Nostan käden pystyyn, se olin minä. Kirjoitan tämän jotta siellä sosiaalivirastossa ei käytettäisi minunkin veroeuroja nyt täysin irrelevantin "selvitystyön" tekemiseen. Kuten blogauksessanikin kerronsain linkin sosiaaliviraston mye-design- sivulle ja kun en tekstiä tajunnut lähdin sitten selvittelemään mistä ihmeestä on kyse. Löytämäni videot olivat senverran omituisia että sekä linkitin niihin facebookissa että blogasin aiheesta. Ensin videoita kävivät katsomassa nettituttuni ja koska se oli niin käsittämätön niitä linkitettiin aika nopeasti eteenpäin. Näin netti toimii: uutisjutut, videot jne. leviävät aivan itsestään, sen mukaan kuinka kiinnostavia ne ovat. Esim. tällä MyeDesign- projektin videolla on tätä kirjoittaessani vasta 427 katselukertaa mutta siinä on kaikki potentiaali tulla hyvinkin suuria ihmisjoukkoja kiinnostavaksi nettihitiksi:
Tietoviikon haastattelussa sosiaalivirastosta kerrotaan kyseessä olleen harjoitustyön jonka taltiointi tarkoitettu "pääasiassa tilaisuuteen osallistuneille ja niille, jotka eivät jostain syystä sinne päässeet. "
Alkaa mennä mielenkiintoiseksi. Alkaa herätä lisää kysymyksiä.:
1. Tilaisuudesta kuvatulla haastatteluvideolla näyttää siltä, että tilaisuuteen osallistui jonkinmoinen lauma kaupunginvaltuutettuja. Heillekö sosiaaliviraston wdc- hanke esiteltiin? Ilmeisesti kuitenkin mediaa oli kutsuttu paikalle koska hankeesta on sosiaaliviraston nettisivuille myös tehty tiedote. Keitä tilaisuuteen oli kutsuttu ja mitkä olivat tapahtuman kustannukset?
2. Jos video oli tarkoitettu vain suljetulle ryhmälle, miksi se on ladattu you tube- palveluun julkisena?
3. Videon selitetekstissä ei kerrota videon tekijöistä mitään. Jos kyseessä on harjoitustyö, eikö olisi ollut asianmukaista myös mainita videon tekijöiden nimet tässä yhteydessä? Semminkin jos harjoitustyöt on tehty työnhankkimisen edistämiseksi?
4. Tuttavani on kysynyt videon taustamusiikkia esittäneeltä Villa Nah- bändiltä onko näiltä pyydetty lupa musiikin käyttöön. Bändi ei ole ollut tietoinen musiikkinsa käyttämisestä. Se ei vielä tietenkään tarkoita etteikö teostomaksuja olisi asianmukaisesti maksettu joten kysynkin nyt onko Sosiaalivirasto maksanut teostolle videossa käytetyn musiikin teostokorvaukset?
5. Youtubessa olevan my e-design videonkuvaustekstissä mainitaan, että "Lähtökohtana hankkeelle on kohtaanto-ongelma julkisen e-palvelutuotannon ja kaupunkilaisten asiointitarpeiden välillä." Mitä tämä lause tarkoittaa?
6. Samaisessa videossa mainitaan Ipod yhtenä brändinä jonka kautta "sinä ja minä olemme toimijoita mediassa". Miten Ipodia voidaan käyttää edistämään sähköistä työnhakua?
7. Videossa todetaan näin:
Jätämme päivittäin digitaalisia jalanjälkiä internettiin. Google on huomiotalouden keskus ja oletkin mr.Nobody jos et ole netissä. Työhakemus ja ansioluettelo eivät siis riitä. Talentit on mediumi. Asiakkaamme kehittävätkin koulutuksen aikana itselleen nettipresenssin. Kotisivut, facebook, blogit ja työprotfoliot luovat virtuaalisen identiteetin. Se on kilpailuetu työmarkkinoilla.
8. Videossa luvataan yhdistää sata pankkivarmenteista palvelua yhteiseen käyttöliittymään. En löydä mistään tietoa mitä palveluita käyttöliittymään on tarkoitus yhdistää. Missä lista on esillä?
