Tiistai, toukokuu 29. 2012KustannussopimusKävin viimeviikolla allekirjoittamassa Minervalla kustannussopimuksen kirjasta, joka kulkee työnimellä "Koruja askartelumassoista". Kirjan alustava julkaisuaikataulu on ensivuoden alkuun. Kustannussopimuksen allekirjoituksen jälkeen soitin pari puhelua ja kävelin kohti kamppia. Söin itsekseni törkykalliin sushilounaan. Ostin marjoja ja menin työhuoneelle juhlimaan sopparia työhuonenaapurin kanssa. Katselin kun facebookpäivitykseni sekä kaupan puolella että omalla seinällä keräsivät kymmeniä tykkäyksiä ja onnitteluita ja leijuin - leijuin niin korkealla kun ihminen voi leijua. Tänä kesänä saan tehdä mielekästä työtä: sitä mitä olen halunnut tehdä vuodesta 2002. Askartelumassoista on tullut, vihdoin, kaiken tämän kovan työn tuloksena materiaali jota oikeasti harrastaa muutkin kuin minä. Niin moni, että kirjalle on jo markkinat. Wau. Kun itse aloitin massailun ei internettiä sellaisena kuin me sen tänäpäivänä tunnemme vielä ollut. Suurin osa ohjeista oli sanallisia eikä massailun perustekniikoitakaan isolta osalta oltu vielä keksitty. Kun postituslistat vihdoin syntyivät olin mukana alusta asti - monet perustekniikat jotka tänäpäivänä ovat itsestäänselvyyksiä syntyivät näiden keskusteluiden tuloksena. Tänä päivänä massailun alottaminen on helppoa: parin tunnin googlettelun jälkeen on jo jonkinlainen käsitys siitä mihin kaikkeen materiaali taipuu. Vaikka englanniksi netistä löytää paljon kaikenlaista on suomeksi aiheesta kirjoitettu mun omien tekstien lisäksi todella vähän. Paljon on harrastajien määrää lisännyt se, että Ihana- lehti on alusta pitäen tarjonnut mulle massailuun keskittyvän ohjepalstan. Olen kiitollinen Minervalle siitä että he ovat osoittaneet mua kohtaan sekä arvostusta että luottamusta. Olen onnellinen siitä että mulla on vihdoin mahdollisuus kirjoittaa se kirja jonka haluankin, sisällöstä tinkimättä. Tälläkertaa mulle ei riitä että teen parhaani. Yritän tehdä vähän enemmän kuin mihin luulen pystyväni.
Kustannussopimus Lähettänyt Pörrö
Askartelumassat, FI Ihan kiva kauppa, Yrittäjäelämää
08:58
Kommentit (3) Paluuviitteet (0) Sunnuntai, helmikuu 5. 2012Ketjureaktio![]() Leikittelin tässä eilen vähän teknisiä. Korussa on noin 3 cm / 2 ":n halkaisijalla olevia sisäkkäisiä renkaita. Mä olen hyvin satunnaisesti jaksanut näperrellä ketjuja massasta, mutta eilen sattui sopiva fiilis ihan muiden hommien lomaan. Massailu on sinäänsä useimmiten helppoa puuhaa, ainoastaan ajoittain hieman työlästä. Jos haluat oppia itsekin tekemään koruja, mulla on tarjolla useita kursseja aiheesta. Lisää tietoa tulevista kursseista löydät täältä. Lauantai, maaliskuu 19. 2011Kissan häntä ja muuta hyväntuulista purputusta
Sen täytyy olla syntiä kun tykkää duunistaan paikoitellen näin paljon. Olin tänään viisi tuntia demoamassa massoja Sinellissä ja hyrisen onnesta. Kunpa nämä hetket voisi pullottaa ja kaataa kahvin sekaan niitä toisenlaisia työpäiviä piristämään. Niitä epäuskoisia, epävarmoja, epätoivoisia hetkiä kun ei ihan kaikki (tai mikään!) mene kuin Strömsöössä.
