Maanantainilli

Olen niitä, jotka googlettavat lähes kaiken. Myönnettäköön, että sitä tulee tehtyä myös silloin kun ei tarttisi, rutiininomaisesti ja maneerina. Mutta viimeaikoina on ollut asioita, joita en joko ole halunnut googlettaa tai osannut etsiä.

Tosi ystävyyttä on googlettaa ystävän puolesta sairaustietoja. Jokaisella pitäisi olla oma googlekaveri joka etsii netin syövereistä terveysongelmiin niitä vähemmän raflaavia vaihtoehtoja joihin ei liity syöpä tai parantumaton.

Eilen jäin vaihteeksi jumiin siihen, että en löytänyt keskustan useista isoista paperikaupoista vaakasuoraan leveämpiä viivattomia muistikirjoja. Kymmenessä minuutissa some kertoi mistä niitä saa ja mitä ne maksavat. Samaa tietoa ei löytynyt googlella. Toki löysin vastaavia muistikirjoja pilvin pimein, ulkomaisista nettikaupoista ja kalliimmalla.

Tänään sometin kaverin puolesta: kaverin allergiatesteissä löytyi uusi, harvinaisen oloinen, allergia. Gluteenihydrolysaatti. Kyseinen lisäaine on ilmeisesti vaaleissa jauhoissa käytettävä kuohkeutin. Koska sitä ei tarvitse merkitä erikseen tuoteselosteisiin ajattelin kysellä tietääkö kukaan tuttavapiiristäni tästä enemmän. Googlen tiedot aiheesta ovat toistaiseksi olemattomat, mutta luottaen kuuden erottavan askeleen teoriaan uskon, että edes jotain parempaa tietoa löytyy.

Googlen etu on anonymiteetti ja se, että se hakee tietoa koko maailmasta. Useimmiten kuitenkin mulle itselleni riittäisi vähäisempikin allas, mistä tietoa ammentaa. Oman tuttavapiirini parhautta on se, että sieltä löytyy ihmisiä niin järjettömän monelta alalta. Kun viikko sitten lapseni joutui yllättäen leikkaukseen sain somesta monialaista vertaistukea alkaen lääkäreistä päätyen vahtimestariin. Vaikka jakelu tekstille oli suppeahko - edes koko omalle tuttavapiirilleni en asiasta puhunut - oli ihan muutamassa tunnissa tuttavapiiriltä saatu apu ylitsevuotavalla tavalla konkreettista ja helpottavaa. Aika paljon elämässä on niitä kysymyksiä, joihin vastaus ei ole tiedossa vaan toivossa.

Olen aika aktiivinen erilaisissa sosiaalisissa medioissa ja ajoittain väsyttää siellä pyörivä Sosiaalisen median maisterit, tuttavallisemmin SMM:t. Tämän ryhmän keskinäinen nokkimisjärjestys selkeästi rakentuu kontaktien määrän eikä laadun mukaan. En ole oikein mihinkään uuteen sosiaalisen median palveluun päässyt ennen kuin SMM:t ovat saapuneet puhumaan mistäs muusta kuin somesta. Google plussassa pystyin yllättävän pitkään ihan vaan kavereiden kanssa sillai letkeesti. Minä pidän plussasta, siitäkin huolimatta että inhottaa olla niin googleriippuvainen. Mulle plussa on nykyään jo hinppasen luontevampi paikka puhua asioista joille haluan rajatun kohdeyleisön. Mä olen netissä sosiaalisen elämän vuoksi, osin harrastusten ja vähän työnkin puolesta. Mutta tunneside ihmisiin on se, mikä mut ajaa Facebookkiin ja Googleplussaan. Mulla on etenkin Facebookissa sellaisia ihmisiä jotka ovat tulleet oikeastaan millään tavalla tutuiksi vasta facebookin kautta. On tuntunut hyvältä saada itselleen virtuaalitsemppaajia ja kanssakulkijoita kun elämä on ajoittain ollut vähän rankkaa. Haluan myös rajata sen mitä jaan kenenkin kanssa. Ei niin että mulla varsinaisesti olisi normaalia isompia salaisuuksia ole mutta jotkut politiikkajutut on vaan parempi keskustella politiikan harrastajien kesken jne.

Tältä pohjalta tuntuukin todella vieraalta kun ihan jokaisen sosiaalisen median palvelun kohdalla olen törmännyt nimilistoihin joissa kerrotaan ketkä "suomalaiset/ käsityöläiset/ käsityöyrittäjät/ politiikan harrastajat/ toimittajat" ovat juuri tämän tietyn sosiaalisen median käyttäjiä. Näitä listoja kokoavat lähinnä "sosiaalisen median ammattilaisiksi" itseään kutsuvat henkilöt. Suhtautuminen listoihin vaihtelee ilahtuneesta "hei minut huomattiin, rock" tyyppisestä "päästäkää minut pois teidän paskalistaltanne"- välillä aika rajusti. Eivätkä tunnereaktioiden lisäksi myöskään mielipiteet aiheesta juurikaan kohtaa koska siinä missä listojen tekijäpuolella nähdään listat vain helppoina tapoina löytää mielenkiintoista sisältöä sosiaaliseen mediaan se toisista tuntuu menevän reviirikiistan puolelle. Pahimmillaan näille listoille lisätään sisältöä jota alunperinkään ei ole tarkoitettu julkiseksi - esim. sosiaalisessa mediassa oleva kuvaus, titteli, parisuhdetieto tms. jota listan tekijä ei ymmärrä rajatulle yleisölle tarkoitetuksi tiedoksi.

Oikeastaan koko listausilmiö muistuttaa - siis mua - siitä ylä-asteen tyttöjen kokoamasta "nämä ovat suosittuja henkilöitä"- pelistä jolla omasta statuksestaan epävarmat yrittivät pysyä edes jotenkuten mukana ryhmässä. Listaan jonne itse liittyy suhtautuu paljon positiivisemmin kuin listaan jonne tulee tietämättään liitetyksi ja jonka joku toinen on kerännyt. Somelistojen keräilijät on mun mielikuvissa aikalailla samaa ihmisluokkaa kun spammerit: tyyppejä jotka haluavat mahdollisimman paljon kontakteja että voisivat edes jollain tavoin rahastaa niillä. Ja jotta kontakteja saadaan paljon niitä myös listataan julkisesti jotta joku toinen äityisi listaamaan lisää kontakteja. Tällä tavoin uurastamalla voi päätyä tuhansien ihmisten twitterseurattavaksi vaikka valtaosa nettipresessiä on linkittää viiden artikkeli päivätahdilla "some sitä, some tätä" sisältöisiin nettikirjoituksiin ja muutaman kerran viikossa päivittää statukseensa "omintakeisen" kääntämällä lainatun "someoivalluksen". Sekä mainontaa tulevista luentokeikoista.