10. E-design hankkeen takana on ilmeisesti kaupungin työnhaun talent studio, joka nettisivuillaan kertoo kouluttavansa asiakkaita nonstop viikottain erilaisista aiheista. Ilmeisesti joka tiistai asiakkaita koulutetaan teemalla "Kotisivut internetiin työnhaun tueksi. Paranna näkyvyyttäsi nettisivuilla. Erotu eduksesi ja nappaa työnantajien huomio." Mitä koulutuksessa konkreettisesti tehdään ja minne kotisivut luodaan?
11. Talent Studion omilla nettisivuilla väitetään, että työnohjausyksikkö sijaitsee internetissä URL-osoitteesta www.talentstudio.tarjoaa.fi. Alleviivattu url-osoite ei toimi linkkinä vaikka se on merkitty alleviivaamalla linkiksi. Itse osoitteessa ei ole mitään sisältöä.
Koska Talent Studio kuitenkin kouluttaa työnhakijoita nettisivujen tekemiseen haluaisin kysyä ovatko opettajat samoja henkilöitä jotka ovat tehneet yllä olevat nettisivut ja mikäli ovat, mikä on heidän ammattipätevyytensä?
Työnantajat pyrkivät selvittämään kiinnostavien työnhakijoiden ns. virtuaalisen identiteetin. Google on hyvä työkalu, jonka avulla työnhakijan harrastukset ja yleinen aktiviteetti voidaan selvittää. Haut saattavat tuottaa tietoa siitä, että työnhakija on aktiivinen nettikeskustelija, pitää omaa blogia tai facebook-sivustoa ja omia kotisivuja. Työnhakija nimi saattaa löytyä jonkin urheiluseuran tai yhdistyksen toimintaa esittelevältä sivustolta, joka voi olla positiivista hakijan kannalta.
Kuten jo edellä totesin, työnhakuprosessiin liittyvä työntekijöiden googlettaminen ei tietosuojavaltuutetun mukaan ole asianmukaista. Miten selitätte ristiriidan?
13. Koska sekä E-design että Talent Studio näyttäytyvät julkisen viestintänsä perusteella melko sisällöttöminä haluaisinkin nyt tietää millaisella rahoituksella projekteja tehdään ja kuinka paljon ne ovat maksaneet? Onko hankkeeseen haettu työllisyyspoliittista avustusta vai toteutetaanko se kokonaan kunnallisin verovaroin?
Auh, nää tyypit siis ihan tosissaan on sitä mieltä että on ihan jees että työnantaja googlailee työnhakijoita?
Mä ymmärrän ton nettipresenssin siinä mielessä, että jos työnhakija antaa esim. kotisivunsa tai bloginsa osoitteen hakemuksessa, niin työnantajalla on tietysti silloin oikeus käydä sitä katsomassa, ja nettiä voi näin ollen käyttää itsensä markkinointiin. Mutta toi googlailu ei todellakaan ole asiallista, sillä ihminen ei voi itse hallita sitä, mitä hänen nimellään netistä löytyy. Sieltä voi löytyä kaimoja tai kavereiden huonoa huumoria, eikä työnantajalla ole välttämättä mitään mahdollisuuksia erottaa, onko kyse oikeaa ihmistä koskevasta, asiallisesta sisällöstä vai jostain muusta. (Laulaa Ne Luumäkien tahtiin: Luulis et tän kaikki käsittää, luulis et tää on itsestäänselvää! Mut ei, ei mee jakeluun!)
Ja vielä kopio sähköpostistani Talent Studion Nyholmille ja Junno Kaarnalle:
---
Yritin löytää Talent Studion sivuilta sähköpostiosoitetta mutta valitettavasti se puuttui kokonaan yhteystiedoista.
Pirkko Nyholm on antanut eiliseen tietoviikkoon haastattelun, jonka mukaan haluatte selvittää miten My eDesign- videosta tuli nettihitti. Jotta säästäisin kaupunkilaisten rahaa turhaan "selvitystyöhön" olenkin vastannut teille kattavasti blogissani.
http://networkedblogs.com/vwaHR
Samassa blogauksessa olen esittänyt 14 kysymystä joihin toivon saavani vastauksia.
Näitä "kummallisia" julkisten varojen käyttötapauksia näyttää olevan todella paljon. Virkamiehet jakavat miljardeja euroja erilaisille konsulteille ja sisäpiirihankkeille. Pieniä piirejä pyörii valtava määrä tässä maassa...