Siinä on jotain perinjuurin imartelevaa että eräs ihminen ajoi toistasataa kilometriä nähdäkseen mun massailua ja seisoi vieressä tunnin, toisenkin. Että tutut vaivaantuivat tuonne asti moikkaamaan ja tsemppaamaan. Siinä että eräskin inahti ettei ole koskaan saanut mitään onnistumaan massoilla ja sain muutamassa minuutissa tyypin torjuvat vartaloliikkeet ja kurttuotsan siliämään. Että pääsin näyttämään muutamalle miten korjata epäonnistunut työnsä. Että osasin vastata kysymyksiin, ettei yliopäätään juurikaan enää tule massoista vastaan kysymyksiä mitä en hallitse. Ja siinä, että voi tehdä vaikutuksen ihmisiin, että aidosti pystyy opettamaan jotain uutta, sellaisillekin jotka jo ovat tehneet massoja jonkinverran. Tämän lähemmäs en koskaan pääse tähteyttä. Mutta yleisöni on hyvä: katsoo silmiin, sanoo hyvissä kohdissa "ooh", naurahtelee, puhuu kovaan ääneen kavereilleen ihastellen ja jaksaa muistaa tsempata mua, osa jo ties kuinka monetta vuotta. Tämmöisen tein kaulaan: Läpikuultavaa valkoista, paperivalkoista ja metallivalkoista Fimoa, marmoroituna. Kovetetut helmet on värjätty vihreiksi alkoholimusteilla. Ei se sen vaikeampaa ole.
Sunnuntai, helmikuu 27. 2011Keskiviikko, joulukuu 1. 2010Askarteluohjeiden joulukalenteri
Muutaman vuoden tauon jälkeen laitoin taas askartelu-aiheisen joulukalenterin. Sen löytää Ihan kivan kaupan blogista. Ihan kivan kaupan joulukalenteri tulee tarjoamaan 24:n luukun verran ohjeita askartelumassailuun. Ensimmäisenä työn alle laitetaan millefiorin perusteet kaulakorun muodossa. Kahdeksan helmen jälkeen opetan teille kehittelemäni korusidonnan
Blogia voi seurata suoraa rss-feedistä, blogilistan kautta, Networked blogs- palvelusta sekä tietenkin myös kaupan facebooksivuilta.
Askarteluohjeiden joulukalenteri Lähettänyt Pörrö
Askartelumassat, FI Näpertelyä, Joulu, Ohje
10:03
Kommentit (0) Paluuviitteet (0) Maanantai, marraskuu 8. 2010Uusin Ulla on ulkona
Uusin nettineulelehti Ulla on ulkona.
Olen ihan mykkyrässäonnellinen kun tekemäni Kirahvin villapaita- ohje äänestettiin myös kansikuvaksi. ![]() Lisäksi mulla on toinenkin ohje Ullassa, Lyon- kauluri. ![]() Ullassa on tälläkertaa paljon kivoja ohjeita. Mä olen vähän heikosti muiden ohjeuta toteuttava tapaus, mutta Vaahteran syksy saattaa jossain kohtaa lähiaikoina tulla puikoille - mulla on just tähän malliin sopiva itsekehrätty lanka jota ei ole järin paljon ja malli voisi toimia sille hyvin.
Uusin Ulla on ulkona Lähettänyt Pörrö
FI Näpertelyä, Omia töitä
09:12
Kommentti (1) Paluuviitteet (0) Sunnuntai, lokakuu 24. 2010Mainetta ja kunniaa
Huomasin että olen unohtanut blogata jostain aika ihanasta ja ylpeyttä aiheuttavasta. Hups.
Saimme Petterin kanssa yhdessä tekemämme työn mukaan 500 Cabinets- kirjaan. ![]() Tarkempia tietoja löytyy Hiidet.com domainin puolelta Tiistai, helmikuu 16. 2010Hint to friends that dont speak Finnish
Friends and acquaintances - polyclayers, knitters, spinners abroad. I know most of my text does not make much sense to you when it is in Finnish. And my pictures are not THAT good. I admit.
