FI Mielipiteitä

Ei lienee ole jäänyt selväksi, että vastustin Guggenheimin rakentamista verovaroin. Mielestäni projektissa haisi sekä "selvitystyö" että ehdotettu rahoitusmalli.

Tämän päivän Hesarin pääkirjoitus kuitenkin antaa vielä aiheen yhdelle kommenttiblogaukselle. Hesarin mukaan

Ajatus kansainväliseen Guggenheim-verkostoon kuuluvan taidemuseon perustamisesta ja rakentamisesta Helsinkiin ei koskaan saavuttanut suurta suosiota. Hanketta vastaan asettui laaja rintama. Sitä vastustivat ne, jotka vierastavat kaikkea ulkomaista, ne, jotka pelkäävät, että kaupungin peruspalveluihin tarvittavaa rahaa törsätään turhuuteen, ne, jotka vierastavat Amerikkaa ja kaikkea Amerikasta lähtöisin olevaa, sekä ne, jotka pelkäävät, että kansainvälinen taidemuseo veisi määrärahoja muilta täällä jo toimivilta museoilta ja ylipäätään suomalaiselta kuvataiteelta.

Guggenheim-projektin suurin ongelma ei suinkaan ollut brändin ulkomaalaisuus vaan se, että siinä Guggenheim- museo itse ei ollut valmis sitoutumaan millään tavoin taloudellisesti projektiin mutta samaan aikaan halusi päätäntävallan projektista. Projektin kannattavuuslaskelmat olivat Guggenheimin laatimia eikä riippumatonta selvitystä edes yritetty tehdä. Sopimus oli selkeästi Helsingille monella tavalla epäedullinen.

Helsingin Sanomat varmasti halusi Guggenheimin Helsinkiin. Kaikesta päätellen myös Guggenheim- museo edelleen on toiveikas projektin jatkon suhteen. Ja epäilemättä Guggenheimhaaveet tullaan vielä kaivamaan laatikosta esiin kunnallisvaalien jälkeen. Syksyn kunnallisvaaleista tuleekin varmasti myös kulttuurivaalit. Ja hyvä niin - näin kulttuurialan ammattilaisena olen enemmän kuin ilahtunut siitä jos keskustelemme myös kulttuurista ja sen merkityksestä Helsingin vetovoimalle.

Kuten ennenkin sanoin olen valmis toivottamaan Guggenheimin tervetulleeksi Helsinkiin kunhan se rahoitetaan muulla kuin verovaroilla. Olen jopa valmis ensimmäisten joukossa lobbaamaan tarvittavalle rakennukselle ilmaista vuokratonttia - jos hanke oikeasti ja aidosti on niin kannattava taloudellisesti kun sen puolustajat ovat esittäneet, on ihan itsestäänselvää että sillä on toteutumismahdollisuuksia myös yksityisrahalla. Mikäli projektin puolustajat aidosti uskovat projektiin sitä tulee ilman muuta edistää yksityisrahoitusmallin pohjalta. Ehkäpä Helsingin Sanomat voisi omalta osaltaan panostaa asiaan maksamalla uuden 1,2 miljoonan selvityksen siitä, miten Guggenheim-museo voitaisiin rahoittaa ilman verovaroja.

Ehkä kuitenkin tärkeämpänä kuin satojen miljoonien investoinnit koen kysymykset siitä, miten käytännössä kaupunkitilaa saadaan kulttuurikäyttöön - niin taiteelle kuin tapahtumille. Katutilan hallitsijana on tällähetkellä rakennusvirasto. Taide ja kulttuuri ei ole pelkästään rakennuksia ja megalomaanisia instituutioita. Kulttuuri - taide - tarvitsee myös muunlaista tilaa kuin vakituista näyttelytilaa. Olen jonkinverran tutustunut Chekpoint Helsinki - työryhmän ajatuksiin ja niissä on paljon mielenkiintoista ja varteenotettavaa. Silti ehkä tärkein kulttuurin este tässä kaupungissa on pienemmän mittakaavan tilojen puute: työtilojen, popup-taidenäyttelytilojen, katutapahtumien jne. Kaupungilla on paljon kiinteistöjä omistuksessaan ja osa niistä on syystä tai toisesta tyhjänä pitkiäkin aikoja. Taide- ja kulttuuritapahtumia varten ei välttämättä aina tarvita dedikoituja rakennuksia vaan kulttuuria voi - ja pitäisikin - nähdä myös vähemmän instituutionaalisissa tiloissa. Taide kuuluu kaikille eikä sen esiin tuomiseen aina tarvita miljoonia, ainoastaan kekseliäisyyttä.

Näin työläisten päivänä sananen yrittäjyydestä, kädentaitoyrittäjyydestä nimenomaisesti.

Seisoskelin viikonlopun kolme päivää messuilla joiden järjestäjä oli onnistunut mokaamaan mainonnan melkoisen totaalisesti ja jatkoi valitsemallaan linjalla myös halliopasteiden osalta. Siinä turhan hiljaista hallia katsellessa oli poikkeuksellisen paljon aikaa verkostoitua muiden kädentaitoyrittäjien kanssa ja jotain aika olennaista jäi resonoimaan ihon alle.

