Mulla ja ompelukoneilla on historiaa jonka taustalla soi sellainen manaajista tuttu inhottava kauhuleffamusa. Viulu vinkaisee, skriik, kun käynnistän koneen ja ne imaisee langat sisäänsä syrttyyn. Ihan sama kenen kone, mikä kone, missä. Aina sama juttu.
Vuoden vaihteessa mies hankki mulle ja vanhemmalle tyttärelle yhteisen koneen. Se ei (koputtelen pöytää täällä) vielä kertaakaan ole imenyt kankaita sisäänsä. Kaikkea pientä epäonnistunutta olen kyllä aikaan saanut. Mutta tänään, uskokaa täi älkää, ompelin puolessa tunnissa lapselle ihian käyttökelpoisen pitkän puuvillahameen. Ei se mikään designin ihmelapsi ole, lähinnä se on hieman tyylitelty kuminauhalla vyötärölle kiristetty putki, mutta hameeksi me sitä kutsumme.
Kyllä, käytin myös silityslautaa ja rautaa tätä tehdessäni ihan vapaaehtoisesti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen silittänyt neljä kertaa. Kaksi niistä olen saanut raudasta palovammoja. Tänään ei ollut edes lähellä.
Jotain kosmista synergiaa tai vuodenajan mukanaan tuomaa teemoittumista, mitälie, mutta irkissä tänään vinkattiin aivan mahtavasta vaatteesta. Aijon ommella tälläisen ihmekietaisumekon itselleni kunhan pääsen kangaskauppaan.
Kietaisumekkokaavaideoita googletellessa löytyi myös helpon oloinen kietaisuhame johon saattaisin löytää kankaat ihan kotoakin.
Minulla ei sinäänsä ole kovin vahvaa suuntaansa tai toiseen olevaa kantaa sijaissynnyttämiseen. Tiedän toki että se meillä on laitonta, mutta tämä on niitä asioita joiden kohdalla itse ymmärrän niitäkin yhteiskuntia joissa se on laillista ja mahdollista. Sensijaan aika ahdistava ajatus on, että meiltä matkustetaan hyväksikäyttämään köyhien maiden naisia ja väärennyttämään syntymätodistuksiin oma nimi. Se vaan on kertakaikkisen väärin. Kuvittelisin myös, että tossa kohtaa jokainen vanhemmaksi haluava tietää ja tajuaa toimivansa väärin mutta oikeuttaa sen sitten omalla halullaan lapseen. Pidemmän päälle se kuitenkin oletettavasti kalvaa, kaikkia osapuolia, ja ei voi olla vaikuttamatta monintavoin.
Tietosuojavaltuutettu tutkiii verkkouutisten mukaan jo viikolla aiemmin uutisoitua Keskustan valejäsenten tapausta.
Aiheesta uutisoitaessa annetaan jotenkin olettaa, että vain aikaisemmin on keskustalle voinut ilmoittaa toisten puolesta jäseniä. Tämähän ei pidä paikkansa, myös Keskustan viikolla avaamilla liitykeskustaan.fi sivuilla on kohta "Muiden tällä lomakkeella jäseneksi liittyvien samassa osoitteessa asuvien tiedot." Kyse ei ole siis mistään muinaisesta toimintamallista vaan ihan aktiivisesta jäsenhankintatavasta.
Seuraavana rekisterit- auki päivänä saattaakin yllättää se jono, joka muodostuu eri puoluetoimistojen ovelle. Hauskaa olisi myös tietää kuinka moni poliittinen toimija löytyy myös jonkun toisen puolueen listoilta. Itse esimerkiksi saan parin tutun ansioitumisen vuoksi myös kahden muun puolueen lehtiä (kiitos siitä, oikeasti, koska näissä on kiinnostavia uutisia vaikka eri värien alla purjehditaankin). Toivoa toki sopii ettei minua näiden ilmaisten lahjusten takia ole merkitty myös kartuttamaan toisen puoluee tukiaisia
”Asetelma oli harkittu etukäteen. Elinkeinoelämän edustajien ja toisaalta viranomaisten ja terveysjärjestöjen jäsenten näkemykset olivat tiedossa jo ryhmää perustettaessa. Tiedettiin, että jos asioista joudutaan tasatilanteessa äänestämään, puheenjohtajana toimivan valtiosihteerin kanta ratkaisee”, työryhmään kuuluva viranomainen kertoo.
Aivan käsittämätöntä. Lainvalmistelevaan työryhmään on otettu mukaan intressitahoja kuten Panimoliitto, Viestinnän keskusliitto ja Päivittäistavaraliitto ry. Työryhmän puheenjohtaja on entinen elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja.