I have a hint though: if you add this blog to Google RSS reader you can select "translate this feed to my language" setting to it and Google machine will translate the blog to something that - with some willingness and imagination - be at least partly understandable. That is the way I read German, Dutch, French and Russian craft blogs theese days. And that is the way that you could read this too Tiistai, helmikuu 16. 2010Vähän parempi tyyny
Olen viimeaikoina kärsinyt niskakivuista toiseen sairauteen liittyvistä syistä ja mikään talouden tyyny ei vaan kertakaikkiaan ole enää ollut hyvä. Meiltä löytyy siis jos jonkinmoista tyynyä alkaen tempureista. Mikään ei vaan toimi. Ainoa toimiva on ollut pieni sohvatyynyksi tarkoitettu snooztime. Aikuistenkokoinen tyyny oli yli budjettini, eikä mikroraetta näytä löytyvän oikein mistään myynnistä. Alennuksista bongasin sitten barbapapa-lelun jonka sisällä mainittua raetta oli. Olen pari yötä nukkunut barballa mutta se on auttamattomasti liian iso kaveri sänkyyn. Tänään teurastin lelun ja ompelin tyynyn.
![]() Ne jotka tietävät historiani ompelukoneiden kanssa ymmärtävät mikä taistelu tämä oli
Torstai, marraskuu 19. 2009Vyyhdinpuut Ikeasta![]() Tekaisin itselleni näppärän pienen pöytävyyhdinpuun. Tässä ohjeet muillekin. ![]() Tarvikkeet: 1 kpl IKEA Rationell Variera kattilankansiteline 1 kpl IKEA Snudda pyörivä tarjoitin 9 kpl 5 mm halkaisijalla ja noin 3 cm pitkiä uraruuveja Pora ![]() Merkitse juustotarjottimeen noin 3 cm:n päähän reunasta kehä pitämällä kynää tarjottimen päällä paikoillaan ja pyörittämällä tarjotinta. Merkitse kehälle 8 pistettä tasaisesti sekä lisäksi yksi ylimääräinen piste noin 3 senttiä kehästä sisäänpäin. Poraa pisteisiin 9 uraruuvin paksuista reikää. Kiinnitä Kattilankansitelineen tapit ruuveilla tarjottimen läpi. ![]() Käytä sisintä tappia tarjottimen pyörittämiseen langankerinnässä. Hinta: 13,85 €, sisältää ylijääneet ruuvit, viisi tappia sekä haitarimekaniikan.
Vyyhdinpuut Ikeasta Lähettänyt Pörrö
FI Näpertelyä, Omia töitä
19:24
Kommentit (4) Paluuviitteet (0) Maanantai, maaliskuu 2. 2009Helmikuun koru
Helmikuun ajan olen Hiisissä julkaissut sarjaa illuusiotekniikkahelmistä. Näistä helmistä syntyi mm. tämä koru
Illuusiotekniikkaa voidaan tehdä Premon metallimassoilla. Lisätietoja illuusiotekniikasta löydät esimerkiksi kaupan sivuilta. Illuusiotekniikan ehdottomia iloja on se, ettei siinä synny tähteitä vaan epäonnistuneet kappaleet tahi ylijäämäksi jäänyt massa voidaan sekoittaa tasaiseksi ja aloittaa taas alusta. Maailmalla illuusiotekniikkaa näkee yleensä vähän toisenlaisissa värityksissä. Helmikuun ajan käytin varsin monokromaattista väripalettia, mutta mielessä on joitain ideoita vähän toisenlaisemmilla väreillä. Sattumalta blogimiitissä Pni nappasi minusta mustavalkokuvan tämä koru kaulassa. Jännittävä efekti, josta kalpean aavistuksen saa mustavalkoiseksi kuvankäsittelyohjelmassa heitetystä versiosta: Sunnuntai, helmikuu 1. 2009Kuukauden helmiprojekti ja koru
Jos joltakulta on päässyt menemään ohi, massailukuvia löytyy nykyään enemmän tuolta Hiidet.com sivuston puolelta.
