Tiistai, toukokuu 15. 2012Paikallinen äiti äimistelee
Sisäpiiriltä tuli kehoitus blogata koska polkattiinhan me silloin viimevuosituhannellakin. Meinasin jo sanoa ettemmä jaksa kirjoittaa kuin asiasta mutta tulihan sitä asiatontakin sitten vastaan, onneksi.
Meinaan mainoksia facebookissa: 15 kiloa tekisi noin 105 000 kaloria joka taas tarkottaisi 3750 kalorin päivittäistä energiavajetta. Aika todennäköistä, eikös vain? Etenkin kun mainoksen mukaan riittää vain kun nauttii tuotetta. Melkoiset on olleet paikallisen äidin päivittäin napaansa ahtamat kalorit!Huvitus maximus pääsi valloilleen kun menin klikkaamaan mainosta ja päädyin tälle nettisivulle. Jännät nää kuluttajauutiset. Todella jännät. Ja mikä hienointa nämä ovat itsekin laittaneet "kuluttajauutiset" lainausmerkkeihin. Sivun otsikkokuvan alt tekstinä toimii "Tämä sivusto ei ole sidoksissa minkään sanomalehtijulkaisun kanssa". tyrskis Sivustolta löytyy myös isoimpien medioiden logoja ja väitteitä että mainostettu tuote olisi näistä medioista tuttu. Klikkaamalla mediakuvia päätyy kuitenkin mainossivulle. Mutta kuten alalaidan terms & conditions toteaa, "We are not affiliated in any way with YLE TV1, MTV3, Nelonen, Sub, or CBS.YLE TV1, MTV3, Nelonen, Sub, and CBS". Ja entäpä itse "artikkeli": Kaikkialla näkyy Internet-blogeja, mainoksia tai lääkäreitä, jotka mainostavat Corexinia uutena ihmedieettinä, joka edistää laihtumista. Mutta voiko tämä pieni pullo olla kaiken hehkutuksen veroinen? Vai olemmeko hyväksyneet uusimman Hollywoodin trendin ilman todellisia meriittejä tai tieteellisiä todisteita siitä, että Corexin voi todella auttaa sinua karistamaan liikakilot ja -sentit? Senverran monta kuluttajaviraston ohjetta näyttää unohtuneen että pistinpä nyt myös kuluttaja-asiamiehelle viestin aiheesta. Kuluttajauutiset- domain on rekisteröity whoisGuardin kautta joten sen omistajatiedot eivät näy netissä. Eikä sivuillakaan ole muuta sisältöäkuin tökerösti kirjoitettu "lehtiartikkeli". Klikkaamalla kahden euron tarjouslinkistä päätyy FormLife.nu:n sivuille. Nämä sivut on whoisin mukaan rekisteröity Köpenhaminalaiselle Larsen Datalle. En tiedä kuka tuollaisia tuotteita tilaa, mutta olisi ihan mielenkiintoista juoksuttaa pilleripurkki - jos tuolta nyt oikeasti tilaamalla pillereitä saa eikä vain laskua - johonkin labraan. Parhaimmillaan se sisältää vain kalkkitabletteja mutta pahimmillaan tulokset voivat olla aika huolestuttavia. Ja näin näppärästi vedin samalla yhteen myös ehkä noin 8 vuoden ajalta olennaisimman tästä blogista: nillitys, huono huumori ja tutkiva googlettelu yhdistettynä viranomaisten & virkamiesten pommitukseen. Moon kyllä aikalailla vakuuttunut siitä että elämässä pitäis olla jotain sisältöäkin mutta näköjään se on tätä, edelleenkin Keskiviikko, maaliskuu 28. 2012Siwan turvallisuus ja muita ihmettelyn aiheita
Siwan turvallisuusjohtaja Harri Uusitalo oli antanut eilen maikkarille haastattelun Siwaryöstöjen kannattavuudesta ja Siwojen turvallisuudesta. Haastattelussa Uusitalo toteaa:
Ryöstöihin on kuitenkin kaupoissa varustauduttu. Uusitalon mukaan työntekijöille järjestetään asian vuoksi muun muassa turvallisuuskoulutusta. Meinasi mennä kahvipulla väärään kurkkuun. Siwoja on netin mukaan 504kpl. Näiden työntekijöistä on siis 4000 koulutettu VERKKOKURSSILLA. Kaikki kunnia etäopetukselle mutta jos turvallisuus, työturvallisuus jopa, hoidetaan verkkokurssina niin se herättää minussa isoja epäilyksiä. Käyn useammassa Siwassa satunnaisesti ja kummassakin on muutama vakkarityöntekijä ja lauma jatkuvasti vaihtuvia tuntiekstroja. Useimmiten myyjät ovat ainakin kaupan etutilassa yksin. Pari kertaa olen todistanut vierestä kuinka känniörde raivoaa kun ei saa kaljaa ostettua kassalta juopumuksensa vuoksi. Eivät ole tuntuneet ihan hirveän turvallisilta tilanteista. Mä henk. koht olisin varmaan molemmilla kerroilla myynyt, siitäkin huolimatta että se on rikollista, välttääkseni vaaran. Uusitalo toteaa haastattelussa: – Esimerkiksi Helsingissä on tapahtunut tänä vuonna kolme Siwan ryöstöä, jotka kaikki valitettavasti sattuivat viime viikonloppuna. Mutta vain yhdessä näistä ryöstöistä myyjä oli yksin töissä ryöstön sattuessa. Vain? 30%:ssa rystetyistä Siwoista työntekijä joutui tekemään hommiaan yksin. Se vaikuttaa todella isolta prosentilta. Eräs tuttuni kertoi yksityisesti että vartijat saa toki soittaa paikalle jos on levotonta. Vartijoiden tulo kuitenkin maksaa ja kestää - määräaikaisen tuntiekstran kynnys tilata vartijat paikalle edes tarvittaessa on melkomoinen koska alalla annetaan ymmärtää ettei liian kalliiden työntekijöiden määräaikaisuuksia jatketa. Toivoisi että kaupanalan ammattiliitot vähän terävämmin ottaisivat kantaa yksin työskentelyyn ja myyjien turvallisuuskysymyksiin. Vaikka rosmot varmasti kameroista tunnistetaan ja kiinni saadaan se ei kuitenkaan auta työntekijöiden tilannetta yhtään. -- Tämä aamu alkoi inhoissa merkeissä. Ensin huomasin aamukahvin loppuneen (grr) ja sitten lapsi rääkyi keittiössä kun paahtoleivästä löytyi ötökkä. Yää. En ehkä kirjottaisi tätäkään blogaukseen asti mutta senverran korpesi Fazerin kuluttajapalvelun reklamaatiolomake että kynnys ylittyi. Virheitä sattuu, fine, mutta jos niihin voi antaa palautetta vain nettilomakkeella josta ei saa itselle mitään kopiota tai todistetta reklamaation lähettämisestä. Lomakkeessa on yhtäaikaisesti näkyvissä vain viisi riviä tekstiä joka tekee ajatuksessa pysymisestä hankalaa. Palautekanava ei kyllä ole omiaan lisäämään luottamusta brändiin. Otin ötökästä kuvan mutta lomakkeella ei sitä pystynyt lähettämään. Fazulla on kyllä facebooksivut joille niitä kuvia ei arvatenkaan haluta. Sain jo vastauksen asiakaspalvelusta jossa luvattiin ottaa kuvat lähettävään sähköpostiin vastaan. Ymmärrän toki tarpeen pyrkiä keräämään mahdollisimman paljon tuotetietoa lomakkeen kautta, mutta tällöin lomakkeen kirjoittamiseen varatun alueen tulisi olla riittävän iso, lomakkeeseen tulisi voida liittää kuvia ja siitä pitäisi automaattisesti tulla kopio myös lähettäjälle. -- Sosiaalivirastosta ei ole vastattu vielä mitään. Talent Studion nettisivut suljettiin sen jälkeen kun olin saanut lähettämästäni sähköpostista lukukuittauksen Junno Kaarnalta. Sivuja ole ainkaan vielä avattu. Lähetin viestiä myös ap. kaupunginjohtaja Rädylle joka myöskään ei ole vastannut. Kommentteihin ja spostiin tuli muutama mielenkiintoinen linkki, nämä kannattaa katsoa Heli Sirkiä ei kelvannut Talent Studion asiakkaaksi Talent Studio facebookissa. Kuvassa Jone Nikula, 2 tykkääjää Junno Kaarnan julkiset videot facebookissa.
