Ihan kiva elämä

Sisäpiiriltä tuli kehoitus blogata koska polkattiinhan me silloin viimevuosituhannellakin. Meinasin jo sanoa ettemmä jaksa kirjoittaa kuin asiasta mutta tulihan sitä asiatontakin sitten vastaan, onneksi.

Meinaan mainoksia facebookissa:

15 kiloa tekisi noin 105 000 kaloria joka taas tarkottaisi 3750 kalorin päivittäistä energiavajetta. Aika todennäköistä, eikös vain? Etenkin kun mainoksen mukaan riittää vain kun nauttii tuotetta. Melkoiset on olleet paikallisen äidin päivittäin napaansa ahtamat kalorit!





Huvitus maximus pääsi valloilleen kun menin klikkaamaan mainosta ja päädyin tälle nettisivulle.



Jännät nää kuluttajauutiset. Todella jännät. Ja mikä hienointa nämä ovat itsekin laittaneet "kuluttajauutiset" lainausmerkkeihin. Sivun otsikkokuvan alt tekstinä toimii "Tämä sivusto ei ole sidoksissa minkään sanomalehtijulkaisun kanssa". tyrskis Sivustolta löytyy myös isoimpien medioiden logoja ja väitteitä että mainostettu tuote olisi näistä medioista tuttu. Klikkaamalla mediakuvia päätyy kuitenkin mainossivulle. Mutta kuten alalaidan terms & conditions toteaa, "We are not affiliated in any way with YLE TV1, MTV3, Nelonen, Sub, or CBS.YLE TV1, MTV3, Nelonen, Sub, and CBS". Ja entäpä itse "artikkeli":

Kaikkialla näkyy Internet-blogeja, mainoksia tai lääkäreitä, jotka mainostavat Corexinia uutena ihmedieettinä, joka edistää laihtumista. Mutta voiko tämä pieni pullo olla kaiken hehkutuksen veroinen? Vai olemmeko hyväksyneet uusimman Hollywoodin trendin ilman todellisia meriittejä tai tieteellisiä todisteita siitä, että Corexin voi todella auttaa sinua karistamaan liikakilot ja -sentit?
Me täällä "Kuluttajauutisissa" olemme hieman skeptisiä emmekä ole varmoja siitä, että olemme nähneet päteviä todisteita näiden pillereiden laihdutustehokkuudesta. Siksi päätimme testata nämä tuotteet. Mikä olisikaan parempi tapa saada selville totuus kuin tehdä oma tutkimus?

Senverran monta kuluttajaviraston ohjetta näyttää unohtuneen että pistinpä nyt myös kuluttaja-asiamiehelle viestin aiheesta.

Kuluttajauutiset- domain on rekisteröity whoisGuardin kautta joten sen omistajatiedot eivät näy netissä. Eikä sivuillakaan ole muuta sisältöäkuin tökerösti kirjoitettu "lehtiartikkeli". Klikkaamalla kahden euron tarjouslinkistä päätyy FormLife.nu:n sivuille. Nämä sivut on whoisin mukaan rekisteröity Köpenhaminalaiselle Larsen Datalle.

En tiedä kuka tuollaisia tuotteita tilaa, mutta olisi ihan mielenkiintoista juoksuttaa pilleripurkki - jos tuolta nyt oikeasti tilaamalla pillereitä saa eikä vain laskua - johonkin labraan. Parhaimmillaan se sisältää vain kalkkitabletteja mutta pahimmillaan tulokset voivat olla aika huolestuttavia.

Ja näin näppärästi vedin samalla yhteen myös ehkä noin 8 vuoden ajalta olennaisimman tästä blogista: nillitys, huono huumori ja tutkiva googlettelu yhdistettynä viranomaisten & virkamiesten pommitukseen. Moon kyllä aikalailla vakuuttunut siitä että elämässä pitäis olla jotain sisältöäkin mutta näköjään se on tätä, edelleenkin

Aloitin maanantaina tekemään luovan alan yrittäjän ammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksena. Koulutus on räätälöity aikalailla tämäntyyppisen alan tarpeisiin ja meitä on vissiinkin 14 naisyrittäjää opissa. Koulutuksen järjestää Naisyrityskeskus.

