Sunnuntai, elokuu 30. 2009Helsingissä hyvää ruokaa, ravintola savotta
Appiukon kirjanjulkkareita vietettiin tänään ravintola Savotassa ja nyt on pakko antaa sponttaani ilmainen mainos.
Meillä kun on melkomoisen sekalainen allergiamäärä tämän lähisuvun kesken ja olemme tottuneet siihen, että koska ravintola-annosten kastikepohjat uivat sellerissä, jälkiruuat viinissä tahi trooppisissa hedelmissä + pähkinöissä monipuolisen ravintolaruuan kanssa on usein vähän niin ja näin. Tämän vuoksi olemme sitä seuruetyyppiä josta moni ottaa sen ainasaman pihvin ranskalaisilla koska ravintola ei kertakaikkiaan tarjoa meille mitään muuta. No eipä ollut niin tälläkertaa. Perusmenuusta kaikki annokset olisi saanut sävellettyä ilman kastiketta sopiviksi jolleivät suoraa olleet. Tarjoilijoiden suhtautuminen erikoisruokavalioihin oli oikeasti ihastuttavan perusteellinen ja joustava. Niin alkupalat kuin pääruokakin olivat erinomaisia. Alkuruokalautaselta erityisesti on mainittava siikatartar joka oli todella maittaiva. Päädyimme ottamaan kolme kastikkeetonta annosta ja muille löytyi listalta suoraa sellaisenaan ruokaa. Pääruuan lisukkeista sienet olivat niin hyviä, että jopa seurueen "en syö sieniä"- nirsoilija söi ne kaikki mukisematta loppuun. Myös perunakakku/paistos herätti ansaittua kiinnostusta. Jälkiruokalista olikin sitten päivän suurin yllätys: meille joille yleensä on tarjolla jälkiruuaksi vanilijajäätelöä listan ulkopuolelta olikin yllätys että kaikki ravintolan jälkiruuat sopivat allergiahankalalle seurueellemme. Pöydässä testattiin siten sisujäätelö, rikkaat ritarit sekä suklaamufinsi. Aivan mahtavaa! Ainoa miinus jota voi antaa on hitaahko palvelu, mutta ruoka oikeasti oli NIIN hyvää että se unohtui samantien. Eikä seurassakaan valittamista ollut. Torstai, elokuu 27. 2009Plump plump sanoi vekkuli sammakko
Kaverit, tutut ja kolleegat on varmasti ainakin puoli vuosikymmentä vääntäneet neuloen ja virkaten toinen toistaan mielenkiintoisempia lelu/koriste-esineitä. Amigurumit ovat toki saaneet multa jonkinlaista ihailua mutta varsin pintapuolista ja etäistä. Kunnes tämä yksi sammakko pomppasi Ravelryssä esiin.
Maksoin ohjeen maanantaina ja tänä aamuna se sitten vihdoin tuli. Ohje on Hansigurumilta. Koska ostin samalla ystävällekin en voinut käyttää hänen ravelry-shoppiaan josta sen olisi automaattisesti saanut heti. Eli jos nyt tämä menee markkinointipuheeksi ja innostut, osta ohje ravelrystä. Luin ohjeen läpi ja se on periaatteessa huolella tehty, tosin itse purin ensimmäisen jalan koska en pitänyt siitä miltä jälki näytti kun poimin aloitusreunasta silmukat. Uuteen jalkaan loin ne virkatun ketjun takalenkeistä jolloin ne oli helppo poimia ompelua varten suoraan puikolle. Jotta pääsin täyttäämään sammakonreittä jouduin uhraamaan yhden lampaan saadakseni fylliä. RIP herra vessapaperimainoslammas,! ![]() Varpaita pitäisi vielä neuloa kolme lisää ja ommella. Kun tuo ompelu ei NIIN ole mun juttuni ajattelin jotta kokeilen nyt kuitenkin vähän toisenlaista tapaa tehdä tuohon jalkaan varpaat neulomalla samalla kun muunkin osion. ![]() Ja tästä selostuksesta huolimatta ohje on hyvä. Se olen minä joka on hankala. Projektista lisää Ravelryssä sitä mukaa kun se etenee.
Plump plump sanoi vekkuli sammakko Lähettänyt Pörrö
FI Näpertelyä
18:27
Kommentti (1) Paluuviitteet (0) Keskiviikko, elokuu 19. 2009Ikea narinkkatorilla
Narinkkatorilla oli iso Ikean mainosteltta, oven ulkopuolella securitasin mimmi potki tupakantumppeja teltan alle piiloon. Kirjaimistoa ja kylttejä myöten brändi oli läsnä. Piti sitten uteliaisuudesta kävellä sisään.
Aito Ikea-kokemus tuli: Sisällä oli hitosti mainontaa ja huono valaistus, kaksi työntekijää jotka keskustelivat keskenään happamina "EVVK voi %%%%"- ilmein, yksi näytepöydistä oli koottu niin väärin ettei sen jalka ylettynyt maahan, ulkona jäätelökioskilla oli hervottoman pitkä jono. Ehkä tätä ei ollut tarkoitettu parodiaksi mutta jos oli, napakymppi! Lauantai, elokuu 15. 2009Wikimeemi
On kesää pidellyt - olen hengissä, kämppä on rempattu mutta edelleen osin sekaisin. Jenkeissä kävin, lomia pidetty on, maanantaina Unikko menee kouluun (munvauva!).
