Ihan kiva elämä - Yrittäjäelämää

Kustannussopimus

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 29 May 2012 08:58:23 +0300

Hämmentävää että tämä on blogaus jonka olen halunnut kirjoittaa jo varmaan 10 vuotta mutta silti olen istunut tämän päällä miltei viikon hehkutellen aihetta lähinnä sosiaalisen median puolella. Ehkä en vieläkään ihan ole toennut siitä, että joistain haaveista tulee sittenkin totta.

Kävin viimeviikolla allekirjoittamassa Minervalla kustannussopimuksen kirjasta, joka kulkee työnimellä "Koruja askartelumassoista". Kirjan alustava julkaisuaikataulu on ensivuoden alkuun.

Kustannussopimuksen allekirjoituksen jälkeen soitin pari puhelua ja kävelin kohti kamppia. Söin itsekseni törkykalliin sushilounaan. Ostin marjoja ja menin työhuoneelle juhlimaan sopparia työhuonenaapurin kanssa. Katselin kun facebookpäivitykseni sekä kaupan puolella että omalla seinällä keräsivät kymmeniä tykkäyksiä ja onnitteluita ja leijuin - leijuin niin korkealla kun ihminen voi leijua.

Tänä kesänä saan tehdä mielekästä työtä: sitä mitä olen halunnut tehdä vuodesta 2002. Askartelumassoista on tullut, vihdoin, kaiken tämän kovan työn tuloksena materiaali jota oikeasti harrastaa muutkin kuin minä. Niin moni, että kirjalle on jo markkinat. Wau. Kun itse aloitin massailun ei internettiä sellaisena kuin me sen tänäpäivänä tunnemme vielä ollut. Suurin osa ohjeista oli sanallisia eikä massailun perustekniikoitakaan isolta osalta oltu vielä keksitty. Kun postituslistat vihdoin syntyivät olin mukana alusta asti - monet perustekniikat jotka tänäpäivänä ovat itsestäänselvyyksiä syntyivät näiden keskusteluiden tuloksena. Tänä päivänä massailun alottaminen on helppoa: parin tunnin googlettelun jälkeen on jo jonkinlainen käsitys siitä mihin kaikkeen materiaali taipuu.

Vaikka englanniksi netistä löytää paljon kaikenlaista on suomeksi aiheesta kirjoitettu mun omien tekstien lisäksi todella vähän. Paljon on harrastajien määrää lisännyt se, että Ihana- lehti on alusta pitäen tarjonnut mulle massailuun keskittyvän ohjepalstan. Olen kiitollinen Minervalle siitä että he ovat osoittaneet mua kohtaan sekä arvostusta että luottamusta. Olen onnellinen siitä että mulla on vihdoin mahdollisuus kirjoittaa se kirja jonka haluankin, sisällöstä tinkimättä. Tälläkertaa mulle ei riitä että teen parhaani. Yritän tehdä vähän enemmän kuin mihin luulen pystyväni.

Opintiet

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 10 May 2012 12:03:00 +0300

Aloitin maanantaina tekemään luovan alan yrittäjän ammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksena. Koulutus on räätälöity aikalailla tämäntyyppisen alan tarpeisiin ja meitä on vissiinkin 14 naisyrittäjää opissa. Koulutuksen järjestää Naisyrityskeskus.

Mulla ei - ihan rehellisesti sanoen - ollut niin kauhean isot odotukset koulutuksesta sinäänsä tai mitään erityistä tarvetta saada mitään tutkintoa suoritettavaksi. Koulutuksen parasta antia noin etukäteen ajatellen on sen tuomat apuresurssit oman firman pyöritykseen sekä se, että koulutus suoritetaan monimuoto-opetuksena jolloin joudumme kuukausittain tekemään niin kirjallisia kuin fyysisiä tehtäviä omassa firmassa. Deadlinet sopivat mulle - olen saamaton ja laiska tekemään vaikeaksi mieltämiäni asioita jollei niihin ole aikarajaa. Enkä saa aikaiseksi asettaa niitä päivämäärärajoja itselleni - tai ainakaan pidettyä niistä kiinni koska lupaukset itselle ovat niitä jotka mun on helpoin murtaa. Muille lupaaminen on niin paljon enemmän kunnia-asia.

Hämmentävää kyllä jo maanantaista jäi käteen senverran ajatuksia että ne selvästi ovat jo nyt muuttaneet jossain määrin omaa ajattelua. Konkreettisesti maailma muuttuu vain tekemällä mutta ainakin itselläni suurimpia esteitä tekemiselle ovat usein ajatukset ja luulot - lukot joita itselleen solmii ihan vain koska ei uskalla muuttua. En ihan ennalta uskonut että innostuisin liiketoimintasuunnitelman päivittämisestä - liikesuunnitelma kun tuppaa noilla valmiilla pohjilla olemaan jotain sellaista jonka päivitys on sitä samaa liirumlaarumdiipadaapaa kuin suurin osa muistakin strategoista ja suunnitelmista. Tähän asti olen kyllä ajoittain raapustellut swottia paperille kun olen jotain muutoksia toimintaani tehnyt, mutta ajatus liiketoimintasuunnitelman pilkkomisesta työsteppeihin - hallittaviin sellaisiin - on jotenkin onnistunut pysymään siellä samassa massassa jossa muutkin "pitäis joskus tehdä"- asiat. Todella monet tällaiset hahmotelmat yms. tuntuvat järjettömän isoilta työmääriltä ja kun jo nyt aikaa tuppaa menevän töiden parissa niin paljon niihin ei tule tarttuneeksi koska yksinkertaisesti ei jaksa.