Mulla ei - ihan rehellisesti sanoen - ollut niin kauhean isot odotukset koulutuksesta sinäänsä tai mitään erityistä tarvetta saada mitään tutkintoa suoritettavaksi. Koulutuksen parasta antia noin etukäteen ajatellen on sen tuomat apuresurssit oman firman pyöritykseen sekä se, että koulutus suoritetaan monimuoto-opetuksena jolloin joudumme kuukausittain tekemään niin kirjallisia kuin fyysisiä tehtäviä omassa firmassa. Deadlinet sopivat mulle - olen saamaton ja laiska tekemään vaikeaksi mieltämiäni asioita jollei niihin ole aikarajaa. Enkä saa aikaiseksi asettaa niitä päivämäärärajoja itselleni - tai ainakaan pidettyä niistä kiinni koska lupaukset itselle ovat niitä jotka mun on helpoin murtaa. Muille lupaaminen on niin paljon enemmän kunnia-asia.

Hämmentävää kyllä jo maanantaista jäi käteen senverran ajatuksia että ne selvästi ovat jo nyt muuttaneet jossain määrin omaa ajattelua. Konkreettisesti maailma muuttuu vain tekemällä mutta ainakin itselläni suurimpia esteitä tekemiselle ovat usein ajatukset ja luulot - lukot joita itselleen solmii ihan vain koska ei uskalla muuttua. En ihan ennalta uskonut että innostuisin liiketoimintasuunnitelman päivittämisestä - liikesuunnitelma kun tuppaa noilla valmiilla pohjilla olemaan jotain sellaista jonka päivitys on sitä samaa liirumlaarumdiipadaapaa kuin suurin osa muistakin strategoista ja suunnitelmista. Tähän asti olen kyllä ajoittain raapustellut swottia paperille kun olen jotain muutoksia toimintaani tehnyt, mutta ajatus liiketoimintasuunnitelman pilkkomisesta työsteppeihin - hallittaviin sellaisiin - on jotenkin onnistunut pysymään siellä samassa massassa jossa muutkin "pitäis joskus tehdä"- asiat. Todella monet tällaiset hahmotelmat yms. tuntuvat järjettömän isoilta työmääriltä ja kun jo nyt aikaa tuppaa menevän töiden parissa niin paljon niihin ei tule tarttuneeksi koska yksinkertaisesti ei jaksa.

Toinen kouluttajistamme toisti mantraa, että yrityksen menestys on siitä kiinni, että tekee "riittävän määrän oikeita asioita oikealla tavalla". Niin. Monesti tekee liikaakin, vääriä asioita ja väärällä tavalla. Toimii siten kuin pitäisi, tai olettaa että pitäisi, omasta lähtökohdastaan lähtien. Uskoo, että koko maailma on saman näköinen kuin itse on.



Minä olen ihminen joka meni Louvreen ja kuvasi MonaLisaa katsovia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä kuvasi MonaLisaa. Ei lienee ihme että ajoittain markkinointi tuntuu vaikealta jos sitäkin katsoo väärästä kulmasta Mulle markkinointi on jotain sellaista joka mieltyy päässä puhelinmyyjiin ja agressiivisiin autokauppiaisiin - jotain ihan hemmetin ällöttävää ja vastenmielistä. Ja kuitenkin se on niin, että jollei ihmiset tiedä mitä mä myyn niin eipä ne sitä myöskään osta. Kas kummaa! Joten nyt, ihan harjoitteen vuoksi, kerrottakoon mitä mä myyn:

Ihan kiva kauppa myy askartelumassoja, joilla jokainen ihminen ilman mainittavia pohjataitoja voi tehdä itselleen uniikkeja koruja. Askartelumassojen käyttöön ei vaadita juuri minkäänlaisia työkaluja vaan ihan tavan katkoteräveitsi ja neula riittää kokeilua varten. Massat kovetetaan kotiuunissa eikä siihenkään tarvita kuin ulkopuolinen lämpömittari - kinkkumittareitakin on joka kodissa.

Jos haluaa panostaa harrastuksen aloittamiseen ostamalla hyvät työvälineet tarvitsee uunilämpömittarin lisäksi kolme asiaa: leikkausterät, kaulimen ja neulatyökalun. 28 eurolla saa siis kaikki tarvittavat työvälineet. Mitään muuta ei välttämättä tarvita. Tunnen muutamia hyvin arvostettuja ammattitaiteilijoita jenkeistä joilla on näiden lisäksi vain pastakone massojen veivaamiseen- ja oikeasti vain se. Ei mitään muuta työvälineitä.

