Sunnuntai, elokuu 30. 2009Helsingissä hyvää ruokaa, ravintola savotta
Appiukon kirjanjulkkareita vietettiin tänään ravintola Savotassa ja nyt on pakko antaa sponttaani ilmainen mainos.
Meillä kun on melkomoisen sekalainen allergiamäärä tämän lähisuvun kesken ja olemme tottuneet siihen, että koska ravintola-annosten kastikepohjat uivat sellerissä, jälkiruuat viinissä tahi trooppisissa hedelmissä + pähkinöissä monipuolisen ravintolaruuan kanssa on usein vähän niin ja näin. Tämän vuoksi olemme sitä seuruetyyppiä josta moni ottaa sen ainasaman pihvin ranskalaisilla koska ravintola ei kertakaikkiaan tarjoa meille mitään muuta. No eipä ollut niin tälläkertaa. Perusmenuusta kaikki annokset olisi saanut sävellettyä ilman kastiketta sopiviksi jolleivät suoraa olleet. Tarjoilijoiden suhtautuminen erikoisruokavalioihin oli oikeasti ihastuttavan perusteellinen ja joustava. Niin alkupalat kuin pääruokakin olivat erinomaisia. Alkuruokalautaselta erityisesti on mainittava siikatartar joka oli todella maittaiva. Päädyimme ottamaan kolme kastikkeetonta annosta ja muille löytyi listalta suoraa sellaisenaan ruokaa. Pääruuan lisukkeista sienet olivat niin hyviä, että jopa seurueen "en syö sieniä"- nirsoilija söi ne kaikki mukisematta loppuun. Myös perunakakku/paistos herätti ansaittua kiinnostusta. Jälkiruokalista olikin sitten päivän suurin yllätys: meille joille yleensä on tarjolla jälkiruuaksi vanilijajäätelöä listan ulkopuolelta olikin yllätys että kaikki ravintolan jälkiruuat sopivat allergiahankalalle seurueellemme. Pöydässä testattiin siten sisujäätelö, rikkaat ritarit sekä suklaamufinsi. Aivan mahtavaa! Ainoa miinus jota voi antaa on hitaahko palvelu, mutta ruoka oikeasti oli NIIN hyvää että se unohtui samantien. Eikä seurassakaan valittamista ollut. Keskiviikko, elokuu 19. 2009Ikea narinkkatorilla
Narinkkatorilla oli iso Ikean mainosteltta, oven ulkopuolella securitasin mimmi potki tupakantumppeja teltan alle piiloon. Kirjaimistoa ja kylttejä myöten brändi oli läsnä. Piti sitten uteliaisuudesta kävellä sisään.
Aito Ikea-kokemus tuli: Sisällä oli hitosti mainontaa ja huono valaistus, kaksi työntekijää jotka keskustelivat keskenään happamina "EVVK voi %%%%"- ilmein, yksi näytepöydistä oli koottu niin väärin ettei sen jalka ylettynyt maahan, ulkona jäätelökioskilla oli hervottoman pitkä jono. Ehkä tätä ei ollut tarkoitettu parodiaksi mutta jos oli, napakymppi! Tiistai, kesäkuu 24. 2008Söötti pieni Eee pc
Olen ihastunut <3
(Kuvassa normikokoinen DVD-leffa kokovertailua varten) Tänne kotiutui eilen pienokainen joka on vielä toistaiseksi kastamatta. Ensivaikutelma on oikeasti äärimmäisen positiivinen. Kone on valmiiksi asennettu idiottikäyttäjämoodiin jonka ansiosta tämän kanssa pärjäisi vähemmänkin nörtit. Koneen sain samantien nettiin mokkulalla sekä himan langattomalla verkolla. Langattomia verkkoja Eee pc löysi olohuoneesta kaksi enemmän kuin mitä kännykkäni löytää, joten vastaanottotehoa näyttäisi piisaavan nettikahvilasurffailuun. Näyttö on pieni mutta riittävä - ei pahemmin valittamista sen suhteen. Pienestä koosta huolimatta myös näppäimistö on käyttökuntoinen iha normaalin kirjoittamiseen - mitä nyt ä ja enter tuppaavat vielä vähän menemään sotkuun irkissä. Kone latautuu nopeasti, on