Toinen kouluttajistamme toisti mantraa, että yrityksen menestys on siitä kiinni, että tekee "riittävän määrän oikeita asioita oikealla tavalla". Niin. Monesti tekee liikaakin, vääriä asioita ja väärällä tavalla. Toimii siten kuin pitäisi, tai olettaa että pitäisi, omasta lähtökohdastaan lähtien. Uskoo, että koko maailma on saman näköinen kuin itse on.

Minä olen ihminen joka meni Louvreen ja kuvasi MonaLisaa katsovia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä kuvasi MonaLisaa. Ei lienee ihme että ajoittain markkinointi tuntuu vaikealta jos sitäkin katsoo väärästä kulmasta Mulle markkinointi on jotain sellaista joka mieltyy päässä puhelinmyyjiin ja agressiivisiin autokauppiaisiin - jotain ihan hemmetin ällöttävää ja vastenmielistä. Ja kuitenkin se on niin, että jollei ihmiset tiedä mitä mä myyn niin eipä ne sitä myöskään osta. Kas kummaa! Joten nyt, ihan harjoitteen vuoksi, kerrottakoon mitä mä myyn:

Ihan kiva kauppa myy askartelumassoja, joilla jokainen ihminen ilman mainittavia pohjataitoja voi tehdä itselleen uniikkeja koruja. Askartelumassojen käyttöön ei vaadita juuri minkäänlaisia työkaluja vaan ihan tavan katkoteräveitsi ja neula riittää kokeilua varten. Massat kovetetaan kotiuunissa eikä siihenkään tarvita kuin ulkopuolinen lämpömittari - kinkkumittareitakin on joka kodissa.

Jos haluaa panostaa harrastuksen aloittamiseen ostamalla hyvät työvälineet tarvitsee uunilämpömittarin lisäksi kolme asiaa: leikkausterät, kaulimen ja neulatyökalun. 28 eurolla saa siis kaikki tarvittavat työvälineet. Mitään muuta ei välttämättä tarvita. Tunnen muutamia hyvin arvostettuja ammattitaiteilijoita jenkeistä joilla on näiden lisäksi vain pastakone massojen veivaamiseen- ja oikeasti vain se. Ei mitään muuta työvälineitä.

Jos et ole koskaan kokeillut massoja ja kuvittelet niiden olevan mie-let-tö-män vaikeita kannattaa vilkaista firman facebookseinältä mitä mun oppilaat on saaneet aikaiseksi. Iso osa oppilastöistä on ensikertalaisten aikaansaannoksia eikä nuo pidemmällekään harrastaneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole tätä harrastaneet vuositolkulla.

Tarvikkeiden, työvälineiden ja askartelumassan lisäksi myyn osaamistani: kirjoitan ohjeita lehtiin sekä kaupan blogiin, teen itse koruja ao. materiaalista sekä vedän kursseja. Koska askartelumassat ovat suomessa vielä niin harvinainen materiaali olen itse sekä opiskellut että opettanut niitä USAssa. Seuraavan kerran matkustan USA:an opinto & opetusreissulle kesäkuussa.

Ja kas. Siinä oli muutaman kappaleen kaupallinen viesti jonka kirjoittaminen ei tuntunutkaan pahalta koska se oli - ainakin omasta mielestäni - totta kaikki. Jos en tähän uskoisi niin minkä ihmeen takia olisin perustanut massailun ympärille nettikaupan siinä kohtaa kun tiesin kuusi muuta massailijaa suomesta? Miksi olisin tätä jaksanut jatkaa nämä vuodet, jollen ihan oikeasti olisi hulluna tuohon materiaaliin ja sen mahdollisuuksiin? Businesideana tämä oli järjetön. Mutta nyt, kun olen puurtanut vuosia tehdäkseni massoja tunnetuksi ja opettaakseni sitä ihmisille sen ovat onneksi löytäneet muutkin. Käsityöharrastajista ehkä kolmasosa on joskus kokeillut jotain askartelumassaa ja aktiivisia harrastajia on jo satoja. Nyt sitä käyttävät jo myös useammat muuutkin käsityöläiset töihinsä. Ehkä sittenkin jotain on tehty oikein vaikka koulutuksen ensimmäisen luennon lähinnä mietin että onpa todella paljon juttuja joita en ole tehnyt oikein - tai lainkaan. Mutta eipä hätä. Tärkeää on kai jatkossa tehdä oikeita asioita riittävän paljon oikealla tavalla

Käsityöläinen riistää itseään

nospam@example.com (Pörrö) — Tue, 01 May 2012 14:55:20 +0300

Näin työläisten päivänä sananen yrittäjyydestä, kädentaitoyrittäjyydestä nimenomaisesti.