Mutta eihän se asia ole näin yksinkertaista. Hassua kyllä olen törmännyt useisiin Sosiaalisen Median Maistereihin jotka luennoivat nettipresenssistä ja samaan aikaan eivät oikeasti tajua miltä heidän oma verkkokäyttäytymisensä ja persoonansa vaikuttaa pelkästään sen datan perusteella mitä suurin osa ihmisistä jopa heidän "verkostoissaan" näkee. Ihan varmasti Sosiaalisen Median Maisteritkin jakavat omalle sisäpiirilleen niitä "koirani kakkasi tänään eteiseen kun olin lähdössä tärkeään palaveriin enkä voinut muuta kuin sulkea oven ja häipyä" tyyppisiä arki-ihanuuksia. Yllä oleva aika tyly näkökulma syntyy juuri siitä kokemuksesta, että ihmiset SMM:n ympärillä ovat vain pönkitysapua ja että henkilön viestinnästä puuttuu tyystin kaikki läsnäolo. Jos sosiaalisen median osaamisesta annettaisiin professuureja niin myöntäisin sellaisen Jyrki Kasville. Jyrki on, mielestäni, onnistunut yhdistämään samaan aikaan asiatietoa rajusti levittävän mutta silti omana itsenään ilman kulisseja läsnäolevan nettiolemisen yksityisyyttään myymättä.

Ja sitten se pähkinänkuori koko juttuun? Nää, mulla oikeasti muuta ollut kuin tämän mielipiteeni esille tuontia jotta pääsen itsekin vähän pätemään ja lievittämään huomionkipeyttä Ei näitä keskusteluja VOI ottaa ihan niin vakavasti kun joskus otan. Ja ristiriitaistahan tämä on koska ihan selvästi asiasta puhuminen tekee itsestäkin vähän somebesserwisserin. Yäh.

Kuulin ystävän ajautuneen konkurssiin. Näitä riittää kädentaitoalalla. Vika ei tälläkertaa ollut tyypissä eikä tuotteissa - eikä edes hinnoissa. Marketin on vain helpompi myydä tismalleen samanlainen tuote samalla hinnalla kuin yksittäisen pienyrittäjän.

Olen katsellut kädentaitoalaa kohta parikymmentä vuotta on/off omanapa/kaverinapa perspektiivistä. Pyörittänyt pariakin käsityöyhdistystä ja ollut mukana niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin järjestöissä. Menestynein tuttuni tienasi jenkeissä yhtenä vuonna toista miljoonaa taalaa ja seuraavana alle 10 000. Suomessa suhdanteet ovat loivempia ja menestykset pienempiä, mutta yhtäkaikki arvaamattomia.

Perjantaina on älä osta mitään päivä. Mä haluaisin perustaa sen rinnalle myös "Osta pienyrittäjältä" päivän jota voitaisiin viettää kerran kuussa. Koska oikeasti se merkitsee ja tuntuu meidän pienten yrittäjien arjessa heti.

Olen tässä viikonloppuna törmännyt parikin kertaa näihin "keskustelua aiheesta x on liikaa, eikö tämä hullutus jo voisi loppua ja palattaisiin vaan entiseen"- tyyppisiin lausahduksiin. Mukavuudenhalusia ihmisiä on kyllästyttäneet ainakin torkkupeitot, einesruoka, homosuhteet, kirkollisvaalit, marraskuun säät sekä tietysti heijastimeen liittyvät keskustelunaiheet. Ei siis erityisesti minun suustani vaan noin yleisesti. Eräskin totesi, että "en halua ajatella tuollaisia asioita koska sitten tulee vaan paha mieli". Niin. Aikuisuudesta tulee aika usein paha mieli. Ikävä kyllä se pakeneminen ei täyspäiseltä poista sitä pahaa mieltä vaan siirtää sen käsittelyn sitten jonnekin pinnan alle. Torjunta on reaktiona kauhean raskas ja rankka niin kantajalleen kun tämän ympäristölle.

Eduskunnan torkkupeitoista tuli tänään pari uutta: Iltasanomat kertoi ettei peittojen hinnassa ollut tekijälle katetta kuin 10%. Samalla Iltasanomat kysyy, olisiko pitänyt mielummin ostaa halvat ulkomaiset peitot. Iltalehden lukijakunnan mukaan olisi. Ilmeisesti halpatyövoiman käyttö ulkomailla onkin siis kansallinen tavoitetila. Tai onhan se, senverran moni iloiten ostelee parin euron t-paitoja. Toisaalta, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei silläkään ole välttämättä mitään tekemistä moraalisesti tai eettisesti kestävän kanssa jos samanmoinen tuote maksaa toisessa kaupassa kolmekymppiä. Olen koko viikonlopun odotellut että Uuden mustan palvelin nousee jotta voin linkittää tähän polkkaan siitä mistä viiden euron paidan hinta koostuu.

Tästä on jo aika monta vuotta aikaa mutta ystäväni teki töitä merkkivaateliikkeessä, jossa myytiin 90 markan t-paitoja. Naapurikaupassa oli tismalleen samaa t-paitaa myynnissä 13 markan hintaan. Mikä vielä hauskempaa kumpikin liike, itseasiassa, oli samalla omistajalla ja niiden varasto oli yhteinen. Vaatteisiin kiinnitettiin hintalaput vasta liikkeen puolella kun ne haettiin varastosta. Ja kauppa kävi, hyvin. Molemmissa liikkeissä.

Tänään on kohistu siitä, kuinka eduskuntaan on tilattu kansanedustajille 127 euron torkkupeitot. Meidän rahoillamme, torkkupeitot.

Pitkin päivää on selvinnyt, että kansanedustajien työhuoneet katsotaan edustustiloihin jolloin niitä myös sisustetaan edustustilaan mitoitetuilla tarpeilla. Arkkitehti on määrännyt värikartan ja sen mukaiset torkkupeitot on päädytty tuottamaan käsityöläisellä mittatilaustyönä.

No, olen ehkä eri mieltä siitä tarvitaanko työsuhdetorkkupeittoja ylipäätään - tämä on ainoa asia josta olen kriitikoiden kanssa samaa mieltä. Sensijaan siitä olen jyrkästi eri mieltä että kyseiset peitot olisivat kalliita. Jostain syystä tämä tuulipukukansa on ylen ihastunut ajatukseen siitä, että ylintä päätäntävaltaa maassamme käyttävät edustajat saavat aivan liiian paljon kaikkea kun kukaan muu ei saa mitään - ja missään nimessähän mitään yksittäistä käsityöläistä ei tule tukea sillä käsityöläisille osoitetun tuen tulisi olla lähinnä mustavalkokuvattu juttu naistenlehdessä tai joku söpö arvomitalli - paljon eettisempää toki olisi maksaa rahaa jollekin globaalille kodintekstiilifirmalle jolta voisi ostaa koneella tai kiinalaislapsien tekemänä vähän halvempia peitteitä.

Designtyöstä 127 euroa ei ole paljoa, eikä se varsinkaan ole paljon hyvälaatuisesta tekstiilistä. Olen tienannut kädentöistäni rahaa toista vuosikymmentä ja tämä on ollut ehkä masentavin päivä olla se käsityöläinen joka tekee joulumyyntiin koruja. Joka ikisestä tuutista olen saanut lukea kuinka hirvittävää riistoa on pyytää 127 euroa peitosta. Kun peittoja, muovisia koneella tehtyjä tosin, saa Prisman alesta kolmella eurolla. Ja hemtexissäkin on niitä viidelläkympillä. Jos jokunenkin kommentti jossa on tarjouduttu tekemään sama 120 eurolla on osunut vastaan. En pidä pelkkää hintaa järin hyvänä mittarina millekään, erityisesti en laadulle enkä eettisyydelle. Kolmen euron peittojen takana on todennäköisesti kiinalainen massatuotanto.