Siwan turvallisuus ja muita ... Lähettänyt Pörrö
Kuluttajaelämää
09:40
Kommentit (4) Paluuviitteet (0) Keskiviikko, kesäkuu 1. 2011Pienyrittäjä kiittää
Pienen postimyyntifirman kauppiaana on aina kovin ilahduttavaa kuulla että postipakettien hinnat laskevat jopa noin 15% johtuen siitä, että postin palvelut muuttuvat verovapaiksi.
Kuulostaa hyvältä. Mutta hetkinen, entäs minulle, yrittäjälle? Tähän asti olen ostaessani postimerkkejä ja myydessäni niitä samalla hinnalla asiakkaalle eteenpäin saanut vähentää postimerkin hinnasta 23% alv. vähennyksiä. 0,75 euroa maksaneen postimerkin arvonlisäveroton hinta on ollut 0,61 €. Posti siirsi arvonlisäveron vapautumisen kokonaisuudessaan kirjepostimerkkien hintaan - niiden arvonlisäveroton hinta nousi siis 23%. Jos myyn niitä ulos samalla hinnalla kun asiakas ne postista saisi minun laskuni sisältää 23 % arvonlisäveroa. Vain yhdellä monopoliyrityksellä, Itellalla, on oikeus myydä postimerkkejä eteenpäin verovapaasti. Kirjepostimerkkien kustannukset yrittäjille nousivatkin tässä uudistuksessa 46%. Tämä ei enää olekaan ihan pikkujuttu pienyritykselle jonka liikevaihdosta suurin osa tulee pienten kirjepostiksi luokiteltavien pakettien postittelusta. Postipaketeissa, erityisesti tuossa kokoluokassa 2-5 kg on hinnannousu maltillisempaa. Todelliset kustannukset alv 0% hinnoilla kasvavat vain hieman alle 24%. Mutta: posti poistaa samalla valikoimistaan pienpakettien kuljetukseen tarkoitetun kiinteähintaisen helpostipaketin johon kuului mukaan myös pakkauslaatikko. Saman kokoisten pakkauslaatikoiden hinta vaihtelee ostoeristä riippuen 1,5 - 2,5 € välillä joten myös pakettipostin kustannukset yrittäjälle kasvavat yli 40%. Olkoonkin että kyse on pienistä summista, eurosta, kahdesta siellä täällä, niin tämä tarkoittanee kuitenkin laajemminkin sitä, että postikulut kuluttajille tulevat nettikaupassa väistämättä kasvamaan. Lisäksi tämä varmasti hidastaa nettikaupan kasvua. Jotenkin on raivostuttavaa että kaikissa puheissa lätistään aina pienyrittämisen puolesta mutta juuri tällaisissa kohdin ei ilmeisesti mietitä sen paremmin Itellan puolella kuin eduskunnassakaan mihin tilanne konkreettisesti johtaa. Tässä vielä taulukossa näitä hintoja. ![]() Ps. Omassa kaupassa postihinnat ovat toistaiseksi ennallaan. Odotan tarjouksia matkahuollosta ja postin yrityspuolelta jonne annoin aika rikinkatkuista palautetta aiheesta.
Pienyrittäjä kiittää Lähettänyt Pörrö
Kuluttajaelämää, Politiikkaa, Yrittäjäelämää
10:45
Kommentit (2) Paluuviite (1) Perjantai, maaliskuu 4. 2011Xtrahyvää Alepasta
Jatkaakseni vielä eilisen teemalla on sanottava, että osa pakkauksista osaa erehdyttävästi muistuttaa parempilaatuista tuotetta. Tälläinen karmeus on myynnissä meidän paikallisessa Alepassa:
![]() Paketti on tavallisten marinoimattomien lihojen kohdalla hyllyssä eikä siitä päällisin puolin nimestä tai ulkonäöstä välttämättä tajua, että kyseinen valmiste on vain 77%:sti lihasuikaleita ja että näillä monenmonituisilla lisä- & happamuudensäätelyaineilla lähinnä sidotaan tuotteeseen lisää vettä ja pidennetään sen säilyvyyttä. Torstai, maaliskuu 3. 2011Konkreettisesti einespullista
Viimeiset pari viikkoa mediassa on puhuttu runsaasti siitä kuinka kuluttajalle syötetään roskaa ja kuinka ruokateollisuus kiertää pakkausmerkintöjä kirjoittamalla lisäaineiden nimen kokonaisuudessaan tuoteselosteihin. Hyvää keskustelua on seurannut mutta olen aika äimistynyt siitä, että omassa tuttavapiirissäkin ihan fiksuina pitämäni ihmiset ovat niin ylenmäärin yllättyneitä siitä, mitä ruokapakettien sisällä oikeasti onkaan. Allergioiden takia meillä on pakko lukea jokaisen tuotepaketin sisältö joten minulle on tullut yllätyksenä etteivät muut oikeastaan juurikaan niihin paneudu. Voin suositella.