Kuva Miriam Korlee

Seisoskelin viikonlopun kolme päivää messuilla joiden järjestäjä oli onnistunut mokaamaan mainonnan melkoisen totaalisesti ja jatkoi valitsemallaan linjalla myös halliopasteiden osalta. Siinä turhan hiljaista hallia katsellessa oli poikkeuksellisen paljon aikaa verkostoitua muiden kädentaitoyrittäjien kanssa ja jotain aika olennaista jäi resonoimaan ihon alle.

En minä sitä sanoiksi saa, en nyt vielä, enkä mitenkään koherentiksi tekstiksikään. Mutta kuluttajat puhuvat usein siitä, kuinka he haluavat eettisesti tuotettuja tavaroita ja laatua. Että kotimaisuus merkitsee, että kivijalkakaupoilla on merkitystä. Tosiasiallisesti suomalaiset kuitenkin jonottavat suurmarkettien kassoilla saadakseen hullunhalpoja vaatteita, kodinkoneita ja somistustavaroita joiden tietävät melkoisella varmuudella olevan tuotettu enemmän tai vähemmän epäeettisesti. Ehkä ei lapsityövoimalla, ei aina, mutta useimmiten halpatyövoimalla maissa, joiden ympäristökuormitus tappaa jatkuvasti valtavan määrän asukkaita alle viisikymppisinä ja joissa elämä on enemmän tai vähemmän kärsimystä. Osalle tämä on taloudellisesti ainoa mahdollisuus selvitä arjesta, mutta omassa tuttavapiirissä on valtava lauma keskituloisia joiden tiedän surutta kuluttavan rahojaan myös merkkivaatteisiin, laatuviineihin ja luomuruokaan. Peruskuluttajan valintoja ohjaileekin yleensä rahan lisäksi monenkirjava eettinen- ja laatustandardisto jossa toisilleen ristiriitaisia arvoja ei yleensä edes tiedosteta.

Samaan aikaan käsityöläiset puhuvat oman työnsä laadusta, eettisyydestä ja kunnon palkasta mutta kituvat todella olemattomilla tuloilla pitkien työpäivien ja jatkuvan stressin alla. Me maksamme huikeita messupöytämaksuja, nettikauppamaksuja, pankkipalvelumaksuja, eläkemaksuja, alveja yms. ja silti näyttää siltä, että ensimmäinen mistä me leikkaamme menoja on oma tuntipalkka - ei suinkaan työn laatu, taso tai malliston vaikeus. Työpäivät ovat pitkiä ja arvaamattomia eikä ihan harvinaista ole että yhteistyökumppani tuntuu vain rahastavan pieniltä yrityksiltä tekemättä omaa puoltaan diilistä. On Itellan huolinnassa makailevia tavaratullauksia, maksuissaan hidastelevia jälleenmyyjiä, varkauksia, kohonneita vakuutusmaksuja, mainontaa joka ei tuota yhtään asiakaskontaktia. Oppirahat pienyrityksissä ovat monesti suuria ja kalliita ja pahimmillaan johtavat toiminnan loppumiseen.

Käsityöläisten pitäisi olla kymmenen alan ammattilaisia. Oman työnsä lisäksi pitää osata siivota, somistaa, hoitaa kirjanpitoa, toimia verosuunnittelijana, myyjänä, markkinoijana, roudarina, valokuvaajana, mannekiinina, opettajana, tiedottajana... Jokaisella meistä on puutteita kaikenlaisessa. Useimmiten puutteet ovat niitä, mitkä vaikuttavat myös tulokseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana tuttavapiirissäni on lopettanut tusinan verran pienyrittäjiä koska toiminta ei kannata. Itse en haluaisi liittyä heidän joukkoonsa. Niinpä hain tuossa jokunen kuukausi sitten alan täsmäkoulutukseen ja pääsinkin. Ensi viikon perjantaina aloitan oppisopimuskoulutuksessa tekemään luovan alan yrittäjän ammattitutkintoa. Koulutuksen taso tuskin odotuksiani vastaa mutta jostain päästä on nyt lähdettävä hakemaan viisautta joka itseltä puuttuu.

Mun osalta messut meni väkimäärään nähden loistavasti. Mulla on paljon aivan superihania asiakkaita jotka jaksaa tulla moikkaamaan mua vaikka minne. Pari ihan uutta ihmistäkin tuli ständille käymään mukanaan massatöitä joita ovat mun ohjeilla tehneet. Sain useita ihmisiä innostumaan kokeilemaan massoja ja myyntiäkin oli senverran ettei nyt varsinaisesti takkiin tullut. Ja tulipahan messuilta bongattua yksi uusi tukkuri ja kasapäin kollegoita joista osan tunsin (tiesin) vain netin kautta. Esim. Susannan tapasin vasta nyt ensikerran. Susannan työt ovat aivan hur-maa-via, hinta kohdallaan ja ständikin oli todella hieno. Susannalle nämä olivat ensimmäiset "isot" messut ja messuraportti löytyy täältä. Vastapäätä mua oli Enkeli Werstas joiden vetäjiin vihdoin tutustuin hyväntuulisen moi-mitä-kuuluu- huutelun sijasta. Viikonloppuni pelastuksia tämäkin. Ja jos sisustusta harrastaa tuolta kyllä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista.

