
Hämmentävää että tämä on blogaus jonka olen halunnut kirjoittaa jo varmaan 10 vuotta mutta silti olen istunut tämän päällä miltei viikon hehkutellen aihetta lähinnä sosiaalisen median puolella. Ehkä en vieläkään ihan ole toennut siitä, että joistain haaveista tulee sittenkin totta.
Kävin viimeviikolla allekirjoittamassa
Minervalla kustannussopimuksen kirjasta, joka kulkee työnimellä "Koruja askartelumassoista". Kirjan alustava julkaisuaikataulu on ensivuoden alkuun.
Kustannussopimuksen allekirjoituksen jälkeen soitin pari puhelua ja kävelin kohti kamppia. Söin itsekseni törkykalliin sushilounaan. Ostin marjoja ja menin työhuoneelle juhlimaan sopparia
työhuonenaapurin kanssa. Katselin kun facebookpäivitykseni sekä kaupan puolella että omalla seinällä keräsivät kymmeniä tykkäyksiä ja onnitteluita ja leijuin - leijuin niin korkealla kun ihminen voi leijua.
Tänä kesänä saan tehdä mielekästä työtä: sitä mitä olen halunnut tehdä vuodesta 2002. Askartelumassoista on tullut, vihdoin, kaiken tämän kovan työn tuloksena materiaali jota oikeasti harrastaa muutkin kuin minä. Niin moni, että kirjalle on jo markkinat. Wau. Kun itse aloitin massailun ei internettiä sellaisena kuin me sen tänäpäivänä tunnemme vielä ollut. Suurin osa ohjeista oli sanallisia eikä massailun perustekniikoitakaan isolta osalta oltu vielä keksitty. Kun postituslistat vihdoin syntyivät olin mukana alusta asti - monet perustekniikat jotka tänäpäivänä ovat itsestäänselvyyksiä syntyivät näiden keskusteluiden tuloksena. Tänä päivänä massailun alottaminen on helppoa: parin tunnin googlettelun jälkeen on jo jonkinlainen käsitys siitä mihin kaikkeen materiaali taipuu.
Vaikka englanniksi netistä löytää paljon kaikenlaista on suomeksi aiheesta kirjoitettu mun omien tekstien lisäksi todella vähän. Paljon on harrastajien määrää lisännyt se, että
Ihana- lehti on alusta pitäen tarjonnut mulle massailuun keskittyvän ohjepalstan. Olen kiitollinen Minervalle siitä että he ovat osoittaneet mua kohtaan sekä arvostusta että luottamusta. Olen onnellinen siitä että mulla on vihdoin mahdollisuus kirjoittaa se kirja jonka haluankin, sisällöstä tinkimättä. Tälläkertaa mulle ei riitä että teen parhaani. Yritän tehdä vähän enemmän kuin mihin luulen pystyväni.
#1 - Katju 2012-05-29 12:45 - (Reply)
Onnee! tää sit ostaa ko. kirjan.
#2 - Pirkkis 2012-05-29 18:54 - (Reply)
Törkeen kolokosti ONNEA!!!
#3 - Maiju 2012-05-31 19:46 - (Reply)
Hienoa Pörrö... Mähän olen sanonut, että sun PITÄÄ kirjoittaa kirja. Hienoa, että se nyt toteutuu