On aidosti vaikea kuvitella esim. tupakkafirmoja istumassa tasaveroisina keskustelukumppaneina tupakkamainonnasta päätettäessä, mutta Risikko on jostain syystä asettanut työryhmän tälläiseksi. On selvää, että intressitahoja tulee toki kuulla asian valmistelussa. Sen sijaan se, että yritysmaailma valmistelee suoraa itseään koskevia lakeja pyrkien muuttamaan lakiehdotuksia itselleen taloudellisesti edullisimmiksi on mielestäni käsittämätöntä eikä vähäisessäkään määrin haluttava kehityssuunta.
Olen tässä viimeviikot paininut Goljatin kanssa ja homman päästyä vihdoin loppusuoralle tuli vastaan maksupalvelunappien toimimattomuus. Syyksi oletetaan väärää url-osoitetta viittaajana joten vaihdoimme vihdoin nimipalvelun osoittamaan oikeaan kohteeseen. Tuloksena tilanne, jossa oma koneeni jo tietää että paikan A osoite ei enää ole 1234 vaan 567. Sensijaan paikka jossa sivut sijaitsee on vielä sitä mieltä että ne sijaitsevat osoitteessa 1234. Tämän johdosta en siis enää itsekään pääse palveluun sisälle ennen kuin kaikki nimipalvelut juttelevat yhtäläisesti. Häiriö aika-avaruudessa voi pahimmillaan kestää 48 tuntia - vasta sen jälkeen pääsee tarkastamaan oliko maksunappien toimintahäiriön syynä tämä, tuo vai mikä.
Alkaa ohuesti harmittamaan se, että joka ikiseen bugiin ja virheeseen törmäämisen jälkeen seurauksena on parin päivän pallotteluhippaa eri instanssien välillä kunnes sitten vihdoin siihen tulee jonkinlainen korjaus. Samalla toki jotain muuta voi mennä rikki ja rumba alkaa uudestaan. Sairasloman jälkeen on jatkuvasti tullut tämänkaltaisia täystoppeja ja odottelu alkaa harmittaa kuin pientä oravaa.
Avauduin irkissä kahdelle kanavalle aiheesta. Toisaalla kannatettiin ehdottamiani päiväkännejä ja toisaalta sain tämän linkin. Jälkimmäiselle nauroin enemmän.
Sensijaan ei erityisemmin hymyilytä se, että Tammerfest aikoo ilman mitään varsinaista syytä päästää 4000 kumiankkaa koskeen tahallaan. Jätelain 19 §:ssa todetaan, ettei ympäristöön saa jättää roskaa, likaa eikä käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa.
Kyseisellä ankkaralli- tapahtumalla on myös nettisivut ja niiden mukaan useat yritykset ovat kyseisen roskaustempauksen yhteistyötahoina. Linkitän ne nyt tähän sillä toiveella että klikkailette linkkejä. Ehkäpä edes jossain yrityksessä kävijämääriä katsotaan ja vastaisuudessa mietitään, kuinka paljon yritys haluaa olla mukana projekteissa joiden ideana on yhdistää ympäristön roskaaminen oman firman tuotekuvaan.
Ankkaroskarallissa mukana ovat nettisivujen mukaan seuraavat yritykset:
Yritysten edustajat ovat tervetulleita kommentoimaan ja selittämään kommenteissa miksi juuri teidän yrityksenne mielestä muovi kuuluu vesistöön.
Olen aiheesta tänään myös lähettänyt Tampereen poliisin kirjaamoon sekä Tampereen kaupungin palvelupisteen spostiosoitteeseen kirjallisen pyynnön puuttua roskaamiseen jo ennalta.
Tähän vielä loppuun on pakko laittaa järkyttävä, hirveä, kauhistuttava linkki kuviin siitä mitä muoviroska tekee linnuille. Tämä linkki, ihmiset hyvät, ei ole suositeltava lapsille ja herkkämielisille. Älkää klikatko jos epäilette ettei kantti kestä. Chris Jordan, kuvia kuolleista linnunpoikasista
Edit klo 20.30:
Olen saanut lisätietoa senverran että tapahtuma on kopioitu Valkeakoskelta jossa ankkojen untia rajataan kelluvilla puomeilla. Mikäli ankat todella kaikki kerätään pois kyseessä ei tietenkään ole roskaamisrikos. Epäilen kuitenkin että väistämättä tästä määrästä ankkoja jokunen vesistöön karkaa.