Järjestäjän mokat ovat kuitenkin sellaisia että ammattilaisten kesken niistä riittää puhuttavaa vielä joksikin aikaa. Onneksi tässä kohtaa kollegat ovat olleet varsin samanmielisiä ongelmien suhteen. Suomen käsityöyrittäjät ovat, btw, kaikessa hiljaisuudessa verkostoituneet lähinnä facebookin kautta - jos haluat mukaan laita mulle meiliä niin kerron enemmän - ja tästä toivon mukaan pidemmän päälle tulee olemaan koko alalle hyötyä.

Jos olisin mennyt jonnekin pitämään vappupuhetta se olisi kai ollut tätä lyhyempi. Ehkä olisin sanonut vain näin:

Ammattiliitot turvaavat edes jotenkuten työläisen etuja. Jos työpaikallasi ei noudateta lakia, vaadi ammattiliitoltasi enemmän! Käsityöläinen riistää lähinnä itseään. Myös kädentaitoyrittäjien verkostoituminen on ainoa tapa vaikuttaa isompiin kokonaisuuksiin. Kaikilla meillä on mahdollisuus ostosvalintojemme kautta vaikuttaa globaalisti.

Nettikauppiaan arkea

nospam@example.com (Pörrö) — Fri, 02 Mar 2012 15:12:06 +0200

Olen nyt 5,5 vuotta pyörittänyt nettikauppaa ja siinä ajassa on tultu törmättyä kaikenlaiseen.

Viimeisimmät kuukaudet yksi jatkuvaa angstia aiheuttanut on ollut nettikauppasoftan palveluntarjoajan palvelussaan huolella hautomat bugit, joihin ei kuukausien valitusten jälkeen saatu korjauksia. Meni siis palvelu vaihtoon.

Kävin kauppasoftan vaihdossa läpi sen tavanomaisen "nämä ohjelmat, nämä palveluntarjoajat, nämä maksutavat"- rumban ja testasin tälläkertaa viitisen ohjelmaa. Yhtään kokonaan bugitonta ja oikeasti täydellistä systeemiä ei löytynyt mutta silti ohjelmista parhaan ensituntuman antoi Valmiskaupan softa. Maksuntarjojana olen aikaisemmin käyttänyt Maksuturvaa mutta koska Maksuturva uudisti hinnoitteluaan aivan töykeän kalliiksi vaihdoin samalla Chekout- maksujärjestelmään. Kaupan siirtämiseen ja maksujärjestelmien uusimiseen liittyy aina kaikenlaista pikkusälää ja asiakaspalveluita tulee pommiteltua aika paljon. Pakko sanoa kummankin firman eduksi että ainakin uutta asiakasta kohdellaan kuin kuningatarta. Erityisesti Valmiskauppa saakoon tässä erityisen kunniamaininnan koska kiireellisimpiin ongelmiin on tullut ratkaisu alle 30 minuutissa. Vau. Eli jos kuulut niihin lukijoihin joilla on nettikauppasoftan vaihto aiheellista kysyppä privana lisää, kerron kyllä todellisia käyttökokemuksia Uudistettua nettikauppaa voi käydä tsekkaamassa täältä.

Mutta tämäpä se on pientä verrattuna päivittäiseen murheenkryyniini Itellaan. Miten voikin olla NIIN hankalaa kaikki! Tilaan tavaraa kauppaan ulkomailta ja niitä sitten joutuu tullaamaan. Vaikka toisessa päässä tukku toimiikin kuin hyvin öljytty kone ja tavara saapuu suomeen viidentenä postipäivänä seisahtuu tavara Itellalle vähintään viikoksi, useimmiten kahdeksi. Olen nyt kokeillut sekä tullata tavaran itse käymällä tullissa, tullauttaa sen Itellan kautta ja nettitullausta. Nopeiten tavaran saa kun itse menee tulliin - mutta sinne voi mennä vasta kun saa saapumistilauksen kotiin. Pahimmillaan saapumisilmoituksiinkin menee lähes viikko. Ja jokakerta tullin tädeiltä tulee jotain natkutusta siitä, että "voisit nettitullata tai huolintaan antaan, täällä kun on näitä pieniä nimikkeitä niin paljon". Kokemusteni mukaan nettitullaus on vihoviimeinen bugikasa, käyttämistäni koneista vain yhdellä ei tule ongelmia softan puolesta - mutta silloinkin Itellan tavarantoimitus makuuttaa kuljetukseen klaarattua lähetystä viikon. En voi tajuta. Viimeisimmästä tukkutilauksesta lähetin huolintapyynnön Itellalle välittömästi saatuani siitä postitse saapumisilmoituksen (6 päivää laatikoiden saapumisen jälkeen!). Itella ehti lähettää toisen saapumisilmoituksen ja tullilaskun ennenkuin tavara saapui... Grrr.

