Olin sillä kanavalla jolta tissiblogaus lähti ja olen itse osin tähän syypää. Koska hämmennys on hauskaa vain jonkinaikaa avaan sitten sanaisen arkkuni minäkin siitä, mistä kaikesta on ja voi olla kyse. Sillä, kuten kaikissa meemeissä, tässäkään ei ole vain yhtä osallistujaryhmää ja näkökulmaa vaan tämä kaikki mielestäni kuvaa hyvin olennaisella tavalla jotain internetistä, nettiverkostoista, blogeista ja ihmisen luonnosta noin ylipäätään.
Olipa kerran blogistan joka iloitsi vapaasta kansalaistoiminnasta ja siitä, että blogilistalta saa itse valita millaisia blogeja seuraa. Ja olipa kerran blogilista jonka kärjessä roikkui muutama hauska jamppa ja useampi teknillisesti suuntautunut ihminen. Blogeista povattiin yhtä suurta mullistusta kuin kännyköistä - tosin ilmiselkeästi ajatellen että itse tekniikka pysyy sisällön sijasta pääosassa. Vaan eihän se niin ole mennyt kuin korkentaan kännyköiden kohdalla - ja siinäkin loppuviimeksi arkipäiväistyminen on tehnyt ilmeisesti yhden ihmisryhmän (jo ongelmaksi koettavan kokoisen?) elämän jakamisesta puhelinluettelonsa kanssa aika reaaliaikaista rss-syötettä.
Olipa kerran myöskin neuleyhteisö jossa löydettiin blogien harrastekäyttömahdollisuus ja todettiin, että blogit ovat erittäin hyvä tapa jakaa harrastustietoutta toisille harrastajille ja muutoinkin esitellä väkerryksiään. Kun lähes joka kodissa on vähintään se yksi tietokone ei lienee mikään hämmästyttävä uutinen että balttiarallaa 20 000 aktiiviharrastajan joukosta löytyy ne
400+ blogaajaa kertomaan neulomisesta. Ehkä hieman yllättäen neulojista muodostuukin blogistaniassa noin 20% osuus kaikista blogaajista kun normaalielämässä neulojat ovat paljon pienempi vähemmistö. Kyllähän se vähän vääristää käsitystä siitä mitä koivun ja tähden alla tehdään jos blogilistan blogien sisällön perusteella katsotaan...
Tammikuun loppuun ja Helmikuun alkuun sijoittui blogilistalla kaksi näkyvää tilannetta: nekin mattimyöhäiset eduskuntavaaliehdokkaat jotka aikaisemmin eivät ole bloganneet alkoivat syöttää listalle blogjaan joiden sisältö oli pitkälti "perustin kampanjablogin" ja "seuraa suosikkiehdokkaasi matkaa eduskuntaan". Näistä vaaleista on povattu blogivaaleja joka selkeästi on kirvoittanut osaa ehdokkaista aloittamaan blogin ilman mitään sanottavaakin. Blogilistaa pidetään joidenkin toimesta mainosareenana jolla näkyvyys (siis listasijoitus) on Merkittävä Asia. Eräs hieman ulalla oleva tyyppi oli pahoitellen vaalikampanjansa avajaisissa erään nörtin kuullen todennut että kuumalla listalla hänen vaaliblogiaan ei erota kaikkien niiden muiden (lanka)blogien joukosta. Että onkohan noilla blogeilla nyt oikeasti mitään virkaa???
Samanaikaisesti aloitettiin myös jokavuotinen lankahamsteritempaus jossa osallistuvat neulojat paastoavat langan ostosta. Koska edellisellä kerralla saimme aikaiseksi bloggerin blogin täyttymisen (öh, älkää kysykö, mutta satakunta ahkeraa naista saa kummasti tuotettua materiaalia teratolkulla) jaettiin hamsterit emon toimesta useampaan ryhmään jotta hamsteritempauksen blogaukset saataisiin kaikki talteen. Syntyi blogit Lankahamsterit 1- 7 jotka ampaisivat luonnollisesti kuuman listan kärkeen hamsterikuukauteen osallistuvien (reipas sata neulojaa) tilattua blogit itselleen.
Puf. Kuuman listan kärjestä hävisivät
Oma Nimi - tuleva kansanedustaja ja
Oma Nimi - paremman elämän puolesta otsikoidut blogit. Kauheaa. Erityisen kauheaa tämä on niille mainostoimistoille jotka ovat blogijulkisuudesta tehneet Tärkeitä Analyysejä ja myyneet sitten ehdokkaille sivustotilaa lupauksilla että blogilista on se tapa saada nuoriso äänestämään ja halpaa mainosta itselle. Nyt ehkä sinne mainosmaailmaan voisin tälläisenä pitkään netin ääressä viihtyneenä vinkin antaa: vaaleissa ääniä ei todennäköisesti saa blogin nimellä tai listasijoituksella vaan ihan sillä perinteisellä sisällöllä ja äänestäjien motivoinnilla.
Sitten oli kanssa nörttejä jotka pitivät hamsteriblogien maihinnousua tavalla toisella hauskana ja huomioimisen arvoisena. Syntyi teekkarihuumoria ja ihan perinteistä kolumnikärjistystä vastaavia kirjoituksia aiheesta. Perustettiin uusia lankahamsteriblogeja ja nimettiin vanhoja langoin ja hamsterein somistettuina. Ja kuten se perinteinenkin
hamsterdance, myös tämä meemi lähti leviämään. Kuka mistäkin syystä tarttui vihjeeseen ja toteutti sitä kukin omalla tavallaan. Olen nauranut itseni tärviölle blogilistan kanssa. Ja niin nauroimme eilen neulontairkissä ja siinä sitten vitsailtiin, että meidänkin pitäisi neulontablogien nimiin lisätä hamstereita. Tästä piti tulla
Ihan Kiva Hamsteri. Mutta sitten - kuten tuolla porukalla aina - puhe meni taas tisseihin ja rupesimme kehittelemään neuleblogeista tissi-versioita. Ennenkuin kukko kolmesti kiekui meitä tissiblogaajia oli jo paljon

Ja
tissit ovat edelleen kasvussa päin.