kevyt eikä tuo kosketushiirikään nyt ihan huonoimmasta päästä ole vaikka preferoinkin itse usb-hiirtä käyttömukavuuden puolesta. Muutoin kaikki toimii mutta kone ei ajureitta automaattisesti tunnista kameraani USB-johdosta. Sinäänsä tämä ei ole mikään iso ongelma koska muistikortti toisaalta käy myös koneeseen. Päivän testauksen jälkeen on sanottava, että IMO rahansa arvoinen peli. En ole oikein koskaan syttynyt kommunikaattoreihin ja netin käyttämiseen kännykällä. Isompaa läppäriä en vaan oikeasti jaksa kantaa mukana edes silloin jos pitäisi. Tällä pystyy nyt tekemään sekä töitä että olemaan yhteyksissä pitkin maailmaa ihan kiitettävästi. Seuraavaksi pitäisi puukottaa koneen linux sellaiseen kuntoon, että saa asennettua koneeseen vähän lisää softaa, mm. ssh:n ja muut tärkeimmät. Netin perusteella ei mikään isompi rasti jos yhtään linuxiansa osaa ja parin vuoden ubuntun käytön jälkeen ei ole voinut välttyä oppimasta. Tiistai, heinäkuu 27. 2004Serendipity mättää
Grr... Olispa vähän notkeammat aivot jotka taipuisivat koodilambadaan tuosta vain. Tunnen itseni tyhmäksi tuijotellessani tyylitiedoston rivejä yrittäen etsiä poikkeavuuksia... attuneesta syystä ihmettelen sitä, miksi juuri mun Serendipityn tyylitiedostot ei pelitä IE6:n kanssa rivityksessä vaikka sekä Mossin että Peikon pelittää. Ja juu, tiedän että molempien miehisten mielestä IE:n käyttäjät ansaitsevat kaikki leprat ja spitaalit jne, mutta mulla on tuttavapiiri niin epäteknoa että niille on ihan turha selittää että vaihtakaa IE Firefoxiin. Ne pitää oikeasti käydä itse asentamassa jos aikoo saada immeiset muuttamaan selaintaan ja ei nyt ole ihan niin tulenpalavaa inspiraatiota tähän teknologiaevankelistan hommaan, semminkään kun mies on jo kyseisen tittelin itselleen varannut
En tiedä koska tämä vika on ilmennyt, itselläni kun Firefoxissa näkyypi kaikki kuten kuuluukin ja monien tuttujenkin koneella kaik on näyttänyt olevan ok. Päivitelty on Serendipityn versioita tässä kesämmällä ja itse joskus helmikuussa viilailin tyylitiedostoa. Nyt täytyy vaan kokeilla kopioida tyylitiedostoa mieheltä. Jne. Nojoo. Tässä voi mennä vähän aikaa ennenkuin ratkeaa - jos ratkeaa. Mutta stylesheet ei ollut vissiin se ratkaisu. Hmm... Voi apua! Torstai, toukokuu 20. 2004Ekopuu![]() Istuskeltiin taas pelailemassa ja lanko kertoi niin hyvän jutun, että se on ihan pakko blogata: Lanko oli katselemassa autoja ja hänelle kerrottiin jostain Volvosta, että sen sisustuksessa on käytetty ekopuuta. Mielenkiintoista. Oli sitten kuitenkin paljastunut, että tämä ekopuu oli itseasiassa muovia. Haloo. Mitä ihmeen ekologista muovipuuta ? Googletin siten ekopuuta, ja kas, löytyi markkinaoikeuden langettava tuomio jossa samasta ekopuu-sanan käytöstä tuli rapiskaa. Jepjep. Tutkiva journalismi rulettaa. Alan ymmärtää miksi Karpo on tehnyt niin pitkän uran tällä saralla. Oman osani karvahattuja jouduin käyttämään jo muksuna joten ehkäpä mulla on oikeus jo pyöritellä silmiäni merkitsevään sävyyn. Niin niin. Tiistai, huhtikuu 20. 2004Kadulle pissiminen
Ilta-Sanomissa kerrottiin pissaavan Helsinkiläismiehen saaneen roimat 1888 euron sakot Tampereella kuseskelusta. Toivottavasti Helsingissäkin aletaan ottaa mallia. Urealla ei katupölyongelmaa ratkaista.