Pahinta on se, että Itellan puhelinpalvelut (erityisesti huolinta) ruuhkautuvat muidenkin yrittäjien puheluista niin paljon, että sinne soitellessa päätyy aina jonoon. Inhottavinta jonottamisessa on se, että systeemi katkaisee puhelun automaattisesti 12 minuutin jälkeen ja päädyt taas takaisin jonon hännille. Jos taas lähetät sähköpostia saat odottaa vastausta viikonkin verran.

Asiakkaille multa lähtee sekä pakettipostia että kirjeitä. Paketit menevät perille pari-kolme päivää mutta ykkösluokan kirjepostia on tässä muutamaan otteeseen joutunut asiakas odottamaan neljäkin päivää. Postikulujen hinnankorotukset viime kesänä (lisää aiheesta täällä) olisi ehkä jotenkin voinut niellä jos palvelutaso olisi parantunut tai edes pysynyt samana, nyt kuitenkin näyttää että palvelu on huonontunut entisestään. Tänään uutisoitiin että Esan Kirjapaino olisi saanut postitoimiluvan. Olen jo välittömästi myötämielinen ja innokas testaamaan heidän palveluitaan näillä kokemuksilla...

Asiakkaana omat kokemukset nettikaupoista vaihtelevat. Tilasin viikko sitten sunnuntaina kaksi pakettia firmaa varten, yhden tuotteen Verkkokauppa.comista (postituksena "nopea ja halpa" Smartpost") ja toisen tuotteen jenkeistä. Tänään poimin sen jenkkipaketin postista (oli tullut jo eilen, en jaksanut hakea) mutta Verkkokaupasta tilaamani tuote on edelleen matkalla. Ensin kaupalla kesti neljä päivää saada maksettu tuote postiin ja nyt se seisoskelee seurannan mukaan lajittelussa...

Arjesta selviää appelsiinien voimin. Ei tätä hullukaan tekisi ilman.

Hemmetin hyvää joulua

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 01 Aug 2011 12:07:09 +0300

Tää käsityöläisen elämä on aika perverssiä. Nyt pitäisi tehdä JOULUASKARTELUOHJEITA. Osa deadlineista meni jo toukokuussa. Yritän tänä vuonna ehtiä edes pariin lehteen - vuokrat pitää maksaa aina

Olen kolmisen päivää surffannut inspiraatiota koska "Happy happy joy joy" vaatii vähän kyllä nyt ulkoisia ärsykkeitä kun ei vaan millään tässä säässä irtoa lumisia ideoita. En siis tietenkään kopioi toisten töitä mutta jostain pitää hakea fiilistä ja vähän inspistä. Netti on pullollaan jäätelötikkuaskartelua mutta aina välillä niistäkin voi löytää idean tai pari yhdisteltäväksi omiin. Mutta ne tonttulakkikissat! Eihän niitä kestä kukaan! Siis oikeasti, miten monta punavalkoraidallista karkkikeppiä voi joulusivuilla olla? Ja animoitua giffiä ja yää, hissimusajoululauluja. Näitä jouluaiheisia nettisivuja pitävillä ei selkeästi ole siskonpoikaa joka vois koulutyönään paikkailla tädin virheitä. Lisäksi: jos vielä näen yhdenkin kissan puettuna tonttulakkiin tai joulurusettiin + kulkuseen, oksennan. Ja uusimpana trendinä jenkeillä on tullut vimma tunkea sateenkaarta mukaan joulu/ hanukakoristeluun. Aaaarght. Myös crayonoksennukset syövyttää silmät! Se ihmistyyppi joka näitä jouluaskartelujuttuja nettiin tuuttaa on myös aika vinkeä: YouTubessa on useita videoita siitä kun ihminen leikkaa paperileikkurilla kuvion irti paperista. Että sitten varmasti osaavat leikata. Loppu on selitetty sitten nettisivulla. En linkitä mutta ei-voi-olla-todellista.

Ja kaikkeahan sitä netistä tosiaan löytyy. Suosittelen vaihtamaan "xmas" tai "christmas" sanan hakuehtoihin "Noel"- sanaan koska töiden taso paranee huomattavasti. Ainakin joissain asioissa. Toisaalta olen surffaillut mm. kransseja koska mulla on mielestäni aika vinkeä mutta hieman hahmottumaton idea ja olen epävarma siitä millaiselle pohjalle se olisi fiksua tehdä. Näemmä ihansama! Tuolla myydään viidelläsadalla taalalla kransseja joiden pohjana on huonolaatuinen styroformrengas joka näkyy välistä. o.O Ja kiinnitykseen suositellaan kuumaliimaa joka ei yhdessäkään ulko-ovessa kestä ensimmäistä pakkasta pidemmälle. Tai sitten mennään toiseen ääripäähän ja liimataan höyheniä kaksikomponenttiepoksilla. Arkeologit 4000 luvulla tulevat vielä iloitsemaan näistä!