En minä sitä sanoiksi saa, en nyt vielä, enkä mitenkään koherentiksi tekstiksikään. Mutta kuluttajat puhuvat usein siitä, kuinka he haluavat eettisesti tuotettuja tavaroita ja laatua. Että kotimaisuus merkitsee, että kivijalkakaupoilla on merkitystä. Tosiasiallisesti suomalaiset kuitenkin jonottavat suurmarkettien kassoilla saadakseen hullunhalpoja vaatteita, kodinkoneita ja somistustavaroita joiden tietävät melkoisella varmuudella olevan tuotettu enemmän tai vähemmän epäeettisesti. Ehkä ei lapsityövoimalla, ei aina, mutta useimmiten halpatyövoimalla maissa, joiden ympäristökuormitus tappaa jatkuvasti valtavan määrän asukkaita alle viisikymppisinä ja joissa elämä on enemmän tai vähemmän kärsimystä. Osalle tämä on taloudellisesti ainoa mahdollisuus selvitä arjesta, mutta omassa tuttavapiirissä on valtava lauma keskituloisia joiden tiedän surutta kuluttavan rahojaan myös merkkivaatteisiin, laatuviineihin ja luomuruokaan. Peruskuluttajan valintoja ohjaileekin yleensä rahan lisäksi monenkirjava eettinen- ja laatustandardisto jossa toisilleen ristiriitaisia arvoja ei yleensä edes tiedosteta.

Samaan aikaan käsityöläiset puhuvat oman työnsä laadusta, eettisyydestä ja kunnon palkasta mutta kituvat todella olemattomilla tuloilla pitkien työpäivien ja jatkuvan stressin alla. Me maksamme huikeita messupöytämaksuja, nettikauppamaksuja, pankkipalvelumaksuja, eläkemaksuja, alveja yms. ja silti näyttää siltä, että ensimmäinen mistä me leikkaamme menoja on oma tuntipalkka - ei suinkaan työn laatu, taso tai malliston vaikeus. Työpäivät ovat pitkiä ja arvaamattomia eikä ihan harvinaista ole että yhteistyökumppani tuntuu vain rahastavan pieniltä yrityksiltä tekemättä omaa puoltaan diilistä. On Itellan huolinnassa makailevia tavaratullauksia, maksuissaan hidastelevia jälleenmyyjiä, varkauksia, kohonneita vakuutusmaksuja, mainontaa joka ei tuota yhtään asiakaskontaktia. Oppirahat pienyrityksissä ovat monesti suuria ja kalliita ja pahimmillaan johtavat toiminnan loppumiseen.

Käsityöläisten pitäisi olla kymmenen alan ammattilaisia. Oman työnsä lisäksi pitää osata siivota, somistaa, hoitaa kirjanpitoa, toimia verosuunnittelijana, myyjänä, markkinoijana, roudarina, valokuvaajana, mannekiinina, opettajana, tiedottajana... Jokaisella meistä on puutteita kaikenlaisessa. Useimmiten puutteet ovat niitä, mitkä vaikuttavat myös tulokseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana tuttavapiirissäni on lopettanut tusinan verran pienyrittäjiä koska toiminta ei kannata. Itse en haluaisi liittyä heidän joukkoonsa. Niinpä hain tuossa jokunen kuukausi sitten alan täsmäkoulutukseen ja pääsinkin. Ensi viikon perjantaina aloitan oppisopimuskoulutuksessa tekemään luovan alan yrittäjän ammattitutkintoa. Koulutuksen taso tuskin odotuksiani vastaa mutta jostain päästä on nyt lähdettävä hakemaan viisautta joka itseltä puuttuu.

Mun osalta messut meni väkimäärään nähden loistavasti. Mulla on paljon aivan superihania asiakkaita jotka jaksaa tulla moikkaamaan mua vaikka minne. Pari ihan uutta ihmistäkin tuli ständille käymään mukanaan massatöitä joita ovat mun ohjeilla tehneet. Sain useita ihmisiä innostumaan kokeilemaan massoja ja myyntiäkin oli senverran ettei nyt varsinaisesti takkiin tullut. Ja tulipahan messuilta bongattua yksi uusi tukkuri ja kasapäin kollegoita joista osan tunsin (tiesin) vain netin kautta. Esim. Susannan tapasin vasta nyt ensikerran. Susannan työt ovat aivan hur-maa-via, hinta kohdallaan ja ständikin oli todella hieno. Susannalle nämä olivat ensimmäiset "isot" messut ja messuraportti löytyy täältä. Vastapäätä mua oli Enkeli Werstas joiden vetäjiin vihdoin tutustuin hyväntuulisen moi-mitä-kuuluu- huutelun sijasta. Viikonloppuni pelastuksia tämäkin. Ja jos sisustusta harrastaa tuolta kyllä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista.

Järjestäjän mokat ovat kuitenkin sellaisia että ammattilaisten kesken niistä riittää puhuttavaa vielä joksikin aikaa. Onneksi tässä kohtaa kollegat ovat olleet varsin samanmielisiä ongelmien suhteen. Suomen käsityöyrittäjät ovat, btw, kaikessa hiljaisuudessa verkostoituneet lähinnä facebookin kautta - jos haluat mukaan laita mulle meiliä niin kerron enemmän - ja tästä toivon mukaan pidemmän päälle tulee olemaan koko alalle hyötyä.

Jos olisin mennyt jonnekin pitämään vappupuhetta se olisi kai ollut tätä lyhyempi. Ehkä olisin sanonut vain näin:

Ammattiliitot turvaavat edes jotenkuten työläisen etuja. Jos työpaikallasi ei noudateta lakia, vaadi ammattiliitoltasi enemmän! Käsityöläinen riistää lähinnä itseään. Myös kädentaitoyrittäjien verkostoituminen on ainoa tapa vaikuttaa isompiin kokonaisuuksiin. Kaikilla meillä on mahdollisuus ostosvalintojemme kautta vaikuttaa globaalisti.