HK selitteli broilerinnahkapulliaan eilen sillä, että broilerinnahkaahan grillatuissa tuotteissa syödään herkkuna ja että sen lisääminen lihapulliin tehtäisiin maun parantamiseksi. Lihapullien tuoteselosteesta on toki aiemminkin ollut juttua mutta HK:n oman ilmoituksen mukaan niiden raaka-aineet näyttävät tältä: Suomalainen broilerinliha ja -nahka, vesi, korppujauho (mm. vehnäjauho, hiiva), soijaproteiini, suomalainen porsaanliha, suomalainen kamara, mausteet (mm. sipuli, mustapippuri, korianteri), herneproteiini, perunajauho, suola (1,3 %), happamuudensäätöaineet (E262, kaliumlaktaatti), glukoosi. Laktoositon. Lihaa 40 %, liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 51 %.Pakkausmerkintöihin tuotteiden määrä kirjataan yleensä siten, että eniten käytetyt ovat ensimmäisinä. HK:n lihapullissa onkin tämän tuotemerkinnän mukaan enimmäkseen broilerinlihaa, broilerinnahkaa, vettä, korppujauhoja sekä soijaproteiinia. On tuotteessa toki mukana myös porsaanlihaa ja kamaraa. Tuotteen kokonaismassasta vain niukasti yli puolet on jotain lihavalmistetta. Sensijaan HK:n kevytlihapullien tuoteselosteeseen broilerin- ja sianliha onkin "kätevästi" niputettu yhteen ja vaikka kamaraa ja nahkaa ei tuoteselosteessa varsinaisesti mainita on kuitenkin tuoteselosteessa todettu sen sisältävän pari prosenttia niitäkin. : Suomalainen broilerin- ja porsaanliha, vesi, mausteet (mm. sipuli, mustapippuri, korianteri, valkosipuli), kasviproteiini (herne), perunajauho, glukoosi, kaurakuitu, korppujauho (mm. vehnäjauho, hiiva), happamuudensäätöaineet (E262, kaliumlaktaatti), suola (1,1 %), hiivauute, sokeri, aromi (sitruuna). Laktoositon. Lihaa 46 %, liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 48 %. On HK:lla vielä lisäksi tuote nimeltä Mummon lihapullat. Pakkausselosteen mukaan niiden suurimmat ainesosat ovat "porsaan- ja naudanliha", vesi ja korppujauheet. Pakkausselosteesta selviää että mummon lihapullien lihapitoisuus on vain 63%. Jauhettu suomalainen porsaan- ja naudanliha, vesi, korppujauho, mausteet (mm. korianteri, valkosipuli, valkopippuri, sinapinsiemen, mustapippuri), vehnäproteiini, sipuli, perunajauho, herneproteiini, happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), suola (1,1 %), glukoosi, hiivauute. Laktoositon. Lihapitoisuus 63%. HK:n siipiikarjatuotteet myydään Kariniemen kotitila- tuotemerkin alta. Kariniemen kananpojan pyörykät- niminen tuote ei suinkaan pakkausselosteen mukaan sisällä kanaa vaan broilerin- ja kalkkunanlihaa. Broileri on todennäköisimmin ruokatuotantoon jalostettua hybridilajia, joko ross 508 tai ross 308. Ja broilerinlihaa tuotteessa on vain vain 26%. Pyöryköiden koostumuksesta on pakkausmerkinnän mukaan 35% nahkaa & jänteitä ja 39% muita aineksia. Lähinnä ilmeisesti vettä ja korppujauhoa.