Olen jo pidempään toivonut jonkun itseäni aikaansaavemman perustavan tämän aiheen ympärille oman Leaks'in. Toivottavasti tällaiset jutut innostaisivat juuri siihen.
Ja toivottavasti tosiaan postaat jatkoa, jos asianomaisilta vastauksia saat.
Itseäni ihmetyttää aikooko Helsingin Sosiaalivirasto jotenkin edellyttää asiakkaidensa kirjautuvan USA -laiselle vakoilupalvelimelle (Facebook) ja asioivan sen kautta sosiaalipalveluiden kanssa?
Jonkun olisi jo vuonna 2009 pitänyt tajuta viheltää peli poikki! Onko noi sosiaaliviraston päättäjät oikeasti niin tiedottomia, että ostavat ihan mitä vaan "teknistä"?
Huomio linkittämästäsi YouTube-videosta. Talent Studion Fb-sivulla (2 tykkääjää) linkitetään siihen maininnalla "a videospot presentation about Talent Studio made using 3D application designed by www.tuvendo.com". Tuvendo.com on spämmisaitti. Tuvendo oy on olemassa mutta YTJ:ssä yhteystietona on tutanet.com, missä on pelkkä Apache-palvelinohjelmiston oletussivu.
Ostaisinko näiltä yrityksiltä mitään näillä tiedoilla?
Vastoin parempaa harkintaa jatkoin julkisten palvelujen kaivelemista Tuvendo-polkua pitkin. Ei sieltä mitään raskauttavaa saati järkevää löytynyt (omintakeista kyllä, kannattaa kokeilla).
Semmonen tuli sentään mieleen, että luulisi jonkun Helsingin kaupungillakin osaavan käyttää Googlea tai Yritystietojärjestelmää. (Tsadistahan tässä muuten puhutaan? Tietoviikon jutustakin on unohtunut tämä epäolennainen tieto.)
Palvelee.fi -osoite on Kotisivukoneen tarjoama osoite, jonka alle voi tehdä oman alidomaininsa. Vastaus kysymykseesi "[..]minne kotisivut luodaan?" lienee: Kotisivukoneeseen, joka on siitä kätevä tuote, ettei siellä varsinaisesti tarvitse osata tehdä mitään, joten koulutus on nopeasti hoidettu.
Mua kyllä häiritsee tämän kirjoituksen piikikäs sävy. Helppohan sitä on ulkoapäin arvostella mutta kyllä tuolla kaupungin hommissa ihan tosissaan töitä paiskitaan. Siitäkin huolimatta että poliitikot suuressa viisaudessaan jatkuvasti leikkaavat määrärahoja.
? Mä olen enemmän kuin tietoinen siitä että rahaa käytetään meillä todellakin liian vähän moniinkin lakisääteisiin, erityisesti sos. ja terv. puolen palveluihin, ja kyseenalaistukseni kohde on a) projektin sisältö ja b) projektiin käytetty raha joka on oikeasti aina jostain muusta pois ja c) projektin valvonta. Suurin osa päätösvallasta on sosiaalijohtajalla ja sosiaalilautakunnalla. Voihan se olla että projektissa mättää vain tiedotus ja sehän olisi ihanaa! Pahoin vain pelkään että muussakin on jotain sanomista. Ja jos siitä ei sanota niin yleensä asioilla on tapana jatkua maailman tappiin sellaisenaan. Sellainen on yhteiskunta, jokaisella meistä on jossain määrin mahdollisuus äimistellä mihin meidän verovarojamme kulutetaan.
Paiskitaan töitä tosissaan, mutta pitäisi paiskia sellaisia töitä joista on mahdollisimman paljon hyötyä.
Ongelma Talent Studion kanssa on varmaan se, että ei ole ymmärretty pysäyttää touhua heti alkuunsa.
Eli näkemyksen puutetta. Sama koskee videota.