Ja koska olen ollut tässä ennenkin voin kertoa että tuossa bauttiarallaa viikonpäästä onkin hauska ruveta metsästelemään niitä jouluaiheisia askartelutarvikkeita joita sattumalta huomaa työhuoneelta puuttuvan. OI JUHLA että se onkin kivaa soitella lumisprayn perään koko elokuu BTDT

Huvitus maksimus tulee viimeistään siinä kohtaa kun on ohjeen saanut tekaistua ja tulee kuvituskuvan vuoro. Kilikalilumisprayn, jääpalojen, sellofaanin ja joulukoristeiden kanssa sitten vaan jonkin ulkoilureitin varteen ripustelemaan kuusenoksaan jäistä kauneutta. Siinä on ohilenkkeilevillä sortsipojilla sangen hauskaa kyllä. Ei ihan normaalielämää tämä ole.

Joten sanokaa niille lapsillenne että opiskelkaa kunnon ammatti niin ei tarvihe tällaisia tehdä keskellä kesää

Ps. Mulla on 8.8 synttärit. Järkyttävä 40 tulee täyteen. Päätin että jos firman facebooksivulle saadaan tuhat fania pistän kaupan megalomaaniseen - 40% alennukseen synttäreiden kunniaksi vuorokaudeksi. Jos siis haluat roinaa sairaan halvalla ja samalla antaa mulle synttärilahjan kannattaa levittää sanaa. Tämä tarjous ei tule toistumaan

Opettamisen sietämätön keveys

nospam@example.com (Pörrö) — Thu, 09 Jun 2011 00:52:24 +0300

Nappasin kesälomailevat mukulat mukaan työhuoneelle tänään koska muutoin olisi työpäivästä tullut torspake. Koska mulla oli ihan oikeasti tekemistä annoin lapsille massaa ja työkaluja ja keskityin hetkeksi omiin hommiini ja havahduin vasta kun lapset olivat päättäneet tekevänsä Little Pettshop- elikoilleen ruokia. Ja tajusin, kristallinkirkkaasti, jotain aika olennaista siitä miten lapset (eivät vain omani) lähestyvät tekemistä. Lapset eivät kysy "mitä mä tekisin" tai "mitä sitten tehdään" vaan lapset kysyvät muodossa "haluan tehdä hiukkaskiihdyttimen. Miten mä sen teen". Ja koska olin varattu, lapsille kelpasi se toinenkin muksu heijastuspinnaksi, lyhyitä spontaaneja mindstormeja syntyi tämän tästä. Multa kysyttiin lähinnä työkaluja sekä väriensekoitusreseptejä.

Kelasin läpi muistoja opetustilanteista, omia sanojeni, oppilaitten sanoja. Kelasin läpi niitä kertoja kun olen ollut toisten oppilaana. Mietin sanojen vaikutusta asenteihin tekemiseen. Mietin olenko jenkkien taiteilijaleirejä lukuun ottamatta ollut koskaan sellaisessa ryhmässä jossa vertaisoppiminen lomittuisi luontevasti auktoriteettioppimisen kanssa. Harvoinpa. Kun opettaa käsitöitä on tekniikalla niin iso rooli että se tuppaa valtaamaan oppilaat kokonaan: pelko väärin tekemisestä ja työn pilaamisesta lienee vahvin tunnelukko mikä estää ihmisiä kokeilemasta. Ja sitä kautta opettajasta tulee guru jonka vastauksista tulee liiankin laki. Pitäisi aina osata tarjota vaihtoehtoisia tapoja tehdä - isoilla kursseilla sitä vaan ei ehdi eikä pysty tekemään ja päätyy sanelemaan yhden tavan julistuksia.

Niin pitkällä vielä en ole ettäkö mulla olisi vastausta siitä miten käännetään kelkkaa ja saadaan vertaisoppiminen mukaan mutta ajattelin nyt ihan asiakseni yrittää kokeilla kunnes löytyy oikean tyyppinen triggeri. Ainakin se vaatii tiettyä tarkkuutta omaan kielenkäyttöön ja aika vahvaa kannustusta sille, että oppilaat seuraavat omia ideoitaan. Kun opetan tekniikkaa yritän aina jättää värit ja designin avoimeksi - ja siitä huolimatta aika usein oppilaat tavoittelevat samaa mallia kun mitä näytin. On ehkä mietittävä pitäisikö mallien näyttämistapaa muuttaa.

Jo nykyisellään mun opetus lähtee siitä, että kaikki osaavat, että kädentaidoissa tieto on yli puolet taidosta. Valtaosa vakioasiakkaistani on niitä, jotka "eivät osaa tehdä mitään käsillään". Nämä koulussa tai ihmissuhteissa lannistetut ottavat riemulla vastaan kaiken opin ja tiedon tekemisestä ja muuttavat sen taidoksi. He ovat vähäänkin tyytyväisiä ja ovat riemuissaan kun saan heidät tekemään objektiivisesti kauniita, kestäviä ja viimeisteltyjä töitä. Parasta opettamisessa on nähdä jonkun ihmisen vaivihkaa vilkuilevan omia käsiään ylpeän ja vähän hämmentyneen oloisena. Sellaiset hetket kantavat monen yli.