Linkitän tähän nyt jotain järkyttävää mutta haluan ensin varoittaa. Jos olet erityisen herkkä ÄLÄ klikkaa seuraavaa linkkiä.

Halpatyövoimalla ei ole ainoastaan vaikutuksia ihmisten palkkaan ja elämään. Se myös saastuttaa ympäristöä järkyttävin tavoin.

Jos iltapäivälehtien kuviin on uskominen eduskunnan peitot on tehty villalangoin, kantattu ja kudottu. On vaikea arvella aikaa mitä yksittäisen peiton tekemiseen on mennyt, mutta ilman tarvikkeitakin on ihan hyvä kysymys montako tuntia suostuisi tekemään töitä 127 eurolla niin että maksaisi siitä myös veronsa? Tarvikehinta, tietenkin, tulee vähentää tuosta 127 eurosta ja alvi myös. Eipä sitä pottia enää olekaan niin moneksi tunniksi jaettavissa.

****
Edit 10.11 : sain tarkempaa tietoa vilttien materiaalista.
"Peitot ovat 80% merseroitua puuvillaa, lämmittävä villa on rakennettu kerrosten väliin kankaan rakenteeseen, kanttaus muotoutuu samoin kankaan rakenteeseen, jotta päärmäys on saatu kauniiksi."

127 euroa ei kuulosta kalliilta enää. Ei todellakaan.
****

Kuten jo tossa aiemmin sanoin kysymys siitä hankitaanko ylipäätään torkkupeittoja työsuhde-etuna on validi kysymys. Sensijaan tämä nurina kädentaidon hinnasta vaikuttaa ihan rehellisesti sanoen masentavalta näin käsityöläisnäkökulmasta. Kärjistäen osan viesteistä ydin tuntuu olevan että käsityöläisen palkka on suoraa pois asunnottomilta. On aidosti kummallista kuinka kädentaidot ovat osalle ihmisistä edelleenkin ylenpalttisuuteen viittaavaa turhuutta vaikka samaan aikaan samat ihmiset nielevät sekuntiakaan miettimättä sen, että pienelle urheilijaeliitille subventoidaan kymmeniä miljoonia rahaa kaikenlaisina tukiaisina. Sensijaan kädentöihin kohdennetut muutaman kyppitonnin hankintaostot aiheuttavat samalle porukalle valtakunnallisen kriisin.

En voi myöskään olla miettimättä mikä osa tästä valituksesta on siinä, että kyse on naisten tekemistä tuotteista eikä miesten "tärkeistä asioista". En ole hirveämmin nähnyt urputusta siitä, että aikalailla rutiinisti meidän yhteisillä rahoillamme hankitaan tonnin työtuoleja tai viidensadan kirjahyllyjä. Tottakai koko eduskunta voitaisiin työntää Jakomäkeen bunkkeriin kierrätyskeskuksesta hankituin huonekaluin jos niikseen tulee mutta se söisi koko maan uskottavuutta jos ylimmän päätöksenteon arvovaltaa osoitettaisiin siten. Sensijaan edustustilaisuuksiin hankitaan pitopalveluruokaa ja edustustiloihin arvokalusteita ja tekstiileitä.

Niin kateellinen kuin ajoittain olenkin niin tästä en kateelliseksi tullut. Onnea ja menestystä urallesi Katja Huhmarkangas. Valitettavasti en löytänyt sinulle toimivia yritysnettisivuja mutta toivon, että ekosurffatessasi tiputat linkin itseesi kommenteihin. Olet kaiken sen mainonnan arvoinen mitä tällä tapauksella sait.

Maanantainillini taksiseikkailustani jatkuu:

Taksitarkastajan spostiin lähettämääni reklamaatioon vastasi TaksiData Oy:n tiedottaja (o.O). Vastauksessa todetaan näin:

Hei,

kiitos yhteydenpidostanne.

Tapahtumakuvauksenne perusteella ei nyt vaikuta ihan siltä, että koko tilanne ja se, että jouduitte odottamaan kauan kyytiä, olisi ollut puhtaasti taksinkuljettajan syytä. Aamulla tuohon aikaan on ollut takseissa ruuhkaa, kuten lähes aina arkiaamuisin kello 8 ja 9 välillä. Siksi ensimmäiseen tilaukseenne ei heti löytynyt vapaata taksia. Teitte tilauksenne kello 8.13. Viikin alueella ei ollut tuolloin yhtään vapaata taksia ja lopulta ensimmäinen vapaa taksi (915) kuittasi tilauksenne kello 8.21 Myllypuron alueelta. Taksin ajoaika Viikkiin kesti noin seitsemän minuuttia eli auto oli paikalla kello 8.30. Tähän siis kului ensimmäinen 15 minuuttia, jonka jälkeen taksi ajoi siis viemärikaivon kuoppaan.

Toinen taksintilauksenne tehtiin kello 8.39. Tähän tilaukseen löytyi vapaa taksi Pihlajamäen alueelta kello 8.41 ja järjestelmämme mukaan taksi oli paikalla kello 8.47.

Faktisesti en sinäänsä ihmetellyt taksin tuloa, mutta kun sitä odottaa kahteen otteeseen niin on kieltämättä kipeänä jonkinverran eri asia kuin terveenä ja muutenvaan.

Toki ihmettelemme, miksi kuljettaja ei voinut tilata Teille uutta taksia huomatessaan olevansa estynyt hoitamasta kyytiä loppuun asti. Se, että hän ei ottanut Teitä enää kyytiin päästessään irti kaivosta, on kyllä aivan ymmärrettävää, koska tämä uusi tilaamanne taksihan olisi muutoin tullut paikalle aivan turhaan.

Minusta taas ei ole ymmärrettävää että taksinkuljettaja ei olisi voinut edes yrittää peruttaa jo tilattua taksia.

Laitamme palautteenne hyvityspyyntöineen edelleen taksin 915 liikenteestä vastaavalle henkilölle, joka on siis kuljettajan työnantaja. Pyydämme myös selvityksen kuljettajalta, miksi hän ei asiakkaan pyynnöstä huolimatta tilannut uutta taksia paikalle.

Olemme erittäin pahoillamme tapauksesta ja Teille aiheutuneesta viivästyksestä johtuen kuljettajan epäonnistuneesta ajovalinnasta. Tiedoksenne vielä, että tekstiviestitilauksen hinta on 1,70 euroa per lähetetty viesti.

Hinnan olin tosiaan katsonut väärin. Jään odottelemaan jatkoa.

Olin vaihteeksi menossa kättärille tänään - leikkauksen jälkitautina sain inhan hematooman ja tulehduksen jonka takia jouduin vaihteeksi tarkastuskäynnille. Sanoinko jo että sekä seisominen että istuminen sattuu?

Tilasin taksin tekstarilla (1.90 euroa + pvm) ja se kuitattiin vasta kymmenen minuutin päästä poimituksi tilaukseksi. Siihen kun auto saapui meni vielä kymmenen minuuttia. Istuin taksiin, sanoin osoitteen ja kuski päätti kääntää autonsa tien perällä onnistuen tiputtamaan oikean eturenkaan jäältä viemärikaivon kuoppaan. Siis sen ainoan viemärikaivon mitä kunnanmiehet suuressa viisaudessaan ovat tältä 2%:n kaltevuudella olevalta kadulta jättäneet auki.



