"Minulle kommentoitiin taannoin että olisi kestämätöntä että pöydälle jättämisen syy on se, etten ole ehtinyt perustua asiaan. "
Oikeustieteen professori Kaarlo Tuori olisi ollut kanssasi samaa mieltä. Hänhän kritisoi valtuuston päätöstä liittää Sipoon lounaisosat Helsinkii, koska valtuutetuilla ei ollut aikaa perehtyä asiaan. Mikään ei puoltanut Tuorin mukaan asian kiireellistä käsittelyä, vaan pikemminkin kiireellinen salassa valmisteltu päätös vaaransa demokratian. Minun mielestäni päättäjän pitää tietää mitä on päättämässä ja on moraalitonta ja tyhmää tehdä päätöksiä, joiden perusteluita ei tunne. Ajatellaan nyt vaikka sitäkin, etteivät helsinkiläiset päättäjät tienneet siirtävänsä Sipoo-päätöksellään Ingmanin jäätelötehtaan yritysverot Helsingin kassaan...olisivat tienneet kyllä, jos olisivat ehtineet tutustua päätettävään asiaan.
#1.1 - Pörrö 2006-09-26 07:40 -
Sipoon case on muutoinkin käsittämättömän nolo osoitus siitä, mihin virkamiesten puutteellisesti valmisteltu esittely yhdessä kiireen johtaa. Ei varmasti ole kenellekään mukavaa kuulla että päättäjät lukevat lehdestä jälkikäteen mitä kaikkea päättivätkään - mukaan lukien ne ihmiset joiden elämää tuo koskettaa kaikkinensa. En ihmettele että päätöstapa ja Helsingin päättäjät koetaan Sipoossa henkilökohtaisella tasolla loukkaaviksi, ahdistaviksi ja ylimielisiksi.
http://blog.myspace.com/lauraran
Tuolta löytyy pari maanantai-teemaista kirjoitustani. Tuorein eiliseltä.
Itse poden nillin sijaan pikemminkin maanantai-angsteja;)
#2.1 - Pörrö 2006-09-27 07:44 -
Sulla on hyvä blogi, pidän tavastasi kuvata ajatuksiasi.
Ainoa ongelma on se, että sivunleveys on mun Ubuntu/Mozilla yhdistelmällä jotain A2:n luokkaa eli sivupalkkia saa vieritellä.
HÖH:(
Toi vierittely on tosi ärsyttävää:( Pahoittelen! Mun koneilla se näyttäytyy ihan normaalissa muodossa, ts. niin että näkee koko tekstin rullailematta.
Olen sen verran epäammattimainen atk-henkilö, etten tiedä kuinka ongelman ratkaisisi:(
Mutta kiitos, että olet jaksanut lukea kiukuttelujani:)
Mä myös tykkään kovasti sun blogista, siksi sitä luenkin:)
#3.1 - Pörrö 2006-09-27 11:54 -
Yksi vaihtoehto voisi olla rivivaihdon tekeminen useammin. Kappaleenvaihdon kohdalla seuraava rivi lähtee taas vasemmasta reunasta.
Mua tosiaan harmittaa toi vierittäminen, tekstisi ovat hyviä!
#4 - Laura 2006-09-27 12:51 -
Hmmm...Tota vois koittaa! Mun nettisivuilta löytyy kans kuulumisista osa nilleistä, muttei ihan kaikkia:)