Minä en hyväksy homosuhteita

Tänään on kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Ehkä tätä päivää parempaa ei tule julistaa, että en jaksa olla hyväksymässä homojen ystävieni parisuhteita.

Ennenkuin liekinheitin laulaa, antakaa kun selitän mitä oikeasti tarkoitan vaikka aloitinkin provosoivasti:

Joskus nuorena kun kaikki, omasta seksuaalisuudesta elämään, oli vähän uutta, omasin paljon varmoja mielipiteitä joita rohkeasti levitin. Ja näistä varmoista mielipiteistä yksi kovin hieno oli se, että parille ystävälleni olen kertonut kuinka okei olen sen kanssa että he ovat homoja. Että hyväksyn, ihan totaalisti.

Tsiisus miten korskeaa. Oikeasti.

Ei kukaan hetero ystäväni tule missään vaiheessa kysymään hyväksynkö sen että tämä on vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Kenellekään ei tulisi edes mieleen ruveta toitottamaan heterolle että on ihan okei että olet hetero. Ja ajan myötä olen leipiintynyt niin homoihin jotka odottavat minulta verbaalista hyväksyntää osoittavaa lausumaa kuin heteroihin jotka toitottavat että ovat niin cool sen kanssa että joku on homo. Jos sitä tarttee toistaa, onko sitä aidosti okei? Tuskinpa.

Joten. Minä en hyväksy homoliittoja sen paremmin kuin heteroliittoja. Heinä on heinää, kissat kissoja. Ja ihmiset elävät monenlaisissa parisuhteissa ja perheissä. Niin hetero- kuin homoliitoissa on ongelmia, pettämistä, väkivaltaa, lapsenkasvatusongelmia. Homous ei tee ketään huonommaksi eikä paremmaksi. Monet se toki tekee syrjityksi, leimatuksi, katseen kohteeksi ja siitä olen pahoillani. Näen sen ja se suututtaa minua päivä päivältä enemmän. Silti ajoittain itsekin oudoksun joitain asioita, kuten hyvän ystäväni A:n miessuhteita, koska en vaan aidosti aina ymmärrä niitä soidinmenoja. Mutta loppuviimeksi minulle on aikalailla sama onko joku hetero tai homo, parisuhteessa tai ei, lapsellinen tai (vapaaehtoisesti) lapseton kunhan nyt on suurin piirtein onnellinen elämässään. Itseasiassa en ole ihan hirvittävän kiinnostunut kuin omien sänkykumppaneitteni seksuaalisesta suuntautumisesta, ja jotenkin kuvittelen että suurin osa meistä on aikalailla samanlaisia. Liian poliittinen korrektius ja halu olla tuomitsematta saa useat ihmiset ylivarovaisena lausahtelemaan ihan käsittämättömiä ankkoja. Kuten että "homous on ihan okei" ja että "hyväksyn teidän parisuhteenne". Ymmärrän hyvin että näilläkin voidaan loukata - ja loukataan.

Näen toki että homoja ystäviäni leimataan, oudoksutaan, tyypitellään ja kyllä, myös pelätään. Itse en kuitenkaan periaatteessa haluaisi suostua siihen, että minun pitäisi kompensoida jokaisen maailman idiootin käytöstä ylivarovaisuudella ja säälipuhella. Heteroja tai ei, ystäväkseni harvoin valikoituu ihmisiä jotka muutoinkaan sietävät ylenkatsetta. Enkä suostu sitä edes homofobiapäivänä suomaan. Joten tänäänkään en hyväksy teidän liittojanne "ihan homona" vain ollakseni pintapuolisen korrekti.

Onnellisuutta kaikille. Suhdemuodosta huolimatta.