No, kuski sitten totesi ettei auto lähde mihinkään, että tällä taksilla et pääse mihinkään. Pyysin tilaamaan mulle uuden taksin jolloin kuskilla oli otsaa valehdella että hän ei muka pääsisi puhelimella taksikeskukseen läpi koska taksikeskus ei vastaa. Että näin. No, tilasin uuden tekstaritaksin ja sitä sitten jäin odottelemaan 20 metrin päähän. Sillä välin taksikuski sai naapurilta lainattua työkaluja joilla madalsi jään kynnystä ja sai autonsa irti. Kysyin voisiko hän nyt sitten ottaa mut kyytiin (olin siis jo parikymmentä minuuttia viettänyt pihalla) mutta koska olin tilannut uuden taksin totesi kuski että ei hän minua ota kyytiin ja että ei tämä ollut hänen vikansa ja ajoi pois.

30 minuutin seisominen oikeasti sairaana oli lievästi sanoen aika rankkaa eikä taksikuskin asenne sitä kyllä yhtään helpottanut.

Taksitarkastajalle olen sähköpostilla toimittanut tämän samaisen tekstin korvauspyynnön kera. En siksi, että häviämäni summa rahaa (2,5 euroa) sinäänsä olisi niin iso vaan koska nämä samaiset ammattiveijarit - kuten mulle naamakirjassa parikin totesi - kuljettavat myös vammaisia ja vanhuksia jotka usein eivät jaksa valittaa.

On perjantai mutta nillityttää, niinpä;

-

Parin viimepäivän ajan blogissani on viuhunut deletenäppäin kommenttilootan suhteen urakalla. Lauma verenhimoisia mammoja on innostunut yrittämään kommentoida vanhaa kirjoitustani Anneli Auerista. En ymmärrä tämän naisporukan logiikkaa tulla maanisina riehumaan mun blogiini tapahtuneen takia. Pahimmat tapaukset tuntuvat ip-osotteista päätellen olevan aivan vimmaisia ja kirjoittavat useita kommentteja. Ymmärrän sinäänsä pettyneen ja ahdistuneen fiiliksen, perhis, mammadietti ja kotiäitinet ovat monille olleet tärkeitä henkireikiä monotonisen arjen keskellä ja nyt siltä kaikelta on sekä mennyt pohja että osin artikkelit joista on voimaa ammennettu osottautuvat vain tarinoiksi ilman todenperää. Inha tunne on varmasti aika kova ja käytöksestä päätellen se aidosti järkyttää joitakuita.

Minä en ole vahingoniloinen tapahtuneesta. En myöskään kauhistunut. Ihminen on hirveä otus - ja selvästi tänne kommentoivan lauman käytös osoittaa että jokunen näistäkin vaahtoturvista tiukan paikan tullen todennäköisesti menisi paljon pidemmällekin käytöksessään kun anonillittäisi netissä.
En silti hittovie ymmärrä miksi se pitää kaataa mun niskaani ja tähän blogiin.

-

Nillinnallin Matti Vanhanen ja media myös. Joskin on Ylen tilanne erikoinen lähdesuojan vuoksi niin eipä siitä paljoa poikkea pääministerinkään toiminta. Kun pääministeri ei uskaltanut haastaa Yleä oikeuteen päätti Matti Vanhanen kutsua TM:n Rakennusmaailman tarkastamaan taloansa. Tuntuu erikoiselta tämä kuvio: Matti Vanhanen ohjailee omien sanojensa mukaan Pääministeriä (tai ainakin puhuu pääministeristä passiivissa) ja pääministeri taas ohjaa eduskuntaa lainsäätäjän roolissa. Matti Vanhanen ei kuitenkaan oman käytöksensä perusteella usko että maassamme oikeus toimii. Tämä jos mikä on mielestäni huolestuttava signaali kansalaisille: pääministerin mielestä oikeus on turha laitos.

STT jo kieltäytyi tuomarinroolista asiassa, mutta Yhtyneissä Kuvalehdissä oletettavasti laskettiin kassakoneen kilinää kun tarjous otettiin vastaan. Toivottavasti jostain löytyy sekin taho joka tutkii onko Rakennusmaailma miten riippumaton media tässä asiassa - löytyykö vanhoja golfkaveruuksia ja millaiset ovat olleet Keskustan mainosmäärät ao. julkaisuissa. Ja kuinka paljon Yhtyneillä on ollut taulu- ja patsaskauppoja...

**

Lienee vihdoin aika painua pois koneelta tekemään jotain vähän tuottavampaakin. Ja jos sää tällaisena pysyy niin sitten iltapäivällä pihalle hetkeksi. Jos nyt ei muuta niin tähän aikaan vuodesta ne hetket kun valoa on ovat värikkäitä ja kauniita. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti nyt kun vielä jaksaa ulkona olla. Marraskuun loskassa sitä tuskin tulee paljoa tehtyä.

Mieheni kutsuu elämäntapaohjelmiksi kaikkia sellaisia ohjelmaprojekteja joita käyttääkseen tarvitsee vaan "sisäistää" ohjelman logiikka ja hyväksyä sen rajoitteet ja sen jälkeen assimiloitua ohjelman käyttäjäksi.

Juu.

Mä en nyt aijo sanoa mitään rumempaa Drupalista kuin sen, että sen kuvien käsittelytapa on täysin hanurista ja se on syvältä ja poikittain monissa muissakin suhteissa. rm *

No sit on kans toi phpbb jonka virallista kolmosversiota odotan mielenkiinnolla. Testausten perusteella sekin on hankala elämäntapasofta, mutta onpahan siinä sitten ainakin joitain nykyisessä alustassa olevia ongelmia saatu ratkaistua. Nähtäväksi jää mikä määrä elämäntapaa on siinä samassa tullut lisää.

Facebookin käyttöliittymä on sekin varsin tuubaa. Monet kilkkeet jotka olisi noin teoriassa kivoja tuppaavat kasvattamaan sivua tauhkaiseksi puuroksi. Osa kivoimmista kilkkeistä ei toimi ellei niille mene erilliselle sivulle. Luulen että friends pad saa kyytiä ihan just nyt. Facebook on myös vuosien tauon jälkeen tuonut kiertokirjeet takaisin mun elämään. Erityisen nannaa on nää "jos et lähetä tätä takaisin niin sä et oo oikeasti mun ystävä"- kirjeet. Diggasin niitä jo lapsenakin ihan kympillä heti niiden "lähetä tämä kymmenelle kaverillesi tai saat märkäruven"- kirjeitä.

Mamboa olen Viikki-Seuran puitteissa joutunut käyttämään pidempään. Melkoinen elämäntapasofta sekin. Ja saman sukulainen on Joomla joka tuossa eilen tuli asennettua paikkaan x sivustoa y varten. Joomlan kunniaksi on sanottava se, että vaikka se on varsin elämäntapapainotteinen ajattelumalliltaan se kuitenkin näyttäisi perusjutuissa toimivan tunnin tutustumisella jotenkin, mutta en ole vielä edes uskaltanut alkaa leikkiä templaten tai yhtään muutoinkaan vaativampien ideoiden kanssa.