Ps. Kuvassa lasten tekeleitä tältä päivältä. Minun ansiokseni voitanee lukea se, että annoin heille ympyräleikkurin lainaan ja kerroin, miten ananaksesta saa läpikuultavan väriltään

Pienyrittäjä kiittää

nospam@example.com (Pörrö) — Wed, 01 Jun 2011 10:45:42 +0300

Pienen postimyyntifirman kauppiaana on aina kovin ilahduttavaa kuulla että postipakettien hinnat laskevat jopa noin 15% johtuen siitä, että postin palvelut muuttuvat verovapaiksi.

Kuulostaa hyvältä. Mutta hetkinen, entäs minulle, yrittäjälle?

Tähän asti olen ostaessani postimerkkejä ja myydessäni niitä samalla hinnalla asiakkaalle eteenpäin saanut vähentää postimerkin hinnasta 23% alv. vähennyksiä. 0,75 euroa maksaneen postimerkin arvonlisäveroton hinta on ollut 0,61 €. Posti siirsi arvonlisäveron vapautumisen kokonaisuudessaan kirjepostimerkkien hintaan - niiden arvonlisäveroton hinta nousi siis 23%. Jos myyn niitä ulos samalla hinnalla kun asiakas ne postista saisi minun laskuni sisältää 23 % arvonlisäveroa. Vain yhdellä monopoliyrityksellä, Itellalla, on oikeus myydä postimerkkejä eteenpäin verovapaasti. Kirjepostimerkkien kustannukset yrittäjille nousivatkin tässä uudistuksessa 46%. Tämä ei enää olekaan ihan pikkujuttu pienyritykselle jonka liikevaihdosta suurin osa tulee pienten kirjepostiksi luokiteltavien pakettien postittelusta.

Postipaketeissa, erityisesti tuossa kokoluokassa 2-5 kg on hinnannousu maltillisempaa. Todelliset kustannukset alv 0% hinnoilla kasvavat vain hieman alle 24%. Mutta: posti poistaa samalla valikoimistaan pienpakettien kuljetukseen tarkoitetun kiinteähintaisen helpostipaketin johon kuului mukaan myös pakkauslaatikko. Saman kokoisten pakkauslaatikoiden hinta vaihtelee ostoeristä riippuen 1,5 - 2,5 € välillä joten myös pakettipostin kustannukset yrittäjälle kasvavat yli 40%.

Olkoonkin että kyse on pienistä summista, eurosta, kahdesta siellä täällä, niin tämä tarkoittanee kuitenkin laajemminkin sitä, että postikulut kuluttajille tulevat nettikaupassa väistämättä kasvamaan. Lisäksi tämä varmasti hidastaa nettikaupan kasvua. Jotenkin on raivostuttavaa että kaikissa puheissa lätistään aina pienyrittämisen puolesta mutta juuri tällaisissa kohdin ei ilmeisesti mietitä sen paremmin Itellan puolella kuin eduskunnassakaan mihin tilanne konkreettisesti johtaa.

Tässä vielä taulukossa näitä hintoja.

Ps. Omassa kaupassa postihinnat ovat toistaiseksi ennallaan. Odotan tarjouksia matkahuollosta ja postin yrityspuolelta jonne annoin aika rikinkatkuista palautetta aiheesta.

Kissan häntä ja muuta hyväntuulista purputusta

nospam@example.com (Pörrö) — Sat, 19 Mar 2011 21:19:37 +0200

Sen täytyy olla syntiä kun tykkää duunistaan paikoitellen näin paljon. Olin tänään viisi tuntia demoamassa massoja Sinellissä ja hyrisen onnesta. Kunpa nämä hetket voisi pullottaa ja kaataa kahvin sekaan niitä toisenlaisia työpäiviä piristämään. Niitä epäuskoisia, epävarmoja, epätoivoisia hetkiä kun ei ihan kaikki (tai mikään!) mene kuin Strömsöössä.

Siinä on jotain perinjuurin imartelevaa että eräs ihminen ajoi toistasataa kilometriä nähdäkseen mun massailua ja seisoi vieressä tunnin, toisenkin. Että tutut vaivaantuivat tuonne asti moikkaamaan ja tsemppaamaan. Siinä että eräskin inahti ettei ole koskaan saanut mitään onnistumaan massoilla ja sain muutamassa minuutissa tyypin torjuvat vartaloliikkeet ja kurttuotsan siliämään. Että pääsin näyttämään muutamalle miten korjata epäonnistunut työnsä. Että osasin vastata kysymyksiin, ettei yliopäätään juurikaan enää tule massoista vastaan kysymyksiä mitä en hallitse. Ja siinä, että voi tehdä vaikutuksen ihmisiin, että aidosti pystyy opettamaan jotain uutta, sellaisillekin jotka jo ovat tehneet massoja jonkinverran.

