
Olen asunut Viikissä vuodesta 2001 ja toiminut kunnallispolitiikassa vuodesta 2003. Koko sen ajan olemme yrittäneet saada Viikkiin nuorisotaloa - tuloksetta. Muuttaessamme tänne nuorisotalo luvattiin valmistuvaksi 2004 mutta talo on virkamiesten ja valtuuston toimesta siirretty hamaan tulevaisuuteen jo yli vuosikymmenen ajan. Tänä aikana nuorisoa on riepoteltu pitkin kylää väliaikaisissa tiloissa mm. pienille lapsille kalustetun leikkipuiston tiloissa, koululla ja nyt vanhan apteekin pienissä tiloissa. Tämänhetkisen arvion mukaan nuorisotalo saadaan Viikkiin ehkä 2017 vaikka on kiistaton totuus, että
Nuorisomäärää kohden nuorisotilaa on täällä Vesalan kanssa suhteellisesti vähiten.

Viikissä asuu aika loistoteinejä - nuoria joilla on sanottavaa ja keinot sanoa se. Tänään Nutan Ritareiden järjestelmä teatteripolku oli nuorten itsensä ideoima ja toteuttama kertomus siitä, millaista heidän elämänsä Viikissä on. Näytelmän ideoijana on toiminut Ida Lönnqvist joka hyvin selkeästi kertoi missä täällä oikeasti mennään. Totuuksia jotka jokainen teinin äiti mielummin haluaisi sulkea jonnekin kauas pois.

Näytelmäpolun viesti oli kristallinkirkas: nuoret haluavat yhteisen, turvallisen, kokoontumispaikan jossa aikuiset valvovat ettei kukaan jää yksin tai kiusatuksi ja jossa voi oikeasti olla tuntematta olevansa jonkun toisen reviirillä. Paikan jossa on lämmin talvellakin ja jossa nuorisolaumaa ei pidetä häiriönä. Nyt Viikin nuorilla on pienet jakautuneet jengit eri kauppojen kulmilla. Kun toisia ei tunneta on konfliktien uhka kokoajan olemassa. Nuorten mukaan niin viinaa, tupakkaa kuin huumeitakin on helposti saatavilla Viikissä. Paine päihteiden käyttöön on nuorten itsensä mukaan hankala asia: jos haluaa hengailla jossain kavereiden kanssa on vaikeaa olla niin pieni kuin haluaa jos samalla ostarinkulmalla notkuvat myös ne täysi-ikäiset. Toisaalta tilojen puutteen takia nuoriso myös valtaa lasten leikkipuistoa joka - nuorten itsensä mielestä - on ymmärrettävsti pienten lasten vanhemmista pelottavaa. Rapuista on tullut pienten porukoiden nuorisotiloja joista nuoret monesti ajetaan pois huutaen.

Väliaikaisen nuorisotilan tilat ovat riittämättömät alueen tarpeeseen: tilassa on vain yksi pienehkö yleishuone sekä kaksi kymmenneliöistä ikkunatonta kopperoa. Tämänkin tilan kaupungin nuorisotoimi sulkee kesäksi koska toiminta keskitetään muutamiin lähiöihin.
Nuorisotalo saataisiin rakennettua nopeammin jos tahtotilaa löytyisi. Loppuviimeksi kyse ei ole rahasta - kuten Guggenheimista opimme 180 miljoonaakaan euroa ei ole kaupungin budjetissa ainakaan virkamiesten mielestä missään määrin iso summa koska samanhintaisia liikenneinvestointeja tehdään jatkuvasti. Kyse on siis valinnoista: kumpi on oikeasti tärkeämpää: nuoriso vai autoliikenne. Itse pidän tätä aika helppona kysymyksenä.
Nutan ritareista voi lukea lisää sekä
heidän blogistaan että liittyä
facebooktykkääjiin. Ja tätä viestiä saa levittää koska veikkaan, että monelle aikuiselle tässä kaupungissa tekisi ihan hyvää tajuta, etteivät ne kauppojen kulmilla hengaavat nuoret välttämättä ole roskasakkia vaan sitä satojen teinien porukkaa, jotka eivät vaan millään voi mahtua tilaan joka vetää maksimissaan 50 ihmistä - jos nämä istuvat sylikkäin.


Ps. Olen pyytänyt tilaisuudessa sekä kuvausluvan että luvan julkaista kuvat. Jos sattumalta olet kuvassa etkä halua sitä nettiin, pistä mulle meiliä osoitteeseen theporro at saunalahti piste fi niin otan kuvan pois!
Kommentit