Kaikenkaikkiaan näihin elämäntapasoftiin menee ihan määrättömästi aika, energiaa ja kärsivällisyyttä. Silloin kun joskus aloin käyttää tietokoneita se helpotti joidenkin asioiden tekemistä. Niinkuin tekstin käsittelyä ja kirjanpidon pitämistä. Nyttemmin tuntuu, että aina kun jotain pitäisi isommin tehdä tai tiedottaa tulee aina vastaan uusi sovellus jonka mukana pitäisi niellä myös sen sisältämä ajattelumalli. Kaikki kunnia erilaisuudelle ja sateenkaariyhteiskunnalle, mutta joskus tuntuu että tietokoneohjelmia kehittävät ihmiset ovat järjestäen ihmisiä, joille ei ole mikään ongelma muistaa että sivun A asetuksiin vaikuttavat myös komponentit 1-400 randomjärjestyksessä. Globaalit muuttujat on näppäriä vasta siinä vaiheessa kun on sisäistänyt mikä globaali muuttuja milloinkin jossain on viturallaan. Sitä ennen ne tuntuvat lähinnä rasitteelta.

Ainoa toimiva elämäntapasofta mikä on vastaan osunut on Settis. Se syö yleensä lähinnä vain aikaa - jota muutoinkaan ei ole liikaa

Hyv on, tänään nillitetään käsityöblogeista kun se taas kerran on tapetilla. Varoitus: tämä ei varmasti ole kaikista hauskaa, eikä tämä nyt kohdennu yhteenkään yksittäiseen kirjoittajaan eikä blogikriitikkoon.

1. Säännönlaatijat. "Käsityöblogissa pitää / ei pidä olla seuraavaa sisältöä" ja "mä en sit yhtään jaksa sellaisia neuleblogeja" ja "tylsää kun tyypit sotkee hyvään käsityöblogiin sitä tylsää arkielämäänsä"- tyyppiset valitukset. Blogi on joka ikisen henkilökohtainen areena jota ei ole pakko lukea jos ei tykkää. Sensijaan se, että ottaa oikein asiakseen valittaa ja määritellä muiden kirjoittamat blogit "oikeisiin" ja "vääriin" herättää mussa aina jonkinverran ihmetystä. Oli se sitten nörttiblogaaja joka vinkuu kauheista neuleblogeista tai neuleblogaaja joka vitisee epäortodoksisista käsityöblogeista tms. Ei kenenkään ole pakko lukea lehdestäkään joka ikistä juttua, mutta blogaajien keskuudessa osa tuntuu suhtautuvan blogeihin siten, että jos joka juttu ei itseä viihdytä ja stimuloi, blogi on "huono". Jotenkin tämä blog-survivor osin myös surettaa.

2. Herneet nenässä jos joku ei tykkää pitsisukista. Neuleblogaajat lienee kaikki paria poikkeusta lukuunottamatta aikuisia ihmisiä, mutta armias jos joku julkisesti tunnustaa ettei esmes pidä pitsisukista/ fair islesta / pääkalloneuleista / slipovereista niin jo joku ottaa tämän henkilökohtaisena kommenttina omista töistään. Kun neulojia on noin giljoona on takuuvarmasti aina joku joka kokee kaiken arvostelun tyyliä kohtaan kohdistuvan itseensä ja juuri männäpäivinä päivittämäänsä kuvaan tälläisestä työstä. Pakko sanoa: kaikki ei tykkää kaikesta, sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisena loukkauksena edes silloin jos "Minna the neulequeen" ei tykkää virkatuista pitsikukista. Todennäköisesti "Minna the neuleking" tykkää kuitenkin muista käsityöntekijöistä eikä yritä mielipiteen ilmaisulla sanoa samalla, että tyypit jotka neuloo pitsisukkia olisivat huonompia.Ylipäätään tämä ei ole kilpailu jossa eniten suosiopisteitä yleisöltä saanut voittaa levytyssopimuksen ja vuoden keikat Rovaniemeltä Roskildeen.

3.Sisäpiiri ja sen harmittelu. Oikeasti hämmentävää (siis muissakin harrastuksissa tai laumakokoonpanoissa) on se, että erityisesti ne jotka jättäytyvät kaiken ulkopuolelle ovat eniten kateellisia imaginäärisestä sisäpiiristä joka ulkoapäin näyttäytyy kiinteltä poissulkevalta joukolta ihmisiä. Pakko nyt ihan itse todeta tästä neulonnan sisäpiiristä, että vaikka notkunkin neulekanavalla ja Hgin neulontatapaamisissa olen itse omasta mielestäni osa joukkoa johon en kuitenkaan koe kiinteästi kuuluvani. En itseasiassa koe minkään osan porukkaa tai keidenkään tiettyjen ihmisten olevan "the sisäpiiri" vaan pikemminkin näen, että samankaltaiset harrasteet ajaa ihmisiä useasti yhteen jossa väistämättä myös tutustuu joihinkin "ihan oikeasti". En mä edelleenkään tiedä kaikkien neuletapaamisissa olevien ihmisten elämästä muuta kuin sen, mitä ne blogiinsa kirjoittaa ja mitä ne neuloo. Totta, olen oikeasti saanut myös ystäviä tuolta mutta se on ollut pitkälti kiinni myös siitä, että on halunnut oikeasti tutustua itse ihmisiin. Ymmärrän kyllä kynnyksen tulla ensikertaa rehvakkalta vaikuttavan akkalauman neulemiittiin, mutta neuletapaamisissa on uudet otettu vastaan varsin kiitollisuudella. Tilaa on ja tervetullut on vaikka kieltämättä porukka puhuukin paljon ja toistensa päälle. Ikupäivänä en olis tutustunut pariinkaan mahtityyppiin muutoin - hitto, meidän muut yhteiset harrastukset on suurinpiirtein joukkoliikenteen käyttäminen Ja jokainenhan tietää mitä uusille neuleblogeille blogilistalla käy? Jepjep. Mukaan pääsee kyllä jos vain tulee.

4.Tää mun originaali malli. Erityisesti korublogit ovat viimekuukausina kunnostautuneet riitelemään siitä, kuka nyt ensinnä on keksinyt ripustaa tietynlaiset helmet tietynlaiseen jonoon. Aika vähän maailmassa on täysin uniikkeja käsitöitä eikä käsitöiden ideana ylipäätään ole olla originaaleja luomuksia. Jossain kohtaa meillekin on rantautunut USAsta tämä ajattelumalli jossa jokainen luova ihminen on taitelija. Ei tarvitse olla: käsityö on taitolaji, idealaji ja tekniikkalaji. Taitojen kehittyessä myös kyky soveltaa oppimaansa uusilla tavoilla kehittyy. Oikeasti teknisiä tapoja toteuttaa samasta kasasta tavaraa jotain päälle puettavaa on useita mutta silti melko rajallinen määrä. Todella harvoin oikeasti näkee aidosti uniikkeja töitä, monestikin upeita, ihania, hienoja, täydellisiä. Useimpien korujen esikuvat ovat meille kaikille tuttuja kun yhteys tajutaan. Ei nyt tarvitse penkoa edes historiaa Etruskeista Egyptiin vaan esikuvia löytyy paljon lähempääkin. Näemme jokainen päivittäin niin töllössä, mainoksissa kuin vaikkapa nettiä surffatessamme koruja ja vaatteita, joita myös itse kopioimme, varioimme ja ideoimme eteenpäin. Osittain tarkoituksella, mutta hyvin pitkälle vielä enemmän tiedostamatta. Tottakai törkeitä plagiaattejakin tehdään, mutta suurin osa haloosta kädentaitoblogeissa niin meillä kuin ulkomaillakin tuntuu pohjimmiltaan olevan omaa epävarmuutta asemasta lauman jäsenenä.