Kariniemen kananpojan paremmat pyörykät eivät myöskään sisällä kanaa vaan niissäkin liha tulee broilerista. Paremmissa pyöryköissä lihapitoisuudeksi on mainittu 63%
Einespullien kuumentaminen mikrossa vie muutaman minuutin. Niiden kuumentaminen pannulla vie noin 8 minuuttia pidempään kuin itsetehtyjen paistaminen. Taikinan sutaisee kahdessa minuutissa. Einespullilla säästetty aika onkin noin 10 minuuttia, ero maussa ja laadussa on merkittävä. Kuluttaminen on valintoja, ja joskus se 10 minuuttia on tärkeämpi käyttää muuhun kuin ruuanlaittoon. Omassa perheessä onneksi sellainen tilanne tulee vastaan äärimmäisen harvoin. Maanantai, marraskuu 22. 2010Osta pienyrittäjältä päivä - kerran kuussa
Kuulin ystävän ajautuneen konkurssiin. Näitä riittää kädentaitoalalla. Vika ei tälläkertaa ollut tyypissä eikä tuotteissa - eikä edes hinnoissa. Marketin on vain helpompi myydä tismalleen samanlainen tuote samalla hinnalla kuin yksittäisen pienyrittäjän.
Olen katsellut kädentaitoalaa kohta parikymmentä vuotta on/off omanapa/kaverinapa perspektiivistä. Pyörittänyt pariakin käsityöyhdistystä ja ollut mukana niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin järjestöissä. Menestynein tuttuni tienasi jenkeissä yhtenä vuonna toista miljoonaa taalaa ja seuraavana alle 10 000. Suomessa suhdanteet ovat loivempia ja menestykset pienempiä, mutta yhtäkaikki arvaamattomia. Perjantaina on älä osta mitään päivä. Mä haluaisin perustaa sen rinnalle myös "Osta pienyrittäjältä" päivän jota voitaisiin viettää kerran kuussa. Koska oikeasti se merkitsee ja tuntuu meidän pienten yrittäjien arjessa heti. Perjantai, marraskuu 12. 2010Eduskunnan peitto-ostos tukee kotimaista käsityötä
Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa 12.11.2010
Eduskunnan peitto-ostos tukee kotimaista käsityötä Maanantai, kesäkuu 7. 2010Marimekosta ja avainlipusta
Taloussanomien mukaan Marimekko on viimeisimmässä yhteiskuntaraportissaan myöntänyt, ettei täysin pysty enää valvomaan kaikkien alihankkijoittensa toimintaa.
Sinäänsä ymmärrän Marimekon lähtökohdan ja jopa arvostankin sitä tässä kohtaa. Oletettavasti tilanne on täysin sama useimmilla vaateketjuilla jotka hankkivat halpatyötä useista eri maista. Lausuma sinäänsä ei herätä luottamusta Marimekkoa kohtaan, mutta osa tästä tunteestani voi johtua siitä, että en pitänyt Marimekon toiminnasta turkisten osalta ja erityisesti silloin koin yrityksen viestivän väliinpitämättömyyttä eettisiä aspekteja kohtaan. Artikkelissa esitetään vahvaa oudoksuntaa sille, ettei Marimekko ole liittynyt järjestöihin jotka sanovat käyvänsä pistokokein valvomassa tehtaiden olosuhteita. Tähän sitten on vedetty mukaan myös Avainlippujärjestelmä. Erittäin hyvä rinnastus mutta mielestäni isolta osin väärä johtopäätös. Avainlippua ja monia lapsityön vastaisia järjestöjähän yhdistää se, että ne keräävät yrityksiltä joko vuosimaksua tai liikevaihtoon sidottua provisiota vastineeksi oman logonsa hyväksikäytöstä. Osa käyttää enemmän ja osa vähemmän rahoituksestaan tehdäkseen nk. "valvontatyötä", mutta mitenkään sanottua se ei ole. Osa järjestöistä on pikemminkin markkinointiyrityksiä jotka myyvät oikeutta painaa tuotepakkauksiin joku kuvake jonka kautta kuluttajalle uskotellaan että tuote olisi jossain määrin eettisempi kuin muut tuotteet. Avainlippu, esimerkiksi, voidaan myöntää tuotteelle joka on valmistettu Suomessa, mutta sen kotimaisuusasteen ei tarvitse olla kuin yli 50%. Laskutoimituksessa huomioidaan esim. raaka-aineet, pakkaustarvikkeet, markkinointikustannukset ja rahoitus. Avainlippu omilla sivuillaankin kertoo, että tuotteen kotimaisuusaste voi vaihdella paljonkin riippuen esimerkiksi siitä, miten suuren osan kustannuksista raaka-aineet muodostavat, koska kaikkia raaka-aineita ei ole saatavilla Suomesta. Siksi vähimmäisvaatimus on, että kotimaisuusaste on yli 50 prosenttia. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on kuitenkin yli 80 prosenttia. Lisäksi avainlippu ottaa huomioon myös subjektiivisen vaikutelman eli kuka omistaa firman, missä pääkonttori sijaitsee sekä ns. subjektiivisen suomalaisuuden eli miettii, mielletäänkö palvelu suomalaiseksi vai ei. Toisinsaenoen avainlippu, tosiasiallisesti, ei ole kauhean uskottava mittari siitä kuinka Suomalainen tuote sinäänsä on. Sitä ei toki myydä ulkomaalaiselle yritykselle mutta firman omistuspohja ei vielä tee tuotteesta Suomalaista. Ympäristö- ja lapsityömerkit tuotteissa mielestäni ovat ajoittain jopa vaarallisia ja haitallisia itse asialle. Todellisuudessa niitä ei valvota lainkaan niin huolella kuin niitä yrityksille markkinoivat järjestöt propagandassaan antavat olettaa ja toisaalta kuluttajilta usein puuttuu olennaiset tiedot tuotteesta oman arvion tekemiseksi. Jopa Ilo/ Ipec tunnustaa, että niinkin vakiintuneen järjestelmän voimavarat ovat riittämättömät ongelman esiintuomiseksi. Lähes kaikkiin ostosopimuksiin myös kunnallisella puolella kirjataan toki periaate, että työtä saa tehdä ja teettää vain ILON perussääntöjä noudattaen. Sillä ainakin voidaan sopimusteknisesti juridista vastuuta vähentää tilaajalta/ tuotteen ostajalta mutta itse ostoksen alkuperästä vastuu siirretään alihankintaketjussa aina seuraavalle ketjun pituutta pahemmin rajoittamatta.
Marimekosta ja avainlipusta Lähettänyt Pörrö
Kuluttajaelämää, Politiikkaa, Uutiskatsaus
17:20
Kommentit (0) Paluuviitteet (0) Perjantai, kesäkuu 4. 2010McDonnals jakoi kytkynä myrkyllistä lasia
Osui vastaan uutinen että McDonalds vetää pois 12 000 000 saastunutta lasia. Lasit olivat Shrek- teemaisia ja niitä tarjottiin kytkykauppana aterian ostajille.
Ihme, ettei näitä ole aiemminkin tullut vastaan, senverran paljon epäilyttävää roskaa tuppaa liikkuvan tuossa McDonaldsin kytkykauppabusineksessa. Itse en esim. ikinä antaisi kytkykauppaleluja sellaisen lapsen käsiin, joka vielä imeskelee niitä. Muoveissa tuskin on paljoa pehmitinaineita mietitty tai maaleissa lyijyttömyyttä...
McDonnals jakoi kytkynä ... Lähettänyt Pörrö
Kuluttajaelämää, Uutiskatsaus
11:56
Kommentti (1) Paluuviitteet (0) Keskiviikko, toukokuu 26. 2010525 euron tuntuvat sakot
Hesarin mukaan Kuusamolainen lihanjalostamon toimitusjohtaja on saanut huikeat 525 euron sakot jäätyään kiinni siitä, että hänen tehtaaltaan on säilykepurkkeihin pakattu ihmisravinnoksi kelpaamatonta moskaa sekä pakkausmerkintöjä on puuttunut yli puolen vuoden ajan.
Olen itse lautamies ja tajuan, että oikeuskäsittelyssä on voinut olla esillä asioita joita lehtijutussa ei esitetä, mutta lehtijutun tietojen perusteella tuntuu kyllä aika uskomattomalta taas kerran. Rangaistusten suhteettomuus on ihan käsittämätöntä. Minusta ei ole oikein että jatkuvasta/ toistuvasta huolimattomuudesta elintarvikkeiden käsittelyssä saa saman rangaistuksen kuin siitä, että ajaa punaisia valoja päin 10 kilsan ylinopeutta törttäämättä keneenkään kiinni. Kumpikin kun oikeasti voi aiheuttaa vaaraa sivullisille.