Valkeakoskelainen tuttuni kertoi, että siellä ankkoja pääsee jonkinverran karkuun sekä lisäksi tapahtumaa seuraava yleisö parin päivän ajan heittää veteen kaiken mahdollisen kelluvan joka sitten näkyy ihan selvästi veden kunnossa.
Henk. koht olen sitä mieltä, että kun kerran Tampereella yritetään kitkeä kosken roskaamista pois on aika erikoista että siihen yllyttäviä tapahtumia sitten sallitaan järjestää.
Homekouluihin liittyen olen seurannut parin ystävän taistelua lastensa koulujen kohdalla ja on järkyttävää, että lainsäädännöstä ei oikeasti löydy mitään välineitä lastensuojeluun: koulujen homeongelmien ratkaisemiseksi ainoa nopeutuskeino vastentahtoisen kunnan kohdalla on ottaa yhteyttä koulun opettajien työsuojeluun.
Tälläkin hetkellä Viikissä viime syksynä avatussa Latokartanon peruskoulussa on niin pahoja sisäilmaongelmia että useat opettajat ovat joutuneet joko sijoittumaan toisen koulun tiloihin tai jäämään pitkille sairaslomille. Ilmassa on niin hometta kuin ammoniakkiakin, vastavalmistuneessa koulussa. Opettajien versio tapahtuneesta on hyvin erilainen kuin virallinen tiedote, rakennuksessa on mm. alusta asti ollut väärin asennettuja tuuletuslaitteita joiden vuoksi rakennuskosteus on jäänyt muhimaan. Lisäksi osassa luokissa on lattiamateriaaleista höyrynnyt ilmaan ammoniakkia. Ja kyllä, tämä on kaupungin itsensä rakennuttama kohde...
Iltiksessä on vaihteeksi uutisjuttu lapseen kohdistuvasta väkivallasta. Jutun mukaan tarhalapselta on löytynyt vammoja joista on myös viranomaisille ilmoitettu. On ottanut yhdeksän kuukautta aloittaa lastensuojelutoimenpiteet ja syyttäjä, näytön puuttuessa, on päätynyt tekemään syyttämättäjättämispäätöksen.
Voihan se olla että tässäkin kyse on harhaanjohtavasta uutisoinnista mutta hyvin paljon näitä lasten pahoinpitely- ja raiskausuutisia tässä viimeisen vuoden aikana on osunut silmiin ja aikalailla yhtenevänä tekijänä näille on se, että lapsiaan pahoinpitelevät vanhemmat pääsevät hyvin olemattomin rangaistuksin teoista, joita toiseen aikuiseen kohdistettuna rangaistaisiin moninvertaisesti.
Ahdistavaa, IMO, tajuta kuinka voimaton sekä piittaamaton yhteiskuntamme on tämänkaltaisen edessä.
Olen itse lautamies ja tajuan, että oikeuskäsittelyssä on voinut olla esillä asioita joita lehtijutussa ei esitetä, mutta lehtijutun tietojen perusteella tuntuu kyllä aika uskomattomalta taas kerran. Rangaistusten suhteettomuus on ihan käsittämätöntä. Minusta ei ole oikein että jatkuvasta/ toistuvasta huolimattomuudesta elintarvikkeiden käsittelyssä saa saman rangaistuksen kuin siitä, että ajaa punaisia valoja päin 10 kilsan ylinopeutta törttäämättä keneenkään kiinni. Kumpikin kun oikeasti voi aiheuttaa vaaraa sivullisille.
Itse olen saman asian tiimoilta viime aikoina miettinyt sitä, miten voisi laskea kulutushyödykkeen hintaa suhteessa oman työnsä luontokuormittavuuteen. Kalliimpi hinta ei välttämättä tuotteissa korreloi eettisyyden kanssa, siitä huolimatta että näin usein uskotaan. Sensijaan se, mitä tekee ansaitakseen rahat tuotteeseen voi olla kokonaisuutta tarkastellen merkittävää. Se, millaisesta luontokuormasta lompakkoon päätynyt 100 euroa vastaa on myös ihan pohtimisen arvoinen asia.
Omiin synteihini lasken ehdottomasti sen, että meillä ruokaa päätyy edelleen jätteeksi vaikka yritämme jatkuvasti tsempata aiheen tiimoilta. Toisaalta omat heikot pisteet on hyvä tiedostaa koska sitä kautta kehitystä toivottavasti myös tapahtuu.
