaalla ja tulimme sitten porukalla tänne meille. Kun aikuisten keskustelu rupesi väsyttämään lasta, Sire opetti Unikon sormivirkkaamaan ja se viikonlopun pieninkin "mullontylsää" vininä jäi sitten siihen kun lapsi näpersi ensimmäisen kerän lankaa ketjuksi.

Sunnuntaina pelastettiin maailmaa yhden ystävän epävirallisissa tupareissa. Oli kaunein koti jonka olen vähään aikaan nähnyt.

Tälle viikolle on työn puolesta kasautunut paljon mukavampaa, langan värjäystä, massailua, ohjeiden kirjottelua, perus asiakaspalvelua ja sensellaista. Vaikka tänään tuli taas tehtyä duunia aamukahdeksasta iltayhdeksään kuvaavaa on se, että irkissä tuossa jokunen tunti sitten rupesin puhumaan siitä, kun maanantaina tapahtui yks juttu ja vasta sitten tajusin, että tänäänhän se on vielä maanantai. Oli vain niin paljon saanut konkreettista aikaiseksi että tuntui monen päivän töiltä.

Hetkittäin tulee sellainen älytön kiitollisuuspuuska: on näissä mun sillisalaattiduuneissani kyllä aika paljon ihaniakin osa-alueita jotka ei tunnu tervanjuonnilta. Ei se aina järkevää ole ollut tämä mun tieni, eikä sillä rikkaaksi tule, mutta ihan kivaa elämää, ihan kivaa tosiaan.

Molekyligastronomiaa

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 19 Mar 2009 19:54:06 +0200

Ihmisen pitää olla utelias. Erityisen utelias ihmisen pitää olla realiteeteista. Tähän uskon.

Tämän vuoksi kun näin tuossa taannoin ilmoituksen molekyligastronomialuennosta ilmoitin välittömästi kaksi ja vasta sen jälkeen rimpautin blogistanian ykköskokille Turistille että "moi, varasin meille paikat, lähethänsää." Arvatkaa oliko Turisti juuri painamassa enteriä julkaistakseen polkkauksen samasta aiheesta. GMTA ja joihinkin ystäviin oikeasti voi aina luottaa

Minähän en oikeasti tiedä mitään molekyyligastronomiasta. Tai olen minä muutaman Heston Blumenthalin tv ohjelman kikattanut sohvalla miehen kanssa läpi taivastellen sitä extremeä mihin Blumenthal on valmis yhden annoksen takia ryhtymään. Kikattanut, koska minusta näin tavallisena lähiö-Alepan suurkuluttajana ajatuskin siitä, että matkustaa toisenpuolen maailmaa saadakseen mirhamin savua ruokapöytään nyt vaan oikeasti tuntuu järjettömältä ja väärältä kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Siis niin järjettömältä että se on jopa melkein tyylikästä.

No. Huonoista pohjatiedoista huolimatta en kadu tipantippaa sitä, että menimme luennolle. Ensinäkin sain viettää vähän laatuaikaa hyvän ystävän kanssa (sopii aina!) ja toisekseen opin useampia asioita jotka ehkä olisi pitänyt peruskoulun kemiantunnilta muistaa. Jotkut ehkä muistavatkin: minä en. Nesteiden kerrostumiseen vaikuttavia asioita ovat mm. rasvan, veden ja sokerin määrä mutta kikkakolmosena niitä voi arvioida myös punnitsemalla nesteen painoja. Jos ei halua tehdä isoa määrää nesteitä niin tarkkuusvaaka ja koeputkisarja on tietenkin ehdoton edellytys. Sattuneesta syystä kädentaitajalta löytyy molempia samoin kuin milllimetripipettejäkin, ei tosin yhtä posheja versioita kun näytillä oli

Opin myös jotain emulgointiaineista. Sana on tuttu - perheen allergioitten takia olemme oppineet lukemaan tuotteiden sisältölistat orjallisesti läpi. Olen teoriassa ollut jopa osasta aikalailla tietoinen siitä, mistä emulgointiaineet ovat kotoisin. Sensijaan mulla ei juuri ole ollut sen syvempää tietoa niiden toiminnasta kuin että niillä saa tehtyä hyytelöitä. Tänään opin että emulgointiaineita on kahta laatua: öljyä vedessä ja vettä öljyssä. Ensimmäisessä vesi ympäröi pieniä öljypartikkeleita jotka eivät erotu emulgointiaineen vuoksi, toisessa öljy ympäröi vesipartikkeleita. Näitä avuksi käyttäen vesi saadaan sekoamaan öljyyn ilman, että se hetken päästä erottuu pinnalle erilliskerrokseksi.