Jos et ole koskaan kokeillut massoja ja kuvittelet niiden olevan mie-let-tö-män vaikeita kannattaa vilkaista firman facebookseinältä mitä mun oppilaat on saaneet aikaiseksi. Iso osa oppilastöistä on ensikertalaisten aikaansaannoksia eikä nuo pidemmällekään harrastaneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole tätä harrastaneet vuositolkulla.

Tarvikkeiden, työvälineiden ja askartelumassan lisäksi myyn osaamistani: kirjoitan ohjeita lehtiin sekä kaupan blogiin, teen itse koruja ao. materiaalista sekä vedän kursseja. Koska askartelumassat ovat suomessa vielä niin harvinainen materiaali olen itse sekä opiskellut että opettanut niitä USAssa. Seuraavan kerran matkustan USA:an opinto & opetusreissulle kesäkuussa.

Ja kas. Siinä oli muutaman kappaleen kaupallinen viesti jonka kirjoittaminen ei tuntunutkaan pahalta koska se oli - ainakin omasta mielestäni - totta kaikki. Jos en tähän uskoisi niin minkä ihmeen takia olisin perustanut massailun ympärille nettikaupan siinä kohtaa kun tiesin kuusi muuta massailijaa suomesta? Miksi olisin tätä jaksanut jatkaa nämä vuodet, jollen ihan oikeasti olisi hulluna tuohon materiaaliin ja sen mahdollisuuksiin? Businesideana tämä oli järjetön. Mutta nyt, kun olen puurtanut vuosia tehdäkseni massoja tunnetuksi ja opettaakseni sitä ihmisille sen ovat onneksi löytäneet muutkin. Käsityöharrastajista ehkä kolmasosa on joskus kokeillut jotain askartelumassaa ja aktiivisia harrastajia on jo satoja. Nyt sitä käyttävät jo myös useammat muuutkin käsityöläiset töihinsä. Ehkä sittenkin jotain on tehty oikein vaikka koulutuksen ensimmäisen luennon lähinnä mietin että onpa todella paljon juttuja joita en ole tehnyt oikein - tai lainkaan. Mutta eipä hätä. Tärkeää on kai jatkossa tehdä oikeita asioita riittävän paljon oikealla tavalla

Ei lienee ole jäänyt selväksi, että vastustin Guggenheimin rakentamista verovaroin. Mielestäni projektissa haisi sekä "selvitystyö" että ehdotettu rahoitusmalli.

Tämän päivän Hesarin pääkirjoitus kuitenkin antaa vielä aiheen yhdelle kommenttiblogaukselle. Hesarin mukaan

Ajatus kansainväliseen Guggenheim-verkostoon kuuluvan taidemuseon perustamisesta ja rakentamisesta Helsinkiin ei koskaan saavuttanut suurta suosiota. Hanketta vastaan asettui laaja rintama. Sitä vastustivat ne, jotka vierastavat kaikkea ulkomaista, ne, jotka pelkäävät, että kaupungin peruspalveluihin tarvittavaa rahaa törsätään turhuuteen, ne, jotka vierastavat Amerikkaa ja kaikkea Amerikasta lähtöisin olevaa, sekä ne, jotka pelkäävät, että kansainvälinen taidemuseo veisi määrärahoja muilta täällä jo toimivilta museoilta ja ylipäätään suomalaiselta kuvataiteelta.

Guggenheim-projektin suurin ongelma ei suinkaan ollut brändin ulkomaalaisuus vaan se, että siinä Guggenheim- museo itse ei ollut valmis sitoutumaan millään tavoin taloudellisesti projektiin mutta samaan aikaan halusi päätäntävallan projektista. Projektin kannattavuuslaskelmat olivat Guggenheimin laatimia eikä riippumatonta selvitystä edes yritetty tehdä. Sopimus oli selkeästi Helsingille monella tavalla epäedullinen.

Helsingin Sanomat varmasti halusi Guggenheimin Helsinkiin. Kaikesta päätellen myös Guggenheim- museo edelleen on toiveikas projektin jatkon suhteen. Ja epäilemättä Guggenheimhaaveet tullaan vielä kaivamaan laatikosta esiin kunnallisvaalien jälkeen. Syksyn kunnallisvaaleista tuleekin varmasti myös kulttuurivaalit. Ja hyvä niin - näin kulttuurialan ammattilaisena olen enemmän kuin ilahtunut siitä jos keskustelemme myös kulttuurista ja sen merkityksestä Helsingin vetovoimalle.