Olen ottanut vuositavoitteeksi tehdä joka kuukausi tietyllä teemalla helmiä ja tämä ensimmäinen (harjoittelukuukausi!) on menty kaksivärisellä paletilla. Yllättävän haastavaa ja samalla opettavaista tehdä täysin perusjuttuja. Osa hiisissä olevista kuvista on luonnoskirjamaisia versioita jotka on vain sutaistu kasaan, muutamien kanssa olen vähän vaivaakin nähnyt. Mulle luonnosten piirtäminen on ihan ylivoimaista, siksi aika paljon teen protoja ja malleja kaikenlaisesta jättömassasta mitä muista projekteista jää yli. Tammikuun helmistä varmaan tulee jonkinlainen mallikorukin kurssikäyttöön, mutta halusin tehdä jotain muutakin jota oikeasti käyttäisin. Tälläinen siitä sitten tuli:
Kuukauden helmiprojekti ja koru Lähettänyt Pörrö
Askartelumassat
16:00
Kommentti (1) Paluuviitteet (0) Maanantai, tammikuu 5. 2009Hiidet - sivusto on avattu
Avasimme Petterin kanssa taiteeseen ja yhteistyöhön liittyvän nettisivuston osoitteeseen www.hiidet.com. Ajan kuluessa tulemme päivittämään tänne yhteisiä töitämme. Toistaiseksi siltäosin sivu on vielä keskeneräinen.
Sivuilla on myös blogi, johon päivitämme molemmat kuluvan vuoden ajan omaa henkilökohtaista taiteeseen liittyvää projektiamme. Petterillä se on tekstuuri, minulla erilaiset helmet. Sivuston kieli on englanti, mutta valtaosa blogauksista sisältää lähinnä kuvia. Askarteluohjeita sivulta on turha etsiä, mutta massoista kiinnostuneet saattavat hyötyä jo pelkistä kuvista. Rss-syötteen lisäksi Hiidet voi myös tilata blogilistalta tai seurailla päivytksiä facebookin kautta. Tervetuloa! ********* Same in English We opened co- operative art pages with Petteri Leppikallio at www.hiidet.com. With time this will be the place where we showcase our co-operative artworks. Thispart of the pages is still under construction. We also have a blog where weboth update pictures of our yearly challenge. Petteris challenge is about textures, mine about beads. You can add ourRss-feed or follow us up on Facebook. If you are from Finland you also can mark us as your favorite blog at blogilista. Welcome! Keskiviikko, marraskuu 5. 2008Muutama malli kurssille
Istuttiin eilen Mintun kanssa massailemassa. Mä tein malleja viikonlopun aikuisopiston kurssille ja Minttu huokaili
Pari niin hyvää ideaa tuli, että ne jääkin kotiin odottamaan mallikehittelyä Ps. Kurssilla on vielä tilaa, ilmottautua voi netissä, tässä kurssin tiedot 110423 Millefioreja askartelumassoilla Uutuus! Pörrö Sahlberg pe 7.11. 17.30–20.30 (4 t) la-su 8.–9.11. 10.00–16.00 (8 t) 20 t, 70 € Jatkokurssi millefioritöiden maailmaan peruskurssin tiedot omaaville. Harjoittele askartelumassojen liukuvärjäystä pastakoneella sävyttäen, opi tekemään aikaisempaa vaativampia orgaanisia ja geometrisia millefiorikuvia. Sovella ja hyödynnä opittua omien millefioritöiden suunnittelussa kurssin aikana. Tarvikemaksu! Lauantai, toukokuu 24. 2008Liekkimillefiorin ohje
Liekkimillefiorin ohje nyt kaupan sivuilla niille jotka tätä kaipasivat.
|
News and recentWho where what ?KategoriatRecent Entries
counter
Blogin ylläpito |
Ohjelmistona s9y - Design by Lordcoffee



Kommentit