No, mutta, aina kun jollakulla on hauskaa on jollakulla sitten epäkivaa. Näin se vaan menee vaikka tuskin ketään on erityisesti tarkoitettu loukata.
Toiset ovat saaneet lisää lukijoita, jotkut menettäneet ja yleistä keskustelua blogilistan käyttötavoista on käyty. Kun blogilista on tehty ihmisten käytettäväksi, ihmiset käyttävät sitä keskimäärin niinkuin haluavat. Osa käyttää sitä jakaakseen tai ottaakseen suosiota pois ja osalle se on vain työkalu jolla lukea blogeja. Toiset tilaavat kaikki neuleblogit ja jotkut eivät tilaa ollenkaan politiikkablogja. Ja näin on mielestäni hyväkin.
Lisäksi joitain aateeämmiä ilmeisesti närpii että naisen lisäksi saamatta jää myös bloginlukijat. Joitain neulojia närpii se, että koetaan ettei olla tervetulleita blogistaniaan koska neuleblogeista ei kaikki tykkää. Jotkut eivät ymmärrä mitä hauskaa on hamsteri-nimisissä blogeissa ylipäätään ja toiset taas kokevat ahdistusta tisseistä. Yhtä porukkaa ylipäätään tuntuu vaivaavan kaikki lapsellinen ja leikkimielinen ja muutamia taas tuntuu vaivaavan että leikkimielisyyttä on ihan liian vähän. Ja osa vaan tässäkin kohtaa kokee ulkopuolisuutta eikä ollenkaan ymmärrä mitä se SISÄPIIRI taas oikein duunaa.
Kaikkia ei voi kukaan miellyttää, mutta omasta puolestani sanon, että ainakin itselläni on ollut hervottoman hauskaa. Olen tosin luokitellut itseni kuulumaan niin neuleblogaajiin, pitkäaikaisblogaajiin, nörtteihin, nettiveteraaneihin ja mitävielä.
Ps. Tälle blogille ilmestyi eilen viisi lukijaa lisää ja tänään yksi närkästynyt "minä pudotin sinun kamalan lapsellisen pornoblogisi pois blogilistalta" sähköposti.Rivointa mitä olen kehdannut tehdä taisi olla linkittää ullan k-18 extraan joten on kyllä ihan mielenkiintoista nähdä miten aikuiset naiset suhtautuvat sanaan tissi blogin nimessä
Mä oon hihitelly tän iltapäivää tissihamstereille. Mielikuva moisista on jo aika vinkeä.
Mutta kuten kävin benropella kertomassa niin parasta antia tässä hamsteritissi-episodissa on se, että rajat rikkoutuu rytisemällä. Jengi pyörii ihan ristiin välittämättä onko neuleblogissa vai jossain muualla. Jo se, et mun blogi mainitaan muuallakin kuin neulemaailmassa on aika historiallista (viimeksi silloin kun kimmahdin suuresta käsityölehdestä). Myös visukinttu-jarkon vierailu ja kommentointi mun kommenttilaatikossa on Aika Historiallista...
Joten plussalle tässä kai jäätiin vähän joka suunnalla. Paitti ehkä siellä vaalikampanjoinnissa.
Ja joo, kyllä tää on ollut todellakin hyvää koko blogistanille mennä ristiinrastiin genrejen yli.
Kippis ja tissit
Ja blogilista on ollut viimeisten parin päivän aikana ihan hillittömän hauska:)
Kiitos.
Kiitos hyvän jutun aloittamisesta.
Minäkin ajattelin että se kuulosti niin hauskalta, että nimesin omankin blogini sen mukaan. Minäkään en kyllä alkuunkaan tajunnut sitä hamsterijuttua.
Pitäisiköhän seuraavaksi siirtyä tissilinjalle? Tuo Mina von Hamsterineuleenvirkkaaja ei tuonut minulle yhtään uutta tilaajaa, nyt kun tarkistin. Vaikka se on helpompi kirjoittaakin.
En oo vähään aikaan seurannu blogilistan juttuja, joten kiitos että selvensit tätä asiaa mullekin. Mun mielestäni tää on aivan mahtava juttu, jolle pitääkin vaan vähän hihitellä. Ihmiset kyllä närkästyy mitä kummallisimmista asioista..
Pistänpäs itsenikin tuonne tisseihin kuuluvaksi!
Olen jo aikaisemmin miettinyt "isotissisten neulojien yhteisöä". Jäseneksi pääsisi vähintään D-kuppikokoisilla rinnoilla.
Miksi? No juuri siksi.
Mahtavaa!
Jokaisella toki oikeus mielipiteeseensä,mutta eihän tästä voi loukkaantua!
Mitäs pahaa tisseissä kaikilla ne on kaikki niistä tietää ja kaikki ovat nähneet, luonnollinen juttu.
Se on tissi eikun vissi!!
hauskaa.
Tämä varmaan myös selittää sen, miksi näyttää ettei mun blogissa ole viime aikoina hirveästi ollut liikettä. Jos muuttais nimeä, niin olisko parempi KäsityöTissi vai KäsityöHamsteri? Vai TissiKimara vai HamsteriKimara?