525 euron tuntuvat sakot Lähettänyt Pörrö
Kuluttajaelämää, Uutiskatsaus
09:45
Kommentit (0) Paluuviitteet (0) Tiistai, toukokuu 25. 2010Harhaluuloja kulutuksesta
Leo Stranius kirjasi kulutukseen liittyviä harhaluuloja ja faktoja yhteen kirjoitukseen.
Varsin hyvin kiteytetty. Itse olen saman asian tiimoilta viime aikoina miettinyt sitä, miten voisi laskea kulutushyödykkeen hintaa suhteessa oman työnsä luontokuormittavuuteen. Kalliimpi hinta ei välttämättä tuotteissa korreloi eettisyyden kanssa, siitä huolimatta että näin usein uskotaan. Sensijaan se, mitä tekee ansaitakseen rahat tuotteeseen voi olla kokonaisuutta tarkastellen merkittävää. Se, millaisesta luontokuormasta lompakkoon päätynyt 100 euroa vastaa on myös ihan pohtimisen arvoinen asia. Omiin synteihini lasken ehdottomasti sen, että meillä ruokaa päätyy edelleen jätteeksi vaikka yritämme jatkuvasti tsempata aiheen tiimoilta. Toisaalta omat heikot pisteet on hyvä tiedostaa koska sitä kautta kehitystä toivottavasti myös tapahtuu. Torstai, toukokuu 20. 2010Muutamat kalorit
Naamatussa kiertää linkki tähän juomien kalorimääriä erittelevään blogaukseen.
Varsin valaisevaa. Pelottavaa kyllä omat kokemukset jenkeistä ovat sellaisia, että yleensä siellä ihmiset säästävät ruuan kaloreissa esim. syömällä vähemmän kasviksia ja pastaa, mutta sitten taas jokaisella aterialla juovat puoli litraa limua tai jääteetä. Torstai, toukokuu 20. 2010Sähköjäniksenä
Helsingin energia alkaa tarjota palvelua jossa kotinsa sähkönkulutusta voi seurata noin vuorokauden viiveellä.
Vaikuttaa erittäin hyvältä palvelulta jolla ainakin voisin kuvitella omassa tapauksessa olevan vaikutusta laitteiden käyttötottumuksiin Tiistai, toukokuu 18. 2010Röstiperunahampirilainen jossa ei ole lainkaan perunaa
Jatkoksi kanannahka"liha"pulliin löytyi tälläinen Röstiperunahampurilainen jonka ainesosissa ei itseasiassa lainkaan ole perunaa. Röstipihvin valmistusaineena on maissi.
Samaisessa hampurilaisessa on, btw, pihvin mausteessa käytetty myös natriumglutamaattia. Pakkausmerkintälistassa se on merkitty muodossa vahventeet: proteiinihydrolysaatti E621. Maanantai, toukokuu 10. 2010Hygieniatarra ravintoloiden ovelle
Suomessa puuhataan hygieniatarraa ravintoloiden ovelle.
Paljon parempi, nopeampi ja vähemmän turhaa byrokratiaa sisältävä järjestelmä olisi se, mikä on euroopassa ihan yleisesti käytössä: ellei keittiö ole saliin avoinna valmiiksi on asiakkaalle täysin sallittua käydä kurkistamassa keittiön ovesta sisään ja omin silmin vilkaista millaiselta näyttää. Suomessa hygieniasäännöksissä mennään ihan äärettömän väärään suuntaan siinä, että tuoreiden ainesten käsittelystä ravintolakeittiössä on pyritty tekemään niin mahdottoman hankalaa kun samanaikaisesti jokaisesta lähiöstä löytyy se pizzeria jonka ranskalaisten öljyä ei vaihdeta koskaan ja jonka keittiönhellat tursuvat mustaa karstaa ja rasvaa. |
News and recentWho where what ?KategoriatRecent Entries
counter
Blogin ylläpito |
Ohjelmistona s9y - Design by Lordcoffee



Kommentit