Tallinnassa käytiin ja pakko-baktushuivi tuli aloitettua. ![]() Sillä välin kun orientoidun taas arkeen ja ehkä jopa sillointällöin polkkaamiseenkin vaihteen vuoksi höpsö meemi joka kiertää lähinnä naamakirjassa. Näille olen nauranut ihan antaumuksella. --- Avaa Wikipedia (http://fi.wikipedia.org) ja etsi vastaukset allaoleviin kysymyksiin klikkaamalla linkkiä Satunnainen artikkeli. 1. Mitä pelkäät? Orseisista. (Makean veden nymfiä siis). Vähän epärationaalistahan se on myyttejä pelätä, mutta hei, miten niin on rationaalista pelätä esim. autioita paikkoja, hissejä tai pellejä? 2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Toyota Land Cruiserin. Jos on pakko autiolle saarelle mennä niin farmariauto on kaikkein kompaktein majoitusvaihtoehto. Bensalla ja tupakansytyttimellä saa tulet käyntiin niin ei tartte hinkata kapuloitakaan. 3. Mitä haluaisit häälahjaksi? Jean-Claude Magnan. Tai toki joku muukin miekkailija kelpais, mutta mieluiten J-C 4. Mitä palvot? Hesaria. Jos sitä ei ole Hesarissa sitä ei tapahtunut... 5. Mistä näet unta ensi yönä? Japanilaisesta Chitahin kaupungista. Ihan vaan koska sieltä saa niin herkullisia säilöttyjä sipuleita. 6. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa? Tuus-kiekko jääkiekkoseurueen. Koska se nyt vaan olisi ihan mua. 7. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan? Bill Murraystä. Siinä olisi vähän Lost in Translationin henkeä yhdistettynä Hamlettiin ja Ghostbusterssiin. Bestsellerainesta, siis 8. Mitä keräilet? Remeksen Musta Kobra kirjoja. Nykyään niitä saa divareista jo alle kympillä. Kokoelma alkaa olla jo mainittava, siinä 230 nidoksen paikkeilla. 9. Mihin paras muistosi liittyy? Eurooppaan. Useimmat parhaat muistot liittyvät Eurooppaan, muutama harva tosin muihinkin maanosiin. 10. Turhin tietämäsi asia? Että pallokalat ovat normaalitilassa nuijan muotoisia ja että pienet pallokalat nukutetaan hampaiden leikkausta varten neilikkaöljyllä. 11. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Kivikoralleista, oikeastaan mieluiten vielä platygyroista. Matoaivokorallit ovat siis NIIN fantastisia väreiltään ja muodoiltaan. Harmi vaan että Platygura yaeyamaensis on vaarantunut merensaasteiden vuoksi. Huokaus. Haluatko nähdä korallikokoelmani? Ja viisitoista taulua jotka olen aiheesta maalannut? Säilytän niitä sängyn alla koska lapset pelkäävät niitä. 12. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi? Lumipulmusten. Varpuslinnut kuuluvat työnkuvaani olennaiselta osin. 13. Mikä saa sinut aina nauramaan? Lineaarikuvaus. Esimerkiksi tämä f(a \mathbf{x} + b \mathbf{y}) = a f(\mathbf{x}) + b f(\mathbf{y})\ Hahhhahha,hohohoho. Ihan hinnatonta. 14. Entä itkemään? Ulkomuototuomarit koiranäyttelyssä. Mitä enemmän allrounder tuomari on, sen surullisempaa 15. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi? Crand Canyonin kansallispuisto. Hämmästyttävää kyllä mies oli yöllä päättänyt yllättää ja oli tuonut kansallispuiston sängynpäätyyn. Ihana yllätys <3 16. Mitä sinulla on taskuissasi? Lagrangen interpolaatiopolynomi, nää matemaattiset yhtälöt kertakaikkiaan on niin lutusia että niitä on pakko pitää myös taskussa. 17. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi? Publius Aelius Hadrianus Afer. Mulla ja antiikkisella roomalaisella virkamiehellä ei ole muuta eroa paitsi ehkä mulla kauniimmat silmät. Mutta muutoin ihan kaks marjaa ollaan. 18. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Hämmästyttävää kyllä ei suinkaan äiti, kakka, anna tai tutti vaan ab-ajokortti. 19. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan? Pentikulman päivien. Se on sitten niiden loppu kun minunkin on. 20. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa? Luettelo Skorpionin tähdistön tähdistä. Älkääkä kysykö lisätietoja: se on kuulkaa ihan jokaisen parin oma asia mitä he tekevät makuuhuoneessaan! 21. Mitä rakastat eniten maailmassa? Seppo Mäkelää. Mulla on tää salarakkaus lätkään ja lätkätuomareihin etenkin. 22. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin? Georges Laraquesta, tsoootsi kun on neljännen ketjun tappelija rooliltaan. Kertosäkeessä vois tansijat hakata poikittaisella lavalla laulajaa - jollain pitäisi saada saksalaiset ja slaavit mukaan ja poikittainen maila kai niiitäkin lämmittää. 23. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta? Akiba Rubinsteinin haamuhan se siellä, varmaan tullut moikkaamaan miestä kun mä en itse niin shakista piittaa. 24. Mikä sinä todella olet? Satelliitti. Saatte itse arvata olenko luonnollinen vai keinotekoinen sellainen |
News and recentWho where what ?KategoriatRecent Entries
counter
Blogin ylläpito |
Ohjelmistona s9y - Design by Lordcoffee



Kommentit