Oikeasti on todella hyvä, että tässä nyt nostetaan kissa pöydälle. Kaupungilla kyllä paiskitaan töitä tosissaan; työllisyydenhoitoon on budjetoitu varoja ja ihmisten täsmäkoulutukseen panostetaan kiitettävästi. Mielestäni Talent Studio Helsingin kaupungin yksikkönä pitäisi sijoittaa Henkilöstökeskuksen työllisyydenhoidon alle, ei sosiaaliviraston työhönohjaukseen. Tässä linkki esitykseen, josta aukeaa Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon rakenne ja lukuja:
http://www.passari.fi/linkit/eija_hanni_170511.pdf
Dia 3 kertoo, että Duuri ja sosiaaliasemien työhönohjaus palvelu ovat aika kaukana avoimilta työmarkkinoilta. Miksi Talent Studio on siellä? Eikö panokset pitäisi kohdentaa niihin henkilöihin, jotka ovat kaupungilla palkkatukityössä tai työharjoittelussa? Eikö silloin yksikön pitäisi hallinnollisesti kuulua Henkilöstökeskukseen eikä Sosiaalivirastoon? Kysynkin: miksi Talent Studio on Sosiaaliviraston projekti? Idea on hyvä ja se ansaitsee tulla toteutetuksi laadukkaasti, ei vain "oman toimen ohella".
Olet taas puuttunut asiaan, josta kukaan ei olis muuten saanut tietää. Kiitos, kun teet sen. Tää vaikuttaa hankkeelta, jota ei ole ihan loppuun asti mietitty - tai sit mietitty liikaakin.
Tuodaan tähän nyt vielä sitä asiakasnäkökulmaa - huomatkaa taustalla tuo WAU virtuaalisossussakin vilahtanut taulu "Asiakkaan ääni"
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/98342-liian-taitava-tyonhaun-tukeen-mutta-ei-sossun-luukulle
Että kenelle tämä "mediointipalvelu" oikeastaan on tarkoitettu? Maahanmuuttajien kielitaidon todentamiseen ammattikuvaajien kanssa? Kenen kuningasidea tämä hanke oikein on? Minulle sanottiin että siellä on "30 hengen jono". Siis kolmenkymmenen. Eikä jonoon edes päässyt. NDA:takin pyydettiin!
Tein asiasta kantelun oikeusasiamiehelle pari viikkoa sitten samalla kun otin HU:n toimittajaan yhteyttä. Sen verran asiasta hermostuin jo vuonna 2010 ja erityisesti nähtyäni tuon "Aifoun, juutuub, maispeiiiisss" -videon. Sosiaaliviraston muuttaminen on lähinnä Mission Impossible! Hyvä että asia nousee nyt esille - mutta tosi noloa WDC hankkeelle.
Tämä liittynee myös aiheeseen http://wau.tutanet.com/ Sielläkin on huikea esittelyvideo. Montakohan käyttäjää virtuaalisella sosiaalitoimistolla on, paljonko on kustannus per kävijä ja onko tästä ollut koskaan mitään hyötyä kenellekään (paitsi tekijä/konsultille joka on laskuttanut x kymmentä tuhatta)?
#1 - Laura Uusitalo 2012-03-23 10:18 - (Reply)

#2 - Pörrö 2012-03-23 10:20 - (Reply)
Ja vielä kopio sähköpostistani Talent Studion Nyholmille ja Junno Kaarnalle:
---
Yritin löytää Talent Studion sivuilta sähköpostiosoitetta mutta valitettavasti se puuttui kokonaan yhteystiedoista.
Pirkko Nyholm on antanut eiliseen tietoviikkoon haastattelun, jonka mukaan haluatte selvittää miten My eDesign- videosta tuli nettihitti. Jotta säästäisin kaupunkilaisten rahaa turhaan "selvitystyöhön" olenkin vastannut teille kattavasti blogissani.
http://networkedblogs.com/vwaHR
Samassa blogauksessa olen esittänyt 14 kysymystä joihin toivon saavani vastauksia.
Ystävällisesti
Pörrö Sahlberg
Helsinki
#3 - Raisa 2012-03-23 10:57 - (Reply)
Talent Studio sulki juuri nettisivunsa! Paniikkinappula, aina kätevä
#4 - Janne 2012-03-23 11:06 - (Reply)
Kerrohan sitten meille kaikille mitä vastaavat, jos vastaavat. Osaakohan ne siellä edes lukea sähköposteja?
#4.1 - Pörrö 2012-03-23 11:39 - (Reply)
Tokihan mä kerron, luulen että myös vastauksilla on yleistä kiinnostavuutta.
Hämmentävää tuo sivuston sulkeminen...
#5 - Anne 2012-03-23 16:22 - (Reply)
Kiitos siitä, että nostit tämän casen esille!