Tämän lähemmäs en koskaan pääse tähteyttä. Mutta yleisöni on hyvä: katsoo silmiin, sanoo hyvissä kohdissa "ooh", naurahtelee, puhuu kovaan ääneen kavereilleen ihastellen ja jaksaa muistaa tsempata mua, osa jo ties kuinka monetta vuotta.

Tämmöisen tein kaulaan: Läpikuultavaa valkoista, paperivalkoista ja metallivalkoista Fimoa, marmoroituna. Kovetetut helmet on värjätty vihreiksi alkoholimusteilla. Ei se sen vaikeampaa ole.

Luovuus ja kaikki muu sellainen

nospam@example.com (Pörrö) — Sat, 26 Feb 2011 19:22:58 +0200

Jokusen viikon ajan olen käynyt eri ihmisten kanssa keskustelua luovuudesta, innovaatioista, ideoista ja kaikesta muusta sellaisesta. Aihepiirihän on takuuvarmaa peruskauraa jota kaikilla luovilla aloilla käydään läpi vuosi vuoden jälkeen toistaen osin samoja itsestäänselvyyksiä, osin uusia.

Osa keskustelusta on ollut ärsyttävää, osa hedelmällistä, osa inspiroivaa ja osa taas tukahduttavaa ja tuonut lähinnä tunteen, etten ole päässyt mihinkään vuodesta 1992. Aina sama juttu. Osa osuu heikkoon kohtaan - eihän mulla ole kuvataiteen puolelta mitään koulutusta, olen taiteilijaksi tullut vahingon kautta ja edelleenkään en pidä tekemisiäni kovin arvokkaina itse. Rakastan tehdä, mulla on sanomista mutta silti duunin kautta teen pääasiallisesti askartelua ja muuta käsityöläispuuhastelua. Taiteelle jää ihan liian vähän aikaa koska ei ole varaa tehdä sitä kokopäiväisesti. Ja nekin pienet näytöt taiteen puolella mitä mulla on ovat aika pitkälle tapahtuneet netin ulkopuolella (omaa valintaa osin) tai muissa maissa.

Silloin joskus nuorena kun opiskelin kirjoittamista väkäsin kymmenen kohdan listan miten kuvittelin luovuuden & taiteilijaelämän menevän. Olen yrittänyt löytää listaa mutta se on päättänyt sukeltaa jonnekin epämääräisyyden keskelle. Ehkä hyvä niin. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt ei mulla enää ole kymmentä teesiä. On vain joukko asioita jotka nykyään tuntuu tosilta. Kuten nämä:

Luovuus on minustakin enemmän asioiden yhdistämistä kuin keksimistä. Taide ei vaadi marginaalia, aina ei tarvitse olla eri mieltä tai täysin uudessa kulmassa. Kaikkein yksityisin on kaikkein yleisintä - se mitä pelkää paljastaa pitäisi uskaltaa tuoda esiin rohkeammin. Toisen ihmisen tekemisiä kommentoimaan (tai joskus kommunikoimaan) tehdyt työt tuntuvat vaikeimmilta näyttää julkisesti.

Ja ennen kaikkea ajattelen, että luovuus, kuten ihmissuhteetkin, vaatii työtä ja tahtomista. Pitäisi vaan enemmän tehdä, vähemmän puhua tunteistaan ja lässyttää merkityksistä. Loppuviimeksi luovien asioiden toteuttaminen on pääasiassa työtä. Siis sitä, että nauttii siitäkin arkipäivästä kun neljättä tuntia hioo jotain yksityiskohtaa jotta kokonaisuus toimisi huomatakseen vain, että valmis työ on aivan susiruma kökäle.

Tai voi se olla niinkin kun Sting sanoo haastattelussaan säveltämisestä: että se on kuin kalastaisi. Joskus fisua tulee, joskus ei tule. Tärkeintä on siis vain kalastaa.

Osta pienyrittäjältä päivä - kerran kuussa

nospam@example.com (Pörrö) — Mon, 22 Nov 2010 19:06:03 +0200

Kuulin ystävän ajautuneen konkurssiin. Näitä riittää kädentaitoalalla. Vika ei tälläkertaa ollut tyypissä eikä tuotteissa - eikä edes hinnoissa. Marketin on vain helpompi myydä tismalleen samanlainen tuote samalla hinnalla kuin yksittäisen pienyrittäjän.

Olen katsellut kädentaitoalaa kohta parikymmentä vuotta on/off omanapa/kaverinapa perspektiivistä. Pyörittänyt pariakin käsityöyhdistystä ja ollut mukana niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin järjestöissä. Menestynein tuttuni tienasi jenkeissä yhtenä vuonna toista miljoonaa taalaa ja seuraavana alle 10 000. Suomessa suhdanteet ovat loivempia ja menestykset pienempiä, mutta yhtäkaikki arvaamattomia.

Perjantaina on älä osta mitään päivä. Mä haluaisin perustaa sen rinnalle myös "Osta pienyrittäjältä" päivän jota voitaisiin viettää kerran kuussa. Koska oikeasti se merkitsee ja tuntuu meidän pienten yrittäjien arjessa heti.