5. Varkaat. Aika harvoin käsityöblogeissa tylysti kopioidaan toisilta (tunnetuilta) käsityöntekijöiltä kuvia tai malleja, mutta sensijaan lehdistä ja kirjoista julkaistaan materiaalia aika surutta. Aika monelta on myös jäänyt alkeetkin tekijänoikeuksista lukematta ennenkuin omat sivut täytetään Disneyn hahmoilla yms. Muutamat käsityöblogaajat ottavat lehtikuvasta kuvan digikameralla ja rajaavat sen siten, että se näyttää heidän omalta kuvaltaan ja keräävät sitten kehuja hienoista kuvistaan. Jotkut skannailevat lehdistä ohjeita ja julkaisevat niitä blogeissaan. Toisten nettisivuilta saatetaan myös kopioida kuvia omaan blogiin siten, että ne oikeasti latautuvat toisilta sivuilta vieden myös samalla toisten kaistaa. Onpa nyt nähty sekin käsityöblogi joka oli tehty kokonaan toisten netistä kootuilla kuvilla ilmeisesti googlemainontaa kerämään. Kokonaisuudessaanhan tekijänoikeus ei ole mitenkään selkeä ja yksioikoinen juttu ja tulkintakysymyksiä on miljoona auki, mutta perusasiat ovat aika selkeitä. Se, että kaikki tekevät jotain ja se parantaa blogilistasijoitusta ei kuitenkaan riitä muuttamaan varastamista oikeaksi.

Helsingin sanomilla on meneillään läskikapina jonka tarkoituksena on ilmeisesti pyrkiä kansanvalistamaan ylipainoista Suomenmaata. Ideana hyvä ja kannatettava. Mutta.

Tehostaaksensa valistusta Hesari on avannut sivuilleen keskusteluketjun, jossa voi nimellä mainiten haastaa kanssaihmisiä laihduttamaan. Haasteesta Helsingin Sanomat kirjoittaa näin:

"Helsingin Sanomien läskikapina innostaa ihmisiä laihtumaan. Voit osallistua kapinaan haastamalla mukaan myös ystäviäsi, sukulaisia tai kanssaihmisiä esimerkiksi työpaikalta, urheiluseurasta tai kotikaupungista. Yksittäisten ihmisten lisäksi myös yhteisöt voivat heittää haasteita kilonkevennys talkoisiin. "

Ketjussa sitten Meriläisen Reetta ja Hyssälän Liisa osoittelevat nimeltä omasta mielestään laihdutusta tarvitsevia henkilöitä.
Liisan ja Reetan olisi molempien syytä katsahtaa peiliin ja miettiä, haluaisivatko että heidän puutteistaan julkisesti nimellä osoitellen huomauteltaisiin? Innostaisiko se heitä todellakin muuttumaan vai olisiko se vain nöyryyttävää, ahdistavaa ja painostavaa?

Mitä seuraavaksi, lähteekö Hesari kampanjoimaan "lopeta tupakointi", "älä juopottele" tai "älä petä kumppaniasi"kampanjoilla joissa myös julkisesti nimellä mainiten puututtaisiin ihmisten henkilökohtaisiin asioihin?

Muokkaus: Tulipa mieleen vielä sekin, kuinka laillista tuollainen ihmisten nimien painaminen julkimediassa tälläisissä yhteyksissä on. Osaako kukaan sanoa?

Disclamer: Olen ollut useampia vuosia ylipainoinen. Viimeisen 8 kk aikana olen laihtunut yli 15 kg tekemättä juuri minkäänlaista elämäntaparemonttia. Miten se on mahdollista? Se on mahdollista silloin kun ylipaino aiheutuu fyysisestä sairaudesta joka saadaan vuosien jälkeen parantumaan. Nyt kun en laihduta laihdun: aikaisemmin kun laihdutin tulin vain sairaammaksi.

Tänään nillitän vaarallisista kädentaito-ohjeista (kadotettuani jo yhden puoliksi kirjoitetun polkkauksen olen muuten aika nillittävässä vireessä...)

1. TULI. Kaikkihan tietävät että tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Siitäkin huolimatta tuhansissa lastentarhoissa tehdään tänäkin vuonna pilttipurkeista tuikkulyhtyjä jotka palotarkastajaltani saaman tiedon mukaan ovat äärimmäisen vaarallisia tuikkujen kanssa käytettäessä. Tuikkukynttilöiden tiedetään leimahtavan jo silloinkin kun niitä käytetään ohjeiden mukaan (palamattomalla alustalla ilmavassa astiassa vähintään 5 cm. etäisyydellä toisesta tuikusta). Kotivinkin kannessa tuikkujen pinnalle oli vielä virkattu/solmittu jotain salomonin solmuilta näyttävää mohairia. Paloturvallista? Ei tosiaan. Suuri Käsityölehti taas ohjeisti päällystämään kynttilälyhtyjä huovalla, Moda kultaisella paperilla.

Kädentaitomessuilla viimeviikonloppuna oli joku Darwin esitellyt kuinka kynttilöihin voi decoupage lakalla kiinnittää vaikkapa kakkupapereita ja suhtautunut menetelmän paloturvallisuuskyselyihin lähinnä pilkallisesti. Samaa tulenpalavaa linjaa edustavat myös useitten eri lehtien kynttilämansettiohjeet joissa kynttilämansetti tehdään toinen toistaan paloherkimmistä materiaaleista ja sitten kuvataan kimmeltävässä täystulessa studiossa jossa sekä valomies, kuvaaja ja vähintään kuvausassistentti herkeämättä sitä tuijottavat. Oikeaoppisestihan palavista materiaaleista tehdyt mansetit pitää poistaa ennen kynttilän sytyttämistä, mutta eipä tätä juuri kukaan tiedä koska sitä ei koskaan missään näe.

En voi lakata hämmästelemästä näitä lehtiä jotka vuodesta toiseen saman numeron sivuilla julkaisevat jokavuotisen paloturvatiedotteen ja sitten ohjeistavat lukijoitaan tekemään moninverroin vaarallisempia virityksiä kuin konsaan myyntiin saisi laittaa.
(Lisätietoa paloturvasta esim. täältä, täältä ja täältä. )

2. SÄHKÖ. Useissa telkkariohjelmissa on viimeaikoina tehty roinasta valaisimia paljoa piittaamatta sellaisista pikkuasioista kuin sähköjohdon maadutus tahi vedonpoistaja. Valaisimia on tehty vieläpä pääasiallisesti sähköä johtavista metalleista. Sähkötarvikeosia on jopa osteltu käytettynä ja telkkarikuvassa silminnähden vioittunut pistoke on vain tyynen rauhallisesti ruuvailtu takaisin lamppuun pahemmin kytkennöissä huolta pitämättä.