Näitä "kummallisia" julkisten varojen käyttötapauksia näyttää olevan todella paljon. Virkamiehet jakavat miljardeja euroja erilaisille konsulteille ja sisäpiirihankkeille. Pieniä piirejä pyörii valtava määrä tässä maassa...
Olen jo pidempään toivonut jonkun itseäni aikaansaavemman perustavan tämän aiheen ympärille oman Leaks'in. Toivottavasti tällaiset jutut innostaisivat juuri siihen.
Ja toivottavasti tosiaan postaat jatkoa, jos asianomaisilta vastauksia saat.
#6 - En Kerro 2012-03-23 16:35 - (Reply)
Itseäni ihmetyttää aikooko Helsingin Sosiaalivirasto jotenkin edellyttää asiakkaidensa kirjautuvan USA -laiselle vakoilupalvelimelle (Facebook) ja asioivan sen kautta sosiaalipalveluiden kanssa?
#7 - Veronmaksaja 2012-03-23 17:14 - (Reply)
Jonkun olisi jo vuonna 2009 pitänyt tajuta viheltää peli poikki! Onko noi sosiaaliviraston päättäjät oikeasti niin tiedottomia, että ostavat ihan mitä vaan "teknistä"?
Mikäköhän tämänkin esittelyvideon pointti on?
http://www.youtube.com/watch?v=NRA6dMhmMgc
#7.1 - Mää 2012-03-25 17:46 - (Reply)
@Veronmaksaja:
Huomio linkittämästäsi YouTube-videosta. Talent Studion Fb-sivulla (2 tykkääjää) linkitetään siihen maininnalla "a videospot presentation about Talent Studio made using 3D application designed by www.tuvendo.com". Tuvendo.com on spämmisaitti. Tuvendo oy on olemassa mutta YTJ:ssä yhteystietona on tutanet.com, missä on pelkkä Apache-palvelinohjelmiston oletussivu.
Ostaisinko näiltä yrityksiltä mitään näillä tiedoilla?
#7.1.1 - Mää 2012-03-25 18:12 - (Reply)
Vastoin parempaa harkintaa jatkoin julkisten palvelujen kaivelemista Tuvendo-polkua pitkin. Ei sieltä mitään raskauttavaa saati järkevää löytynyt (omintakeista kyllä, kannattaa kokeilla).
Semmonen tuli sentään mieleen, että luulisi jonkun Helsingin kaupungillakin osaavan käyttää Googlea tai Yritystietojärjestelmää. (Tsadistahan tässä muuten puhutaan? Tietoviikon jutustakin on unohtunut tämä epäolennainen tieto.)
#8 - Mää 2012-03-23 21:17 - (Reply)
Palvelee.fi -osoite on Kotisivukoneen tarjoama osoite, jonka alle voi tehdä oman alidomaininsa. Vastaus kysymykseesi "[..]minne kotisivut luodaan?" lienee: Kotisivukoneeseen, joka on siitä kätevä tuote, ettei siellä varsinaisesti tarvitse osata tehdä mitään, joten koulutus on nopeasti hoidettu.
#9 - Tiina 2012-03-23 21:25 - (Reply)
Ja vielä: miksi Helsingin kaupungin sosiaalivirastolla on tällainen hakijapalvelu? Miksi tätä ei tarjota työkkarin kautta?
#10 - virkamies 2012-03-23 21:44 - (Reply)
Mua kyllä häiritsee tämän kirjoituksen piikikäs sävy. Helppohan sitä on ulkoapäin arvostella mutta kyllä tuolla kaupungin hommissa ihan tosissaan töitä paiskitaan. Siitäkin huolimatta että poliitikot suuressa viisaudessaan jatkuvasti leikkaavat määrärahoja.
#10.1 - Pörrö 2012-03-23 23:35 - (Reply)
? Mä olen enemmän kuin tietoinen siitä että rahaa käytetään meillä todellakin liian vähän moniinkin lakisääteisiin, erityisesti sos. ja terv. puolen palveluihin, ja kyseenalaistukseni kohde on a) projektin sisältö ja b) projektiin käytetty raha joka on oikeasti aina jostain muusta pois ja c) projektin valvonta. Suurin osa päätösvallasta on sosiaalijohtajalla ja sosiaalilautakunnalla. Voihan se olla että projektissa mättää vain tiedotus ja sehän olisi ihanaa! Pahoin vain pelkään että muussakin on jotain sanomista. Ja jos siitä ei sanota niin yleensä asioilla on tapana jatkua maailman tappiin sellaisenaan. Sellainen on yhteiskunta, jokaisella meistä on jossain määrin mahdollisuus äimistellä mihin meidän verovarojamme kulutetaan.