Kuten ennenkin sanoin olen valmis toivottamaan Guggenheimin tervetulleeksi Helsinkiin kunhan se rahoitetaan muulla kuin verovaroilla. Olen jopa valmis ensimmäisten joukossa lobbaamaan tarvittavalle rakennukselle ilmaista vuokratonttia - jos hanke oikeasti ja aidosti on niin kannattava taloudellisesti kun sen puolustajat ovat esittäneet, on ihan itsestäänselvää että sillä on toteutumismahdollisuuksia myös yksityisrahalla. Mikäli projektin puolustajat aidosti uskovat projektiin sitä tulee ilman muuta edistää yksityisrahoitusmallin pohjalta. Ehkäpä Helsingin Sanomat voisi omalta osaltaan panostaa asiaan maksamalla uuden 1,2 miljoonan selvityksen siitä, miten Guggenheim-museo voitaisiin rahoittaa ilman verovaroja.

Ehkä kuitenkin tärkeämpänä kuin satojen miljoonien investoinnit koen kysymykset siitä, miten käytännössä kaupunkitilaa saadaan kulttuurikäyttöön - niin taiteelle kuin tapahtumille. Katutilan hallitsijana on tällähetkellä rakennusvirasto. Taide ja kulttuuri ei ole pelkästään rakennuksia ja megalomaanisia instituutioita. Kulttuuri - taide - tarvitsee myös muunlaista tilaa kuin vakituista näyttelytilaa. Olen jonkinverran tutustunut Chekpoint Helsinki - työryhmän ajatuksiin ja niissä on paljon mielenkiintoista ja varteenotettavaa. Silti ehkä tärkein kulttuurin este tässä kaupungissa on pienemmän mittakaavan tilojen puute: työtilojen, popup-taidenäyttelytilojen, katutapahtumien jne. Kaupungilla on paljon kiinteistöjä omistuksessaan ja osa niistä on syystä tai toisesta tyhjänä pitkiäkin aikoja. Taide- ja kulttuuritapahtumia varten ei välttämättä aina tarvita dedikoituja rakennuksia vaan kulttuuria voi - ja pitäisikin - nähdä myös vähemmän instituutionaalisissa tiloissa. Taide kuuluu kaikille eikä sen esiin tuomiseen aina tarvita miljoonia, ainoastaan kekseliäisyyttä.

Näin työläisten päivänä sananen yrittäjyydestä, kädentaitoyrittäjyydestä nimenomaisesti.

Seisoskelin viikonlopun kolme päivää messuilla joiden järjestäjä oli onnistunut mokaamaan mainonnan melkoisen totaalisesti ja jatkoi valitsemallaan linjalla myös halliopasteiden osalta. Siinä turhan hiljaista hallia katsellessa oli poikkeuksellisen paljon aikaa verkostoitua muiden kädentaitoyrittäjien kanssa ja jotain aika olennaista jäi resonoimaan ihon alle.

En minä sitä sanoiksi saa, en nyt vielä, enkä mitenkään koherentiksi tekstiksikään. Mutta kuluttajat puhuvat usein siitä, kuinka he haluavat eettisesti tuotettuja tavaroita ja laatua. Että kotimaisuus merkitsee, että kivijalkakaupoilla on merkitystä. Tosiasiallisesti suomalaiset kuitenkin jonottavat suurmarkettien kassoilla saadakseen hullunhalpoja vaatteita, kodinkoneita ja somistustavaroita joiden tietävät melkoisella varmuudella olevan tuotettu enemmän tai vähemmän epäeettisesti. Ehkä ei lapsityövoimalla, ei aina, mutta useimmiten halpatyövoimalla maissa, joiden ympäristökuormitus tappaa jatkuvasti valtavan määrän asukkaita alle viisikymppisinä ja joissa elämä on enemmän tai vähemmän kärsimystä. Osalle tämä on taloudellisesti ainoa mahdollisuus selvitä arjesta, mutta omassa tuttavapiirissä on valtava lauma keskituloisia joiden tiedän surutta kuluttavan rahojaan myös merkkivaatteisiin, laatuviineihin ja luomuruokaan. Peruskuluttajan valintoja ohjaileekin yleensä rahan lisäksi monenkirjava eettinen- ja laatustandardisto jossa toisilleen ristiriitaisia arvoja ei yleensä edes tiedosteta.

