TIEDOTE 9.2.2012
Teknisen palvelun lautakunta puheenjohtaja Mirka Vainikka ja varapuheenjohtaja Pörrö Sahlberg:
LUMITYÖT OVAT USEAN TAHON YHTEINEN HAASTE
Katujen kunnossapito työt ja lumi on herättänyt keskustelua medioissa.
Kaduilla lumityöt hoidetaan tilaaja-tuottaja mallin mukaisesti. Helsingin kaupungin rakennusvirasto toimii tilaajavirastona ja sitä valvoo yleisten töiden lautakunta. Tilaajavirasto määrittelee ja pättää tilausvaiheessa sen, miten lumityöt kaupungissa hoidetaan. Teknisen palvelun lautakunnan valvoma Stara yhdessä yksityisten yrittäjien kanssa vastaa käytännössä lumityön tekemisestä HKR:n tilauksen mukaan eli toimii niin sanottuna tuottajavirastona. Lisäksi asiaa hoidetaan yhteistyössä lukuisten muiden tahojen kanssa kuten esimerkiksi huoltoyhtiöiden kanssa.
Tässä mallissa yhteistyön merkitys nousee tärkeään rooliin. Yhteistyötä tehdään niin päättäjien kuin virkamiesten toimesta. Kaupunki pyrkii toimimaan ”yhden luukun” -periaatteella niin, että virastot toimittavat palautteen aina oikeaan
osoitteeseen. Tässä on kyllä petraamisen varaa, muissakin asiassa kuin lumitöissä. Palaute huomioidaan aina ja toimintaa pyritään kehittämään sen perusteella. Katualueen hoitoon liittyvä palaute on keskitetty Rakennusviraston asiakaspalveluun ( 09 310 39000) josta palaute ohjataan edelleen. Mikäli asiasi ei etene virkamiesten kautta, voit myös olla yhteydessä luottamusmiehiin.
Tämän talven haasteiden lisäksi tulisi myös pohtia tulevia talvia valtuustostrategiatyön 2013-2017 muodossa. Haluamme hoitaa asiaa hyvässä yhteistyössä kaikkien oleellisten tahojen kanssa niin yleisten töiden lautakunnan kuin helsinkiläisten kanssa. Myös kaupunkisuunnittelulla on tässä mielestämme tärkeä rooli. Kaikki kehittämisideat kannattaa lähettää kaupungille.
Rauhallista lumitalvea!
Mirka Vainikka (Sdp)
Teknisen palvelu lautakunta, puheenjohtaja
Pörrö Sahlberg (Vihr.)
Teknisen palvelu lautakunta, varapuheenjohtaja