Colourscape Turussa

Yksi Turun kulttuuripääkaupunkihankkeista on ollut tuottaa Colourscape- esitys suomeen. Colourscape on Englantilaisen Eye Music- ryhmän tuottama audiovisuaalinen kokemuksellinen taide-elämys. Tämä kaikki - ja kuvat mitä ennalta aiheesta näin - kuulostivat vähän poshilta mutta ihan hiton mielenkiintoiselta. Sellaiselta että sen eteen vähän ajalee junalla koska se vaikutti ainutkertaiselta.

Tapahtuma on viimeistä viikonloppua auki joten jono sisälle oli reilun tunnin mittainen. Ulkoapäin katsoessa vähän mietti että oiskohan nyt niin että vaihteeksi olisi liiallista hypetystä ilmassa, sen verran halvalta ja oudolta rakennelma ulkoa näytti. Mutta hittovie!

Kokemus ei itseasiassa ole vain visuaalinen vaikkakin se on helpoin tapa selventää tätä. Kamera - siis tavallinen järkkärini - kieltäytyi tyystin yhteistyöstä ja rupesi korjaamaan värjeä ja "luonnonmukaistamaan" näkymiä. Kännykän kamera onneksi pystyi ottamaan väreiltään miltei asianmukaisia kuvia. Itse tila on kolmiulotteinen, unenomainen, kummallinen vähän kuuma kuplasto jossa värilliset pinnat, "huoneet", muodostavat verkostoja ja onkaloista joista näkyy toisiin tiloihin. Valo on niin voimakasta että se joissain kohti sai silmät vuotamaan ja tietyt värit olivat niin intensiivisiä että ne aiheuttivat jo lievää pahoinvointia. Joissain valoissa ihmisten mikroilmeet korostuivat ja ventovieraiden ihmisten tunnekirjo lävähti yhtäkkiä niin esille ettei sitä voinut paeta. Toisissa valoissa ihmisten iho liukeni osaksi tilaa, raja "seinän" ja ihon välillä hävisi paikoitellen täydellisen varjottomuuden illuusion vuoksi ja ihmisten silmien väri määritteli oliko katse maaninen, rauhoittava, lempeä vai tyhjä. Kokemukseen kuuluu olennaisena osana myös musiikki: eilen musiikista vastasi englantilainen nelihenkinen torvikvintetti joka soitti vuoroin ultramodernia klassista musiikkia ja vuoroin improvisoi atonaalisissa harmonioissa jonkun perussävelen ympärillä. En ole mikään erityinen alppitorvien ystävä eikä rakennelman ulos jonoon kuulunut musiikki hirveästi saanut minua lämpenemään. Yllättävää kyllä kuplan sisällä kokemus oli luonteva ja ilmeinen ja musiikin tauottua sitä jäi jopa kaipaamaan.

Meille kävi siinä mielessä tuuri että myös Eye Music- ryhmän johtaja Simon Desorgher sattui samanaikaisesti kuplan sisälle. Kun kaikki vierailijat saivat värilliset viitat (vihreää, keltaista, punaista, sinistä) kulki johtaja hopean värisessä heijastavassa kaavussa josta erilliset valopisteet erottuivat täplinä. Muusikoilla oli valkoiset vaatteet ja muulla staffilla neonoranssit liivit jotka joissain valoissa muuttuivat hehkuvankirkkaiksi. Osana taidekokemusta nämäkin olivat hauskoja yksityiskohtia.

Kokemusta on mahdoton selittää eikä sitä pysty jäsentämäänkään normaalijärjen puitteissa koska aistihavainnot vääristyvät tilassa joka ei vastaa arkitajuntaa. Kaartuvat vinyyliseinät myös sekä imivät että toistivat ääniä omituisilla tavoin. Kuplan ulkopuolisen maailman meteli hävisi vaikka seinät ulkoapäin kuultuna eivät eristäneet ääntä juuri lainkaan. Musiikin hiljaisissa hetkissä oli mahdotonta ymmärtää mistä suunnasta jostain kaukaa kuuluva junan kolke mahtoi tulla. Olimme kuulemma kuplan sisällä 50 minuuttia. Se tuntui alle kymmeneltä.

Yksi kummallisimmista taidekokemuksista ikinä. Ehdottomasti junalipun, jonotuksen ja vaivan arvoinen.


Ps. Kuvista on isommat versiot Flickerissä, klkikklik