Uutisessa muistutetaan, että vaikka avoimen lähdekoodin ohjelmat ovat usein ilmaisia niiden ylläpidosta ja sovittamisesta käyttöön joutuu kuitenkin maksamaan. En tiedä missä keinotodellisuudessa media elää kun tämä esitetään aina kun asetetaan Microsoft ja avoimen lähdekoodin ohjelmat vastakkain. Myös Microsoftin tuotteiden ylläpito, korjaus ja kustomointi maksaa aivan samalla tavoin kuin avointen lähdekoodien kohdalla. Avoimen lähdekoodin ohjelmien etuna on kuitenkin se, että ammattilainen pystyy saamaan tietoa ohjelman toiminnasta monista lähteistä kun taas kaupallisen ja suljetun ohjelman kohdalla sen valmistajalla on usein monopoli tietoon eikä tietoa saa välttämättä edes rahalla.
Microsoftin tuotteiden tukemisesta on tullut maan tapa, jota ei aidosti uskalleta kritisoida. Avoimesta lähdekoodista puhuminen on jätetty it- alan harrastelijoille vaikka kaikissa muissa taloudellisissa päätöksissä poliitikot yleensä uskaltavat kantaa ottaa. Nyt tuntuu, että niin moni poliittinen päättäjä on itse uusavuton nykytekniikan edessä ja helposti lobattavissa uskomaan, että taivas tippuu niskaan mikäli emme maksa vuodesta toiseen kasvavia lisenssikuluja yrityksille.
Jo ihan peruslähtökohta, se että tuotteesta pitää maksaa vuosittain rahaa mikäli haluaa että siinä olevat virheet korjataan, on perin juurin kummallinen ja vastoin sitä, mihin kuluttajana on tottunut. Ajatus siitä, että tuote voidaan toimittaa virheellisenä ja että sen korjaaminen toimintakuntoon (esim. tietoturvalliseksi) vaatii lisärahoitusta on oikeasti absurdi. Samoin on absurdia se, että jo vuosia käytössä olleen tuotteen lisenssikorvaus nousee, ei laske, vaikka parempia korvaavia tuotteita tuodaan markkinoille. Jostain omituisesta syystä nämä kuitenkin yleisesti hyväksytään, vaikka pienin mutinoin, eikä juurikaan mietitä mitä kaikkea muuta sillä 180 miljoonalla voisi tehdä.
Imetys on suomessa uhanalainen laji. Verraten muihin pohjoismaihin meillä imetetään merkittävästi lyhyemmän aikaa. Syy ei ole äitien tahdon vaan tiedonpuutteen.
Näyttöön perusturvan imetystiedon puuttuminen ajaa äidit noudattamaan neuvolasta, äideiltään tai netistä saatuja vääriä ohjeita.
THL on laatinut toimintaohjelman imetyksen edistämiseksi suomessa vuosina 2009 - 2012. Sille ei kuitenkaan ole ohjattu rahoitusta.
Hyvät ystävät. Imetys tarvitsee tukea erityisesti kuntatasolla. Terveydenhoitajien kouluttaminen maksaa itsensä nopeasti takaisin.
Perhevapaiden tasainen jako kaikkien vanhempien kesken ei aseta imetystä vaaraan jos äidille tarjotaan tietoa imetyksen jatkamisesta työn ohella. Se toki vaatii myös oikeuden pumpata maitoa työpäivän kesken.
Ihmetyksen terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Äidit haluaisivat imettää pidempään kuin osaavat. Tieto on tässäkin taitoa. Ystävät vaatikaa että tietoa on tarjolla kunnassanne.
Sun äitis about Taulukemiaa ke, 11.08.2010 23:02 Kutsu
Sun äitis viettää 5-vuo
tissyntymäpäiväänsä 14.8.2010
ja sinut on kutsuttu kommentti
laatikkooni tuttuja tapa [...]
Kommentit
su, 05.09.2010 13:15
Ovatko ternimaitokapseli tuott eet Gluteenittomia
la, 28.08.2010 17:52
Hienoa Pörrö. Onnittelut työhu oneen johdosta
ti, 24.08.2010 10:23
Luhdalla on myös HOME-mallisto , pyyhkeitä yms.
ke, 11.08.2010 23:02
Kutsu Sun äitis viettää 5-vuo tissyntymäpäiväänsä 14.8.2010 ja sinut on kutsuttu kommentti laatikkooni tuttuja tapa [...]
ke, 28.07.2010 22:40
Tuo edellinen olin siis minä. Sponssoroinnista senverran että jos firma laittaa nimens ä likoon ao. tapahtuman [...]