Hmm... Uudissanaosasto ehdottaa uutta meemiä: Kusis= kadulle kuseskeleva känniääliö. Tätä voitaisiin käyttää esimerkiksi seuraavasti: "Pissis ja Kusis löysivät toisensa. Onneksi kumpikaan ei ollut mikään huumehörhö. Aikuisten oikeesti ei ollut." Menkää ja tehkää kaikki suomen_kieli risaksi. Tiistai, huhtikuu 13. 2004Mä olen violetti (no kidding)
Lisää nettitestejä, Stellon vika, taas.
Mua ei yllätä pätkääkään. Ottaen huomioon, että yksi motoistani on "Jos se on lila, se on mun." Maanantai, huhtikuu 5. 2004Miesten syrjäytymisestä 1
Jatkanpa vielä vähän Henryn "innoittamana" tätä pohdintaa miehistä, kuolemasta ja siitä, parantaako suhde sittenkään miesten ongelmia. Sekä Henry että kommentteihin kirjoittanut Panu molemmat näyttävät haluavan ohittaa koko naisasian koska miehet tappavat itseään. Panu ei tarjonnut tälle mitään selitystä, Henry on kovasti yrittänyt markkinoida parisuhteen puutetta syyksi sille, miksi miehet ovat itsetuhoisia.
Hyllystä löytynyt itsemurhien ehkäisyprojektin vanha esite vuodelta 98 kertoo, että riskiä itsemurhaan lisää hoitamaton masennus, rajatilapersoonallisuus, liiallinen päihteiden käyttö, skitsofrenia (noin. 7 % itsemurhaajista on skitsofreenikkoja, puhkeaa yleensä 20-30 vuotiaille miehille) sekä elämäntilanteen yhtäaikaiset kriisit (läheisen kuolema, työttömyys, ero, asunnottomuus etc.). Lisäksi miesten itsemurhayritykset onnistuivat useammin koska keinot olivat dramaattisempia. Melkein kaikkiin näihin apuna voisi tarjota tehokkaampia mielenterveyspalveluja ja ammattilaisohjattuja vertaistukiryhmiä, joiden vähentäminen -muuten- on miesvaltaisen talousajattelun aikaansaamaa. Tähän pitäisi ilman muuta puuttua. Mielenterveys- ja sosiaalityö tarvitsee akuutisti lisärahoitusta ja paljon. Henry kommentoi edellistä kirjoitustani mm. "Jos poliitikko lähtisi vaatimaan ATM:lle oikeuksia naissuhteisiin, hänelle naurettaisiin päin naamaa." Jep. Ja syystä. Kaikilla ja kaikenlaisilla ihmisillä on oikeus parisuhteeseen, mutta yhteiskunnalla ei ole eikä tulisi olla velvollisuutta sellaista heille järjestää. Kun ihmissuhteet kuitenkin pitkälti perustuvat kommunikoinnille ja ihmissuhdetaidoille - ja kun ihmissuhteista monesti vielä tulee lapsiakin - olisi ihan tervettä että pikemminkin yritettäisiin opettaa näitä tarvittavia taitoja. Se, että mies haluaa seksiä/suhdetta ei pitäisi olla mikään syy naiselle ryhtyä huonoon suhteeseen. Suhteet ovat molemminpuoleista vuorovaikutusta. Se, että ATM ei osaa vuorovaikutusta ei tarkoita sitä, ettei hänen olisi mahdollista sitä oppia. Vertaus vammaisiin on huono. Jalaton ei opi kävelemään, mutta sosiaalisesti kömpelö voi oppia miten ihmisten kanssa eletään. Siitä vaan tyyli- ja kommunikaatiokoulua perustamaan. ( Ehkäpä jotain rakentavampaa kuin Magnolia- leffassa) Jatko (Bugi serendipityssä estää extended bodyn käytön ja rajaa kommenttien pituuden) Maanantai, huhtikuu 5. 2004Miesten syrjäytymisestä 2
Henry totesi myös:
"Koko ongelmahan tässä tasa-arvokeskustelussa on siinä, että vastavuoroisesti feministit eivät ole valmiita poistamaan miesten tasa-arvoepäkohtia oikeastaan millään osa-alueella." Mitäköhän Henry tekee naisten tasa-arvon epäkohtien poistamiseksi ? Keskittyminen feministien tai Henryn tekemättä jättämisiin on ihan yhtä hyödyllistä ja tuottavaa kun käskeä ATmiehiä ryhdistäytymään ja lopettamaan syrjäytymisen. Jos tarkoitus on oikeasti korjata tilannetta pitäisi keskittyä enemmän ongelmaan ja sen ratkaisuun. Henry totesi myös: "Kun kadulla kysellään ihmisiltä tasa-arvon ongelmista, niin eivät he ole kuulleetkaan miesten ongelmista, koska kukaan ei ole heille niistä kertonut. Tai ovat korkeintaan kuulleet, että jotkut miehet ovat niin luusereita, että eivät saa iskettyä naisia ja sitten he nauravat pilkallisesti päälle." Jotenkin vaikea kuvitella että tuollaista naurua todellisuudessa tapahtuisi. Syrjäytyminen on toki ongelma mutta kyllä siitä mielestäni puhutaan valtamediassakin varsin usein. Pikahaulla löysin jotain parikymmentä syrjäytymisen vastaista projektia suomesta. Ehkä tätä ei sitten tarpeeksi selkeästi yksilöidä sukupuoli-asiaksi vaan enemmänkin puhutaan ongelmakentästä laajemmin. Onko sekään nyt niin huonoa jos kaikenlaista syrjäytymistä pyritään ehkäisemään silloin, kun hyötyjiksi pääsevät myös syrjäytyneet miehet ? Tiistai, maaliskuu 30. 2004Suorite nimeltä lastenkutsut
Itseasiassa imetykset, vaipanvaihdot, uhmaiät ja muut ovat kevyttä kauraa verrattuna lastenkutsujen järjestämiseen. Meillä oli tänään Esikon viisivuotiset ja huhheijaa. Neidillä oli seitsemän omaa kaveria ja näiden viisi pienempää sisarusta. Ja muutama äitikin oli paikalla.
Jos kahdesta lapsesta lähtee ehkä 80 db ääntä niin tuosta laumasta lähti varmaankin sellainen 120 db ja se varsin tasaisena kiljumisen ja huudahtelun sekamelskana. Yllättäen se oli meidän Esikko jonka ääni kaartoi muiden ylle - jännitys teki tytöstä melko aktiivisen toimijan. Joskohan nyt ensi yönä neitikin malttaisi jo nukkua eikä tarvitse puolta yötä nähdä unia, puhua unissaan ja huudella äidille, että koska on aamu ja ne juhlat Ääntä tosiaan oli kun Metallican konsertissa konsanaan, mutta hauskaa onneksi taisi kaikilla olla. Kun viimeinenkin vieras oli ovesta ulkona, kun olin hoidellut puhelinvastaajan viestit ja laittanut ruuan, syönyt, katsonut Frendit (paheita pitää olla !) ja muutoinkin klaarannut päivän loppuun oli aika palkita itsensä pienellä viskitujauksella. Pieni Glengoyne teki kyllä terää, mies ryhtyi analysoimaan sitä enemmänkin. Itse pidin viskiä melko mauttomana ja hengettömänä mutta kyllä se sentti lasissa silti ihan hyvältä maistui... Sunnuntai, maaliskuu 28. 2004Diipadaapa 2
Diipadaapa-sunnuntaita taas
Ollaan vasta alkuiltapäivässä, mutta tähän päivään on jo ehtinyt mahtua jo jotain diipadaapattavaa. Potter-maratoonini on jo edennyt siihen, että mulla on jo nelonen uudelleen luvussa. Ensi viikolla voisi jopa kuvitella vihdoinkin pääsevänsä Feeniksin killan kimppuun. Jee. Kuukkelikaalojen vinetys jatkuu . Henk. koht mua pitää tyydytettynä jo se kummallinen tosiseikka, että blogissani käy balttia rallaa 1000 kävijää viikossa ja että sivuja ladataan 1500-2700 kertaa viikossa. Hoo ja hoi, mää oon melkein julkkis. Kuukkeli-ehdokkaista ja gaala-draamasta on löytynyt uutta lukemista. Sivistymättömänä moukkana törmäsin vasta nyt Kutrin blogiin. Tämänpäiväinen käsikirjoitustyökalu on oikeasti tosi hyvä. Käytyäni n. kirjoituskurssia ja pidettyäni x niitä, noilla kahdella a4:lla helpottaisi monen