#10.2 - joopajoo 2012-03-24 06:06 - (Reply)
Paiskitaan töitä tosissaan, mutta pitäisi paiskia sellaisia töitä joista on mahdollisimman paljon hyötyä.
Ongelma Talent Studion kanssa on varmaan se, että ei ole ymmärretty pysäyttää touhua heti alkuunsa.
Eli näkemyksen puutetta. Sama koskee videota.
#11 - - 2012-03-24 00:04 - (Reply)
plot thickens. Jone Nikula on T@lent Studion mainoskasvo...?
http://www.facebook.com/pages/Talent-Studio/277414338955355
#11.1 - Pörrö 2012-03-24 07:44 - (Reply)
reps Siellä oli todella hienoja kuvia toiminnastakin...
#12 - Heli Sirkiä 2012-03-24 12:01 - (Reply)
Oikeasti on todella hyvä, että tässä nyt nostetaan kissa pöydälle. Kaupungilla kyllä paiskitaan töitä tosissaan; työllisyydenhoitoon on budjetoitu varoja ja ihmisten täsmäkoulutukseen panostetaan kiitettävästi. Mielestäni Talent Studio Helsingin kaupungin yksikkönä pitäisi sijoittaa Henkilöstökeskuksen työllisyydenhoidon alle, ei sosiaaliviraston työhönohjaukseen. Tässä linkki esitykseen, josta aukeaa Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon rakenne ja lukuja:
http://www.passari.fi/linkit/eija_hanni_170511.pdf
Dia 3 kertoo, että Duuri ja sosiaaliasemien työhönohjaus palvelu ovat aika kaukana avoimilta työmarkkinoilta. Miksi Talent Studio on siellä? Eikö panokset pitäisi kohdentaa niihin henkilöihin, jotka ovat kaupungilla palkkatukityössä tai työharjoittelussa? Eikö silloin yksikön pitäisi hallinnollisesti kuulua Henkilöstökeskukseen eikä Sosiaalivirastoon? Kysynkin: miksi Talent Studio on Sosiaaliviraston projekti? Idea on hyvä ja se ansaitsee tulla toteutetuksi laadukkaasti, ei vain "oman toimen ohella".
#13 - JK 2012-03-24 13:31 - (Reply)
Hymy hyyty. Mitä helvettiä?!?
#14 - Satu Lehti 2012-03-25 11:57 - (Reply)
Olet taas puuttunut asiaan, josta kukaan ei olis muuten saanut tietää. Kiitos, kun teet sen. Tää vaikuttaa hankkeelta, jota ei ole ihan loppuun asti mietitty - tai sit mietitty liikaakin.
#15 - Heli Sirkiä 2012-03-25 13:11 - (Reply)
Tuodaan tähän nyt vielä sitä asiakasnäkökulmaa - huomatkaa taustalla tuo WAU virtuaalisossussakin vilahtanut taulu "Asiakkaan ääni"
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/98342-liian-taitava-tyonhaun-tukeen-mutta-ei-sossun-luukulle
Että kenelle tämä "mediointipalvelu" oikeastaan on tarkoitettu? Maahanmuuttajien kielitaidon todentamiseen ammattikuvaajien kanssa? Kenen kuningasidea tämä hanke oikein on? Minulle sanottiin että siellä on "30 hengen jono". Siis kolmenkymmenen. Eikä jonoon edes päässyt. NDA:takin pyydettiin!
Tein asiasta kantelun oikeusasiamiehelle pari viikkoa sitten samalla kun otin HU:n toimittajaan yhteyttä. Sen verran asiasta hermostuin jo vuonna 2010 ja erityisesti nähtyäni tuon "Aifoun, juutuub, maispeiiiisss" -videon. Sosiaaliviraston muuttaminen on lähinnä Mission Impossible! Hyvä että asia nousee nyt esille - mutta tosi noloa WDC hankkeelle.
#16 - Santeri 2012-03-29 20:50 - (Reply)