|
Perjantai, marraskuu 12. 2010
Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa 12.11.2010
Eduskunnan peitto-ostos tukee kotimaista käsityötä
Pörrö Sahlberg
Julkisuudessa on kerrottu eduskunnan 127 euron hintaisten torkkupeittojen hankinnasta. Niiden tarpeellisuus voidaan tietenkin kyseenalaistaa. On kuitenkin muistettava, että työ...huoneet luetaan edustustiloiksi ja niissä vierailee myös arvovieraita sekä kansainvälistä mediaa. Siksi onkin mielestäni oikein, että kun päätös hankinnasta on tehty, ne ovat kotimaista kädentyönä.
Välillä vaikuttaa, että käsityöläisille tulisi osoittaa huomiota lähinnä mustavalkokuvitettuna naistenlehtiartikkelina tai söpöillä arvomitaleilla, mutta ostaa heiltä ei tule. Ei ainakaan meidän yhteisillä varoillamme.
Minusta lähtökohta on täysin nurinkurinen. Puhumme laadusta ja pienyrittäjien tukemisesta juhlapuheissa, mutta käytännön tilanteissa yleinen mielipide tuntuu kääntyvän siihen, että tuotteet tulisi hankkia siltä globaalilta suuryritykseltä, jolta ne halvimmalla saadaan.
En pidä pelkkää hintaa järin hyvänä mittarina millekään, erityisesti en laadulle enkä eettisyydelle. Halpatuotannolla on haitallisia vaikutuksia sekä ihmisille että ympäristölle.
Eduskunnan viltit on sinne erikseen suunniteltu ja teetetty; ne on kudottu ja kantattu laadukkaista langoista. On vaikea arvioida, kuinka kauan yhden peiton tekemiseen on mennyt aikaa, mutta hyvä kysymys on, kuinka monta tuntia suostuisit itse tekemään töitä 127 eurolla, niin että maksaisit siitä myös verot. Tarvikkeiden hinnat ja arvonlisävero tulee tietenkin vähentää hinnasta.
kädentaitoalan yrittäjä
Helsinki
|
#1 - Katja 2010-11-12 20:03 - (Reply)
Minäkin innostuin kirjoittamaan torkkupeitoista:
http://www.arkitehti.net/2010/11/12/torkkupeitto-gate/
#1.1 - Pörrö 2010-11-13 01:45 - (Reply)
Äh, Katja, nauran täällä sun luxus toyota corolalles. Kannattaa kadehtia sitä
Mun blogissa, btw, käy ihan parhaita ihmisiä ilmeisesti. Ainoastaan bannattu vakionillilni on käynnyt taas urputtamassa huor... no youknow, mutta te kaikki muut ootte vaan ihan parhautta
#2 - Väärä aihe 2010-11-12 23:04 - (Reply)
Tämä on ollut ihan yleensäkin täysin väärä puheenaihe.
Jos valtakunnan vaikutusvaltaisimman paikan sisustukseen laitetaan pari euroa enemmän rahaa per huone kuin keskivertoperjeen olohuoneen ei siitä tule murehtia. YHDEN työttömän elättää vain osan vuodesta sillä rahalla mitä KAIKKI peitot maksoivat. Valtion menoissa pitäisi leikata ihan muista jutuista kuin muutamasta sadasta viltistä.
#3 - Oikea aihe 2010-11-13 18:09 - (Reply)
Torkkupeitoista ollaan niin kiukkuisia, sillä ne edustavat kansalaisten silmissä edustajien yleistä piittaamattomuutta yleisten rahavarojen käytöstä. Antaisitko kansantalouden hoidettavaksi kaverille, joka ei osaa lukea hankintalainsäädäntöä sen vertaa, että osaa tilata torkkupeittoja syyllistymättä rikoksiin?
#3.1 - Tarkkuutta vähän 2010-11-13 18:28 - (Reply)
Juuri tälläiset perseilevät persut ovat tän haloon takana.
Kansanedustajat eivät päätä eduskunnan hankinnoista vaan niistä on päättänyt eduskunnan virkamieskunta, eivät kansanedustajat. Virkamieskunta ei, ainakaan toistaiseksi, päätä valtiontaloudesta.