angstaavan "aidon taiteilijatyypin" elämää huomattavasti. Paitsi tietty siltä osin että "aidon taiteilijatyypin" mielestä mikätahansa runko mihin tahansa on epätaiteelista roskaa. Doh. Päivän huono uutinen liittyy vauvojen pahoinpitelyyn, joka on uutisoitu myös Hesarissa. Ilmeisesti vauvojen pahoinpitely ja kuolemaan johtaneet ravistelutapaukset ovat nousussa. Karseaa. Hesarissa haastateltu Sarimari Tupola sanoo, että valistus siitä, että vauvan ravistelu voi tuottaa hengenvaaran vähentäisi tapausten määrää. Sarimari Tupolaa oli aiheesta kertonut myös poliisin sivuilla. Mutta nyt menis tekee synttärikakkua, vanhemmat, appivanhemmat ja lanko+käly ovat tunnin sisään täällä. Päivän Pirkkaniksi liittyy kermavaahdon pursotus töttöröön, sellaseen kovamuoviseen. Se on huono pestä. Testasin tänään että 3 l pakastepussia voi myös käyttää ton pursotinsuuttimen kanssa ihan yhtä hyvin koska terän kierteet saa kiinni pussin läpi ja takuulla on helpompi täyttää jne. Diipadaapa, diipadaapa. Torstai, maaliskuu 25. 2004Kultainen kuukkeli
En ole siellä, mutta netti kohisee. Suhsuh.
Tuttuni maalta kuitenkin lähti "naamottamaan tampioita". Päivällä vielä väitti ettei ajatellut esiintyä mitvittinä vaikka uhosikin huutelevansa "mitä vit***" matkalla bussiasemalta ravintolaan. Nauroin. Sille bussilla matkustamiselle. Näkis vaan. Kultainen kuukkeli Nakkelit lie nukkuu. Netille nuuka kukki, leikaten kukin luku. "Intel" eka kukun luki, tukku kun ei kallein. Eunetin kalkki kulu kun "alku" tuki "kielen". Kaunein lelut kukki... ( Arrak Anagrammit ) Torstai, maaliskuu 25. 2004Jalanpyöritystä
Minua huvittavat jutut kuten se, että ihminen ei voi nuolla omaa kyynerpäätään.
Aamupostissa oli mukana aivopuoliskotesti: Istuessasi nosta oikea jalkasi ilmaan ja pyöritä sitä myötäpäivään. Piirrä samalla numero 6 ilmaan oikealla kädelläsi. Jos käytät enemmän oikeaa puolta aivoistasi, jalkasi kääntyy pyörimään vastapäivään. Löin jalkani tietokonepöydän metallijalkaan kun se yhtäkkiä vimpsahti pyörimään väärään suuntaan. Testi ei toiminut muilla kombinatioilla kuin oikea käsi ja oikea jalka. Hassunkurista. Ps. Kokeilitko nuolla kyynerpäätäsi ? Keskiviikko, maaliskuu 17. 2004Ihmeainetta
Nyt kun pää alkaa vähitellen aueta räästä (jossa edelleenkin tosin uin) on aika sorteerata sähköposteja. Kaiken älyllisen ja pintaa syvemmälle luotaavan sijasta huomio keskittyi lähinnä tähän uuteen spammiin mitä sitten tulvikin joka haarukasta.
Kuullostaa hulppealta että tällä suihkutettavalla aineella mm. läskit katoaa, luutiheys ja tukka kasvaa ja hiusten väri palaa takaisin... Silti eniten hymyä ja huvitusta aiheuttivat perättäiset väitteet siitä, että rypyt häviävät ja samanaikaisesti ihon paksuus ja tekstuuri paksuntuvat. Eikös nuo nyt kumoa toisensa ? ![]() Jäin kaipaamaan sitä, että tämä olisi vielä lisännyt tisseihin tilavuutta ja pidentänyt penikseni samanaikaisesti. Kyllä. Sellaisiakin spammeja on... Maanantai, maaliskuu 8. 2004Kolaa katolla
Tänään taas naapuritalojen katolla lumikolamiehet. Lapsista työmiesten tuijottelu on melkein yhtä viihteellistä kuin pikkukakkonen.
![]() |
News and recentWho where what ?KategoriatRecent Entries
counter
Blogin ylläpito |
Ohjelmistona s9y - Design by Lordcoffee



Kommentit