Samaan aikaan käsityöläiset puhuvat oman työnsä laadusta, eettisyydestä ja kunnon palkasta mutta kituvat todella olemattomilla tuloilla pitkien työpäivien ja jatkuvan stressin alla. Me maksamme huikeita messupöytämaksuja, nettikauppamaksuja, pankkipalvelumaksuja, eläkemaksuja, alveja yms. ja silti näyttää siltä, että ensimmäinen mistä me leikkaamme menoja on oma tuntipalkka - ei suinkaan työn laatu, taso tai malliston vaikeus. Työpäivät ovat pitkiä ja arvaamattomia eikä ihan harvinaista ole että yhteistyökumppani tuntuu vain rahastavan pieniltä yrityksiltä tekemättä omaa puoltaan diilistä. On Itellan huolinnassa makailevia tavaratullauksia, maksuissaan hidastelevia jälleenmyyjiä, varkauksia, kohonneita vakuutusmaksuja, mainontaa joka ei tuota yhtään asiakaskontaktia. Oppirahat pienyrityksissä ovat monesti suuria ja kalliita ja pahimmillaan johtavat toiminnan loppumiseen.

Käsityöläisten pitäisi olla kymmenen alan ammattilaisia. Oman työnsä lisäksi pitää osata siivota, somistaa, hoitaa kirjanpitoa, toimia verosuunnittelijana, myyjänä, markkinoijana, roudarina, valokuvaajana, mannekiinina, opettajana, tiedottajana... Jokaisella meistä on puutteita kaikenlaisessa. Useimmiten puutteet ovat niitä, mitkä vaikuttavat myös tulokseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana tuttavapiirissäni on lopettanut tusinan verran pienyrittäjiä koska toiminta ei kannata. Itse en haluaisi liittyä heidän joukkoonsa. Niinpä hain tuossa jokunen kuukausi sitten alan täsmäkoulutukseen ja pääsinkin. Ensi viikon perjantaina aloitan oppisopimuskoulutuksessa tekemään luovan alan yrittäjän ammattitutkintoa. Koulutuksen taso tuskin odotuksiani vastaa mutta jostain päästä on nyt lähdettävä hakemaan viisautta joka itseltä puuttuu.

Mun osalta messut meni väkimäärään nähden loistavasti. Mulla on paljon aivan superihania asiakkaita jotka jaksaa tulla moikkaamaan mua vaikka minne. Pari ihan uutta ihmistäkin tuli ständille käymään mukanaan massatöitä joita ovat mun ohjeilla tehneet. Sain useita ihmisiä innostumaan kokeilemaan massoja ja myyntiäkin oli senverran ettei nyt varsinaisesti takkiin tullut. Ja tulipahan messuilta bongattua yksi uusi tukkuri ja kasapäin kollegoita joista osan tunsin (tiesin) vain netin kautta. Esim. Susannan tapasin vasta nyt ensikerran. Susannan työt ovat aivan hur-maa-via, hinta kohdallaan ja ständikin oli todella hieno. Susannalle nämä olivat ensimmäiset "isot" messut ja messuraportti löytyy täältä. Vastapäätä mua oli Enkeli Werstas joiden vetäjiin vihdoin tutustuin hyväntuulisen moi-mitä-kuuluu- huutelun sijasta. Viikonloppuni pelastuksia tämäkin. Ja jos sisustusta harrastaa tuolta kyllä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista.

Järjestäjän mokat ovat kuitenkin sellaisia että ammattilaisten kesken niistä riittää puhuttavaa vielä joksikin aikaa. Onneksi tässä kohtaa kollegat ovat olleet varsin samanmielisiä ongelmien suhteen. Suomen käsityöyrittäjät ovat, btw, kaikessa hiljaisuudessa verkostoituneet lähinnä facebookin kautta - jos haluat mukaan laita mulle meiliä niin kerron enemmän - ja tästä toivon mukaan pidemmän päälle tulee olemaan koko alalle hyötyä.

Jos olisin mennyt jonnekin pitämään vappupuhetta se olisi kai ollut tätä lyhyempi. Ehkä olisin sanonut vain näin:

Ammattiliitot turvaavat edes jotenkuten työläisen etuja. Jos työpaikallasi ei noudateta lakia, vaadi ammattiliitoltasi enemmän! Käsityöläinen riistää lähinnä itseään. Myös kädentaitoyrittäjien verkostoituminen on ainoa tapa vaikuttaa isompiin kokonaisuuksiin. Kaikilla meillä on mahdollisuus ostosvalintojemme kautta vaikuttaa globaalisti.