Ja tähän väliin on sitten sanottava, että edelleen ihmettelen Baileys kermalikööriä. Ihan siis sellaisenaan. Nyt tajusin, että varmaan juomasekoitukseen on sotkettu jotain näppärää emulgointiainetta jolla kerma, alkoholi, rasva ja vesi saadaan koostumukseltaan yhtenäiseksi seokseksi.

Vesi on kevyempää kuin vesi-sokeriseos. Mehulla maustettuna näistä saadaan kaksi eri painoista nestettä. Vissyllä ehkä voisi sekottaa kolmannen painoisen nesteen - jos sekoittaa mehua siihenkin. Toivottavasti. Sillä ajattelin vetää "vuoden coolein"- äiti paidan päälle ja yrittää harjoitella kerrosdrinkkejä ensin lasten iloksi

Jouduimme poistumaan viimeisen kerrosdrinkin kesken. Itse otin kyydin lähiömyymälään josta ostin - ullatuus - homejuustoa ja suklaata. Ihan vain siksi, että nesteiden painon kyllästyskeinona käytettiin sekä suolaa että sokeria ja Turisti muistutti ettei kaikki suola-sokeriyhdistelmät sittenkään ole huonoja ideoita. Niinkuin esimerkiksi homejuusto ja piparit....

Kivaa oli koko lauantain

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 01 Mar 2009 17:49:35 +0200

Eilinen oli varsin hyvä päivä. Ensin aamulla suorimme Puuhelmisopan kanssa Hobboksiin jonka helmipäivään osallistuimme. Pakko nyt oikeasti kiittää julkisestikin Hobboksia päivän järjestämisestä: tunnelma oli hyvä ja järjestelyt onnistuneita. Ihania ihmisiä oli kaupassa koko päivän ja massan demoaminen on aina ihan ääretöntä hubaa, tälläkertaa sitä paransi yleisön ooh-aah kuoro joka oikeasti sai sisälle kuplivan olon pitkäksi aikaa. Askartelumassa ON hauskaa tavaraa

Kotiin suoriuduttuani istuin hetken koneella ja sitten reittioppaan viitoittamana suorin Lahdentien pysäkille odottamaan bussia 776 jonka piti viedä minut blogimiittiin. Bussipa ei edes tullut pysäkkikaistalle vaan huristeli meluvallien väärällä puolella. Ärrimurri! Päädyin sitten pitkän mutkan kautta miittiin sopimattoman nälkäisenä mutta onneksi poliittisesti-epäkorrekti pizza paikkasi sen ongelman.

Raporttien kirjoittajana olen ankea, mutta ihan muutama erityismaininta pitää antaa. Justinia oli "Just sopivan" kivaa nähdä (vaikka sopimattomasti kiljuinkin ensisilmäyksellä!). Elinalle ja Junikselle kiitokset illan laaduttomimmista keskusteluaiheista (nollakoko, huntukampaukset, muutot ja sitärataa). Marille kiitokset lämmöstä, juuri siinä vaiheessa kun kaipasin kuuminta hottia sitä myös tarjottiin Pnin kanssa väittely selkokielisistä ohjeista jäi kesken, jatketaan joku toinen kerta (koska olit luonnollisesti väärässä vaikka emme nyt oikeasti ole niin kovin eri mieltäkään . Turistille kiitos kun antoi illan päätteeksi kyytiä lähiöhipille

Eläinmuseossa saa koskea

nospam@example.com (Pörrö) — Sun, 15 Feb 2009 19:25:04 +0200

Kävimme tänään ipanoiden kanssa eläinmuseossa. Olin aikalailla vaikuttunut näyttelykalusteista ja näyttelyiden järjestelyistä. Tutkittavaa olisi ollut paljonkin enemmän mitä muutamassa tunnissa ehti läpikäydä. Suomen luonnosta kertovassa näyttelyssä oli hyvä huomata, että perustiedoissa on vielä petraamisen varaa.

Erityisen ihastunut olin itse siitä, että museoon oli tuotu niin koskettavia kuin haistettaviakin näytteitä perinteisten nauhotteiden ja katsottavan lisäksi. Vetolaatikoista löytyy vitriinien alta myös pieneläinnäytteitä kirpuista käärmeisiin. Opastetaulujen kieli oli melko selkeää lukuunottamatta muutamia hämääviä otsikoita kuten "Millä elät kivinilkka?".

Suosittelen lämpimästi. Ihan aikuisillekin.