tulipään läskimaratooni ja muita jorinoita ihmiselämästä

Olen se liikuntatunnin lintsarityttö joka vetelehti lähisillan alla tupakoimassa kaikki suunnistustunnit muiden lusmujen kanssa. Se, joka oli aina vähän kömpelö, huono eikä koskaan oikeasti innostunut mistään. Toisaalta olen se sama tyttö joka polki satunnaisesti 12 km kouluun, ui uinticooperista täydet. Jossain vaiheessa nuoruutta harrastin miltei vuoden taitohyppyjä trampoliinilla - se oli kivaa mutta loppui siihen kun jäin auton alle ja nilkkani korvattiin metallilla ja kaikki tärinä kiellettiin. Hyvästi juoksu ja korkokengät.

Urheilussa sylettää kaikki, erityisesti pukuhuoneet, hikoilu ja hengästyminen. Ryhmäliikunnasta ainoa josta olen vähänkään oikeasti pitänyt oli kaveireiden kanssa pesiksen pelailu teininä. Ainoa liikuntamuoto mistä varsinaisesti pidän on kävely: niinä kausina kun kävelytyttää kävelen helposti 20 km viikossa.

Näistä asenteista huolimati minulle saatiin markkinoitua ajatus potkupyörästä tuossa pari vuotta sitten senverran perusteellisesti että kun sellainen osui merkittävässä tarjouksessa vastaan osstin sen pois ja olen sitä laiskanpulleasti ajoittain ulkoiluttanutkin. Sanottakoon, että inhoan polkupyöräilyä koska hengästyn, hikoan ja en jaksa. Potkupyöräily on pyöräilyä noin kolme kertaa raskaampaa. Vuosi sitten lainasin überlelua johon saa mitattua painot, pituudet ja joka mittaa sykettä suorituksen aikana ja laskee teoreettisen kalorikulutuksen tunnissa. Mulla se nousi silloin jonnekin 950 kalorin paikkeille. Nyttemmin olen jonkinverran kevyempi ja oppinut tekniikan paremmin, joten kulutus lienee jonkinverran pienempi.

Hassua kyllä, potkulautailussa on kaikki ne elementit mitä liikunnassa vihaan mutta se on silti kivaa.

Luettuani tässä pari viikkoa joka hemmetin uutislähteestä että istuminen tappaa otin sitten kierroksia senverran että päätin ryhdistäytyä. Kaivoin Kick Biken varastosta ja sain sille pientä keväthuoltoapua. Tästä on nyt viikko. Ajattelen että jos saan potkittua itseni töihin ja tultua vain toisen suunnan bussilla siinäkin on tällaiselle ammatti-istujalle parannusta. Yhtään ei kyllä napannut lähteä tiistaina töihin potkimalla kun maanantaina oli tullut mutta lähdin silti. Ja vaikka sattui otin ja urheuduin kotiin takaisin. Keskiviikkona edestakainen matka onnistui jo jonkinverran kivuttomammin. Tänään kävin töissä autolla ja kotiin tultua oli pakko lähteä iltalenkille koska tuntui vain siltä. Lenkkiä kertyi 9 km. Olen viikon kuluessa potkinut läskejäni 42 kilometriä pitkin Helsinkiä. Maratoonin verran. Maratoonin!

Uhoaminen on pahasta enkä tosissaan tiedä kuinka kauan tätä ihmettä jatkuu mutta koska olen juuri elämäni ensimmäisen endorfiinihumalan vallassa voin kertoa, että tämä fyysinen tunne on ihan käsittämätön. On musta tuntunut mukavalle rasituksen jälkeen ennenkin, en sitä sano. Mutta lähinnä se on sellaista "hakkasin halot ja kävin saunassa"- tyyppistä väsymys-itsetyytyväisyyttä. Nyt menee lämpimiä aaltoja (kuin kylmiä väreitä) selkärankaa pitkin ja ihon alla tuntuu siltä kuin veri juoksisi paikoin hieman nopeammin ja notkeammin. Ei kyllä paha. Vaikkakin tätä autuutta hieman häiritsee se, että kaikki isot lihakset käsivarsista pohkeisiin ovat varsin kipeät rasituksesta

Palkitsin päättäväisyyteni käymällä vihdoin kampaajalla. Suosittelen Vision Hair Viikkiä. Sitä saa mitä tilaa: mä tilasin säpsäkän punaisen tukan joka on vino, koneella ajeltu takaa ja toiselta sivulta lyhyeksi ja jossa on jotain tummia raitoja. Loput jätin ammattilaisen käsiin, luotan siihen että käsityöammatissa olevat osaavat juttunsa paremmin kuin minä. Ja niinpä tuo osasikin.

Ps. Itsensä kuvaaminen ja hymyileminen samaan aikaan ei onnistunut