Sähkö ei ainoastaan aiheuta sydäreitä vaan myös tulipaloja. Jos ei tiedä mitä tekee, voi etsiä neuvoja esim. täältä tai sitten vain oikeasti käyttää sähköalan ammattilaisia johtojen kytkentään.

3. RUOKA-ASTIAT SOPIMATTOMISTA MATERIAALEISTA. Jatkuvasti törmään lehdissä ohjeisiin joissa materiaaleja jotka eivät ole elintarvikekelpoisia askarrellaan paskarrellaan ruokailuvälineiden kahvoihin tai jopa astioiksi. Askartelumassoista ei voi tehdä lautasia eikä akryyli- tai öljymaali sovellu ruokailuvälineiden koristeluun. Lasien reunojen koristaminen hileliimalla ei ole hyvä idea eikä venelakalla lakattu paperimassa oikeasti ole salaattikulhoksi kelvollinen. Tätä ongelmaa ylläpitävät myös kädentaitajat jotka eivät ota selvää materiaaleistaan vaan tekevät mitä mieleen juolahtaa ajatuksella, että jos se "kestää" sen on oltava ok.

Jokainen joka haluaa tietää mitä yleisimmin myynnissä olevat aineet ovat syöneet voi helposti löytää jenkkien Material Safety Data Sheeteistä pohjatietoa. Googlettamalla tuotemerkkiä ja MSDS sanaa löytää yleensä melko nopeasti jotain osviittaa mahdollisista eduista ja haitoista.

4. VAUVATARVIKKEET. Olen jo aikaisemminkin nillittänyt tästä mutta en lakkaa vaahtoamasta. Isommat osaavat jo puolustaa henkeään ja terveyttään mutta vauvat eivät. Siitä huolimatta vauvojen ohjeissa on toistuvasti käsittömiä pitkiä naruja ja henkitorveen ylettyviä kaistaleita. Vauvan lelujen ohjeissa harvoin puhutaan kankaan pesemisestä ennen ompelua vaikka kankaat yleensä käsitellään kaikenlaisilla tuholaismyrkyillä varastointivaiheessa. Irtoavia nappeja yms. koristeita ei luulisi kenenkään enää lastenvaatteisiin ja leluihin laittavan vaan niinpä näitäkin näkee säännöllisesti lehtien ohjeissa.

Ensimmäisen (ja miksei joskus viidennenkin) lapsen äiti voi olla niin sumussa ettei tajua ajatella realistisia vaaroja kun kaikki olemattomat möröt heittelevät hormoonihäränpyllyä päässä. Ylihysteeriseksi ei lastenkaan kanssa tarvitse ryhtyä, mutta huomioitavan suuri osa lehdissä olevista ohjeista ei täyttäisi myytäville leluille ja vaatteille asetettuja standardeja.

5. TYÖSKENTELYTURVALLISUUS. Porataan pitkät hiukset auki ja hihat hulmuten. Hitsataan ilman suojalaseja (esim. aurinkolaseilla!). Kaadetaan syövyttäviä aineita viemääriin. Käytetään hengityselimille vaarallisia aineita ilman nassea. Käytetään metalliporakonetta ilman silmäsuojaimia. Käytetään maailinpoistoaineita paljain käsin. Käytetään hioma/kiillotuskonetta tilassa josta palat sinkoaa jonkun toisen reviirille käsistä irrotessaan. Jne.

Tiedän kyllä että kaasunaamarissa ja suojalaseissa kukaan nainen ei näytä chanelin kyyhkyltä, mutta jos ollaan tilanteessa näyttämässä mallia sitä mallia pitäisi näyttää. Ja jos purkin kyljessä lukee ettei tuotetta saa käyttää sisätiloissa ja että se vaatii voimakkaan tuuletuksen se myös lähes aina todellakin tarkoittaa sitä.

Ps. Tätä kirjottaessani sain viestin että Ulla on ilmestynyt taas. Kiitos ihmiset, hienoa että vapaaehtoistyönä tehdään jotain näin upeaa. K-18 neulontaextraa odotellessa

Maanantainilli seitsemässä hieman nillitystä kommunikaatiosta joka on (aina) yhtä hankalaa.

1. AINA. Miksi sä aina jätät nää vaatteet tänne? Miksi täällä on aina kylmä? Tää menee aina käteen. Miksi sä aina kiellät mua pomppimasta sohvalla? Kun nainen sanoo aina, se tarkoittaa yleensä "häiritsevän usein". Oikea vastaus ei ole eritellä kuinka tiistaina ja viimekuussa asiat oli paremmin. Jo pienet tyttölapset oppivat sanomaan aina. AINA tätä ruokaa, AINA mun täytyy.

2. MULLA ON KIIRE. Ihmiset joiden ensimmäinen lause puhelun alkuun on häiritsevän usein (huom: ei siis aina) kiire. Pitää ihan just mennä. Mulla alkaa palaveri vartin päästä. Emmä ehdi nyt, täytyy kattoa salkkarit. Nyt on vähän paha vaihe. Töksähtävän rajallisuuden viestinä on usein "mulla ei ole aikaa sulle, sä häiritset, mene pois". Miksi ei totaalitorjunnan sijasta voisi sanoa : et häirise, on mulla vartti sulle aikaa. Aina mä sulle muutaman minuutin pihistän. Kiva kuulla sun ääntä, nyt on tilanne, saanko soittaa sulle myöhemmin?

3. IHAN KIVA. Toi sun tukkas on ihan kiva. Ihan kiva toi mun uus duuni. Ihan kivat noi sun uudet nettisivut. Ihan kiva juttu. Kun ei viitsi keskittyä ja kiinostua voi sanoa ihan kiva. Ihan kivalla pääsee sosiaalisesti sallitusti yli tilanteiden, joissa pitäisi ottaa kantaa mutta ei (oikeasti) kiinnosta. Ihan kiva elämä voi olla joitain aivan karmeaa tai ihan oikeasti aika kivaa. Mutta ajan kanssa ihan kivaan leipiintyy. Koskahan tämän blogin nimi muuttuisi?

4. OIKEESTI. Siis aikuisten oikeesti mä olen ihan nolo. Oikeasti kamala juttu. Mistä tää oikeesti oikeesti tulee? Joka toinen (oikeesti) tehostaa nykyään sanomaansa korostamalla sitä O-sanalla. Laskin tässä taannoin yhden virallisenpuoleisen kokouksen (10+ lähinnä yli 40 vuotiasta ihmistä) aikana lausutut oikeasti- sanat. Kolmekymmentä reilussa tunnissa. Lähes yhtä rasittava niinku totanoin. Aaaarght - millä tästä pääsisi itse eroon!

5.(tyhjä katse, hiljaisuus). Ehkä olen liian ekstrovertti ymmärtääkseni ihmisiä jotka eivät keskustellessa edes nyökkää toisen puheille. Jotka puhelimessa kuuntelevat hiirenhiljaa niin, että täytyy epäillä linjavikaa. Vaikeneminen voi olla kultaa mutta jos toiselta ei saa mitään palautetta, mistä voi edes tietää että tämä kuuntelee?

Viime viikolla maanantainilli jäi ajanpuutteen ja yleisen uupumisen vuoksi. Viikko oli kaikenkaikkiaan aika kamala.

Mutta koska tätä teoriaa siitä, että "tarkkaan suunniteltu ja valittu nillittäminen helpottaa olemista muutoin" ei voida testata vain pelkällä sattumalla ja oikkusilla, tämän viikon maanantainillin jätän väliin tarkoituksella. Jos teoria toimii mulla viimeistään keskiviikkona poksahtaa suonistossa ja pitää päästä kirjoittamaan pahantuulisia viestejä.

Viimeviikon polkkauksista tosin olisi voinut päätellä että niin pääsi käymään ihan maanantainillin puuttumisen takia - mikä ei kylläkään pidä paikkansa sillä samalle viikolle vaan kasautui paljon sitä itseään ja maailmassa tuli paljon "ratkaisuja" jo pitkään kesken olleille asioille.

Ja asiasta sitten lapsiin: lupasin Unikolle joskus aiemmin syksyllä että haen tytön pulkalla heti ensilumien aikaan puolipäivähoidosta. Ihan ensimmäinen lumimyräkkä täällä ei saanut edes asvalttia suudeltua mutta tänään tuli kymmenen senttiä pumpulia (pääasiallisesti vaakatasossa niin, että räystäättömät ikkunani olivat puoleenväliin hangessa. Kolmannessa kerroksessa).
Tänään oli siis THE pulkkapäivä. Yllättävän nopeasti meni ulkoilupuku, hanskat ja pipo päälle vaikka yleensä vetkuttelu vie suuntaan jos toiseenkin parit hermot ja säädyttömästi aikaa. Jihuu- huusi lapsi. Jihuu- jihuu-jihuu...
Se vaan menee minulta aina jotenkin selkäpiihin ja ytimeen miten voi yhden lapsen elämä olla NIIN juhlaa kymmenen minuutin pulkkamatkan takia.

Esikolla taas kiertää luokassa nalle jolla on matkassansa mukana mm. päiväkirja. Viimeviikolla autoin neitiä neulomaan nallelle kaulahuivin. Neiti neuloi muuten ihan itse, minä vain loin ja päättelin silmukat ja kuuntelin kiukuttelua tosi vaikeista lankatupsuista ja pudonneista satunnaissilmukoista. Neuloin samalla pipon* nallelle, mutta annettujen mittojen osoittauduttua hieman alakanttiin arvioiduksi tänään tein sitten tänään toisen pikaisen pipon nallelle. Pitäähän sitä nyt kiertolaisella talvivaatteitakin olla.
Nalle nukkuu nyt Esikon sängyssä. Siellä on kai tällähetkellä vain viitisen eri lelua, nuoremmalla on yleensä parinkymmenen pehmoeläimen armeija.

(*Ilahtunet, Ankkuli, kuullessasi että ne sinulta perityt hirv... hienot akryyli-neonvärit soveltuvat erikivasti tälläisiin projekteihin...)

Ps. Ensilumella pitäisi suudella toppatakissa ja haistella tuulta. Ei vääntää css:ää ja ahdistua pesemättömistä pyykeistä!

Luvattu maanantainilli lastenkasvatuksesta ja vanhemmuudesta joka toisinaan näyttäyttää olevan hukassa itse kullakin.

1. Kun kaupan jonossa uhmaikäinen vetää ballistiset ja saa vanhemmilta palkkioksi samanlaisen huutoraivokohtauksen on ihan pakko sanoa, että ulkoapäin on välillä huvittava seurata molempien uhmaikäisten toimintaa. Yleensäpä ei tunnu auttavan, paitsi silloin kun kyseessä on joku luova vanhempi joka heittäytyy lattialle raivoamaan ihan vain huvin ja mallin vuoksi. Seisaaltaan naama punaisena suoritettu "hiljaa tommi-einari-johanna-jennica" ei yleensä saa aikaiseksi hiljentymistä.

2. Itkevät pikkupojat joille isä tai äiti sanoo "ei noin isot pojat itke" tai "kyllä sun pitää vähän reipastua". Jos nyt joku mua nyppii muiden kasvatusperiaatteissa niin se ehdottomasti on pienten poikien tunteiden latistaminen olemattomiin. Eivät nuo lapset ikuisesti itke, mutta sen ikäisinä kun itkulla pahaa mieltä puretaan näitä voisi lohduttaa eikä tylyttää. Murh ja ärh. Ainoa lastenkasvatussynti johon en vielä ole itse päässyt sortumaan joten voinkin tästä erityispaatoksella sanoa "hyihyi"...

3. Ole hiljaa niin saat sokeria. Jokseenkin epäloogista ja hassua harjoittaa tätä piparihiljentämistä kun vähänkin ylimääräistä sokeria tunnetusti vaan aktivoi lapsia hetken päästä. Miksi lähes kaikki vanhemmat (minä mukaan lukien) sortuvat tähän ainakin toisinaan? Pahimmillaan muksu oppii että kiukuttelemalla saa karkkia.

4. Kun on imettänyt pitkään on tehnyt kaiken mitä lapsuuden ruokavalion eteen voi tehdä. Ei näin. Imetys ei suojaa ylipainolta siten, että sen jälkeen voi unohtaa kaikki muut terveysneuvot. Pitkälläkään imetyksellä ei voi kauheasti perustella sitä että lapsen ruokavalio imetyksen jälkeen koostuu lähinnä globaaleiden pikaruokaketjujen ja upporasvapaistettujen einesten linjasta. Lapsikaan ei tarvitse karkkia ja jälkiruokaa joka päivä. Kyllä ne pitkään imetetytkin lapset tarvitsevat kasviksia, tuoreravintoa yms.

5. Ihmiset jotka kannustavat omia lapsiaan tappelemaan keskenään jotta lapset "oppisivat pitämään puoliaan". Kun pennut mätkivät toisiaan astaloilla eivätkä vieressä seisojat edes yritä opettaa pikkuhirviöitä sopimaan asioita ilman fyysistä väkivaltaa. Jatkuvasti hämmennyn kaupungilla kun näen näitä äitinsä tai isänsä kannustuksella pienempää sisarusta murjovia tyyppejä kaupungilla. Ehkä perheissäkin ratkaistaan erimielisyydet nyrkeillä, mutta ihan oikeasti tuntuu pahalta katsella. (taidanpa olla kukkahattutäti tässäkin!)

6. Minun lapseni on niin paljon isompi kuin muut lapset. Vanhemmat joilla on jostain syystä käsitys että juuri heidän lapsensa ovat niitä poikkeusyksilöitä joita ei tarvitse suojella miltään. Kyllähän minun 8 kk vauvani tarvitsee jo tarhahoitoa ja leikkikavereita vaikka ei osaa kuin ryömiä ja kuolata. Meidän fiksut lapset saavat jo tarhassa väkivaltapelit ja harrypotter-dvd:t, ollaan ylpeitä siitä että lapsi osaa pelata tappamispelejä ja itkemättä pystyy katsomaan kun hämähäkit hyöllää. Kotiintuloaika kymmenenvuotiaalle on arki-iltanakin jälkeen yhdentoista. Viinaa ostetaan omalle 15 vuotiaalle kun se on jo niin vastuullinen. En oikein tiedä onko vanhemmilla oikeasti kiire päästä eroon vanhemmuudesta mutta siltä se välin näyttää kun tämmöiseen törmää isommaltikin.

Voi, näitä olis vielä lisääkin. Ehkä jatkan, ehkä en. Kommentteihin linkkejä jos nillitätte myös.